Tämä on oivallinen evankeliumi; se näet puhuu erikoisesti siitä varsin välttämättömästä opinkohdasta, jonka johdosta meitä nimitetään kristityiksi. Vaikka sitä saadaankin joka vuosi kuulla, niin siinä on kuitenkin aina kyllin oppimista. Että se saisi oikein kiintyä sydämeemme, kantaaksensa hedelmää, on siitä usein ja hyvin puhuttava.

Tämä evankeliumi on muuten, samoin kuin viime sunnuntainkin evankeliumi, sitä lohdutuspuhetta, jonka Herra piti ehtoollispöydässä vähää ennen kuin hänet kavallettiin ja otettiin kiinni. Hänen tarkoituksensa oli varustaa opetuslapsensa voittamaan pian tapahtuvan loukkauksen, etteivät he jäisi murehtimaan hänen kurjaa ja häpeällistä kuolemaansa, vaan oppisivat tietämään, mitä hyvää siitä kuolemasta on seuraava ja niin saisivat siitä lohdutusta. Samoin kuin hän, heitä lohduttaen, viime sunnuntain evankeliumissa sanoi tämän häpeän ja pahennuksen kestävän vain vähän aikaa, jonka jälkeen se oli vaihtuva iankaikkiseen iloon, samoin hän nytkin heitä lohduttaa opettaessaan, mikä hyöty on hänen kuolemastaan. »Minä menen», hän sanoo")hänen tykönsä, joka on minut lähettänyt», toisin sanoen, huomenna minut naulitaan ristiin ja surmataan. »Eikä kukaan teistä kysy minulta: Mihin sinä menet? Mutta koska minä olen tämän teille puhunut, täyttää murhe teidän sydämenne.»

»Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois», se tapahtuu teidän tähtenne. »Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän luoksenne», vaan paha henki säilyttää valtansa ja voimansa. »Mutta jos minä menen, niin minä hänet (Pyhän Hengen) teille lähetän». Herra tahtoo, että me oppisimme käsittämään tätä lohdutusta emmekä loukkaantuisi hänen kärsimykseensä ja siitä peljästyisi, vaan saisimme siitä lohdutusta, koska hänen kuolemansa kautta pahan hengen hirmuvalta kukistuu ja meille lähetetään Pyhä Henki.

Mitä Pyhä Henki on toimittava, mitä hän on tuova meille ja opettava, sen Herra osoittaa sanoessaan edelleen: »Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion*. On siinä todellakin muutamin sanoin paljon lausuttu Pyhän Hengen vaikutuksesta: hän ei ole nuhteleva vain yhtä koulua, yhtä kylää, kaupunkia tai kahta, vaan koko maailmaa. Sillä, joka rohkenee ryhtyä tällaiseen toimeen, täytyy olla tiedossa suuret voimat ja vahva tuki. Maailmaanhan kuuluu kaikki, mikä on Aadamista syntynyt: keisarit, kuninkaat, ruhtinaat; kenenkään suhteen ei tehdä poikkeusta. Pyhä Henki on apostolien ja muiden sanansaarnaajain kautta nuhteleva kaikkia sanoen: te olette kaikki syntisiä, kukaan teistä ei ole vanhurskas, kukaan ei ole oppinut tai viisas, ei yksikään teistä tule autuaaksi, olittepa sitten Jerusalemin tai Rooman asukkaita taikka missä elämänmuodossa tahansa, muutoin kuin oppimalla minulta; semmoisina, kuin te nyt olette, te olette perkeleestä, eikä teitä auta hurskautenne, pyhyytenne eivätkä hyvät tekonne. Se on Kristuksen sanojen mukaan oleva Pyhän Hengen työtä, jonka hän on toimittava, teidän köyhäin ja halveksittujen ihmisten kautta nuhdellessaan koko maailmaa.

Eikä tämä nuhteleminen ole mikään leikin asia. »Hän näyttää maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden ja tuomion.» Kun siis maailmassa on vallalla pelkkä synti, ei vanhurskautta eikä tuomiota, niin mikä siitä on seurauksena? Pyhän Hengen saarna on siis kova ukonisku maailmalle, se kun julistaa, että koko maailma kaikkine hyvine tekoinensa on perkeleen oma, ja että se ei voi tulla Jumalan valtakuntaan, ellei Pyhä Henki sitä auta synnistä, tee sitä vanhurskaaksi ja vapauta tuomiosta. Samaan suuntaan useat muutkin raamatunlauseet puhuvat. Paavali esimerkiksi sanoo: »Raamattu on sulkenut kaikki synnin alle»; ja vielä: »Me olimme luonnostamme vihan lapsia»; ja Kristus sanoo: »Joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa. » Maailman nuhteleminen synnin tähden on siis nimenomaan Pyhän Hengen saarnaa.

Mitä synti siis on? Eivätkö varastaminen, murhaaminen, huoruus ja muut sellaiset ole syntiä? Ovat kyllä, mutta ne eivät kuitenkaan ole varsinaisia pääsyntejä, joista Pyhä Henki maailmaa nuhtelee. On paljon ihmisiä, jotka eivät ole syyllistyneet tällaisiin ulkonaisiin synteihin. Mutta siihen pääsyntiin, josta Pyhä Henki nuhtelee, koko maailma on vikapää; muutoin hän ei voisikaan siitä koko maailmaa soimata. Tämä synti on sitä, ettei uskota Jeesukseen Kristukseen. Maailma ei tiedä mitään siitä synnistä. Pyhän Hengen täytyy sille ensin se ilmoittaa. Maailma näet pitää syntinä vain sitä, mikä Mooseksen lain toisessa taulussa kielletään. Kristuksesta se ei tiedä mitään, vielä vähemmän se käsittää sen olevan syntiä, ettei häneen uskota. Mutta mitäpä me puhumme maailmasta? Ei kouluissakaan ja kristittyjen keskuudessa epäuskoa ole pidetty syntinä, ei ainakaan perisyntinä. Ei kukaan muu kuin Pyhä Henki voikaan sanoa epäuskoa synniksi. Mutta hänpä tekeekin tällaisella saarnalla koko maailman syntiseksi, kaunistelkoon muutoin itseänsä ulkonaisesti hyvillä teoilla ja olkoon hurskas olevinansa.

Pyhän Hengen saarna julistaa siis poikkeuksetta koko maailman syntiseksi sen tähden, ettei se usko Kristukseen. Sepä vasta outo saarna, johon maailma ei ole tottunut; eihän se edes tiedä, että Jeesukseen on uskottava. Se ajattelee niinkuin fariseusLuukkaan Evankeliumin 18. luvussa , että se riittää ja ettei muuta tarvita, kuin että ei ole murhaaja, huorintekijä eikä vääryyden harjoittaja. Mutta toisin puhuu Pyhä Henki; se sanoo: tiedän kyllä, että ulkonaisessa elämässä toinen on toista hurskaampi, mutta se on kaikkien teidän yhteinen pääsyntinne, ettette usko Jeesukseen Kristukseen. Tätä syntiä ei ole kukaan tuntenut eikä käsittänyt ilman Pyhän Hengen ilmoitusta.

Tästä saatat siis empimättä tehdä sen suoran johtopäätöksen, että kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä, olkoon vaikka munkkilaisuutta, rukousharjoituksia, paastoja ja almunantoja. Tästä kuulet kaikkien niiden joutuvan nuhteen alaisiksi, joilla ei ole uskoa Jeesukseen Kristukseen. Ei ole muuta keinoa synnistä vapaaksi pääsemiseen kuin usko Jeesukseen Kristukseen. Tämä nuhde on siis niin valtava ja kaikkialle sattuva, ettei kukaan jää siitä osattomaksi. Kuitenkaan eivät paavi ja hänen joukkonsa voi olla sitä vastustamatta. Kun he eivät muuta saata, niin he puhuvat »rakkauden kautta muovautuneesta uskosta». Mutta vertaapa tuota sanontaa tähän tekstiin! Eihän kukaan voi kieltää, ettei Kristus tässä puhu synnistä, sanoessaan synniksi sitä, ettei häneen uskota. Siitä seuraa, että olkootpa »muovautumiset» eli hyvät teot kuinka jaloja tahansa, ihminen on vailla uskoa Kristukseen ollessaan, kaikkine hyvine tekoinensa ja avuinensa kuitenkin syntinen, ja Pyhä Henki nuhtelee ja tuomitsee häntä synnistä.

Epäusko on siis oikea pääsynti, se lähde, josta kaikki muut synnit johtuvat. Kun sydän on epäuskoinen, vailla uskoa Kristukseen, seuraa siitä ensiksikin, ettei oteta vastaan hänen sanaansa, vaan joko ylenkatsotaan sitä tai pidetään sitä valheena ja villityksenä sekä vainotaan sitä, ikään kuin se olisi perkeleen puhetta. Siitä seuraa sitten muitakin paheita: tottelemattomuutta isää, äitiä ja esivaltaa kohtaan, huolimattomuutta virassa ja kutsumuksessa, elämää haureudessa ja muissa paheissa, vaikka tosin muutamat pelosta taikka ihmisiä häveten karttavatkin julkisyntejä. Näin kasvaa epäuskosta suuri, lehtevä puu, joka saapi kasvu- ja kukoistusvoimansa siitä juuresta, josta Pyhä Henki nuhtelee maailmaa, kenenkään voimatta sitä vastustaa. Sillä, joka näet ei usko Kristukseen, ei ole Pyhää Henkeä, eikä hänellä siis myöskään voi olla yhtään hyvää ajatusta. Ja jos hän joskus tekeekin jotakin, joka ei itsessään ole pahaa, vaan hyvää, hän tekee sen orjamielin, pelosta eikä oikeasta, sydämellisestä kuuliaisuudesta. Maailma on siis todellakin perkeleen joukkoa; ei se kykene mitään hyvää puhumaan, tekemään eikä ajattelemaankaan, ja tämä kaikki johtuu vallitsevasta epäuskosta, joka on kaiken pahuuden alku ja lähde.

Se, joka siis tahtoo kuvata maailman oikein ja antaa sille sen oikean värityksen, voi sanoa, että se on sellainen maailmassa oleva ihmisjoukko, joka ei usko Kristukseen ja sen vuoksi pilkkaa ja häpäisee hänen sanaansa, joka sekä sisällisesti sydämessään että ulkonaisesti sanoin ja teoin murhaa, varastaa, rosvoaa ja harjoittaa kaikenlaista pahuutta, vieläpä väärinkäyttää Herramme Jumalan kaikkia lahjoja ja antimia. Sellaisia ihmisiä vastaan Kristus käskee nyt apostoliensa ja kaikkein saarnaajainsa nousta: nuhtelu on näet kestävä maailman loppuun asti. Aina on saarnattava, ettei maailma usko Kristukseen eikä kuulu Kristuksen valtakuntaan, vaan se kuuluu perkeleelle, ei vain ulkonaisesti, julkisten syntien tähden, vaan pääsynnin, epäuskon, tähden. Ei auta tässä munkiksi rupeaminen, sen tai tämän työn tekeminen, niin kauan kuin epäuskoisena pysyt, olet kirottu syntinen, eikä mikään sinua auta. Yksin siitä lähtee apu, että luopuen epäuskostasi alat uskoa Kristukseen ja vastoin syntiä ja kuolemaa turvata häneen.

Ja tiedättehän rakkaani, olettehan usein kuulleet, mitä usko on: ei se näet ole pelkkää tietoa ja sen totena pitämistä, mitä Kristuksesta saarnataan, vaan se on sydämellistä luottamusta: sinä uskot sen tapahtuneeksi sinun tähtesi, sinun hyväksesi. Perkelekin tietää Kristuksen kuolleen ja uskoo sen niinkuin paavilaisetkin, mutta sitä hän ei usko, että Kristus on kuollut hänen edestänsä, hänen hyväksensä. Se usko, jolla minä omistan ja sinä itsellesi omistat, että se on tapahtunut meidän tähtemme, on yksinomaan Pyhän Hengen lahja. Se, jolla ei ole tätä uskoa, niin että hän voisi sanoa: Kristus on kuollut minun edestäni, että minä pelastuisin synnistä ja iankaikkisesta kuolemasta, ei ole kristitty, vaan hän pysyy syntisenä, vaikka hän hyvillä teoilla rääkkäisi itsensä kuoliaaksi.

Tämä on Pyhän Hengen työn ensimmäinen osa: se asettaa kaikki synnin alaisiksi ja todistaa, että meidän kaikkine hyvine tekoinemme ja pyhän elämämme ohessa täytyy olla tuomion ja kirouksen alaisia syntisiä, ellemme usko Jeesukseen Kristukseen.

Saamme siis siekailematta tallata jalkoihimme kaavut, munkkisäännöt ja kaiken muun, mitä on keksitty syntien anteeksisaamisen ansaitsemiseksi. Ei näet ensinkään sovi asettaa rinnan näitä kahta lausetta: Kristus on minun edestäni kuollut, ja: Tahdon kulkea munkkikaavussa, tehdä sitä taikka tätä hurskaaksi tullakseni ja taivaaseen päästäkseni. Ken siis ei tahdo ottaa vastaan tätä nuhdetta eikä omistaa Herraa Kristusta, hän silla osoittaa, ettei usko, vaan on synneissään niinkuin kaikki muutkin, jotka eivät usko Jeesukseen Kristukseen. Toinen Pyhän Hengen työn osa on se, että hän näyttää maailmalle todeksi vanhurskauden. Tämä on kovaa puhetta. Syntiä maailmalla on; pyhyyttä ja vanhurskautta sillä ei ole, eikä se tiedä edes, miten se voisi ja sen pitäisi hurskaaksi tulla. Mitähän tässä siis vanhurskaudella tarkoitetaan? Tiedämmehän toki, että maailmassa on laki ja oikeus. Pakanoillakin on hyvä tieto ja käsitys yhteiskunnallisesta, kunniallisesta elämästä, ja mahdotonta on sanoa vääräksi varkaitten hirttämistä, murhaajain rankaisemista jne. Tämähän on kaikki oikein ja hyvin.

Kristus vastaa tähän: saat sanoa sellaista elämää miksi hyvänsä, mutta älä sano sitä vanhurskaudeksi, sillä sitä se ei ole. Minä näet en puhukaan lakimiesten vanhurskaudesta; se vanhurskaus, josta minä puhun, on seuraava: »Minä menen Isäni tykö, ettekä enää näe minua.t Tämä lause tuntuu tosin epäselvältä; se onkin vaikeampi käsittää kuin edellinen lause, joka todisti minut syntiseksi, ellen usko Kristukseen. Me ajattelemme: onhan ihmisessä vielä jäljellä luonnollisia kykyjä, joilla hän saa syntymään hartautta, voi valmistautua armoon ja sitä rukoilla. Siitä syystä paavilaiset eivät vielä meidän päivinäkään voi sietää tätä oppia. Niinpä kuuluu tämäkin lause heistä naurettavalta ja mielettömältä. Mitä vanhurskautta se on? Senkö kautta sinusta tulee hurskas kristitty, että Kristus menee Isän tykö, etkä sinä voi häntä nähdä? Mutta nämä sanat ovat kuin ovatkin sangen jalot ja ihanat.

Eihän kenenkään sovi kerskata hyvistä teoistaan. Ovathan Kristuksen sanat selvät, kun hän sanoo: te ette tule vanhurskaiksi tekemällä sitä taikka tätä, vaan ainoastaan sen kautta, että minä menen Isän tykö. Tämä minun menemiseni on teidän oikea, iankaikkinen vanhurskautenne. Siitä ei maailma tiedä mitään; siitä ei missään maallisissa kirjoissa mainita sanallakaan. Siitä kyllä puhutaan, että se on hurskas, rehellinen ja kunniallinen ihminen, joka pitää Kymmenen käskyä eikä riko maan lakia, asetuksia ja yleistä järjestystä. Kristus taas ei puhu sanaakaan siitä, mitä sinun tulee tehdä taikka olla tekemättä, vaan hän puhuu ainoastaan omasta teostaan, nimittäin siitä, että hän menee Isän tykö, emmekä me häntä näe. Se on oleva meidän vanhurskautemme, eikä mikään muu.

Jos me siis tahdomme tulla todella hurskaiksi ja autuaiksi, niin emme saa aloittaa omista teoistamme. Ei siitä lähde apua, että rupeat munkiksi, paljon paastoat, valvot ja rukousharjoituksia pidät. Mutta jos tahdot todella päästä synnistä ja tulla kristityksi, niin koko asia riippuu siitä, että tiedät Kristuksen menneen Isän tykö ja että sinä kaikesta sydämestä luotat yksin tähän menemiseen, et mihinkään muuhun. Mutta, väittänet, pitäisihän minun luullakseni myöskin paastota, rukoilla ja tehdä hyviä tekoja? Niin, kyllä sinun tuleekin tehdä hyviä tekoja, sillä Jumala on niitä käskenyt tekemään ja määrännyt ne laissansa. Mutta sillä tavoin et tule vanhurskaaksi ja Jumalalle otolliseksi, sillä se tapahtuu yksinomaan sen kautta, että Kristus on mennyt Isän tykö. Ainoastaan sitä tietä eikä mitään muuta me voimme päästä vapaiksi synnistä ja tulla vanhurskaiksi.

Tämä Kristuksen meneminen ei ole mitään muuta kuin hänen kärsimyksensä ja kuolemansa ristillä, kun hän erkani kuoleman kautta maailmasta ja meni Isän tykö, astui ylös taivaaseen, jossa hän istuu ja hallitsee Isän oikealla puolella. Sitä me emme kuitenkaan näe, vaan me uskomme sen. Se on se meidän aarteemme, jonka kautta me tulemme vanhurskaiksi. Vanhurskaus ei siis ole minun omaa tekoani, minun omasta voimastani ja väkevyydestäni lähtenyttä, vaan Herran Kristuksen tekoa, hän kun meni Isän tykö, toisin sanoen, kukaan ei voi tulla oikein autuaaksi, vapaaksi synnistä muutoin kuin Jeesuksen Kristuksen kärsimyksen, kuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Tämä hänen menemisensä tekee vanhurskaaksi eikä mikään muu.

Kuinka tämä oppi soveltuu siihen paavilaisten väitteeseen, että sen, joka mielii tulla autuaaksi, on itsekin jotakin tekeminen? Olisi kyllä oikein sanoa, että kristityn tulee elää kristillisesti ja tehdä hyviä tekoja; mutta väärin ja valheellista on sanoa, että hyvien tekojen kautta tullaan vanhurskaaksi. Onhan tässä sanottuna, että ainoastaan Herramme Kristuksen meneminen Isän tykö sen tekee ja vaikuttaa. Tämä on se oikea ja tosi vanhurskaus, josta maailma ei mitään tiedä, vaan jota Pyhä Henki yksin voi opettaa. Nuo paavilaisten meitä vastaan esiintuomat Kristuksen sanat: »Jos tahdot päästä elämään sisälle, niin pidä käskyt», tarkoittavat perin toista asiaa; ja siitä selvästi voidaan todeta, etteivät paavilaiset edes tiedä, mitä Jumalan käskyjen pitäminen on, muussa tapauksessa he eivät tähän lauseeseen vetoaisi. Varma asia siis on ja sellaisena pysyy, ettei meillä voi olla muuta vanhurskautta ja iankaikkista elämää, kuin se, jonka Jeesus Kristus ansaitsi mennessään tästä maailmasta Isän tykö. Sano siis: siinä minä tahdon pysyä, eikä sitä saa perkele minulta riistää ja tyhjäksi tehdä. Peloittaa hän minua voi ja minun omantuntoni araksi tehdä, sillä tiedänhän sen, että omat keinoni ovat liian heikot häntä vastustamaan. Mutta nytpä onkin toinen tie, jota en ole käynyt minä, vaan Kristus täydellisessä kuuliaisuudessa taivaallista Isäänsä kohtaan. Häntä perkele ei ikinä voi tehdä vääräksi tai syntiseksi, vaikkakin hän voi minut syntiseksi tehdä. Minä omistan siis Kristuksen itselleni ja luotan häneen.

Tämä Kristuksen teko onkin aina uskolla omistettava. Kristuksen menossa ja, teossa ei ole puutteellisuutta: Kristus on kaikki täyttänyt; nyt on se vain uskolla omistettava ja siihen turvauduttava. Jos sen uskot, - niin se sinulla on, ellet usko, ei sinulla ole siitä mitään. Silmin ;itä ei voi nähdä, niinkuin tässä selvästi sanotaankin: »Minä menen Isän tykö, ettekä enää näe minua.» Meidän vanhurskautemme ei siis ensinkään riipu meistä, vaan Kristuksesta ja hänen teostansa eli menostansa. Näin meillä on varma tieto siitä, mihin lopullisesti voimme perustaa uskomme. Jos asia näet riippuisi omista teoistamme ja täyttämisistämme, meidän ripeistämme ja katumuksestammeniin paavikunnassa on saarnattu ja vieläkin saarnataan, meillä ei koskaan voisi olla rauhaa ja tyydytystä sydämessämme. Kuinkapa siinä tapauksessa voisimme tietää, milloin olemme kyllin katuneet, riittäytyneet ja täysin syntimme sovittaneet? Rakas Herramme Kristus on sen asian kokonaan meiltä ottanut ja itselleen siirtänyt, perustautuaksemme yksin siihen, että hänen menonsa, kuolemansa ja hänen sovitustekonsa on meidän vanhurskautemme. Silloin meillä i enää ole tilaa epäillä; siksi korkea ja voimallinen on se persoona, Jumalan Poika, joka täyttää sen teon, jonka toteuttajaksi Isä itse on hänet asettanut, nimittäin, että meidät autettaisiin synnistä ja kuolemastajuuri sen tähden Johannes Kastaja häntä sanoi Jumalan Karitsaksi.

Huomaatte siis, rakkaani, kuinka selvästi tässä tekstissä osoitetaan, että vanhurskaus ei perustu meidän omiin tekoihimme ja toimiimme, vaan siihen, että Kristus menee Isän tykö. Jos sinulla siis on tämä vanhurskaus uskon kautta, niin tee myös hyviä tekoja ja ahkeroitse voimiesi mukaan kuuliaisuuden osoittamista Jumalaa kohtaan. Mutta ennen kuin sydämestäsi oikealla uskolla luotat Kristukseen, et kykene tekemään ainoatakaan hyvää tekoa, yksinkertaisesti siitä syystä, että sydän silloin vielä on paha ja saastainen, eivätkä syntisi vielä ole anteeksi annetut, koska ei sinulla ole uskoa. Kristittyjen vanhurskaus on siis sangen omituista hurskautta: sitä ei ihmismieli voi tajuta, vaan sitä on kuultava ja opittava Pyhältä Hengeltä. Ja vaikka siitä kuullaankin, sitä ei järjellä voida käsittää; on se uskottava, niinkuin Herra tässä sanookin: »Minä menen Isän tykö, ettekä enää näe minua*, toisin sanoen, teidän on se uskottava, muutoin ette voi sitä käsittää. Se on kristittyjen vanhurskaus, ja sitä Pyhä Henki yksin opettaa. Maailman vanhurskaudesta osaavat puhua filosofit, maallinen esivalta, lakimiehet, isä ja äiti. Mutta kristityillä on tämä erityinen tieto, josta maailmalla ei ole aavistustakaan: kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä, ja oikea, iankaikkinen vanhurskaus perustuu yksinomaan siihen, että Kristus menee Isän tykö, emmekä me enää voi häntä nähdä.

Kolmanneksi näyttää Pyhä Henki maailmalle todeksi »tuomion». Mikä tuomio se on, sen Herra selvästi osoittaa sanoessaan: »Tämän maailman ruhtinas on tuomittu». Samoin kuin Pyhä Henki nuhtelee maailmaa synnin tähden, kun se ei usko Kristukseen, ja sentähden, ettei sillä ole mitään vanhurskautta, koska se ei tiedä eikä usko Kristuksen menneen Isän tykö, samoin hän nuhtelee sitä myös tuomionkin tähden, kun se ei tiedä mitään tuomiosta ja on sen tähden peloissaan, vaikka sen ei tarvitsisi peljätä kuultuansa Kristusta ja vastaanotettuaan hänen sanansa. Kurjan kurjaa on olla syntinen, vailla vanhurskautta ja lisäksi kokonaan vailla tietoa lohdutuksesta ja turvasta syntiä, kuolemaa ja muuta onnettomuutta vastaan. Kristus sanoo tässä Pyhän Hengen virkana olevan saarnata myös tuomiosta ja julistaa evankeliumin kautta kaikkialla, että »tämän maailman ruhtinas on tuomittu.~Tämä ei siis enää voi tehdä mitään vahinkoa niille, joka uskovat Kristukseen ja turvautuvat hänen menoonsa Isän tykö. Hän voi heitä tosin ahdistaa ja kiusata milloin milläkin tavalla, mutta hän ei ole saava mitään aikaan. Hän on tosin tämän maailman ruhtinas, mutta hän on jo tuomittu, menettänyt linnansa ja varustuksensa; Kristus on, niinkuin Pietari sanoo, sitonut hänet pimeyden kahleilla. Kristittyjen ei silti tarvitse peljätä häntä eikä koko hänen valtakuntaansa tässä maailmassa. Jos ruhtinas kerran on tuomittu, niin on totisesti hänen valtakuntansakin, maailma, menettänyt kaiken voimansa.

Tätä epäuskoiset eivät tiedä. Vaikka hekin joskus kallistuvat sanan puoleen ja alkavat uskoa, niin he arastelevat ja lankeavat pian takaisin, kun maailma vähänkin alkaa katsoa heihin kieroon ja heihin suuttuu, niinkuin Kristus puhuu vertauksessa kylväjän siemenestä, joka lankesi kallioperälle. Mutta kristityt pysyvät uskossaan. Heidän korvissaan ja sydämissään kuuluu näet alati Pyhän Hengen nuhtelu: Miksi pelkäät? Miksi kauhistut? Etkö tiedä, että tämän maailman ruhtinas on tuomittu? Hän ei ole enää mikään herra, mikään ruhtinas. Sinulla on väkevämpi Herra, Kristus, joka on hänet voittanut ja sitonut. Anna siis tämän maailman ruhtinaan ja jumalan katsella karsaasti, näytellä hampaitaan, haukkua, uhata ja julmistella, hän ei kuitenkaan voi muuta kuin kiukkuisen kahlekoiran tavoin haukkua, hyppiä edestakaisin, kahleitansa kalistellen. Purra se ei voi, se kun on kahleissa ja kun sinä sitä väistät. Samoin on perkeleenkin suhde jokaiseen kristittyyn. Tärkeintä siis on, ettemme ole suruttomia, vaan pysymme Jumalan pelossa ja rukouksissa; silloin tuo kahlekoira ei voi meitä vahingoittaa. Mutta sitä, joka tahtoo elää huoletonna ja vaeltaa tietänsä varomatta ja suruttomasti, häntä tuo kahlekoira voi ainakin peljättää, vaikka se ei pääsisikään niin lähelle, että se voisi purra; ja tiedämmehän senkin, että pahat koirat eivät aina hauku, vaan ovat hiljaa väijyksissä.

Tämän lohdutuksen tarpeessa ovat varsinkin ne, jotka hoitavat Pyhän Hengen virkaa maailmassa, näyttävät maailmalle todeksi synnin ja vanhurskauden. Maailma ei voi sietää mitään nuhdetta niin vähän kuin sitä, että sitä sanotaan syntiseksi ja julistetaan, ettei ihmisillä ole mitään vanhurskautta. Kun siis tämä nuhde annetaan julkisesti, niinkuin se pitääkin, maailma suuttuu ja vimmastuu, joutuen aivan raivoihinsa. Mutta silloin on Pyhä Henki läsnä saarnaamassa myös tuomiosta; muutoin saarnaajat piankin peljästyisivät ja tulisivat aroiksi. Juuri tämän virkansa vuoksi onkin Pyhällä Hengellä puolustajan eli lohduttajan nimi: hän rohkaisee ja ilahduttaa sydäntämme ahdistuksissa, vaaroissa ja hädissä, ilmoittaen meille sen ja saattaen meidät siihen uskoon, että tämän maailman ruhtinas on tuomittu.

Olemme nyt puhuneet Pyhän Hengen virasta, siitä, mitä hyvää hän on vaikuttava maan päällä ja mitä hän erityisesti on saarnaava ja opettava ihmisten seassa. Mikään kristitty ei todellakaan ole se ihminen, joka ei pidä tätä saarnaa ja opetusta jaloimpana ja kalleimpana aarteena maan päällä ja joka ei anna henkeänsä ja elämäänsä alttiiksi ennen kuin luopuu siitä aarteesta. Onhan henkemme ja elämämme ja kaikki, mitä meillä täällä on, ajallista ja katoavaa; tämä aarre sitävastoin on iankaikkinen ja tuottaa meille iankaikkisen elämän. Apostoli Paavalikin sanoo: "Evankeliumi on Jumalan voima itsekullekin uskovalle pelastukseksi». Iloitkaamme siis kaikesta sydämestämme Kristuksen mainitsemasta menemisestä Isän tykö ja kiittäkäämme Jumalaa, meidän taivaallista Isäämme, siitä yötä ja päivää, rukoillen, että hän pitäisi meidät sen tuntemisessa ja antaisi meidän siinä päivä päivältä yhä enemmän kasvaa, päästäksemme synnistä, tullaksemme osallisiksi iankaikkisesta vanhurskaudesta ja saadaksemme oikean lohdutuksen siitä totuudesta, että tämän maailman ruhtinas on tuomittu.

Tämän puheensa jälkeen Herra lausuu: »Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa; mutta kun hän tulee,totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteensa. - Niinkuin tiedätte, paavilaiset selittävät tämän lauseen siten, että he sillä puolustavat kaikkia muutoksia ja uusia sääntöjänsä, sanoen: Pyhä Henki on säätänyt sellaiset ja sellaiset muutokset ja uudistukset, ja juuri niistä Kristus on tässä ennustanut. Mutta sellainen selitys ei ensinkään tähän sovellu. Oikea käsitys Kristuksen sanoista on seuraava: te kuulitte, mikä virka Pyhällä Hengellä on oleva, mitä hän teidän keskuudessanne on vaikuttava. Siitä asiasta olisi minulla vielä paljon teille puhumista, mutta te ette sitä ymmärrä, ennen kuin sen itse saatte kokea. Paitsi sitä, minkä minä nyt olen sanonut, Pyhä Henki on myös johdattava teitä koko totuuteen ja varjeleva teitä väärästä ja pahentavasta opista. Sillä jos Pyhä Henki ei ole ihmistä näin johdattamassa, tämä piankin eksyy totuudesta ja luopuu Jumalan sanasta. Tiedämmehän, kuinka helposti eksytykset leviävät. Areioksella* oli pari raamatunlausetta, joihin hän perusti oppinsa, mutta jätti huomioonottamatta niin monta jaloa ja selvää todistusta Kristuksesta. Kasteenuusijat perustavat uudestaankastamisensa Herran käskyyn mennä opettamaan ja kastamaan kaikkia kansoja. Kun aikaihmisiä on opetettava, ennen kuin heidät kastetaan, tekivät he siitä sen johto-päätöksen, ettei muka voida lapsiakaan kastaa, ennen kuin heitä voidaan opettaa. Samoin on käynyt ehtoollisen sakramentinkin. On jätetty sikseen Kristuksen selvät sanat ja sen sijaan pohdittu muutamia pimeitä ja epäselviä kirkkoisäin ja vanhain opettajain lauseita.Helposti joudutaan siis erhetyksiin, jos Pyhä Henki ei ole meitä varjelemassa ja johdattamassa.

Vielä Pyhä Henki, niinkuin Kristus sanoo, on ennustava, »Tulevaiset asiat hän teille julistaa.» Tämäkin on yksi hänen toimiansa,joista meillä Apostolien teoissa on muutamia esimerkkejä. Kolmanneksi Kristus sanoo: »Hän on minut kirkastava», hän on täyttävä sydämenne Jumalan tuntemisella, niin että te minun tähteni annatte

alttiiksi ja kärsitte kaikki sekä löydätte minusta kaiken ilonne ja lohdutuksenne. Juuri sitä ja muutakin Pyhä Henki on tekevä. Mutta vaikka minä niistä asioista puhuisin teille kuinka pitkältä, te ette niitä ymmärrä, ennen kuin itse saatte kokea. Olkoon tämä yt tällä kerralla sanottuna vain sentähden, ettette peljästyisi minun poismenoni johdosta, vaan iloitsisitte siitä, koska minä sitten lähetän teille Pyhän Hengen, joka on toimittava maailmassa sitä nuhtelemisen virkaa, jonka kautta te pääsette vapaiksi synnistä, tulette vanhurskaiksi ja saatte iankaikkisen lohdutuksen.Tämän opetuksen saamme päivän evankeliumista. Isä Jumala lähettäköön Kristuksen kautta Pyhän Henkensä meidän sydämiimme! Hän tehköön a täyttäköön armollisesti tämän työnsä meissä kaikissa. Amen.