Kristuksen ylösnousemuksen hedelmä.Koska tämä juhlapäivä muistuttaa meille siitä lohdullisesta ja ilahduttavasta uskonkappaleesta, jossa me tunnustamme, että Kristus on noussut kuolleista kolmantena päivänä, on tarpeellista, että me ensin yksinkertaisesti käsitämme ja tunnemme itse tapauksen ja sitten myös opimme, minkätähden se on tapahtunut, ja mitä hyötyä meillä siitä on.

Tapausten kulku on seuraava. Kiirastorstai-iltana Jeesuksen noustua ehtoollispöydästä ja mentyä puutarhaan petti hänet siellä Juudas. Juutalaiset ottivat hänet kiinni ja veivät toisen ylimmäisen papin asunnosta toiseen, kunnes vihdoin päättivät luovuttaa hänet maaherra Pilatukselle, jolla oli tuomiovalta. Kello yhdeksän ajoissa aamulla Jeesuksen kuolemantuomio julistettiin, ja sen jälkeen se heti pantiin täytäntöön: hänet vietiin ristiinnaulittavaksi. Kello kahdentoista aikaan keskipäivällä tai hetkeä myöhemmin tapahtui maanjäristys ja auringon pimeneminen. Kello kolme puolen päivän jälkeen Kristus kuoli ristillä. Näin Markus jakaa päivän tapahtumat; toiset evankelistat eivät niistä kirjoita näin tarkoin.

Uskontunnustuksessamme sanotaan, että Kristus nousi kuolleista kolmantena päivänä. Se ei ole samaa kuin kolmen päivän kuluttua. Herra Kristus ei ollut kuolleena kolmea kokonaista päivää ja yötä. Perjantaina noin kolme tuntia ennen pimeän tuloa hän kuoli, niinkuin jo mainitsin. Nämä kolme tuntia sanotaan ensimmäiseksi päiväksi. Sitten hän oli kuolleena haudassa seuraavan yön ja sapatinpäivän ja vielä sapatin jälkeisen yön aina seuraavaan aamuun. Tämä yö luetaan myös yhdeksi päiväksi. Juutalaiset näet alkavat vuorokautensa illasta: yö ja päivä ovat yksi vuorokausi. Me teemme päinvastoin, sanomme päivää ja seuraavaa yötä vuorokaudeksi. Kirkollisena tapana on vielä kuitenkin lukea edellinen iltakin eli aatto seuraavaan pyhäpäivään: juhlapäivä siis alkaa aatosta.

Kun sunnuntai kolmas päivä lukien perjantaista, jolloin Kristus ristiinnaulittiin valkeni ja päivä alkoi koittaa, ristiinnaulittu Kristus sotamiesten ollessa hautaa vartioimassa nousee uuteen iankaikkiseen elämään, nousee kuolleista. Sotamiehet, jotka haudan ääressä venyivät, eivät sitä havainneet. Matteuksen evankeliumista voimme helposti huomata, että Herra Kristus ei noussut ylös maanjäristyksessä, vaan että maanjäristys tapahtui vasta silloin, kun enkeli tuli taivaasta ja vieritti kiven pois haudan ovelta. Kristus kävi haudasta suljetun oven läpi, ensinkään rikkomatta kiven reunaan kiinnitettyä sinettiä, aivan samoin kuin hän samana iltana suljettujen ovien läpi ilmestyi opetuslasten keskelle.

Maanjäristyksestä ja enkelien ilmestyksestä sotamiehet peljästyivät miltei puolikuoliaiksi, mutta toinnuttuansa he juoksivat haudalta kaikki tiehensä, kuka kunnekin. Ei enkeli tullutkaan sinne heitä ilahduttamaan, vaan peljättämään ja tuottamaan heille kauhua. Mutta oli toisia, joita hänen piti lohduttaa ja ystävällisesti puhutella. Sotamiesten paetessa haudalta Maria Magdalena, Maria, Jaakobin äiti ja Salome sekä heidän jäljissänsä Pietari ja Johannes parast‘aikaa olivat tulossa katsomaan hautaa. Silloin enkeli ilmoittaa vaimoille sen lohdullisen sanoman, ettei Kristus ole enää siellä, vaan että hän on ylösnoussut ja että he saavat nähdä hänet Galileassa. Samalla he saivat käskyn kiiruhtaa ilmoittamaan asiasta nopeasti opetuslapsille. Heidän ollessaan paluumatkalla Herra Kristus tulee Maria Magdaleenaa vastaan, joka luuli häntä puutarhuriksi. Vielä hän ilmoitti itsensä Johanneksen kertomuksen mukaanmyös Pietarille. Illan suussa hän yhtyi kahden Emmaukseen menevän opetuslapsen seuraan ja ilmoitti itsensä heille leivän murtamisessa ja sen jakamisessa. Kun nämä kaksi opetuslasta kiireesti palaavat takaisin Jerusalemiin ilmoittamaan toisille, mitä heille oli tapahtunut, että he olivat nähneet Herran, ja kun opetuslapset sitä parast’aikaa ihmettelivätkaikki eivät sitä kuitenkaan uskoneet, niin Jeesus tulee suljettujen ovien läpi ja seisoo heidän keskellänsä (Joh. 20 1).

Näin monin tavoin rakas Herramme Kristus ilmoitti itsensä pääsiäispäivänä, niinkuin sen voi todeta evankelistain kertomuksista. Tämä on tarpeellista meidän tarkoin tietää, sillä se, että Kristus nousi kuolleista kolmantena päivänä, on tärkeä kohta.

Mutta ei siinä kyllin, että tiedämme tämän tapahtuneeksi; meidän on myös opittava tuntemaan, mitä se meitä hyödyttää ja miten me voimme sitä käyttää hyväksemme. Siitäkin asiasta tahdomme vähän puhua. Vaikka näet siitä saarnattaisiin joka pyhä vuoden pitkään, kukaan ei voisi sitä loppuun saarnata tai kylläksi opettaa. Niin rikas on tämä aine. Jos tahdomme käsittää Kristuksen ylösnousemuksen hyödyn, meidän tulee katsella hänessä kahta eri kuvaa. Toinen on se surullinen, viheliäinen, kurja, pilkattu, nääntynyt ja verinen hahmo, josta me puhuimme pitkäperjantaina: Kristus riippuu ristillä ryövärien keskellä ja kuolee kovissa tuskissa. Tätä kuvaa katselkaamme, rakkaani, niinkuin olette jo kuulleet, sydämellisesti ja vahvasti uskoen, että se on tapahtunut meidän syntiemme tähden, että hän oikeana iankaikkisena ylimmäisenä pappina antoi itsensä uhriksi meidän syntiemme edestä ja kuolemallansa ne voitti. Jokaisen ihmisen tulee tietää, että juuri hänen syntinsä näin haavoittivat Kristusta ja saattoivat hänet häpeälliseen kuolemaan, siis että hänen kärsimisensä tapahtui juuri sinun ja minun syntieni tähden. Joka kerta katsellessamme häntä hänen surullisessa ja verisessä hahmossaan meidän ei sovi muuta ajatella kuin sitä, että me siinä näemme omat syntimme. Jos kuitenkin tämä murheen kuva ainaiseksi jäisi eteemme, se olisi erittäin kauheaa.

Mutta uskontunnustuksessamme me tapaammekin nämä kaksi kohtaa mitä likeisimmin yhdistettyinä: Kristus ristiinnaulittiin, kuoli, haudattiin, astui alas tuonelaan ja kolmantena päivänä nousi kuolleista. Näemme, ettei tuo murheen kuva kestä kauan. Ennen kuin kolme päivää oli kulunut, jo esiintyi rakas Herramme toisenlaisessa, ihanassa, terveessä, lempeässä ja iloisessa hahmossa, oikein oppiaksemme käsittämään sen lohdutuksen, että sekä syntimme ovat Kristuksen kuoleman kautta pois pyyhityt ja surmatut että myös me hänen ylösnousemisensa kautta tulemme vanhurskaiksi ja iankaikkisesti autuaiksi, niinkuin apostoli Paavali Room. 4:25 - vanhurskauttamisemme tähden»; ja 1. Kor. 15:17 - 19: »Jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne. Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneetkin olisivat kadotetut. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen ainoastaan tämän elämän ajaksi, niin olemme kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat.»

Vaikka syntisi ensin olivat hänen hartioillansa ja ne naulitsivat hänet ristiin, niin tästä hänen toisesta muodostansa sinä näet, ettei hänessä enää ole mitään syntiä, vaan sulaa vanhurskautta, ei mitään kipua eikä ahdistusta, vaan pelkkää iloa, ei kuolemaa, vaan täydellinen elämä, iankaikkinen elämä, joka on tätä ajallista elämää paljon korkeampi. Tästä meidän pitäisi kaiketi iloita. Edellinen kuva Kristuksesta on tosin ulkonaisesti katsoen kauhistava, mutta kun otamme huomioon asian perustuksen, niin sekin on niin suotuinen, ettemme muuta toivoisikaan. Siitähän näet, että Jumala on ottanut pois sinun syntisi, jotka olivat sinulle niin ylen raskaat, jotta sinun olisi täytynyt niiden painosta vaipua ja nääntyä. Ne hän pani Poikansa päälle, joka ollen iankaikkinen Jumala oli kyllin väkevä niitä kantamaan. Anna siis syntiesi siellä olla! Paremmin sinä et ikinä voi niitä sijoittaa, että ne sinua vähemmän painaisivat ja raskauttaisivat.

Ota sitten katseltavaksi tuo toinenkin kuva! Siitä näet, kuinka Herrasi Kristus, äsken sinun syntiesi tähden niin surkeasti vaivattu, nyt on ihana, puhdas, kirkas ja riemullinen, ja kuinka kaikki synnit ovat hänestä kadonneet. Tästä voi tehdä seuraavan johtopäätöksen: kun siis syntini Kristuksen kärsimyksen tähden eivät enää ole minulla, vaan Jumala ne minulta otti ja heitti ne Poikansa hartioille, mutta ne eivät nyt pääsiäisenä hänen ylösnoustuaan ole enää Kristuksellakaan, niin mihin ne lienevät joutuneet? Totisesti ne ovat, niinkuin profeetta Miika sanoo, heitetyt meren syvyyteen, niin että niitä ei löydä enää perkele eikä kukaan muukaan luotu olento.

Tämä on se jalo ja riemullinen uskonkappaleemme, joka yksin tekee ihmisistä kristityitä, vaikka koko maailma sitä pilkkaa, ja kaikki sitä häpäisevät ja halveksivat. Paavi ja hänen kardinaalinsa ovat yleensä siinä käsityksessä, että tämä tapahtuma on turhanpäiväinen taru, aivan sen aikaisten pakanoiden tapaan, ja he naurahtavat, kun heille puhutaan tämän elämän jälkeen tulevasta iankaikkisesta elämästä. Sama todetaan meidän aatelistamme, samoin porvareista, jopa talonpojistakin: he uskovat toisen elämän olevaksi enemmän totutun tavan vuoksi kuin totuudessa. Muussa tapauksessa he varmaan sen mukaan menettelisivät: eivät niin paljon huolehtisi tästä ajallisesta elämästä, toimeentulosta, kunniasta ynnä muusta, vaan etsisivät enemmän iankaikkista elämää. Mutta saarnattakoon ja sanottakoon siitä mitä tahansa, järki pitää sitä hulluutena. Tämä uskonkappale ei siis pääse vaikuttamaan, koska se ei saa tunkeutua niin syvälle sydämeen, kuin on välttämätöntä.

Mutta meidän, jos muutoin tahdomme olla oikeita kristityitä, tulee sydämestämme olla vakuuttuneita tämän uskonkappaleen totuudesta: Kristus, joka kantoi syntimme ristinpuussa ja ne kuolemallansa sovitti, kolmantena päivänä nousi ylös meidän vanhurskauttamisemme tähden. Kuta lujemmin me sydämessämme tämän uskomme, sitä enemmän saamme siitä iloa ja lohdutusta. Onhan mahdotonta, ettet iloitsisi nähdessäsi nyt Kristuksen ihanana, puhtaana ja terveenä, vaikka hän äsken syntisi tähden oli niin viheliäinen ja kurja. Näin tulet vakuuttuneeksi siitä, että syntisi ovat otetut pois, ettei niitä enää ole olemassa. Sen johdosta vanhat kristityt sepittävät ihania virsiä, joissa mm. veisaamme:

»Nyt pääsiäistä pitäkääm‘, Hän pyhimmällä piinallaan,Jeesusta kaikki kiittäkääm’! Kans‘ katkeralla kuolollaan,Hän meidät aivan armosta, Ja ylösnousemisellaan,Pelasti synnin paulasta. Meit’ armoon saatti avaraan. Sä Jesus meitä armahdit, Vihollisista vapahdit, Ne syöksit piinapaikkahan, Meit autit hyvään aikahan.» (Vanha v.k. n:ro 72.)

Olkoon tämänkin virren tekijä ken hyvänsä, hänellä oli syvä käsitys kristillisyydestä, koskapa niin ihanasti lausuu, että Jeesus vapahti meidät perkeleestä ja kukisti hänet, joka koetti hävittää elämän. Herramme Jeesus Kristus, meidän elämämme antautui kärsimykseen ja kuolemaan. Mutta silloin kuolema ei osunut oikeaan. Tämä elämä näet oli iankaikkinen. Sitä ei kuolema oivaltanut, että tuohon kuolevaiseen ruumiiseen oli salattuna iankaikkinen voima ja Jumalan väkevyys. Se siis erehtyi tehdessään väkivaltaa henkilölle, joka ei voinut kuolla, vaikka tosin meni kuolemaan. Silloin kävi niin, että ruumis tosin kuoli ja haudattiin, mutta itse persoona pysyi elävänä. On näet erikoisesti huomattava, että Kristus silloin oli ruumiillisesti kuollut, mutta samalla kuitenkin iankaikkisesti elävä. Silloin kuolema oli tehnyt, minkä taisi: enempää se ei kyennyt tekemään. Koska Kristuksen persoona on elämä eikä voi pysyä kuolemassa, Kristus nousee jälleen, heittäen allensa kuoleman ynnä kaikki sen apurit, synnin ja perkeleen, halliten uudessa iankaikkisessa elämässä, jolle synti, perkele eikä kuolema eivät enää voi mitään tehdä.

Tämä on ihmeellinen, kuulumaton saarna. Sitä järki ei voi käsittää; se on uskottava: Kristus elää ja on kuitenkin kuollut, kuollut siten, että kuoleman juuri hänessä täytyy kun täytyykin kuolla ja kaiken valtansa kadottaa. Tätä saarnataan meidän lohdutukseksemme, oppiaksemme uskomaan, että kuolema varmasti on valtansa kadottanut. Esiintyi näet, Jumalalle olkoon iäinen kiitos, sellainen mies, jonka kuolema sai valtaansa ja surmasi niinkuin muutkin ihmiset, mutta joka juuri kuollessansa surmasi hänet, nieli kuoleman. Tämä surmattu Kristus elää nyt iankaikkisesti. Siitä apostoli Paavali puhuu sangen sattuvasti Kol. 2:11 - 15: »Kristus pyyhki pois sen kirjoituksen säädöksineen, joka oli meitä vastaan; sen hän otti meidän tieltämme pois ja naulitsi ristiin. Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi, hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun.» Tähän lauseeseen sisältyy kaksi asiaa. Ensiksi apostoli sanoo, että Kristus kärsimyksellään poisti sen velkakirjoituksen, joka meidän oli täytynyt antaa lain tähden. Tällä lauseella Paavali tarkoittaa: laista me kaikki tiedämme, mitä Jumala meiltä vaatii, mitä meidän tulee tehdä ja olla tekemättä. Jos siis sen rikomme joko jättämällä tekemättä sen, mitä on käsketty, tai tekemällä sitä, mikä on kielletty, emme voi tehdä itseämme syyttömiksi; meidän omatuntomme todistaa, että olemme tehneet väärin. Omatuntomme on siis kuin velkakirja, jossa annamme itsestämme sen todistuksen, että olemme olleet tottelemattOmat ja että olemme Jumalan vihan ja tuomion alaiset.

Käsikirjoitus eli velkakirja aiheutuu, sanoo Paavali, laista. Jos näet lakia ei olisi, ei olisi rikkomustakaan. Kumpikin on siis olemassa, sekä synti että velkakirja, joka todistaa meitä vastaan: emme voi kieltää olevamme syylliset; kauppiastakin vastaan todistaa hänelle näytetty oma sitoumuksensa ja sinettinsä. Siinä, sanoo apostoli Paavali, me saamme avun rakkaalta Herraltamme Kristukselta: hän ottaa velkakirjoituksen ja naulitsee sen ristiin, toisin sanoen, hän tekee sen tehottomaksi, sen rikki repien, niin ettei se enää kelpaa meitä syyttämään eikä vahingoittamaan. Juuri sitä varten Herra Kristus riippui ristillä, että hän tullen synniksi meidän edestämme ruumiissansa sovittaisi meidän syntimme. Tämä on apostolin lauseen ensimmäinen kohta.

Toiseksi Kristus riisui aseet hallitukselta ja valloilta, hän riisti vallan perkeleeltä, niin ettei tämä enää saa viedä eikä pakottaa kristityitä syntiä tekemään, niinkuin ennen heidän tuloansa Kristuksen tykö. He voivat näet Pyhän Hengen avulla vastustaa pahaa henkeä ja suojautua sanan ja uskon kautta, niin että hänen täytyy jättää heidät rauhaan.~Sitä varten Kristus antaa meille Pyhän Henkensä. Samoin kuin perkele on ryöstetty ja hänen valtansa kukistettu, samoin ovat ryöstetyt »vallat» nimittäin kuolema, joka meidät kaikki kukistaa; senkin Kristus surmasi. Kristityt voivat siis tästä lähin olla turvattuina perkeleeltä ja kuolemalta. Vaikka nämä molemmat kyllä ovat ilkeitä ja kiukkuisia, suunnaten kaiken valtansa kristityitä vastaan, ne kuitenkaan eivät saa mitään aikaan, niinkuin Paavali sanoo, Room. 8:1: »Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat».

Samoin kuin Kristus voitti kuoleman, hän myös voitti synnin. Oman persoonansa puolesta hän on vanhurskas, mutta ottamalla kantaakseen maailman synnit, tulee hän syntiseksi, niinkuin hän valittaa, Ps. 41:5. »Minä sanoin: Herra, ole minulle armollinen, paranna minun sieluni, sillä minä olen tehnyt syntiä sinua vastaan». Juuri tästä syystä synti häntä ahdistaa. Ja Herra Kristus antautuu mielellänsä tähän ahdistukseen, ristiinnaulittavaksi: hän kuolee aivan kuin hän itse syntiä tehneenä olisi ansainnut kuoleman. Niinpä profeetta Jesaja sanoo (Jes. 43:12); »Hänet luettiin pahantekijäin joukkoon*. Eikä hän kuitenkaan itse syntiä tehnyt, vaan me olemme tehneet syntiä. Hän vain otti korjatakseen meidät ja kantaakseen meidän pahat tekomme. Mutta hänen pyhyytensä on vierasten syntien alle salattunakin niin suuri, ettei synti saata sitä voittaa. Synti siis hyökätessään hänen päällensä tapaa voittajansa, samoin kuolemakin jonka tähden tämä kadottaa voimansa, kuolee hänen ruumiissansa, niinkuin apostoli Paavali sanoo.

Samoin perkelekin tahtoi osoittaa voimansa Kristusta vastaan: hän käytti valtaansa kukistaakseen hänet. Mutta hän kohtasikin korkeamman voiman, jota hän ei voinut masentaa. Vaikka Kristus esiintyi heikkona ja näytti aivan maahan masentuvan ja perkelettä pakenevan, kuitenkin hänen heikkouteensa oli salattuna voittamaton väkevyys. Sitä perkele ei huomaa; hän menettää nyt kaiken valtansa. Herramme Kristus voi siis sanoa voitettunakin voittaneensa, ja nyt täytyy näiden kolmen mahtavan vihollisen, kuoleman, synnin ja perkeleen, joutua hänen tallattavikseen. Me vietämme tänään tämän jalon voiton muistoa. Kaikki riippuu nyt vain siitä, että me tarkasti painamme tämän asian sydämeemme ja vahvasti uskoen, että Kristuksessa Jumala voitollisesti taisteli perkelettä vastaan, vanhurskaus syntiä vastaan, elämä kuolemaa vastaan, hyvä pahaa, kunnia häpeätä vastaan. Ottakaamme vaarin tästä asiasta ja katselkaamme sitä usein!

Pitkäperjantaina näimme syntimme, kirouksemme ja kuolemamme Kristuksen hartioilla; ne tekivät hänestä kurjan ja viheliäisen ihmisen. Mutta nyt pääsiäispäivänä, näemme, ettei hänessä enää ole yhtään syntiä, kirousta, tuomiota eikä kuolemaa, vaan pelkkää elämää, armoa, autuutta ja vanhurskautta. Lohduttakaamme tällä sydäntämme! Tämä lahja on meille ilmoitettu juuri sitä varten, että me sen omistaisimme aivan niin kuin Jumala tänään itse olisi herättänyt meidät Kristuksen kanssa kuolleista. Sillä yhtä vähän kuin sinä Kristuksessa näet syntiä, kuolemaa ja kirousta, yhtä vähän, sen saat uskoa, Jumala tahtoo nähdä syntiä sinussa Kristuksen tähden, kun sinä itsellesi omistat Kristuksen ylösnousemuksen ja siihen turvaat. Sen armon usko meille tuottaa. Viimeisenä päivänä sitä ei enää uskota, silloin se saadaan nähdä, kokea ja tuntea.

Kuitenkin jää, niin kauan kuin me elämme täällä maan päällä, vanhaan lihaamme synti, kuolema, häpeä ja kaikenlaiset puutteet ja heikkoudet; niitä meidän täytyy sietää. Mutta ne eivät pääse syvemmälle kun lihaan, sillä uskon mukaan katsoen olemme jo autuaita. Ja samoin kuin Kristus kuolleista nousseena, ollen ilman syntiä ja kuolemaa, on iankaikkisessa elämässä, samoin mekin olemme uskon mukaan. Synti on poissa, ja meistä on Kristuksen kautta tullut Jumalan lapsia. Ei siis muuta puutu kuin että laskemme levolle päämme ja pääsemme hautaan, sitten ruumiimmekin on nouseva iankaikkiseen elämään, sekin synnittömänä, puhtaana ja pyhänä, vaikka me nyt vielä olemme yhtä heikot ja syntiset kuin muutkin ihmiset, sillä erotuksella kuitenkin, että me Pyhän Hengen avulla kartamme lihallisia himoja ja vältämme törkeitä syntejä. Vaikka näet kristitytkin joskus lankeavat syntiin, he eivät jää synneissänsä olemaan, vaan totisen parannuksen kautta nousevat jälleen ja saavat uskolla kaikki syntinsä anteeksi.

Kristittyä ei siis ole arvosteltava vain ulkonaisen elämän perusteella, sillä mainitussa suhteessa se näet on yhtä epäpuhdas ja vajava kuin uskottomienkin elämä, ja sentähden he joka päivä rukoilevat: »Anna meille meidän syntimme anteeksi». Mutta se joka tahtoo oppia oikein tuntemaan ja arvostelemaan kristittyä, tehköön sen uskon mukaan. Lihamme ja veremme puolesta me näet olemme syntisiä, meidän täytyy kuolla ja kärsiä kaikenlaisia onnettomuuksia täällä maan päällä yhtä paljon, ehkä enemmänkin kuin uskottomien ihmisten. Ainakin tunnemme syntiä enemmän kuin maailma, joka elää suruttomuudessa eikä ensinkään murehdi syntejänsä. Mutta, sanonet, kuinka me siis voimme kerskata olevamme pyhiä ja synnittömiä?Siten, että me Kristuksen kautta, joka meidän syntimme kantoi ja nousi kuolleista, uskomme saavamme synnit anteeksi ja me sitä rukoilemme. Sitä eivät voi tehdä ketkään muut kuin kristityt. Syntien anteeksiantamuksen uskominen ja sen rukoileminen on Pyhän Hengen työtä. Ellei ole Pyhää Henkeä, sitä ei myös tehdä. Se kyllä todetaan evankeliumin vihollisista, paavista ja hänen joukostansa: he ovat kauhean suuria syntisiä, mutta eivät sitä tunne eivätkä anteeksi pyydä. Mutta he eivät voi pysyä, jos kerran joutuvat näkemään syntinsä, vaan heidän täytyy vajota epätoivoon, koska eivät tiedä mitään siitä Kristuksen ylösnousemuksen voimasta, ettei hänessä enää ole mitään syntiä.

Mikäli kristitty voi uskolla käsittää tätä voimaa, sikäli hän omistaa autuutta Kristuksessa Jeesuksessa, joka kuolleista nousseena ei nyt enää ole verinen ja ruoskittu, vaan ihana, suloinen ja kirkastettu. Sillä samoin kuin hän äsken meidän syntiemme tähden ristiinnaulittuna oli verinen, hän nyt on lohdutukseksemme ihana, puhdas ja iankaikkisesti elävä, että me hänestä iloitsisimme ja saisimme lohdutusta, sillä sekin on tapahtunut meidän tähtemme. Molemmat kohdat siis ovat yhdessä: uskon mukaan Kristukseen olemme puhtaat ja pyhät, mutta vanhan Aadamin mukaan olemme epäpuhtaat ja syntiset. Tämän saastaisuuden saamme sulkea Isä-meidän rukoukseen. Silloin olemme pyhät, vaikka olemmekin syntiset, sillä me tiedämme, että puuttukoon meiltä mitä tahansa, kuitenkin meidän Herramme ja päämiehemme Kristus nousi kuolleista, eikä hänessä enää ole mitään syntiä eikä kuolemaa; siis ei meilläkään häneen uskoessamme ole enää syntiä eikä kuolemaa. Sen sitävastoin, joka ei usko ja jolla siis ei ole Kristusta, täytyy kaikkine tekoineen ja jumalanpalveluksineen pysyä synneissään, mikään muu ei voi häntä auttaa.

Meidän tulee siis ahkerasti katsella ja mieleemme painaa pääsiäisen ilmituomaa ilahduttavaa, ihanaa ja lohdullista Vapahtajan kuvaa. Hänessä ei nyt enää ole syntiä eikä kuolemaa. Jos synti siis pyrkii sinua kiusaamaan ja omatunto saattaa sinut murheelliseksi, kun olet tehnyt sitä tai tätä ja uskossasi olet heikko, niin katso tänne ja sano: olen tosin syntinen, olen uskossani heikko, en voi sitä kieltää, mutta.kuitenkin minä lohdutan itseäni sillä tiedolla, että Kristus Jeesus otti kantaaksensa minun syntini, ja että pääsiäisenä hänen noustessaan kaikki synti ja synnin rangaistus oli kadonnut. Sanopas siis minulle synti, kuolema ja perkele, mitä teki sinulle se mies, jota sinä syytit Pilatuksen edessä ja jonka sinä toimitit ristille? Teitkö silloin oikein? Silloin täytyy synnin, kuoleman ja perkeleen tunnustaa osuneensa väärään ja tehneensä väärin. Silloin voit sinäkin sanoa synnille, kuolemalle ja perkeleelle: mene siis tiehesi ja anna minun olla rauhassa, tai mene kysymään häneltä, mihin hän poisti minun syntini, eikö hän ehkä jaksanutkaan niitä kantaa, vai täytyikö hänen ne jälleen laskea minun hartioilleni! Se, joka näin osaa käskeä perkeleen kääntymään Herran Kristuksen puoleen, jonka päälle hyökätessään hän mahtinsa menetti, on tullut terveeksi.

Tämä on oikea uskonoppi. Sen jokainen luulee hyvin omaavansa ja osaavansa. Mutta totisesti vain harvat sen oikein osaavat. Sanoilla ei sitä näet voi istuttaa eikä selittää, se on Pyhän Hengen tehtävä. Jos sinulla siis on tämä taito, olet kristitty. Mutta ellei sinulla vielä sitä taitoa ole, niin kiitä Jumalaa, että kuulut niiden joukkoon, jotka kuitenkin sitä mielellänsä kuulevat eivätkä tahdo sitä ehdoin tahdoin pilkata, niinkuin pilkkaavat turkkilaiset, juutalaiset ja paavilaiset. Nämä näet ovat omasta mielestänsä itsessään niin hurskaita, että luulevat uskaltavansa astua Jumalan tuomiolle ja ilman ylösnousseen Kristuksen apua sotia syntiä ja perkelettä vastaan. Silloin täytyy uskon kerrassaan kadota. Mutta älä sinä opi luottamaan omaan pyhyytesi! Paina tämä kuva Kristuksesta niin mieleesikuin et tietäisi itsestäsi mitään, aivan samoin kuin silmäsi eivät näe omaa itseäsi, vaan sen tien, jota kuljet, että sydämessäsi olisi yksin Kristus, joka on kuolleista noussut ja voittanut synnin ja helvetin. Silloin sinä olet tullut terveeksi. Siihen auttakoon meitä rakas Herramme Kristus Jeesus. Amen!