Edellisessä saarnassa kuulitte, rakkaani, evankeliumissa mainittujen asiain tapahtuneen pääsiäispäivänä opetuslasten saavuttua Emmauksesta takaisin Jerusalemiin ilmoittamaan, että he olivat nähneet Herran. Mutta Johanneksen enemmän kuin toisten evankelistojen tapana on kertoa ei vain itse tapauksia, vaan myös liittäen niihin Kristuksen sanoja ja puheita mikäli ne ovat erittäin tärkeät ja tarpeelliset tietää. Niinpä hän tässäkin mainitsee muutamia sanoja, joita ei ollenkaan ole toisissa evankeliumeissa, kuinka Herra toivotettuaan opetuslapsillensa rauhaa ja osoitettuaan heille kätensä ja jalkansa lausuu heille: »Samoin kuin Isä on lähettänyt minut, lähetän minäkin teidät».

Näillä merkillisillä sanoilla hän antaa opetuslapsillensa saarnaviran, joka saattaa hänen kärsimyksensä ja ylösnousemuksensa oikeaan käyttöön ja harjoitukseen. Jos näet näitten tapausten historia olisi jäänyt ulkopuolelle saarnaviran tehtäviä, meillä ei olisi siitä mitään hyötyä. Niin toteamme käyneen paavikunnassa: historia kyllä tiedetään oikein ja hyvin, kuten meilläkin, mutta kun sitä ei ole saarnassa viljelty, niinkuin Kristus käski, on se jäänyt aivan hedelmättömäksi; se on ollut kuin jokin ritarikertomus, jota kyllä kuullaan, mutta josta ei ole muuta hyötyä kuin pelkkä tieto. On siis välttämätöntä, että kertomus Kristuksen kärsimyksestä ja ylösnousemuksesta saatetaan oikeaan käyttöönsä.

Se taas tapahtuu sillä tavalla kuin Herra tässä puhuu sanoen: »Samoin kuin Isä on lähettänyt minut, lähetän minäkin teidät». Kuinka Isä on lähettänyt Kristuksen, siitä profeetta Jesaja on puhunut aikoja ennen (Jes. 61:1 - 2): »Herran henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta, julistamaan Herran otollista vuotta». Tällä käskyllä Kristus on lähetetty. Nyt hän sanoo lähettävänsä opetuslapset samoin kuin hän itse oli lähetetty, hän käskee heitä maailman loppuun asti toimittamaan sitä virkaa, jota hän oli toimittanut, saarnaamaan samoin kuin hän oli saarnannut. Tämä käsky ja lähettäminen tarkoittaa siis vain opetusta: opetuslasten oli ilmoitettava Kristuksesta samaa, mitä hän maailmassa itse oli itsestään puhunut.

Mikä tämä oppi on, sen Jesaja selittää selvin, jaloin ja sattuvin sanoin lausuessaan, että Kristus on voideltu ja lähetetty lohduttamaan peljästyneitä, särjettyjä ja murheellisia sydämiä. Mikään muu saarna, joka toisin opettaa, ei ole Kristuksen oikea saarna. Sitä Kristus ei tosiaankaan ole säätänyt, vaan se on Mooseksen saarnaa. Mooses näet saarnaa juuri siten, että peljästyneet, särjetyt sydämet peljästyvät ja särkyvät entistä enemmän. Mutta Kristuksen saarna on se, joka murheellisia lohduttaa. Kristus tullessaan antoi uuden käskyn, koska hänen tekemänsä teotkin olivat uusia tekoja, joiden kaltaisia maailmassa ei milloinkaan ennen ollut tapahtunut, kun nimittäin Jumalan Poika kärsi ja kuoli sekä jälleen nousi kuolleista.

Aivan samaa, mitä Jesaja ennusti Kristuksen opista, kuulemme nyt tässä Kristuksen omasta suusta. Evankelistan mukaan kuuluvat hänen sanansa näin: »Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt».

Tämä on oikeaa hengellistä hallitusta; se on erotettava maallisesta hallituksesta niin kauas kuin taivas on maasta. Ne, jotka tätä hengellistä hallitusta hoitavat, ovat oikeita kuninkaita, oikeita ruhtinaita ja herroja, heillä on hallitusoikeus. Mutta tässä saat nähdä ja oppia, mitkä ovat tämän hallituksen rajat ja kuinka kauas se ulottuu, nimittäin niin sanat selvästi kuuluvatmaailman ääriin asti, eikä sillä kuitenkaan ole tekemistä minkään muun kuin synnin kanssa. Ei se hoida rahaa eikä tavaraa, ei sille kuulu elatus eikä mikään, joka on elatukseen kuuluvaa. Näitä asioita hoitavat maalliset keisarit ja kuninkaat, ruhtinaat ja valtaherrat; niitä he saavat järjestää ja johtaa, niinkuin yleinen hyöty ja rauha parhaiten vaatii. Hengellisellä hallituksella taas on tekemistä vain syntien kanssa. Missä synti liikkuu, siellä pitää tämän hallituksenkin olla liikkeellä, mutta ei myös missään muualla.

On siis varottava, sekoittamasta näitä hallituksia toisiinsa, niinkuin ovat sekoittaneet paavi ja hänen piispansa: he ovat käyttäneet hengellistä hallitusta niin, että heistä on tullut samalla maallisia herroja, joiden edessä keisarienkin ja kuningasten on täytynyt kumarrella. Näin Kristus ei ole käskenyt opetuslastensa tehdä; hän ei lähettänyt heitä maallista hallitusta hoitamaan, vain saarnaviran hän heille antoi ja vallan syntiin. Saarnaviran varsinaisena tehtävänä on siis saarnata evankeliumia Kristuksesta ja antaa särjetyille, murheellisille sydämille synnit anteeksi, mutta pidättää ja sitoa katumattomat ja suruttomat heidän synteihinsä.

Sitomisvaltaakin paavi on kauheasti väärinkäyttänyt, muodostamalla sen aivan toisenlaiseksi kuin saarnaviralla sitominen oikeastaan on. Hän näet on tulkinnut asian niin, että hänellä muka on oikeus säätää lakeja ja järjestystä sekä seurakunnassa että maallisenkin hallituksen alalla, miten hän vain hyväksi katsoo. Mutta se ei ensinkään ole tarkoitus. Saarnaajana ja Kristuksen lähettiläänä minun ei sovi opettaa sinulle taloudenhoitoa, maanviljelystä, ammattitaitoa eikä muuta sellaista; sillä näitä varten Jumala on sinulle antanut järjen. Ja jos olet jostakin asiasta epätietoinen, niin saat kääntyä maallisten viisasten puoleen, jotka voivat sellaisissa asioissa antaa sinulle neuvoja. Minun kutsumukseni ja virkani tarkoittaa vain syntiä, minun asiani on opettaa, että sinä syntiesi tähden olisit iankaikkisesti kadotettu, jos Kristus ei olisi tullut niitä maksamaan ja sovittamaan.

Tämän opetuksen oikea merkitys riippuu siis siitä käsityksestä, mikä synti oikeastaan on; synti ei ole samaa kuin raha ja tavara, kuninkuus, elanto, leipä, viini ynnä muut sellaiset; vaan se on kuorma, joka rasittaa sydäntäsi ja omaatuntoasi Jumalan edessä, kun sinun täytyy peljätä hänen vihaansa ja odottaa iankaikkista kadotusta.-~Me puhumme tässä oikeista, todellisista synneistä, joita Jumala pitää synteinä ja jotka ansaitsevat iankaikkisen kuoleman; me emme puhu noista luulotelluista synneistä, joita kurjat paavit ja piispat luettelevat. Jos näet määrättynä päivänä on paastoamatta ja syö lihaa tai jos munkki esiintyy vailla rukousnauhaa ja nunna vailla huntua, ne ovat paavin syntejä, joita paavi ja hänen kätyrinsä, niiden keksijät, pitävät syntinä. Mutta Jumalan edessä ne eivät ole syntiä eivätkä ketään vie kadotukseen, koska Jumala missään ei ole sellaisia kieltänyt.

Nyt me puhumme todellisista synneistä, joita ei yksikään ihminen ole keksinyt, vaan joissa me olemme syntyneet ja elämme, jotka ovat Jumalan käskyjä vastaan, ja joita vastassa ovat Jumalan käskyt, eivätkä vain ihmisten säännöt. Sellaisten syntien kanssa Herra sanoo nyt apostolien saavan tekemistä, niitä he saavat joko antaa anteeksi tai pidättää. Rahan ja tavaran tai muiden maallisten asiain kanssa heillä ei ole mitään tekemistä. Apostolin ja saarnaajan suusta lähtee siis sekä taivas että helvetti; jos tahdot olla katumaton, suruton ja paha, niin he voivat tuomita sinut helvettiin. Mutta jos tunnustat syntisi ja turvaat Kristuksen kärsimykseen ja ylösnousemukseen, niin taivas on oleva sinulle avoinna, ja seurakunnanpalvelija lausuu sinulle sellaiset sanat, että itse perkeleen täytyy peljästyä; hän julistaa syntisi anteeksi, kun vain tämän oikealla uskolla omistat.

Tähän valtaan verrattuna on keisarien ja kuningasten valta vähäpätöinen: apostoli, jopa jokainen Kristuksen opetuslapsi saa julistaa koko maailmalle sellaisen tuomiopäätöksen, että synnit ovat pois otetut. Ja tämä tuomio on niin vahva ja luja, kuin jos Kristus olisi itse sen lausunut, niinkuin hänen omat sanansa todistavat: »Samoin kuin Isä on lähettänyt minut, lähetän minäkin teidät». Ensiksi on siis muistaminen, ettei synti ole mikään maallinen asia, vaan omantunnon tuska ja rasitus, joka tuomitsee meidät Jumalan edessä ja tekee meistä syyllisiä. Tämä on huomattava sentähden, ettemme rupeaisi suremaan noita turhia luulosyntejä, joista äsken puhuin. Jos näet tahtoisit saada päästön noista luulo- ja valesynneistä, olisi siitä seurauksena, että sinun täytyisi myös turvautua luulo- ja valevanhurskauteen. Ota siis tarkoin vaarin tästä määritelmästä: se on syntiä, minkä Jumalan laki meille ilmoittaa ja mistä se meitä syyttää. Kaikki muut ovat vain keksittyjä ja luuloteltuja, paavin tekemiä syntejä; niistä Jumala ei tiedä mitään eivätkä meitä vahingoita.

Mutta nyt toteamme, että useat ihmiset elävät todellisissa, suurissa ja julkisissa synneissä, joista mainittakoon ahneus, aviorikokset, varkaudet, koronkiskominen, viha, kateus, juoppous, Jumalan pilkkaaminen ynnä muut. Eikä niitä kuitenkaan vähääkään murehdita, jatketaan entistä elämää edelleen niitä kaunistellen. Ei suinkaan puutu syntejä, vaan puuttuu synnin tuntoa ja halua luopua niistä. Sellaisille ei voi antaa syntiä anteeksi, vaan heistä kuuluu käsky sitoa heidät synteihinsä, niinkuin Kristus tässä sanoo: »Joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt».

Tällä kohdalla on siis tarkasti erotettava oikeat synnit toisistaan: ne on näet jaettava siten, että toiset synnit ovat syntejä sekä Jumalan että meidän itsemme edessä, toiset taasen Jumalan edessä, mutta eivät meille itsellemme, kun emme tahdo niitä tunnustaa emmekä niitä murehtien pyytää anteeksi. Niinpä sanookin Daavid: »Sinua ainoata vastaan minä olen syntiä tehnyt, tehnyt sitä, mikä on pahaa sinun silmissäsi". Daavid siis sekä huomasi tehneensä väärin että myös tiesi Jumalan vihaavan hänen tekoansa. Hänen tarkoituksensa on siis sanoa: minä tunnen ja tunnustan syntini, en vain ajattelemalla sitä, vaan minä havaitsen ja tunnen synnin voiman, minä tiedän, mitä se vaikuttaa: se on paha perkele ja kauhea rasitus, joka tuomitsee minut Jumalan edessä ja vajottaa minut helvettiin, iankaikkiseen kadotukseen. Samoin Paavalikin puhuu tästä asiasta, Room. 7:8, 9: »Ilman lakia on synti kuollut. Minä elin ennen ilman lakia». Hänen tarkoituksensa on sanoa: meissä on aina syntiä, mutta ennen lain tuloa synti on kuin nukuksissa: se näet ei tee kipeää, se ei pure eikä kalva. Siitä syystä saatatkin koota syntiä synnin lisäksi, muussa tapauksessa pelkäisit Jumalaa ja tulisit hurskaammaksi.

Mutta kun laki salaman iskun tavoin sattuu sydämeen ja koskettaa omaatuntoa, silloin synti virkoaa; silloin sinä näet, kuinka kauhea asia se on, kun se riistää sinulta Jumalan, antaa sinut alttiiksi perkeleelle ja syöksee sinut helvettiin. Siitä syystä Paavali sanookin: »Kun käskysana tuli, niin synti virkosi, ja minä kuolin. Niin tuli ilmi, että käskysana, jonka oli oltava minulle elämäksi, olikin minulle kuolemaksi» (Room. 7:9, 10).Oikea synti on siis se, joka on syntiä Jumalan edessä. Se nähdään myös Daavidin esimerkistä. Tehtyänsä syntiä Batseban kanssa hän eleli siitä mitään välittämättä: synti hänessä vielä nukkui, oli kuollut. Mutta kun Naatan tuli ja salamalla iskien hänen sydämeensä sanoi: Sinä olet se mies! silloin synti virkosi eloon Daavidin sydämessä mutta hän itse rupesi kuolemaan. Mutta silloin Naatan lohdutti häntä sanoen: »Ei sinun pidä kuoleman».

Tämä on siis apostolista hallitusta, sellaista valtaa, joka ei hallitse henkeä ja elämää, rahaa ja omaisuutta tai muuta tähän elämään kuuluvaa, vaan oikeaa syntiä, jota sekä sinä itse että Jumala pitää syntinä. Kaikki maailman synnit ovat siis tehdyt apostolien ja seurakunnanpalvelijoiden, jopa hätätilassa kaikkien kristittyjenkin, alamaisiksi. Kun kuulet sielunpaimeneltasitai ellet ole tilaisuudessa häntä kuulemaan, joltakulta muulta kristityltä, että Kristuksen nimessä sinulle annetaan syntisi anteeksi, niin voit olla sydämessäsi vakuuttunut siitä, että se varmasti on totta, yhtä luja ja pettämätön asia, kuin jos Kristus itse olisi sen sinulle sanonut tai antanut enkelin taivaasta tulla se sinulle julistamaan.

Tätä käskyä ja valtaa eivät apostolit ja seurakunnan paimenet kuitenkaan saa väärin käyttää ylpeyteen ja korskaan. Sitä ei ole annettu heitä itseään varten, vaan heidän tulee palvella sillä sinua, että sinä pelastuisit vihollisesta, joka on sinua väkevämpi ja joka muutoin pitäisi sinua iankaikkisesti vankinansa. Se on siis suuri ja jalo valta: kurja ihminen, joka itsekin on vaivainen syntinen, saattaa karkoittaa vihollisen, joka muutoin masentaisi koko maailman. Niinhän Kristus sanoo: »Joiden synnit te annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut». Ja samoin: »Kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa» (Matt. 18:8). Ja koska nämä sanat ovat aivan selvät: »Samoin kuin Isä on lähettänyt minut, lähetän minäkin teidät», niin kukaan ei saa epäillä kuullessaan syntien anteeksiantamusta julistettavan, vaan kukin uskokoon sen varmasti saavansa Ja kun synti on poissa, ei perkeleelläkään ole mitään valtaa, vaan hänen täytyy väistyä.

Siitä syystä teitäkin, rakkaani, on niin usein kehoitettu tätä Kristuksen seurakunnalleen antamaa jaloa oikeutta hyväksenne käyttämään ja varoitettu sitä halveksimasta. Sitä varten Herra Kristus onkin asettanut tämän viran, että sen kautta annettaisiin kaikki synnit anteeksi, mikäli ne ovat oikeita syntejä, ne tunnustetaan ja uskotaan Herran Kristuksen sanat. Nuo muut,ihmisten keksimät valesynnit,eivät kuulu tähän; nyt on vain kysymys sellaisista synneistä, jotka käyvät sydämelle ja tekevät sen murheelliseksi. Niinpä sanottiin Aadamin pojalle, Kainillekin (1. Moos. 4:7): »Eikö niin: jos teet hyvin, niin syntisi annetaan anteeksi; mutta jos et hyvin tee, niin väijyy synti ovella, toisin sanoen: nyt siinä seisoessasi olet syntinen, mutta sinä et sitä vielä tunne; synti nukkuu, vaikka tosin sangen levottomassa paikassa. Varo siis itseäsi! Kun se kerran virkoaa, niin olosi aivan muuttuu. Synti näet ei nuku ainiaan maatakseen, se herää, käy omalletunnollesi, peljättää ja kalvaa sinua, niin ettet tiedä miten olla, kuin elää.

Niissä siis, jotka eivät ota katuakseen syntejänsä, tosin on oikeita syntejä, mutta ne eivät ole anteeksiannettavia. Sellaisille siis pidätetään heidän syntinsä, heidät sidotaan niihin, koska eivät pyydä saada niitä anteeksi; muussa tapauksessa he varmaan luopuisivat synnistä.

Paavikunnassa on saarnattu näin: ken pyytää syntejänsä anteeksi, hänen pitää niitä ajattelemalla itse herättää itsessänsä katumus ja synnin suru. Sellaiselle katumukselle sitten syntien anteeksiantamus perustuu. Tämä tapa saattaa kyllä johtua vanhain opettajain esimerkistä: he eivät tahtoneet, enempää kuin mekään, julistaa syntien anteeksiantamusta kenellekään, joka ei tunnustanut syntejänsä ja käytöksellään osoittanut, että hän niitä katui. Tämä on oikein, ja niin pitää ollakin. Mutta aivan väärää oli se, että tahdottiin sanoa tuollaisen katumuksen ja murheen ansaitsevan syntien anteeksiantamuksen. Katumus ei näet ole mikään ansio, vaan katumus on sama kuin itse synti ja synnin ylivalta. Ei sille voi eikä saa perustaa syntien anteeksiantamusta ja armoa. Ihminen ei tunne syntejänsä ennen kuin hän tulee katumukseen. Vaikka synnit kyllä ovat olemassa, ne silloin ovat nukuksissa ja kuolleina, niinkuin Herra sanoi Kainille. Mutta kun synti virkoaa horrostilastaan ja alkaa käydä sydämelle ja omalletunnolle ja alkaa peljättää, niin sitä ei ikinä voi sanoa ansiolliseksi teoksi, vaan se on, niinkuin Paavali sanoo, oikea, eloon vironnut synti. Ja kuka rohkenee sanoa, että synti saattaa ansaita Jumalan armon?

Surkeasti on siis paavikunnassa petetty ja vietelty niitä ihmisiä, joille on julistettu synninpäästö heidän katumuksensa nojalla, ikäänkuin tämä olisi ansio ja hyvä työ; näin kaikissa paavien annekirjoissa sanat kuuluvat: katuneet ja ripitetyt saavat anteeksi syntinsä.Mutta eipä oikea katumus ole muuta kuin synnin valta ja voima, eikä sillä ikinä mitään ansaita. Siitä johtuu syntien anteeksiantamus, että uskotaan tämä Kristuksen käsky ja sydämellisellä luottamuksella omistetaan se sana, joka tämän käskyn nojalla hänen nimessänsä julistetaan. Vaikka siis onkin välttämätöntä, että se, joka sydämestään halajaa syntinsä anteeksisaamista, murehtii ja katuu syntejänsä, tämä suru ja katumus ei kuitenkaan ole mikään ansio. Ja ellei Jumala jälleen lohduttaisi omaatuntoa evankeliumilla, niin katumus ja synninsuru kokonaan estäisi meitä uskomasta ja täyttäisi meidät pelolla.

Katumus on siis synnin herättämistä, sen suuremmaksi ja väkevämmäksi tekemistä; sen tulee vaikuttaa ja tehdä, mitä synnin tuleekin vaikuttaa, nimittäin inhon ja surun kasvamista yhä suuremmaksi, niin että syntiä kertyy synnin päälle. Kun esimerkiksi varas joutuu teloittajan käsiin varkaudesta, ilmestyy tämän pahanteon rinnalle muitakin syntejä, ja hän käy vihamieliseksi laille ja oikeudelle, esivallalle, jopa Jumalallekin. Siitä puhuu Paavali sangen sattuvasti Room. 7:13, sanoen, että »synti tulee ylenmäärin synnilliseksi käskysanan kautta». Silloin se vasta oikein synniksi tulee. Kun synti saa täten vaikuttaa, ja yhdestä synnistä kasvaa kaiken maailman synnit, niin ettei enää missään ole lepoa ja rauhaa, niin sellaista sanotaan katumukseksi ja synninsuruksi.

Mikäli tämä oikein on sydämessä, sikäli myös Kristus tulee ja sanoo: Sinä olet täynnä syntiä ja joudut minusta vain yhä kauemmaksi; pitäisikö minun sentähden antaa sinulle syntisi anteeksi? Ei suinkaan! Sinulla pitää kyllä olla tällainen katumus ja synninsuru, sillä muuten et ikinä rupea syntiä koko sydämestäsi vihaamaan etkä myös sydämestäsi pyydä, että syntisi annettaisiin sinulle anteeksi. Mutta oikea tie on se, että menet sinne, missä minun sanani on, sitä kuulet ja sen uskolla omistat; näin pääset synneistäsi.Sillä tavalla ei ole saarnattu paavikunnassa, vaan on neuvottu ihmisiä menemään pyhän Jaakobin haudalle, Roomaan ja muihin paikkoihin, ja luottamaan omaan katumukseen ja sovittamiseen. Kristuksen sanasta ja käskystä ei ole hiiskuttu sanaakaan: Mutta tässä on kun onkin kirjoitettuna: »Joiden synnit te annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut, ja synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt».

Älkäämme siis etsikö syntien anteeksiantamusta mistään m kuin ainoastaan Herran Kristuksen sanoista. Joka etsii sitä mu niinkuin paavikunnassa etsitään, hän ei sitä löydä. Mitä hyötyä oli siitä, että saadaksemme syntimme anteeksi kidutimme itse paastoilla, veisaamisilla, rukouksilla, valvomisilla, messuilla ynnä muilla senkaltaisilla? Jos oma tekoni, oma kutsumukseni ja ripillä käymiseni voi ajaa sen asian, niin mitä sitten Kristuksen sanalla tehtäisiin? Ja mitä varten hän tässä antaisi sellaisen käskyn? Yhtä hyvin saattaisimme siinä tapauksessa elää turkkilaisten ja juutalaisten tavalla, jotka myöskin uskovat tulevansa autuaiksi, vaikka heillä ei Kristusta olekaan. Mutta paavi on turkkilaisia ja juutalaisia pahempi, kun hän vielä moisen eksytyksen tukemiseksi väärinkäyttää Kristuksen nimeä.

Huomatkaamme siis tarkoin: Kristus lupaa tässä syntien anteeksikantamuksen sanansa eikä pyhiinvaellusten, messujen, almunantojen ja muiden töiden kautta, olkoot ne minkä nimellisiä tahansa. Se siis, joka haluaa syntien anteeksiantamusta, menköon sielunpaimenensa puheille taikka läheisimmän kristityn tykö, mistä tietää löytävänsä Jumalan sanaa; sieltä hän myöskin varmasti on löytävä syntien anteeksiantamuksen. Päivän selvä asia näet on, ettemme voi kukistaa syntiä millään omalla teollamme; kaikki, mitä me siinä suhteessa voimme tehdä, on turhan turhaa, vaikka kiduttaisimme itsemme kuoliaiksi. Se kyllä on paavikunnassa saatu kokea. Sen, joka omantunnon vaivojen tähden meni luostariin tai alkoi tehdä muita tekoja saadakseen avun ja rauhan tunnollensa, täytyi tunnustaa, etteivät vaatteet, munkistot, rukoilemiset, paastoamiset eivätkä muut kidutuskeinot voineet päästää häntä tunnonvaivasta. Mistä se aiheutui? Ei mistään muusta kuin siitä, mikä tässä on kirjoitettu, nimittäin, että synnit ovat sanan kautta joko pidätettävät taikka anteeksiannettavat. Joka siis ei tahdo tulla osalliseksi siitä sanasta, joka tuottaa syntien anteeksiantamuksen, hänelle täytyy jäädä se toinen sana, jolla synnit pidätetään. Ei näet ole olemassa mitään muuta tietä tai keinoa syntien anteeksiantamukseen kuin sana. Tehtäköön siis mitä tahansa, synnit ovat pidätetyt niille, jotka eivät käänny sanan puoleen, vaan tahtovat omilla teoillaan auttaa itseänsä. Herra Jumalamme ei ole luvannut syntiämme anteeksi minkään meidän tekemämme teon nojalla, vaan hän on liittänyt sen siihen ainoaan tekoon, että Kristus kärsi ja nousi kuolleista. Tämän teon hän sanan kautta asetti apostolien ja seurakuntansa palvelijain jopa hätätiloissa kaikkien kristittyjen suuhun, että nämä sen kautta jakaisivat ja julistaisivat syntien anteeksiantamusta kaikille niille, jotka sitä halajavat. Jos siis sieltä tahdot hakea syntien anteeksiantamusta, niin olet myös varmaan sen löytävä. Onhan Kristuksen käsky syntien anteeksiantamuksesta selvä. Mutta ellet tahdo sitä sieltä hakea, olet sidottu synteihisi, teit mitä tahansa. Usein olen sanonut, ei sanan ulkopuolella ole syntien anteeksiantamusta. Tämän sanan Kristus antoi apostoliensa, jopa kaikkien kristittyjen julistettavaksi. Se, joka ei sitä tahdo heiltä ottaa eikä sanaa uskoa, tehköön mitä tahansa, hän on kuitenkin synteihinsä sidottu. Tässä on selvä käsky; sillä Herra erottaa syntien anteeksiantamuksen koko maailman teoista ja liittää sen sanaansa, josta se on löydettävissä.

Mutta tämä ei ole sovitettava ainoastaan synneistäpäästöön, jossa julistetaan synnit anteeksi, vaan, niinkuin jo alussa mainitsin, Kristus tarkoittaa tällä käskyllänsä koko saarnavirkaa; syntien anteeksiantamista on siis julistettava ja jaettava saarnassa ja pyhien sakramenttien kautta. Sitä varten evankeliumia saarnataankin, että ihmiset tulisivat tuntemaan syntinsä, tulisivat jumalisiksi ja vanhurskaiksi. Siinä tarkoituksessa tapahtuu kastekin, että me Kristuksen kuoleman voimasta saisimme syntimme anteeksi. Ja samoin Herra asetti pyhän ehtoollisensa sitä varten, että me uskoisimme hänen ruumiinsa annetuksi meidän edestämme ja hänen verensä vuodatetuksi meidän syntiemme tähden, ettemme siis epäilisi syntien anteeksiantamusta. Jotta tämä usko meissä vahvistuisi, että sekä sinä että minä saamme syntimme anteeksi, sääsi Kristus, ettei kukaan saa kastattaa itseänsä eikä mennä ehtoolliselle toisen puolesta, vaan jokaisen pitää omasta puolestansa tulla niistä osalliseksi. Samoin jokaisen tulee itseänsä varten kuulla Jumalan sanaa sekä pyytää ja saada itsellensä synneistäpäästö, ellei hän yleisestä saarnasta saa tarpeeksi lohdutusta. Hänen tulee epäilemättä uskoa, että asia niin on kuin sanat synneistäpäästöstä Jeesuksen nimessä kuuluvat, nimittäin, että hänen syntinsä ovat häneltä pois otetut ja että hän on niistä taivaassakin, Jumalan silmissä, päästetty.

Sanaa ja sakramentteja ei siis saa toisistaan erottaa. Kristus on sanaan sulkenut sakramentitkin. Ellei sanaa olisi, ei sakramenteistakaan lähtisi lohdutusta; eipä edes voitaisi tietää, mitä sakramentit ovat. On siis sekä suurta sokeutta ja eksytystä että kauheaa kurjuuttakin se, että paavilaiset puhuvat syntien anteeksiantamuksesta ja kuitenkin unhottavat sanan, josta koko asia riippuu, ja neuvovat ihmisiä hullutuksiin, etsimään syntien anteeksiantamusta oman hartauden ja omien tekojen varassa.

Koska rakas Herramme Kristus on kiinnittänyt syntien anteeksiantamuksen sanaan ja, niinkuin usein olen maininnut, asettanut sen seurakunnan palvelijain ja hätätiloissa kaikkien kristittyjen suuhun, seuraa siitä, että syntien anteeksiantamus on uskolla omistettava ja että se yksin uskon kautta saavutetaan. Se onkin oppimme perustus: yksin uskon kautta Kristukseen me tulemme vanhurskaiksi ja autuaiksi. Onhan sinun myöntäminen, ettei rakkaan Herramme Jeesuksen Kristuksen sanaa, jonka hän sääsi opetuslastensa julistettavaksi, voi käsin käsittää eikä teoillakaan, olkoot ne paastoamisia, rukousharjoituksia, almunjakeluja taikka minkä nimellisiä tahansa. Usko yksin voi käsittää tämän sanan. Ja sydän yksin on se oikea lipas, johon sen voi sulkea. Selvää ja varmaa on siis, että me vain uskon kautta saatamme tulla vanhurskaiksi, koska syntien anteeksiantamus on kiinnitetty yksinomaan sanaan, ja koska vain usko voi tämän sanan omistaa.

Sitä ei paavi joukkoineen tiedä; he ovat lisäksi niin paatuneita, etteivät sitä tahdokaan tietää. Sentähden onkin sekä sana että usko unohdettu ja ihmisparkoja neuvottu luottamaan heidän omiin tekoihinsa, hurskauteensa ja ansioonsa. Jumala kaikkien moisten saarnaajain suun tukkikoon! Sangen tarpeellista on siis, että me aina asetamme oman oikean oppimme paavin oppia vastaan. Älkäämme unohtako paavin kauhistusten karttamista, ettemme jälleen niihin joutuisi etsimään syntien anteeksiantamusta ilman sanaa, omilla teoillamme. Eihän Herra tässä käske meitä turvaamaan tekoihimme, vaan omaan sanaansa, jonka hän pani opetuslastensa suuhun, lähettäessään heidät samoin kuin hän itsekin lähetettiin.

Kun kerran synnit ovat anteeksiannetut ja sydän, niinkuin apostoli Pietari sanoo, on puhdistettu Pyhän Hengen kautta, silloin alkaa hyvästä sydämestä syntyä ja kasvaa oikeita hyviä hedelmiäkin. Usko näet ei koskaan ole joutilaana, ja Pyhä Henki luontonsa mukaan aina johdattaa uskovaa kuuliaisuuteen ja kilvoitukseen lihaa ja syntiä vastaan. Antakoon Jumala meille Kristuksen kautta armonsa, että me tämän uskoisimme ja itse saisimme tätä kokea! Amen.