Tänään vietetään, kuten tiedämme, Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen ruumiin ja veren sakramentin asettamisen muistopäivää. Vaikka kristittyjen seassa joka päivä saarnataan pyhästä sakramentista, on kuitenkin kohtuullista, että on säädetty erikoinen päivä, jolloin muistellaan ehtoollisen alkua ja asettamista. MeKin tahdomme siis puhua siitä sen mukaan, miten teksti osoittaa ja Jumala armonsa suo. Evankelista Luukas kirjoittaa siitä 22:7-16.

Tässä mainitaan ensiksi se, mitä tapahtui ehtoollisen asettamistilaisuuden alussa. Meidän tulee tarkoin erottaa tämä hänen ruumiinsa ja verensä sakramentista. Siinä ei vielä puhuta mitään itse Kristuksen ruumiin ja veren sakramentista, vaan siitä pääsiäislampaan syömisestä, jonka Mooses oli vanhan liiton aikana säätänyt. Laissa oli näet kirjoitettu, (2. Moos. 12), että juutalaisten piti ensimmäisen kuukauden neljäntenätoista päivänä iltapäivällä, toisin sanoen, kello viiden ja kuuden välillä puolenpäivän jälkeen aloittaa happamattoman leivän juhlan, pääsiäisen vietto. Sitä heidän sitten tuli viettää seitsemän päivää ja siksi aikaa kodeistansa poistaa kaikki hapantaikina Tämän Rörerin muistiinkirjoittaman saarnan Luther piti kiirastorstaina 1543 Suom. ja hapan leipä ja näinä seitsemänä päivänä syödä vain happamatonta leipää. Pääsiäisjuhlan ensimmäisenä päivänä heidän piti syödä pääsiäislammas.

Juutalaisten pääsiäisjuhla alkoi meidän laskumme mukaan torstai-iltana. Sen vieton Kristus nyt opetuslapsineen aloittaa sanoessaan: »Minä olen halajamalla halannut syödä tämän pääsiäislampaan teidän kanssanne ennenkuin kärsin; sillä minä sanon teille, etten minä sitä enää syö, ennenkuin sen täyttymys tapahtuu Jumalan valtakunnassa». Hän sanoo tässä, että hänellä oli ollut suuri sydämen halu syödä pääsiäislammas opetuslastensa kanssa. Se näet oli oleva viimeinen pääsiäinen, jonka hän vietti heidän kanssaan. Tähän pääsiäiseen loppuu juutalaisten vanha, Mooseksen pääsiäislammasta, pappeutta, kuninkuutta ja jumalanpalvelusta koskeva säädös, ja sen sijaan alkaa uuden liiton pääsiäinen Kristuksen valtakunnassa. Hän tahtoo siis nyt syödä pääsiäislampaan viimeistä kertaa heidän kanssansa tehdäkseen siitä lopun ja lakkauttaaksensa sen.

Vanhaa Mooseksen pääsiäislammasta piti juutalaisten syödä näin: kaikkien oli oltava kupeet vyötettyinä, kengät jalassa ja kädessä sauva ja syöminen oli tapahtuva ikäänkuin matkaan lähdön kiireessä. Se oli Herran pääsiäinen; kaikilla heillä täytyi olla kengät jalassa, kupeet vyötettyinä ja he itse matkaan valmiina ikäänkuin matkustajat, jotka juuri tekivät lähtöä. Samoin kuin sanansaattaja pöydän ääressä seisoaltaan ennen matkaan lähtöään kiireissään syö ja juo hiukan virvoituksekseen, samoin juutalaisten piti syödä pääsiäislammas. Siten kai Kristuskin ja hänen opetuslapsensa seisoaltaan tai, niinkuin evankelistat sanovat istualtaan, kengät jalassa ja sauva kädessä kiireesti söivät ollen ikäänkuin matkaan lähdössä.

Näin rakas Herramme Kristus söi opetuslastensa kanssa pääsiäislampaan jäähyväisiksi ei vain itsellensä, hän kun nyt oli jättämässä tämän maallisen elämän, missä yhdessä nautitaan ruokaa ja juomaa, vaan myös koko Mooseksen laille. Juutalaiset viettivät pääsiäistänsä ylistääksensä ja kiittääksensä Jumalan armoa ja laupeutta sen johdosta, että Jumala oli pelastanut heidät Egyptistä, asettanut heille kuninkuuden ja pappeuden ja ottanut heidät omaisuuskansaksensa. Tätä Jumalan osoittamaa hyvää tekoa heidän piti ajatteleman koko pääsiäisen ajan, siitä Jumalaa kiittäen. Kaiken tämän Kristus nyt lakkauttaa. Ei siis enää tarvinnut vuosittain saarnata pelastuksesta Egyptin orjuudesta eikä säilyttää juutalaisten kuninkuutta ja pappeutta: nämä kaikki loppuivat ja vanhentuivat, vaikka Jumala aikoinaan oli ne Mooseksen kautta säätänyt.

Ja hän otti maljan, kiitti ja sanoi: »Ottakaa tämä ja jakakaa keskenänne. Sillä minä sanon teille: tästedes minä en juo viinipuun antia, ennenkuin Jumalan valtakunta tulee».

Nämäkään sanat eivät vielä tarkoita Kristuksen ruumiin ja veren sakramenttia, vaan ne on sanottu pääsiäislampaan nauttimisen lopettajaisiksi. Herra tahtoo tässä sanoa: tämä on jäähyväismaljani. Nyt i minä vielä juon sen teidän kanssanne Mooseksen säädännön mukaan, mutta tästä lähin en enää koskaan. Tällä maljalla hän lausuu jäähyväiset vanhalle pääsiäislampaalle. Tästedes uudessa liitossa on oleva uusi pääsiäinen ja uusi pääsiäislammas.

Näin Kristus vietti vanhaa pääsiäistä opetuslastensa kanssa. Huomatkaamme tämä tarkoin erottaaksemme sen Kristuksen ruumiin ja veren sakramentista. Tosin tässäkin syötiin ja juotiin, niinkuin sakramenttia ainakin. Mutta tässä oli pelkkää leipää ja viiniä, joita nauttiessaan Kristus sanoi jäähyväiset juutalaisten pääsiäislampaalle, kuninkuudelle, pappeudelle, saarnalle ja kiitokselle pelastuksesta Egyptin orjuudesta. Mutta heti sen jälkeen hän asettaa uuden pääsiäislampaan, uuden kuninkuuden ja pappeuden, uuden saarnan ja kiitoksen, niinkuin seuraavasta luemme:

Ja hän otti leivän, kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: »Tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni". Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: »Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan».

Nyt Herra asetti ruumiinsa ja verensä sakramentin. Hänen sanansa voi helposti pitää muistissa: hän puhuu lyhyesti, mutta kauniisti ja selvästi. Rakas Herramme Kristus ei ole tahtonut rasittaa meitä monenkaltaisilla asetuksilla, niinkuin vanhan liiton aikana Israelin kansaa rasitettiin. Hän vain ottaa leivän ja viinin ja lausuu niistä sanansa: ottakaa, syökää, tämä on minun ruumiini, juokaa, tämä on minun vereni, tai: tämä malja on se uusi liitto minun veressäni, tehkää se minun muistokseni. Avatkaamme siis silmämme ja kallistakaamme korvamme käsittääksemme oikein ja vahvasti nämä sanat.

Edellisellä kerralla antaessaan opetuslapsille maljan ja sanoessaan: ottakaa ja jakakaa keskenänne, hän ei sano: tämä on minun vereni, vaan lausuu: en tästä lähin enää juo viinipuun antia; mutta nyt ottaessaan leivän hän sanoo: »Tämä on minun ruumiini», ja ottaessaan maljan hän sanoo: »Tämä on minun vereni», »uusi liitto minun veressäni». Tässä ei siis enää ole pelkkää leipää ja viiniä, vaan leipä on hänen ruumiinsa, jonka hän antaa syödä, ja viini on hänen verensä, uusi liitto hänen veressänsä, jonka hän antaa juoda. Näinhän kuuluvat hänen sanansa: »Hän otti leivän, hän otti maljan», ja hän lisäsi nämä sanat: "Tämä on minun ruumiini, tämä on minun vereni», tai: »Tämä malja on uusi liitto minun veressäni». Nämä sanat sanovat sen, että leipä on hänen ruumiinsa ja viini hänen verensä. Joka syö tätä leipää, hän syö Kristuksen totisen ruumiin, ja joka juo tästä maljasta, hän juo Kristuksen totisen veren, olkoon sitten kelvollinen taikka kelvoton.

Tämä on meidän vahvasti uskottava. Kristittyjen tulee näet antaa Jumalalle kunnia, tunnustaen, että Jumala voi tehdä, mitä on sanonut, niinkuin apostoli Paavali Aabrahamista todistaa, Room. 4:21. Se, joka tahtoo olla kristitty, ei saa menetellä aikamme haaveksijoiden ja lahkolaisten tavalla, jotka aprikoivat, miten on mahdollista, että leipä on Kristuksen ruumis ja viini Kristuksen veri. He tahtovat mitata ja käsittää Jumalaa omalla järjellänsä, ja kun ei tämä asia sovellu heidän järkeensä, niin he ajattelevat sen olevan Jumalallekin mahdotonta.

Mutta mitä hyötyä on moisista aprikoimisista? Vaikkapa viisastelisit pääsi puhki, et kuitenkaan ihmisjärjellä voi käsittää Jumalaa. Herra Jumala ei näet ole ihmisjärjellä mitattavissa ja käsitettävissä; hänen tekonsa ja sanansa eivät ole inhimillisen järjen arvostelun alaisia. Niinpä apostoli Paavalikin sanoo Ef. 3:20, että Jumala voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaiKki, mitä me anomme tai ymmärrämme». Mitä apua siis olisi siitä, että me kiusaamme itsemme kuoliaaksi yrittäessämme arvostella ja sovitella Jumalan tekoja ja sanoja niin, että ne kelpaisivat ja soveltuisivat meidän järjellemme? Meidän on päinvastoin ajatteleminen: koska se kerran on Jumalan sana, niin Jumala on totinen ja kaikkivaltias ja hän voi toteuttaa sen mitä on sanonut.

Pysykäämme siis lujasti näissä selvän selvissä sanoissa. Herramme Kristus sanoo, että hänen tarjoamansa leipä on hänen ruumiinsa ja tarjottu malja eli viini on hänen verensä, uusi liitto hänen veressänsä. Meidän pitää siis yksinkertaisesti, epäilemättä uskoa, että asia niin on, aivan niinkuin yksinkertaiset lapset uskovat ja meidän tulee kiittää Kristusta tästä armosta, siitä iloiten, ja vahvistaa sydäntämme tarkkaamalla, minkätähden Kristus on sen tehnyt, kyselemättä ja väittelemättä, voiko hän sen tehdä. Uteliaat sielut eivät kysy, minkätähden Kristus niin on tehnyt, vaan ovat valmiit kysymään, kykeneekö hän niin tekemään.

Ei kukaan meistä voi käsittää, kuinka meidän silmämme voivat nähdä esineitä. Ei yksikään voi järjellänsä tutkia, kuinka nukkuminen ja herääminen tapahtuu. Kun avaan silmäni, saatan nähdä kolmen penikulman päähän. Yhden ainoan saarnaajan ääni täyttää tuhannet korvat ja sydämet. Näitä minä näen ja kuulen, mutta en voi selittää, kuinka ne tapahtuvat, vaikka ajattelisin pääni puhki. Ellemme voi käsittää asioita, joiden piirissä elämme ja joita joka päivä viljelemme, minkätähden mestaroitsisimme ja tuomitsisimme Jumalan syvällisiä ja salattuja tekoja? Kielemme liikkuu suussa, ja siitä syntyy ymmärrettävä puhe, mutta me emme käsitä, miten se tapahtuu. Et myös osanne sanoa, kuinka hiuskarva päässäsi kasvaa. Kun et voi käsittää asioita, joita joka päivä saat nähdä, niin anna, ystäväni, Kristukselle kunnia, anna olla totta sen, mitä hän tässä sanoo »Tämä on minun ruumiini», »Tämä on minun vereni», vaikka et asian mahdollisuutta käsitäkään!

Sangen hyljättävä tapa on käsitellä Jumalan tekoja siten, että niitä koetetaan saada soveltumaan yhteen järkemme kanssa. Kun emme täysin käsitä edes niitä asioita, joissa me joka päivä elämme ja liikumme, kuinka me voisimme täydellisesti tutkia ja käsittää asioita, joista Jumala sanassansa puhuu, ja joissa emme elä emmekä liiku? Antakaamme siis Jumalalle kunnia, antakaamme hänen olla kaikki- 0 valtias ja totinen ja uskokaamme, että hän voi tehdä, mitä on sanonut. Lehmä syö ruohoa sen voit käsittää, siihen riittää järkesi. Voit myöskin tuntea kullan, hopean, kiven, puun, viljan ym. arvon, voit käsittää, mitä niillä tehdään, niissä asioissa saat olla niin viisas kuin tahdot. Mutta sitä, mitä Jumala tekee ja luo, kuinka silmä näkee, korva kuulee ja ihmiskieli puhuu, saavat maailman oppineet ja viisaat tutkia ja sen johdosta väitellä ja kysellä kuitenkaan kykenemättä juurta jaksain selittämään, kuinka Jumalan teot ovat mahdollisia.

Heittäkäämme siis sikseen väittelyt ja kyselemiset Jumalan sanasta ja teoista ja kyselkäämme vain, kuka on puhunut ja tehnyt, onko teko Jumalan vai ihmisen. Jos se on Jumalan sanaa ja tekoa, niin avaa silmäsi väittelemättä ja kyselemättä kuinka se tapahtuu ja usko Jumala kaikkivaltiaaksi ja totiseksi sanoissaan ja teoissaan. Minun tulee uskoa, että kasteeni Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen on oikea ja että minä tämän peson kautta sanan voimalla tulen puhtaaksi kaikista synneistäni enkä minä saa pohtia, miten se on mahdollista. Onhan Jumalan sana, käsky ja lupaus selvä: »Menkää ja tehkää kaikki kansat opetuslapsiksi, kastamalla heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen», »Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu».

Samoin Kristus tässäkin selvän selvillä sanoilla sanoo: »Ottakaa, syökää, tämä on minun ruumiini, tämä on minun vereni: tehkää se minun muistokseni». Tässä sakramentissa siis tarjotaan ja saadaan leivän ja viinin alla hänen totinen ruumiinsa ja verensä. Se on hänen sanansa, käskynsä ja asetuksensa. Ei ole tätä sanonut ihminen; Kristus itse on näin säätänyt, asettanut ja käskenyt. Samoin kuin kaste ei ole ihmisen, vaan Kristuksen sanaan ja työhön perustuva, samoin on tämänkin sakramentin: ei se perustu ihmisen, vaan Kristuksen sanaan ja tekoon. Kuinka se tapahtuu, sitä emme järjellämme voi käsittää. Ellen voi käsittää, miten kuuleminen, näkeminen, puhuminen tapahtuu, vielä vähemmin voin käsittää, että Kristus sakramentissa jakaa ruumiinsa ja verensä.

Se siis, joka tahtoo välttyä erehdyksiltä, älköön kuunnelko villihenkien väitteitä ja itseviisaita, teräviä ja syvällisiä kysymyksiä, vaan katsokoon sitä hedelmää, hyötyä ja iloa, jonka hän sakramentista saa. Kristus asetti tämän sakramentin mitä yksinkertaisimmin ja herttaisimmin. Seisoiko Kristus siinä tilaisuudessa vai istui, se ei vaikuta mitään itse asiaan; pääasia on, että pidetään hänen sanansa, asetuksensa, käskynsä ja järjestyksensä.

Hän ei määrää mitään raskasta työtä. Syöminen ja juominenhan on mitä viattominta työtäsitä ihmiset mielellään tekevät, onpa syöminen ja juominen maailman hupaisin toimitus. Onkin tapana sanoa: ruoka on hyppyä parempi, ja vielä: laulaa lapsi syötyänsä. Lyhyesti sanoen, syöminen ja juominen on mieluista ja tarpeellista työtä; sen oppii helposti eikä siihen pitkiä ohjauksia tarvita. Tällaisen mieluisen ja välttämättömän tehtävän Herramme Kristus valitsee, sanoen: olen valmistanut teille iloisen, suloisen ja mieluisen aterian, en tahdo rasittaa teitä millään kovalla työllä, en käske teitä pukeutumaan munkinviittaan tai haarniskoituna lähtemään Jerusalemia valloittamaan tai ympärileikkauttamaan itseänne, uhraamaan eläimiä, pesemään vaatteitanne, niinkuin Mooseksen laissa on säädetty, vaan ehtoollisen minä asetan. Kokoontuessanne minun nimeeni ja minusta saarnatessanne ja opettaessanne ottakaa leipää ja viiniä ja lausukaa niiden yli nämä minun sanani, silloin niissä on minun ruumiini ja vereni totisesti ja olennollisesti läsnä.

Kun siis rakas Herramme Kristus valitsee näin herttaisen ja tarpeellisen toimituksen, valmistaa niin suloisen ja lohdullisen aterian, on todella ihmeellistä, että ihmiset menevät sille niin vastahakoisesti sakramenttia peljäten. Sakramentin saarna tuntuu heistä rasittavalta, ja kun heitä sakramentille kehotetaan, se tuntuu vielä raskaammalta. Heillä on näet sellainen pelko, että heidän täytyy tulla hurskaiksi ja luopua synnistä. Ei ole ihmekään, että sitä paavivallan aikana on peljätty ja kartettu, kun muutenkin on ihmisiä niin rasitettu. Tämä suloinen ja lohdullinen sakramentti on siellä näet turmeltu sapella, etikalla ja koiruoholla, ja siltä on riistetty se ilo, mikä sakramentista pitäisi olla. Onhan meille tähän asti opetettu, että meidän pitää olla niin puhtaita, ettei jokapäiväisistä synneistä rahtuakaan olisi jäljellä, ja niin pyhiä, että Herra Jumala suuren pyhyytemme tähden tuskin rohkenee puoleemme katsoa. Sitä pyhyyttä minä en voinut itsessäni havaita ja siitä syystä minä pelkäsin koko sakramenttia. Ja tämä pelko, jonka olen paavikunnasta saanut ja johon olen tottunut, on vielä nytkin minuun piintyneenä, vaikka minun ilomielin pitäisi mennä ehtoolliselle.

Totta kyllä on, että meidän pitää elää hurskaasti ja luopua synnistä, sillä jos sinä rakastat syntiä enemmän kuin Jumalan armoa, niin sinun tulee ennemmin pysyä poissa, kuin astua esiin. Kuitenkaan ei saa ihmisiä pelottaa ehtoolliselta, sillä se on suloinen ja lohdullinen ateria. Kristus ei ole asettanut sellaista ehtoollista, jossa hän antaa meille myrkkyä. Olemmehan jo ennestäänkin kylliksi vaipuneet syntiin ja kuolemaan, niin ettei ole tarvis antaa myrkkyä myrkyn lisäksi. Ota vaarin hänen sanoistansa! Kuulet hänen sanovan antaneensa ruumiinsa sinun edestäsi ja vuodattaneensa verensä sinun edestäsi. Hän ei sano antaneensa ruumistaan sinua vastaan ja vuodattaneensa vertansa sinua vastaan, vaan sinun edestäsi, sinun hyväksesi, lohdutukseksesi, vahvistukseksesi, kurjan sielusi pelastukseksi voidaksesi yhä enemmän vihata syntiä ja tullaksesi yhä väkevämmäksi kristityksi. Tätä varten Kristus antaa sinulle ruumiinsa ja verensä sakramentin eikä suinkaan myrkyksesi ja kuolemaksesi.

Samoin kuin hän ei käskenyt kastaa sinua sitä varten, että sinä veteen uppoaisit ja kuolisit, vaan että sinä tämän autuaallisen peson kautta pääsisit synnistä ja uudestisyntyisit ollaksesi uusi, armosta syntynyt ihminen, samoin hän antaessaan tässä sakramentissa ruumiinsa ja verensä syödä ja juoda ei tahdo sinua surmata, vaan virvoittaa ja tehdä sinut eläväksi.

Meidän on siis mitä ahkerimmin opittava tämän sakramentin hyötyä ja tarkoitusta, minkätähden Kristus sen asetti, nimittäin minulle ja sinulle, meille kaikille. Tuntiessani syntini, että olen paha ihminen ja tottelematon lapsi, jonka perkele on kietonut vangikseen, ja että en ole tehnyt, mitä olisi tehdä pitänyt, minun on mentävä tähän pöytään nauttimaan sakramenttia päästäkseni synneistäni ja saadakseni virvoitusta.

Sellaisia ihmisiä, jotka tuntevat syntinsä ja pyytävät niistä päästä, sopii kehoittaa nauttimaan sakramenttia. Älkööt he pitäkö sitä kauheana tuomioistuimena, jota on paras karttaa, vaan suloisena, lohdullisena ateriana viheliäisille ja murheellisille sieluille. Vanhasta paavilaisuuden synnyttämästä tottumuksesta saattaa vielä johtua arkuutta tätä sakramenttia kohtaan. Mutta kristityitä täytyy neuvoa menemään ilolla ja luottamuksella tälle aterialle. He sanokoot: minä olen kurja syntinen, minä tarvitsen apua ja lohdutusta, minä siis menen Herran ehtoolliselle nauttimaan rakkaan Herrani Jeesuksen Kristuksen ruumiin ja veren. Hän asetti tämän sakramentin sitä varten, että kaikki isoavat ja janoavat sielut ravittaisiin ja virvoitettaisiin. Hän ei minua soimaa, saati surmaa, kun vain tulen saadakseni siunausta, apua ja lohdutusta.

Ja vaikka ei olisikaan sitä runsaan lohdutuksen aarretta, joka tämän sakramentin tekee niin viehättäväksi ja iloiseksi ateriaksi, meidän tulisi kuitenkin mennä ehtoolliselle osoittaaksemme siten palvelusta Herrallemme ja Jumalallemme, joka sen on käskenyt ja säätänyt. Moni vanha opettaja nimitti sitä eukaristiaksi eli kiitokseksi. Paavikunnassa sitä on nimitetty uhriksi eli selvemmin lausuttuna jumalanpalvelukseksi. Kun minä saarnaan Jumalan sanaa, niin minä uhraan; kun sinä sydämestäsi kuulet Jumalan sanaa, niin sinäkin uhraat. Kun me rukoilemme, autamme lähimmäistä ja lainaamme hänelle, niin me uhraamme. Samoin minä nauttiessani sakramenttia uhraan, teen Jumalan tahdon, palvelen ja kiitän Jumalaa, joka antoi meille tämän sakramentin ynnä kaikki taivaan valtakunnan aarteet niin hän käski minun itseään palvella.

Tämän mukaisesti tätä sakramenttia voi sanoa uhriksi. Ei se tosin itsessään ole mikään uhri, mutta sen nauttimista ja viljelemistä voimme sanoa uhriksi. Se ei ole syntiuhri, vaan kiitos- ja ylistysuhri: minä tunnustan Kristuksen kuolleen syntieni tähden. Paavi on tästä sakramentista tehnyt uhrin, jolla koko maailma muka on Jumalan kanssa sovitettava huolimatta siitä, ettei tämä sakramentti eikä sen nauttiminen ole mikään teon uhri, jolla voitaisiin ansaita Jumalan armo ja apu. Sakramentin nauttiminen eli Kristuksen muisto, kuten Herra itse sitä nimittää, on päinvastoin kiitosuhri; sillä me Jumalaa kiittäen tunnustamme, että me sulasta armosta, Kristuksen kärsimyksen, kuoleman ja verenvuodatuksen kautta tulemme pelastetuiksi, vanhurskaiksi ja autuaiksi. Samoin kuin evankeliuminsaarna on kiitosuhri, jolla me Jumalaa kiittäen tunnustamme häneltä saaneemme sanan aarteen, samoin sakramentin nauttiminenkin on kiitosuhri: sakramentin nauttija siten osoittaa kiitollisuuttaan Kristukselle hänen kärsimyksestänsä ja armostansa.

Jos siis tuo suuri ja runsas lohdutus ei olisikaan omiansa kehoittamaan meitä sakramentin nauttimiseen, meidän pitäisi kuitenkin ainakin kunnioituksesta Herraamme Jeesusta Kristusta kohtaan usein nauttia tätä sakramenttia, että häntä näin muisteltaessa kiitettäisiin, ylistettäisiin ja kunnioitettaisiin. Niinpä Mooseksen oli Israelin kansassa säilytettävä Egyptin orjuudesta lähdön ja pelastuksen muisto: juutalaisten tuli pääsiäislammasta syötäessä kiittää Jumalaa ja ylistää häntä siitä hänen armostansa, että hän heidät pelasti Egyptistä, johdatti Punaisen meren läpi ja antoi heille kuninkuuden ja pappeuden. Se oli heille iloinen ateria. Juutalaiset pitävät sitä vieläkin jalona juhlana ja syövät pääsiäislampaan ilolla, ikäänkuin karkeloon mennen. Samoin Kristus uudessa liitossa asetti kansallensa kärsimyksensä ja kuolemansa muiston, että me sakramenttia nauttiessamme kiittäisimme häntä hänen toimittamastaan pelastuksesta, ei Egyptistä ja Punaisesta merestä, vaan synnistä, kuolemasta,perkeleestä, helvetistä, Jumalan vihasta ja kaikesta onnettomuudesta. Tämä ateria ei saisi olla meille kauhistukseksi, vaan sulaksi iloksi ja riemuksi, erittäinkin hengessä niin, että me palvelemme Jumalaa ja kiitämme ja ylistämme häntä hänen armostansa ja hyvyydestänsä, jonka hän Kristuksessa meille osoitti.

Nauttikaamme siis tätä sakramenttia halulla ja ilomielin, sanoen turvallisesti: minäkin menen nauttimaan oikeata pääsiäislammasta, rakkaan Herrani Jeesuksen Kristuksen ruumista ja verta, minä teen sen hänen muistoksensa ja kiitän häntä hänen lunastustyöstänsä, etten joutuisi ylenkatsojain ja kiittämättömäin joukkoon, jotka pitävät turhana tämän kalliin pelastuksen, unhottaen sen.

Sitä Kristus tarkoittaa sanoessaan: »Tehkää se minun muistokseni». Minun -sanalla hän lakkautti entisen pääsiäislampaan muiston, joka muistutti pelastusta Egyptin orjuudesta ja kuninkuuden ja pappeuden lupausta. Lyhyesti sanoen se oli ulkonaisten tekojen muisto, säädetty sitä varten, että saarnattaisiin tuosta Egyptin orjuudesta tapahtuneesta pelastuksesta ja että Israelin kansa kiittäisi Jumalaa tästä hänen hyvästä työstään. Herra tahtoo siis sanoa: samoin kuin vanhan liiton aikaiset juutalaiset uhrasivat pääsiäislampaan ja söivät happamatonta leipää, sitä tehdessään muistellen sitä kuinka Jumala suurilla ihmeillä oli johdattanut heidät pois Egyptistä, orjuuden huoneesta, ja antanut heille Kanaanin maan, jota he eivät olleet raivanneet, huoneet täynnä tavaraa, jota he eivät olleet koonneet, viini- ja öljymäkiä, joita he eivät olleet istuttaneet; samoin tekin nauttiessanne uuden liiton piirissä minun sakramenttiani, muistakaa minua, että minä olen kuollut teidän edestänne ja vuodattanut teidän edestänne vereni ja siten teidän hyväksenne surmannut kuoleman, synnin, helvetin ja Jumalan vihan.

Tämä on toisenlainen pelastus, nimittäin hengellinen, iankaikkinen pelastus, sen kautta meitä ei pelasteta maallisen hallitsijan, vaan perkeleen vallasta, hänen, joka on synnin ja kuoleman valtias. Sellaisesta faaraosta Kristus on meidät pelastanut. Sen pelastuksen kautta hän siirtää meidät, ei maalliseen, vaan iankaikkiseen valtakuntaan ja pappeuteen ja siinä me iankaikkisesti saamme olla kuninkaita ja pappeja. Nämä ovat hänen tekojansa ja lahjojansa, joita emme ole ansainneet omalla viisaudellamme, pyhyydellämme, voimillamme ja kyvyillämme, vaan jotka hän on meille ansainnut antamalla ruumiinsa ja vuodattamalla verensä. Tätä hän antaa meille sakramenteissa, että me häntä siitä kiittäisimme ja ylistäisimme.

Tämä siis on meidän jumalanpalveluksemme uuden liiton aikana, niinkuin pääsiäislampaan syöminen oli Israelin jumalanpalvelusta vanhan liiton aikana. Tätä sakramenttia nauttiessamme julistakaamme sydämellä ja suulla, että Kristus otti huostaansa meidät kurjat syntiset, otti pois meidän syntimme ruumiinsa uhrilla ja verellänsä ne hukutti. Meidän tulee siis viettää pääsiäistämme kiittämällä ja ylistämällä Herraa Jeesusta Kristusta hänen sanomattoman suuresta lunastustyöstänsä sekä siitä iankaikkisesta kuninkuudesta ja pappeudesta, jonka hän ruumiinsa ja verensä kautta meille ansaitsi ja lahjoitti. Hän yksin voitti synnin ja kuoleman omassa itsessänsä, ruumiissansa ja veressänsä. Tämän voiton hän meille lahjoittaa, ja sen varmaksi merkiksi, pantiksi ja sinetiksi hän antaa ehtoollisen sakramentissa ruumiinsa syödä ja verensä juoda.

Kuinka kauheasti paavikunnassa onkaan väärennetty tämä sakramentti ja mikä surkeus ja kauhea meno jälleen aiheutuu maailmassa, ellemme tätä sakramenttia oikein viljele emmekä kiitä Jumalaa hänen sanomattomasta hyvyydestänsä. Paavikunnassa ei ole oikein saarnattu sakramentista ja sen nauttimisesta. Kristuksen kärsimyksen historiasta luettiin pelkkä kertomus, siitä mitään ymmärtämättä. Itse sakramentista opetettiin, että sinä saat tyytyä ainoastaan leivän nauttimiseen ehtoollisessa, siten muka olet kuuliainen äidillesi, kristilliselle kirkolle, ja vielä: sinulla pitää olla katuva ja murheellinen mieli, sinun on valmistautuminen kelvolliseksi ja tekeminen kuuliaisuuden työtä. Ei siitä iloisesta, lohdullisesta ja suloisesta ateriasta, joka meillä tässä sakramentissa on tarjona, eikä uskosta puhuttu sanaakaan. Näin tämä sakramentti muuttui pelkäksi ihmisteoksi.

Tähän aikaan näette kaikkialla nousevan sakramentin vastustajia ja kasteenuusijoita. Nämä ovat ylen ravittuja, kyllääntyneitä henkiä, jotka eivät suinkaan kiitä Herraa Jumalaamme hänen armostansa ja hyvyydestänsä, vaan Herra Jumala muka on kuin onkin väärässä, heidän oikaistavanaan: he kääntävät nurin hänen sanansa, eivät nauti sakramenttia ilolla, kiittäen ja ylistäen Jumalaa, vaan etsivät omaa kunniaansa, ylistystänsä ja kiitostansa. Rukoilkaamme siis hartaasti Jumalaa antamaan meille armonsa ja pitämään meitä sanansa ja sakramenttinsa oikeassa käsityksessä, varsinkin ehtoollisensa, sitä nauttiaksemme ilolla, kiittäen Kristusta hänen hyvyydestänsä ja rakkaudestansa.

Joku kenties sanonee: eikö siis saakaan saarnata mitään muuta kuin sitä, että Kristus on kuollut meidän edestämme? Eikö riitä, että siitä kerran vuodessa saarnataan? Usein olen tämän kuullut; tiedän sen hyvin. Vastaan: ei riittänyt juutalaisillekaan, että he vain kerran muistelivat Egyptin orjuudesta pelastumistaan, heidän oli sitä usein ajateltava. Mitä syytä meillä kristityillä siis on suuttua sen pelastuksen ahkeraan muistelemiseen, jolla Kristus meidät pelasti synnistä, kuolemasta, perkeleestä ja helvetistä? Jos kuulut niihin, jotka sanovat: olen sen jo ennenkin kuullut, miksi pitää aina sitä samaa kuunnella? niin on sydämesi kyllääntynyt, täysinäinen ja ilkeä, tuo ravinto ei sinulle enää maistu. Samoin kävi Israelin lasten erämaassa heidän kyllääntyessään taivaan leipään. Mutta jos olet kristitty, et kylläänny, vaan halajat kuulla siitä usein ja puhua siitä aina.

Minä olen omasta itsestäni puhuakseni pyhän Raamatun tohtori, mutta kuta enemmän minä katselen uskonkappaleita, Isä-meitää, kasteen ja ehtoollisen asetussanoja, sitä paremmalta ne minusta maistuvat. Minäkin voisin noiden kyllääntyneiden ja kylläisten henkien tavalla sanoa: minä jo osaan uskontunnustuksen, Isä-meidän, kasteen ja ehtoollisen asetussanat, katumuspsalmit mutta minä saan joka päivä kokea ja tunnustaa, että vaikka tänään olenkin lukenut uskontunnustuksen, rukoillut Isä-meitäni, katsellut sakramenttien asetussanoja, mutta huomenna en harjoitustani uudista, minun sieluni käy kylmäksi ja laiskaksi ja jos laiminlyön sen vielä seuraavanakin päivänä, käyn yhä kylmemmäksi ja laiskemmaksi, kunnes laiminlyön harjoituksen kerrassaan.

Seitsemän vuotta sitten ajattelin, etten mene ehtoolliselle ennen kuin olen siihen täysin kelvollinen. Tämän ajatuksen olin saanut paavilaisuudesta. Mutta kun havaitessani perkeleen tahtovan minua estää ja lopulta kokonaan vieroittaa ehtoollisesta minä sanoin: olin kelvollinen tai kelvoton, minä ainakin tarvitsen sakramenttia, en voi olla ilman sen lohdutusta, en siis voi kauempaa viivytellä; ja niin minä menin ehtoolliselle, joskus ripittäytymättäkin. En silti hyljännyt rippiä enkä halveksinut synneistäpäästöä, vaan menin joskus ripittäytymätönnä ehtoolliselle perkeleen kiusaksi, koska hän esti minua menemästä ehtoolliselle ennen kuin muka olin siihen täysin kelvollinen.

Et siis puhu totta sanoessasi: tuon minä jo hyvin taidan, ei minun sitä enää tarvitse kuulla eikä opetella. Jos olen yhdenkin päivän rukoilematta, menetän suuren osan sydämeni lämmöstä ja uskosta. Kuten profeetta Jesaja todistaa (Jes. 55:10 ja seur.): Jumalan sanan ei pidä tyhjänä palajaman, vaan niinkuin sade kostuttaa maan ja tekee sen hedelmälliseksi, niin Jumalan sana kostuttaa, lohduttaa ja parantaa ihmisen sielun. Jos siis jätät Jumalan sanan ja rukouksen harjoituksen, ajatellen voivasi lykätä sen toiseen kertaan, sinä kadotat voimaa ja lämpöä sielustasi. Ei siis saa Jumalan sanan suhteen ajatella, että siinä on kyllin, kun sitä on kerran kuultu. Muutoinkin tapahtuu helposti, että joudutaan toisiin toimiin, joissa sana unhotetaan. On siis parasta joka päivä palata sanan ääreen. Ellet palaa, niin varo, ettet käy aivan kylmäksi ja hitaaksi, niin ettet enää lopulta tunne omaa itseäsi ja jäät muutamiksi vuosiksi kokonaan pois Herran ehtoolliselta.

Olemme siis kuulleet, että on kaksi aihetta kehoittamassa meitä Herran ehtoolliselle menemään. Ensiksi oma tarpeemme ja puutteemme sillä onhan Kristus asettanut tämän sakramentin hyväksemme, lohdutukseksemme ja iloksemme. Toisena kehoittajana on Jumalan kunnia ja hänen palveluksensa. Ellemme oman itsemme tähden tahtoisikaan rukoilla Isä-meitää, lausua uskontunnustusta emmekä omaksi autuudeksemme tahdo sakramenttia nauttia, tulisi meidän ainakin Jumalan tähden rukoilla ja käyttää sakramenttia, osoittaaksemme hänelle kunnioitusta ja palvelusta.

Näitä olen puhunut kehoitukseksi, viljelläksemme tätä jaloa ja kallista lahjaa niin kauan kuin se meillä on, ettei sitä meiltä jälleen riistettäisi, niinkuin jo aikoja sitten kävi paavilaisten ja nykyään joka päivä lahkohengille käy. Jos tämä aarre kerran häviäisi meiltä, kyllä sitä kai kernaasti viljelisimme, mutta silloin ei ole enää saarnaajia, jotka osaavat siitä oikein opettaa.

Nämä kaksi asiaa tapahtuivat näin kiirastorstai-iltana: ensin Kristus söi opetuslastensa kanssa pääsiäislampaan jättäen jäähyväiset juutalaisten pääsiäislampaalle, kuninkuudelle ja pappeudelle, toiseksi hän asetti ruumiinsa ja verensä sakramentin, ja sitä meidän tulee usein nauttia hänen muistoksensa. Siihen laupias Jumala meille armonsa suokoon. Amen.