Rakkaani! Päivän evankeliumi on, niinkuin kuulitte, jalo kehoitus rukoukseen. Lähinnä saarnavirkaa onkin rukous kristittyjen ylintä jumalanpalvelusta. Tämän kehoituksen Herra lausui illalla ehtoollispöydässä heti sen puheen jälkeen, jonka toissa sunnuntaina kuulitte hänen pitäneen opetuslapsillensa, kun hän sanoi heille: Te tulette murheellisiksi minun lähtöni tähden, mutta sitä on kestävä vain vähän aikaa; »Olen taas näkevä teidät ja teidän sydämenne on iloitseva». Lohdutuspuheen jälkeen seuraa nyt kehoitus rukoukseen. Ja hyvin se edelliseen soveltuukin. Kun näet kristitty on ahdistuksissa, murheessa l hädässä, vaaroissa ja kovissa kohtaloissa, ei ole muuta neuvoa ja apua uin turvautua rukoukseen ja Jumalan avuksihuutamiseen.

Tätä Herra nyt opettaa opetuslapsillensa ja meillekin, ettemme murheen aikana unhottaisi rukousta. Erittäin lohdullisesti hän kehoittaa sitä tehdessämme olemaan rohkeat ja pelkäämättä. »En sano teille», hän puhuu, »että minä olen rukoileva Isää teidän edestänne, sillä Isä se rakastaa teitä sentähden että te olette minua rakastaneet ja uskoneet minun lähteneen Jumalan tyköä». Tosin Kristus ei jätä sitäkään sikseen: hän istuu Isän oikealla puolella ja rukoilee meidän edestämme, niinkuin Paavali sanoo. Tiedämme myös, että se rukous, jonka hän rukoili seurakuntansa ja meidän vaivaisten syntisten edestä ehtoollisen asettamisen jälkeen ja sitten vielä ristillä, on tullut kuulluksi, että se kelpaa vieläkin ja on voimallinen aina maailman loppuun asti. Mutta te ette ole sen tarpeessa, Kristus sanoo, että minä rukoilen teidän puolestanne, koska te voitte itse rukoilla Isää, eikä teidän tarvitse epäillä rukouksen kuulemista, sillä minun Isäni rakastaa teitä, kun te minua rakastatte. Tätä ei saa niin käsittää, ettei meidän muka pitäisi turvata Kristuksen esirukoukseen, vaan tässä on meillä huomautus, ettemme halveksisi omaa rukoustamme, koska me rakastamme Kristusta. Sillä varmaa on, ja meidän tulee se tarkoin huomata ja muistaa, että sitä, joka Kristusta rakastaa, Isä rakastaa, rakastaa siten, että hän kuulee hänen rukouksensa. Kuinka onkaan siis jumalattomien paavilaisten laita, jotka ovat neuvoneet meitä luottamaan pyhimysten esirukouksiin?

Todella lohdullinen kehoitus rukoukseen on se, että rakas Herramme Kristus kuolemallaan ja menollaan tästä maailmasta Isän tykö avasi ja valmisti meille sellaisen tien Isän tykö, että me, olimme missä tahansa, kirkossa taikka kotona, kellarissa tahi keittiössä, pellolla tahi työhuoneessa saammemikäli muutoin olemme kristityitä ja Kristusta rakastamme, astua sydämellämme taivaan Jumalan eteen puhuttelemaan häntä ja rukoilemaan häneltä kaikkea, mitä tarvitsemme. Eikä siihen rukoukseen muuta tarvita kuin sydän, joka sanoo: Taivaallinen Isä, tiedän sinun rakastavan minua, koska minä rakastan sinun Poikaasi, minun Vapahtajaani, Jeesusta Kristusta. Tässä uskossa ja luottamuksessa tahdon minä nyt turvallisesti sinua rukoilla; en tosin ole pyhä ja hurskas, mutta minä tiedän, että sinä Poikasi Jeesuksen Kristuksen tähden mielelläsi annat ja lahjoitat meille kaikkea hyvää. Hänen nimessään minä nyt astun eteesi rukoilemaan, ensinkään epäilemättä rukoukseni varmaa kuulluksi tulemista, vaikka omasta puolestani olen, mikä olen.

Jokaisen kristityn on kavahdettava lykkäämästä rukoustansa toistaiseksi, kunnes mielestään on täysin puhdas ja kelvollinen. Perkele tosin kiusaa ja estää meitä tällaisilla ajatuksilla: ethän nyt ole mahdollinen rukoilemaan, ensin on tehtävä sitä ja sitä, sitten voit rukoilla turvallisemmin. Sen, joka rupeaa noudattamaan tällaisia ajatuksia, antaen niiden estää ja pidättää itseänsä rukoilemasta, käy varmaan kuin entisen eukon, joka aina tahtoi tehdä jotakin, ennen kuin ehti toivomaankaan, ja jolta kaikki jäi tekemättä, kun ei kerinnyt toivomaan. Perkele on petturi, hän hiipii alinomaa kintereillämme, koettaen asettaa meille esteitä milloin missäkin asiassa. Varustautukaamme siis häntä vastustamaan! Älkäämme antako minkään estää ja pidättää itseämme rukoilemasta, vaan ajatelkaamme heti hädän kohdatessa: nyt on oikea rukoilemisen hetki; ellen olekaan mahdollinen ja kelvollinen, niin Jumala kyllä voi minut tehdä mahdolliseksi, sillä minä tiedän hänen rakastavan minua Kristuksen tähden, ei siis minun itseni tähden eikä minun hurskauteni ja pyhyyteni nojalla.

Rakas Herramme Kristus tahtoo siis saada meidät rukoilemaan, ettemme eläisi rukoilematta niinkuin suruttomat ihmiset, jotka sanelevat: ruoka ja juoma maistuu yhtä hyvältä, vaikka ei ole luettu Isä-meitää moneen viikkoon. Jos olet kristitty tai jos tahdot siksi tulla, niin karta moista raakaa elämää; rukoile ainakin aamulla vuoteelta noustessasi, ruokapöydässä ja jälleen illalla nukkumaan mennessäsi, sanoen: ‘ Isä meidän, joka olet taivaassa’. Pyhitetty olkoon sinun nimesi jne. Me kristityt olemme velvolliset lakkaamatta rukoilemaan, ellemme aina suullase ei ole mahdollistakaan, niin ainakin sydämellä. Joka hetki näet sydämen pitäisi olla toivomassa, että Jumalan nimi pyhitettäisiin, hänen valtakuntansa lähestyisi, hänen tahtonsa tapahtuisi, että hän antaisi rauhaa maallemme, hyvät ilmat, ruumiin terveyttä jne. Näitä jokainen kristitty alituisesti, joka hetki toivottaa sydämessään, vaikkakaan ei suulla; ja vaikka hän ei aina niitä varsinaisesti ajattelekaan, nämä asiat kuitenkin ovat hänen sydämessään. Tämä on hengellistä, sydämessä tapahtuvaa rukoilemista. Hyvin me tarvitsemmekin tällaista rukousta sen alinomaisen vaaran tähden, jossa kristitty aina on: hetkeäkään hän ei ole turvattu perkeleeltä ja omalta lihaltaan, jotka koettavat langettaa häntä syntiin ja häpeään.

Mutta sydämen rukouksen ohella on myös harjoitettava suullista rukousta. Herra opettaa tässä, millaiseksi sellainen rukous on muovailtava sanoessaan: »Teidän on anottava minun nimessäni»; ja vielä hän sanoo: »Isä itse rakastaa teitä, sentähden, että te olette minua rakastaneet ja uskoneet minun lähteneen Jumalan tykö». Se ihminen, joka on tullut uskoon Kristukseen, on siis oikea pappi pyhässä puvussaan ja papillisessa kaunistuksessaan, eikä muuta tarvita kuin että hän ilolla avaa suunsa ja alkaa rukoilla jotain asiaa, joka hänen mielestään n hänelle itselleen ja toisille kristityille tarpeellisinta, sanoen: Herra, sitä tarvitsen minä, sitä tarvitsevat nuo toiset; anna meille sitä Kristuksen tähden!

Me elämme juuri sellaisena aikana, jolloin valitettavasti ei suinkaan puutu vaivoja, jotka varsin monenlaisina päivä päivältä käyvät vain pahemmiksi. Meidän on siis välttämättä rukoiltava paljon. Ensiksikin perkele on valehtelija ja murhaaja. Valheella hän tahtoo tukahduttaa Jumalan sanan; murhamielellä hän herättää valtakunnassa kaikenlaista levottomuutta. Eivät todellakaan paavi, turkkilaiset ja muut tyrannit, jotka vastustavat sanaa, ole joutilaina. Ja tiedämmehän kullakin olevan omat erityiset vaivansa, vaikka ei yhteinen hätä olisikaan uhkaamassa. Meillä on siis kaikilta puolilta kyllin kehoituksia rukoukseen. Mutta se, joka ei voi kaikkia tarpeitansa käsittää, ottakoon rukoillakseen Isä-meidän rukousta; siinä on seitsemän eri kohtaa, joihin sisältyvät kaikki meidän tarpeemme ja puutteemme.

Ensimmäisessä rukouksessa: Pyhitetty olkoon sinun nimesi, me rukoilemme kaikkien oikeitten saarnamiesten puolesta vääräoppisia, uskottomia, juutalaisia, pakanoita, turkkilaisia ja paavia vastaan. Nämä kaikki pilkkaavat ja häpäisevät Jumalan nimeä. Me rukoilemme siis, että Jumala varjelisi meitä heistä, antaisi meille hurskaita saarnaajia sekä pitäisi sanansa selkeänä ja kaikista harhaopeista puhtaana.

Toisessa rukouksessa: Tulkoon sinun valtakuntasi, me rukoilemme, että perkeleen ja kuoleman valtakunta kukistuisi. Tämäkin rukous on sangen sisältörikas, sillä siinä me rukoilemme Jumalaa hävittämään koko perkeleen valtakunnan sekä rakentamaan oman valtakuntansa meissä ja kaikissa ihmisissä sanansa ja Pyhän Hengen kautta.

Kolmannessa rukouksessa: Tapahtukoon sinun tahtosi niin maan päällä kuin taivaassa, me rukoilemme kaikkien sellaisten estojen ja tahtojen poistumista, jotka estävät Jumalan tahdon tapahtumista. Perkeleelle ja pahoille ihmisille tämä on aivan sietämätön rukous; se torjuukin paljon onnettomuutta, jota perkele ja paha maailma joka päivä aiheuttaisivat, ellei niitä tällä rukouksella väkevästi torjuttaisi.

Neljännessä rukouksessa: Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme, me rukoilemme esivaltamme puolesta, vanhempiemme, vaimon ja lasten puolesta anomme leipää ja maan hedelmää, rauhaa ja kaikkea, mitä me tämän ajallisen elämän ylläpitämiseksi tarvitsemme, että Jumala antaisi onnea ja siunausta kullekin hänen elämänmuodossaan ja armollisesti varjelisi meitä kaikilta onnettomuuksilta.

Viidennessä rukouksessa: Ja anna meille anteeksi meidän velkamme, niinkuin mekin anteeksi annamme meidän velallisillemme, me rukoilemme, että Jumala olisi meille armollinen, kääntäisi pois meistä ansaitun vihansa eikä rankaisisi meitä syntiemme tähden, vaan auttaisi meitä, armollansa tulemaan päivä päivältä hurskaammiksi ja noudattamaan hänen tahtoansa, elämään keskenämme ystävyydessä ja antamaan lähimmäisellemme anteeksi hänen rikkomuksensa.

Kuudennessa rukouksessa: Älä johdata meitä kiusaukseen, me rukoilemme Jumalaa auttamaan varsinkin kaikkia ahdistettuja sieluja, ettei hän jättäisi heitä kiusauksiin, vaan armollisesti auttaisi heitä niistä sanallaan ja Pyhällä Hengellään, kukistaen perkeleen aikeet ja vallan.

Seitsemännessä rukouksessa: Vaan päästä meidät pahasta, me rukoilemme hyvää ja autuaallista lähtöä, että Herra Jumalamme armollisesti ottaisi meidät tästä murheen laaksosta tykönsä ja tekisi meidät iankaikkisesti autuaiksi.

Isä-meidän rukous sisältää siis erinomaisen kauniisti kaiken, mitä meidän puutteissamme ja tarpeissamme on pyydettävä ja mikä meille on hyödyllistä. Näitä kaikkia meidän on välttämätöntä rukoilla joka päivä. Puutteita kyllä on: ensiksikin yleisiä, ja sitten jokaisella erityisesti kodissaan, elämänmuodossaan ja toimessaan; vika on vain siinä, ettemme rohkeasti avaa suutamme rukoilemaan. Onhan meitä käsketty rukoilemaan; rukouksen varman kuulemisen lupaus on myös annettu, ja lisäksi rakas Herramme Kristus on antanut meille rukouskaavankin: Isä-meidän rukouksen.

Meidän täytyy tosin tunnustaa olevamme viheliäisiä syntisiä,kelvottomia astumaan Herran eteen, häntä puhuttelemaan ja mahdottomia häneltä mitään saamaan. Ettei kelvottomuutemme estäisi rukoilemasta käskee Herra tässä selvin sanoin rukoilemaan hänen nimessään, luvaten, että kaikki rukoukset, jotka hänen nimessään rukoillaan, tulevat kuulluiksi. Hän tekee siis tämän jumalanpalveluksen kokonaan riippumattomaksi maailmasta sitomalla sen yksinomaan Kristuksen persoonaan. Rukous, joka ei tapahdu Jeesuksen nimessä, ei siis ole mitään rukousta eikä jumalanpalvelusta. Kun esimerkiksi munkki rukoilee, että Jumala olisi Franciscuksen taikka Dominicuksen tähden hänelle armollinen, katsoisi hänen taikka toisten ansioihin, paastoamisiin, rukousharjoituksiin ym., se ei ole mitään rukousta, koska se ei tapahdu Kristuksen, vaan Franciscuksen, tai Dominicuksen nimessä tai hänen omaan nimeensä. Sellaista on pakanoiden, turkkilaisten, juutalaisten ja paavilaistenkin rukous: he eivät näet rukouksissaan tyydy vain Jeesuksen nimeen, vaan lisäävät sen oheen neitsyt Marian, apostolien ja muiden pyhimysten nimiä. Turhaa on moinen epäjumalinen rukous, Jumala ei sitä kuule; ja jos heille tapahtuukin heidän pyyntönsä mukaan, siitä on heille vain pahennusta, suurta vahinkoa ja haittaa, niin että olisi ollut parempi, jos heidän rukoustansa ei olisi kuultukaan.

Mutta kristityt eivät rukoile niin. He eivät voi luottaa itseensä tai muihin luotuihin eivätkä edes rohkene suutansa niiden nimessä avata. Mutta heitä rohkaisee se tieto, että Jumala on Kristuksen tähden laupias, ja että heitä on käsketty Jeesuksen Kristuksen nimessä rukoilemaan, että he, vaikka tunnustavatkin olevansa vaivaisia syntisiä, kuitenkin rientävät Jumalan eteen, avaavat pelkäämättä suunsa ja sanovat: Isä, me sinun lapsesi tarvitsemme nyt sitä ja sitä, ole meille armollinen, älä katso meidän syntejämme, vaan Poikaasi Jeesusta Kristusta; hänen nimessään tulemme nyt eteesi, kuule meitä! - Tämä on oikeaa rukoilemista: rukous tapahtuu kokonaan Kristuksen Jeesuksen nimeen. Ja siitä totisesti seuraa, että rukouksemme Jeesuksen Kristuksen tähden varmaan tulee kuulluksi. Tämän pitäisi tehdä meidät halukkaiksi ja ahkeroiksi rukoukseen, koskapa kuulemme, että mikä ikinä Kristuksen nimessä Isältä pyydämme, on tuleva perille, on kuuluva Jumalan istuimelle asti ja saava myöntävän vastauksen.

Tämän lupauksen lausuttuaan Herra sanoo opetuslapsillensa: »Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni». He näet luottivat häneen, niinkuin entiset talonpojat pappiinsa: kun tämä rukoilee heidän puolestansa, heidän ei tarvinnut itse rukoilla. Mutta, hän sanoo, älkää enää niin tehkö, vaan »anokaa niin te saatte, että ilonne olisi täydellinen». Painakaamme tämä kehoitus ja käsky hyvin mieleemme ja oppikaamme tekemään sen mukaan! Murheita, suruja ja ahdistuksia tosin tulee. Se siis, joka tahtoo nauttia pysyvää, täydellistä iloa ja päästä ahdistuksista, muistakoon rukoilla, niinkuin Kristus tässä käskee, älköönkä epäilkö, että se, mitä hän Kristuksen nimessä rukoilee, hänelle annetaan, jos se nimittäin edistää Jumalan kunniaa ja meidän autuuttamme.

Meissä on näet vajavuus, ettemme, niinkuin Paavali sanoo, tiedä, mitä meidän on rukoiltava, rukoillaksemme niin kuin tulee. Siitä seuraa, että monikin rukoilee Jumalaa pelastamaan hänet siitä tai siitä ahdistuksesta, mutta ettei niin käy; sillä Jumala tietää ja näkee paremmin kuin me, mikä meille on hyväksi ja hyödyksi. Apostoli Paavalikin rukoili, että Jumala pelastaisi hänet kiusauksesta. Mutta mitä Kristus sanoikaan hänelle? »Minun armossani on sinulle kyllin, sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa» (2. Kor. 12:9). Samoin saattaa vielä tänäkin päivänä käydä. Sinä tahtoisit mielelläsi päästä siitä, minä tästä kiusauksesta. Mutta Jumala tietää, mikä on meille hyödyllistä, ja sentähden hän antaakin vaivan jatkua eikä auta meitä siitä, sillä muutoin me kävisimme ylpeiksi, röyhkeiksi ja suruttomiksi. Sentähden edeltääkin rukous Jumalan tahdon tapahtumisesta sitä rukousta, jossa me pyydämme jokapäiväistä leipää. Kristus itse sanoi Getsemanessa rukoillessaan: »Kuitenkaan ei niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä». Samoin mekin rukoilkaamme, aina katsoen Jumalan tahtoon ja vahvasti uskoen, että Jumala antaa meille kaikkea, mikä edistää hänen kunniaansa ja meidän autuuttamme.

Meissä on vielä toinenkin puute. Jumala antaa meille, mitä me rukoilemme hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen nimeen, sitä ei käy epäileminenkään. Mutta silti ei ole määrätty aika ja tapa, milloin ja miten hän on auttava. Juuri tällä kohdalla meidän järkemme, lihamme ja veremme ei anna meille mitään rauhaa. Kun suunnittelemamme aikeet eivät näytä menestyvän, niin jo luulemme, että kaikki on hukassa, ja että meidän täytyy hukkua. Ja sama on laita ajan suhteen. Olemme näet sitä mieltä, että jos apua ei tule niin ja niin monen tunnin, päivän ja vuoden kuluessa, sitä ei tule ensinkään. Nämä kaksi kiusausta kovin ahdistavat ja heikentävät uskoa. On siis välttämätöntä, että me luotamme Jumalan sanaan ja odotamme Kristuksen nimessä varmasti luvattua apua, tapahtukoon se aikaan, tapaan ja muotoon katsoen milloin ja miten hyvänsä. Näitä meidän ei tarvitse tietää, Jumala ne kyllä tietää. Hänen nimensä on Auttaja:, hän auttaa oikealla ajalla. Mutta kun me luonnostamme olemme sangen malttamattomia, niin meistä aina näyttää siltä, että Jumala viipyy aikaan nähden liian kauan, toisin sanoen, me olemme tietävinämme oikean ajan paremmin kuin itse Jumala. Sitä karttakaamme, että usko lupaukseen pysyisi lujana, nimittäin että Jumala on meille Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden armollinen ja kuulee oikealla ajalla meidän rukouksemme.

Tämä siis on kristillisen rukouksen oppi. Sitä me tähän aikaan, niinkuin jo mainitsin, sangen hyvin tarvitsemme, meillä kun ei maan päällä olekaan mitään muuta lohdutusta. Siihen Herra viittaakin sanoessaan: »Anokaa niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen». Ellei näet harjoiteta rukousta, ei ole mitään iloakaan, ei ainakaan täydellistä iloa, vaan on kun onkin vallalla vaiva, tuska ja ahdistus. Sitä me näinä menneinä vuosina olemme monesti saaneet kokea. Ellei rukouksesta olisi ollut apua, olisivat paavi ja muut hirmuvaltiaat varmaankin jo aikoja sitten meidät kukistaneet ja peräti hävittäneet. Mutta kun alinomaa harjoitetaan sitä rukousta, että Jumala varjelisi sanansa ja seurakuntansa ja kukistaisi sanansa viholliset, niin saadaan kokea, että kuta enemmän paavi ja muut hirmuvaltiaat raivoavat seurakuntaa vastaan, sitä syvemmälle he itse lankeavat. Jatkakaamme siis ahkerasti saarnaamista me, joille sana on uskottu; jatkakoon rukoilemista jokainen kristittykin; siten kristillinen seurakunta parhaiten säilyy perkeleeltä ja kaikilta sanan vihollisilta.

Se siis, joka rakastaa kristillistä seurakuntaa ja soisi sen menestyvän, muistakoon myös edistää sen voimassapysymistä. Se tapahtuu vain rukouksen kautta, kun nimittäin rukoilet, että taivaallisen Isän nimi pyhitettäisiin, hänen valtakuntansa lähestyisi ja hänen tahtonsa tapahtuisi, ja että sitävastoin perkeleen nimi häväistäisiin, hänen valtakuntansa kukistettaisiin ja hänen tahtonsa ja aikeensa tapahtumasta estettäisiin. Näin tehdessäsi sinäsamoin kuin jokainen kristittyolet sotamiehenä aseet kädessä kentällä eturivissä puolustamassa ja varjelemassa kristillistä seurakuntaa perkeleen ja maailman hyökkäyksiä vastaan. Jokainen kristitty on näet tavallaan sotamies, sodassa perkelettä vastaan. Me ensin saarnaamalla ja sitten te meidän kanssamme rukoilemalla. Näiden kahden asian ahkeran saarnan ja hartaan rukouksen tähden perkeleen sydäntä kovin karvastelee. Ja jos mielitään häntä masentaa ja vahingoittaa, se voi tapahtua ainoastaan tällä tavalla. Ja tiedämmehän sitäpaitsi sen, että taivaallinen Isämme siihen mielistyy.

Minä en ensinkään epäile, etteivätkö meidän rukouksemme ole olleet estämässä ja kumoamassa monta sanan vainoojain pahaa juonta; ja jos vielä tänäkin päivänä jotakin hyvää tapahtuu ja pahuutta saadaan estetyksi, se on tapahtuva rukouksen kautta. Älkää siis laiminlyökö rukousta, vaikka tunnettekin olevanne siihen mahdottomia ja taitamattOmia,siinä tapauksessahan kukaan ei rukoilisi. Sanokoon vain jokainen kristitty ihminen itsekseen: koska rukous on Jumalalle niin otollinen ja välttämätön sekä hyödyllinen seurakunnalle ja maalliselle hallitukselle, niin tahdon minäkin olla seurakunnalle avuksi, rukoilemalla sen kanssa niin paljon kuin mahdollista, sillä minä tiedän, ettei se ole eikä voi olla hyödytöntä. Vaarallista on jäädä tällaisiin ajatuksiin: antaa toisten rukoilla, ei minun rukoukseni mihinkään kelpaa. Karta sellaisia ajatuksia ja ajattele näin: rakastanhan minä Kristusta ja hänen sanaansa; ennen jättäisin kaiken, kuin kieltäisin Herrani Kristuksen, ja sentähden totisesti Isäkin rakastaa minua ja kuulee minun rukoukseni, niinkuin Kristus lupasi. En siis anna minkään estää ja pidättää itseäni rukoilemasta. Rukoilkaamme siis turvallisesti Kristuksen nimeen ja uskoen sen lupauksen, joka on meille annettu sanoilla: »Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni». Silloin meillä ei ole mitään hätää.

Herra sanoo vielä: »Tämän olen puhunut teille kuvauksilla». Tätä lausetta ei ole niin ymmärrettävä, kuin olisi Herra puhunut pimeillä, käsittämättömillä sanoilla ovathan hänen sanansa aivan selvät ja suorat , mutta opetuslapsilla ei ollut vielä mitään kokemusta asiasta, he kun eivät tietäneet, minkä valtakunnan Kristus oli perustava. Siitä syystä Herran sanat tuntuivatkin heistä himmeiltä ja käsittämättömiltä, aivan kuin hän olisi puhunut heille tuntematonta kieltä. Mutta hän sanoo asiain kääntyvän toisiksi: »Tulee aika, jolloin en puhu teille enää kuvauksilla, vaan avonaisesti julistan teille sanomaa Isästä.» Sillä kun Pyhä Henki tulee ja sytyttää sydämiimme oikean uskalluksen Jumalan hyvyyteen ja laupeuteen Kristuksen kautta, silloin osaamme myöskin oikein rukoilla, silloin on meillä siihen halua ja taipumusta. Ilman Pyhän Hengen vaikutusta onkin rukoileminen mahdotonta. Sentähden Sakarias sanoo häntä armon ja rukouksen hengeksi. Molemmat vaikuttavat näet yhdessä. Usko tunnustaa Jumalan armolliseksi Isäksi, joka on antanut meille Poikansa. Tämä usko on Jumalan lahja, jonka Pyhä Henki vaikuttaa meissä evankeliumin kautta. Mikäli tämä armon Henki on vaikuttamassa, sikäli on myös rukouksen henkeä, joka opettaa hädissä ja tuskissa avuksi huutamaan Jumalaa; se tietää, ettei Jumala meitä hylkää, vaan on meidän tykönämme ja tahtoo tehdä meidät Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden iankaikkisesti autuaiksi. Sentähden Herra sanookin: »Sinä päivänä» kun minä olen teille avonaisesti julistava Isästä ja opettava teitä Pyhän Hengen kautta, niin että te hänet oikein tunnette, »te anotte minun nimessäni», eikä teidän rukouksenne ole oleva turhaa. Kuinka saattaisikaan Isä kieltää teiltä mitään, koska hän rakastaa teitä, »sentähden, että te olette minua rakastaneet ja uskoneet minun lähteneen Jumalan tyköä». Oikea rukous lähteekin tästä uskosta ja luottamuksesta eikä se muutoin mitään rukousta olekaan, olkoot sanat kuinka kauniit tahansa.

Jumala, rakas Isämme, antakoon Jeesuksen Kristuksen tähden Pyhän Hengen meidän sydämiimme, että mekin samoin rukoilisimme kaikissa hädissä ja ahdistuksissa, osoittaisimme Jumalalle tätä palvelusta ja tulisimme pelastetuiksi kaikesta pahasta sekä ajasta että iankaikkisuudessa. Amen.