Päivän juhlasta olisi sangen paljon puhuttavaa. Ensiksikin itse evankeliumi on sangen sisältörikas, se kun opettaa meille suuria asioita. Olisi myös tarpeellista puhua jotakin itse juhlan merkityksestä, viittaamalla siihen uskontunnustuksemme pääkohtaan, että me kristityt, mutta ei mikään muu kansa maan päällä, uskomme Isään Jumalaan, Poikaan Jumalaan ja Pyhään Henkeen Jumalaan.

Tämä on seurakunnan tunnustuksen ydinkohta; sitä eivät ihmiset ole keksineet, eikä se ikinä olisi saattanut johtua ihmisten mieleen, vaan Jumalan sana on sen meille ilmoittanut. Toisina kirkkovuoden juhlina esitetään meille Herra Jumala ilmestyneenä niissä teoissa, joita hän on tehnyt, että siten tultaisiin tuntemaan hänen mielialansa meitä kohtaan. Jouluna esimerkiksi vietetään sen tapauksen muistoa, että Jumalan Poika tuli ihmiseksi; pääsiäisenä muistellaan, miten Herra Kristus, tosi Jumala ja ihminen, jumalallisella voimallaan jälleen nousi kuolleista; helluntaina, miten Pyhä Henki näkyvässä muodossa vuodatettiin ja aloitti työnsä apostoleissa ja muissa uskovaisissa. Samoin muinakin juhlina ilmoitetaan ja esitetään Jumalaa jonkin hänen työnsä kautta. Mutta tämä juhla on säädetty sitä varten, että me Jumalan sanasta oppisimme niin paljon kuin mahdollista tietämään, mitä Jumala itsessänsä, vain olemuksensa puolesta on, katsomatta mihinkään hänen tekoonsa ja vaikutukseensa. Silloin meidän on kohottauduttava kaikkien luotujen, enkelien ja taivasten yläpuolelle, jättämällä tänne maan päälle kaikki, mihin olemme tottuneet, ja kuultava yksinomaan, mitä itse Jumala itsestään ja sisimmästä olemuksestaan sanoo. Siinäpä sitten esiintyy Herran Jumalan hulluus ja tämän maailman viisaus. Kun maailmalle sanotaan, että yksi iankaikkinen Jumala on kolme toisistaan erotettavaa persoonaa, niin se pitää sitä hulluutena ja mielipuolina kaikkia niitä, jotka sellaista saarnaavat ja uskovat. Sentähden onkin tätä Uuden Testamentin opinkohtaa, joka muutoin on mitä selvimmin esitetty, mitä kiivaimmin vastustettu, evankelista Johanneksen täytyi juuri siitä syystä, kuten historia todistaa, kirjoittaa Evankeliuminsa tämän uskonkappaleen vahvistukseksi. Jo siihen aikaan esiintyi näet harhaoppinen Kerintus, Ebion ja muitakin, jotka olivat Moosekselta oppineet, että on yksi Jumala, ja tekivät siitä sen johtopäätöksen, ettei Kristus muka voinut olla Jumala, yhtä vähän kuin heidän mielestään Jumala voi olla ihmisen. He siis sanelivat järjen päätelmiä, arvellen, että noiden asioiden piti olla juuri niin, kuin he ne käsittävät.

Mutta voi sinua, kurja järki! Emmehän voi edes itseämme ja olemustamme oikein tuntea. Ei ole vielä maailmaan syntynyt sitä ihmistä, joka tietäisi, miten ihminen oikeastaan osaa silmillään nähdä, suullansa puhua ja hymyillä; ja kaikesta huolimatta me tahdomme olla niin pöyhkeitä ja viisaita, että menemme oman päämme mukaan, ilman muita apukeinoja puhumaan ja väittelemään Jumalasta ja hänen jumalallisesta olemuksestaan. Eikö se ole hulluuksien hulluutta? En osaa ;anoa, mitä puhuminen ja hymyileminen on, mutta sen rohkenen luulla tietäväni ja siitä taitavani puhua, josta en mitään tiedä ja josta Jumalan täytyyy minulle ensin ilmoittaa. Ja maailma pitää sitä vielä suurena :aitona! Sekä turkkilaiset että juutalaiset pitävät meitä suurina houkkina, kun me uskomme Kristuksen Jumalaksi. Jos tuo olisi viisautta, niin osaisinpa minäkin ajatella, ja sanoa näin: Jumala on vain oksi, siis ei Kristus ole Jumala. Mutta Raamatun, Jumalan sanan edessä ei tämä väite pidä paikkaansa. Kyllä meidän silti on käsiteltävä näitä asioita. Vaikka emme osaakaan niistä oikein puhua, koetamme kuitenkin pienten lasten tavalla soperrella niistä sen mukaan, mitä Raamattu todistaa, nimittäin, että Kristus on tosi Jumala, että Pyhä Henki ~n tosi Jumala ja ettei kuitenkaan ole kolmea Jumalaa eli kolmea erillistä jumalallista olemusta, niinkuin esimerkiksi on kolme miestä, kolme enkeliä, kolme aurinkoa, kolme ikkunaa. Niin ei Jumala ole olemukseltaan jaettu, vaan hän on yksi ainoa jumaluuden olemus. Vaikka onkin kolme persoonaa, Isä Jumala, Poika Jumala ja Pyhä Henki Jumala, niin ei hänen olemustaan kuitenkaan voida jakaa eli osiin erottaa, sillä hän on yksi Jumala, yksi jakamaton jumaluuden olemus.

Apostoli Paavali puhuu Kristuksesta seuraavasti (Kol. 1:15 - 17): »Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa. Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa». Tästä kuulet, miten apostoli korottaa Kristuksen kaikkien luotujen yläpuolelle. Jos siis Kristus on kaikkia luotuja korkeampi, seuraa siitä, että hän on tosi Jumala. Eihän ole olemassa muuta kuin luomakunta ja Jumala. Sentähden apostoli sanookin häntä näkymättömän Jumalan kuvaksi. Eikä hän voi olla Jumalan perikuva, ellei hän ole yhtä kaikkivaltias, iankaikkinen, yhtä viisas, vanhurskas, hyvä jne. kuin Jumala. Muutoin Kristus ei olisi oikea Isän kuva, vaan siitä poikkeava, jos häneltä puuttui edes yksikin Jumalan ominaisuuksista. Välttämättömästi siis tästä seuraavat nämä kaksi asiaa; ensiksikin: jos Jumalan Poika on Isän perikuva, hänen täytyy joka tapauksessa olla samaa jumalallista olemusta kuin Isä, ja toiseksi täytyy kuitenkin olla olemassa se persoonain erotus, että Poika ei ole Isä, eikä IsäKään Poika, vaan he ovat eri persoonia. Syntynyt ei voi olla synnyttäjä, ja kuitenkin he ovat yksi jumaluuden olemus; muutoin Poika ei voisi olla Isän perikuva. Tässä uskossa meidän on pysyminen. Selvemmin ei siitä voi puhua, me saatamme siitä vain soperrella, itse asia on niin syvällinen, ettei sitä tässä elämässä voida täydellisemmin selvittää.

Turkkilaiset ja juutalaiset pilkkaavat meitä, kun me muka asetamme kolme veljestä taivaassa yhdessä hallitsemaan. Niin mekin saattaisimme sanoa, jos luopuisimme pyhän Raamatun opista. Mutta he tekevät siten meille vääryyttä. Me emme oleta kolmea miestä emmekä kolmea enkeliä, vaan yhden jumaluuden olemuksen ja mitä likeisimmän yhteyden, läheisimmän, mitä maan päällä yhteydeksi voidaan sanoa. Eivät edes ruumis ja sielu ihmisessä ole niin yhtä kuin Jumalan olemus itsessään on. Mutta kun kysytään, mikä on tämän ainoan Jumalan nimi, niin vastaamme Raamatun mukaan sanoen: hänen nimensä on Isä Jumala, Poika Jumala ja Pyhä Henki Jumala. Pyhä Raamattu opettaa näet, että Jumala on iankaikkisuudessa, ennen kaikkia luotuja, ennen kuin maailma luotiin ja maan perustus laskettiin, synnyttänyt Poikansa, joka on kaikin puolin hänen kaltaisensa, yhtä iankaikkinen, yhtä kaikkivaltias, vanhurskas jne. Sentähden Paavali nimittää häntä näkymättömän Jumalan kuvaksi.

Samoin Paavali puhuu myöskin 1. Kor. 10:9: »Älkäämme myöskään kiusatko Kristusta, niinkuin muutamat heistä kiusasivat ja saivat käärmeiltä surmansa.» Ota tarkoin vaarin tästä lauseesta! Vertaa sitä siihen tapaukseen, josta Mooses kirjoitti, niin saat ihmeeksesi nähdä kuinka kauniisti ja suloisesti Paavali ja Mooses antavat toisillensa suuta ja puhuvat yhteen. Mooses kertoo (4. Moos. 14:22) Herran sanoneen, että kansa oli jo kymmenen kertaa häntä kiusannut. Alkukielessä on tässä sana »Jehovat, joka nimi omistetaan yksin Jumalalle, sen todistukseksi, että oikea, ainoa, tosi Jumala niin sanoi. Nyt Paavali sanoo aivan suoraan, kuka se Jumala on. se oli Kristus. »Älkäämme», hän sanoo, »kiusatko Kristusta, niinkuin muutamat heistä kiusasivat». Selittäköön tämän lauseen toisin se, joka osaa; minä en osaa. Paavali sanoo sen Jumalan, jota he kiusasivat, olleen Kristukseni mutta Mooses lausuu hänen olevan totisen, ainoan Jumalan. Ei Kristus ollut silloin vielä maailmaan syntynyt, ei Mariakaan, ei edes kuningas Daavid, ja kuitenkin Paavali siitä huolimatta sanoo, että Israelin kansa, joka silloin vaelsi erämaassa eikä vielä ollut Kanaanin maahan saapunut, kiusasi Kristusta. Ja hän varoittaa meitä tekemästä samoin, muutoin meidän voi käydä yhtä huonosti kuin heidänkin. Nämä sanathan selvästi osoittavat, että Kristus on se mies, jota Mooses nimittää ainoaksi, iankaikkiseksi, kaikkivaltiaaksi Jumalaksi. Mooses ja Paavali siis yhdestä suusta, vaikka tosin kumpikin eri sanoilla, todistavat, että Kristus on tosi, iankaikkinen Jumala.

Uudessa Testamentissa on useampiakin sellaisia todistuksia, joita ei voida toisin selittää, vaan joiden nojalla täytyy suorastaan päättää, että Kristus on Jumala, mutta Isästä syntyneenä myös eri persoona kuin Isä. Nimitä tätä erotusta miten tahansa, me sanomme häntä eri persoonaksi. Ei sekään tosin ole täsmälleen sanottu, paremminkin e on sopertamista; mutta sille emme mitään voi, meillä ei ole sitä varten sopivampaa sanaa. Isä ja Poika eivät siis ole sama persoona, mutta silti yksi jakamaton olemus; kaikki, mikä sanotaan Isästä Jumalasta, voidaan sanoa Pojastakin, sitä ainoata kohtaa lukuunottamatta, että Isä on iankaikkisuudessa synnyttänyt Pojan, eikä Poika Isää. Samaan suuntaan puhui Paavali (Ap. t. 20:28) siunatessaan Miletossa efesolaisia, sanoen: »Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Jumalan seurakuntaa, jonka hän omalla verellään on itselleen ansainnut.» Sanotaanhan tässäkin selvästi, että Kristus, joka on verellään seurakunnan itselleen ansainnut, on Jumala. On näet varma asia, että seurakunnalla on yksi ainoa Herra, Jumala, jonka se myös tunnustaa ainoaksi Herraksensa. Koska siis Kristus on sen omalla verellään itselleen ansainnut, ja se on hänen omansa, niin hän on tosi Jumala. Mutta kun hän on sen ansainnut itselleen verellään, niin seuraa siitä, että Kristus, tosi Jumala, Isästä iankaikkisuudessa syntynyt, on myös ajallisesti eli ruumiillisesti syntynyt tähän maailmaan neitsyt Mariasta. Niinhän Paavali sanoi seurakunnan vanhimmille, se on, seurakunnanpaimenille: huomatkaa, että teitä on käsketty paimentamaan seurakuntaa, jonka Jumala verellään on itselleen ansainnut. Tiedäthän, mitä sana Jumala merkitsee. Mutta miten on ymmärrettävä se lause, että Jumala vuodattaa verensä? Totisesti täytyy hänen sitä varten ihmisenä kuolla ristillä. Muutoin huomaamme tuosta lauseesta, kuinka ylevä virka meille saarnaajille on uskottu; silti ei ole annettu valtaa levitellä ihmisoppeja ja elää toisten herroina, niinkuin paavi ja hänen joukkonsa tekevät, vaan meidän on kaitseminen laumaa puhtaalla Jumalan sanalla. Jumala, joka on seurakunnan verellään itselleen ansainnut, suokoon armonsa, että me niin toimittaisimme virkaamme, että hänen nimensä pyhitettäisiin ja seurakunta parannettaisiin! Amen.

Samanlaisia lauseita on useampiakin, varsinkin Johanneksen Evankeliumissa; näistä ei voi tulla muuhun käsitykseen kuin siihen, että Kristus on tosi, luonnollinen, iankaikkinen Jumala, mutta että Isä ja Poika kuitenkin ovat kaksi eri persoonaa. Vanhassakin Testamentissa on useita todistuksia, joskin himmeämpiä kuin ne, jotka ovat Uudessa Testamentissa. Johannes esimerkiksi viittaa Evankeliumissaan erittäin sattuvasti Moosekseen nimittäessänsä Herraa Kristusta hänen iankaikkisen syntymänsä puolesta Sanaksi. Mooses näet alkaa Kirjansa osoittamalla, että Jumalan luona oli ennen kaikkia muita olentoja Sana, yhtä kaikkivaltias kuin Jumalakin, ja että Jumala tämän Sanan kautta on kaikki luonut. Jumala ja Sana ovat siis yhtä jumaluuden olemusta, mutta kuitenkin hän, joka Sanan puhuu, ja Sana, joka puhutaan, ovat kaksi eri persoonaa.

Samanlaisen persoonain erotuksen tekee kantaisä Jaakob sanoessaan mm. (1. Moos. 48:15 - 16): »Jumala, joka on minua kainnut syntymästäni hamaan tähän päivään asti, enkeli, joka on minut pelastanut kaikesta pahasta, siunatkoon näitä nuorukaisia.» Tässä hän nimittää Herraa Kristusta erityisesti enkeliksi, ei niin ymmärtäen, että hän luontonsa tai olemuksensa puolesta alisi enkeli olisihan ilmeistä epäjumalanpalvelusta huutaa avukseen enkeliä ja rukoilla häneltä siunausta. Hän siis näin avuksi huutaessaan tunnustaa, että tämä enkeli on oikea, tosi Jumala. Enkeliksi taas hän nimittää häntä sentähden, ettei hän olemukseltaan aina ole pysyvä näkymättömänä Jumalana, vaan että hän on lähetettävä maan päälle, tuleva meidän lihaamme ja uhrattava meidän syntiemme edestä. Niinpä Kristuksen onkin tapana uuden liiton aikana sanoa. »Isä, joka on lähettänyt minut», ja myös: »Samoin kuin Isä on lähettänyt minut.» Ja profeetta Jesajan Kirjassa sanotaan (Jes. 61:1): »Herra on lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä»; ja vielä Jes. 63:9: »Hänen kasvojensa enkeli vapahti heidät.» Samoin Malakia nimittää Kristusta »liiton enkeliksi» (Mal. 3:1).Nuo kaksi nimitystä, Jumala ja enkeli, osoittavat siis kahta eri persoonaa, vaikka he ovatkin yksi, jakamaton olemus. Enkelikin on tässä näet iankaikkinen, tosi Jumala, muutoinhan Jaakob ei olisi häntä avuksi huutanutkaan, mutta enkelin nimi hänellä on sen hänen virkansa ja kutsumuksensa tähden, jonka Isä Pojallensa antoi.

Tähän kuuluvat myös kaikki ne raamatunlauseet, joissa profeetat puhuvat luvatusta vaimon siemenestä, joka on tuova meille siunauksen, perustava iankaikkisen valtakunnan, sovittava synnit ja tuottava meille iankaikkisen elämän. Nämä ovat kaikki tekoja, joita ei kukaan luotu kykene tekemään, vaan jotka yksin Jumala voi suorittaa. Mutta koska nämä teot Profeetoissa omistetaan Kristukselle ihmisenä, niin siitä totisesti seuraa, että Kristus on iankaikkinen, kaikkivaltias Jumala, niinkuin hän itse sanoikin Filippukselle (Joh. 14:11): »Uskokaa minua, että minä olen Isässä ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden». Ja Jesaja sanoo (Jes. 9:5): »Lapsi on meille syntynyt ja poika on meille annettu». Jokainen käsittää, että lause »Lapsi on syntynyt ja poika annettu», tarkoittaa ihmistä, jolla on luonnollinen ruumis ja elämä. Mutta profeetta sanoo vielä tästä ihmisestä, että hänen rakentamallaan rauhalla ei ole loppua »Daavidin istuimelle ja hänen valtakunnallensa, hamasta nyt niin iankaikkiseen asti». Ja tätä rauhaa hän sanoo tuomioksi ja vanhurskaudeksi, kun tämä ihminen on antava anteeksi synnit ja pelastava ja varjeleva kansansa kaikesta kurjuudesta ja onnettomuudesta. Nyt kysyn sinulta, eiköhän mielestäsi tuo edellinen lause lapsen syntymisestä ja pojan nimitys tarkoita todellista, luonnollista ihmistä, ja eikö samoin seuraava lause, jossa sanotaan hänellä olevan valtakunnan, jonka hän vahvistaa tuomiolla ja vanhurskaudella, ja jonka rauhalla ei ole loppua, selvästi osoita tätä ihmistä myös oikeaksi, kaikkivaltiaaksi, iankaikkiseksi Jumalaksi? Mistäpä hänellä muutoin olisi iankaikkinen valtakunta, iankaikkinen vanhurskaus kaikki ja muu?

Samaa tarkoittavat myös ne siellä täällä Profeetoissa esiintyvät lauseet, joissa Herralle Kristukselle julkisesti annetaan ylevä Jumalan nimi, kuten Ps. 68, Jer. 23 ja 31, Hoos. 3:5, jossa sanotaan: »Sen jälkeen israelilaiset kääntyvät ja etsivät Herraa, Jumalaansa ja Daavidia, kuningastansa; vapisten he lähestyvät Herraa ja hänen hyvyyttänsä päivien lopulla». Tässä profeetta selvin sanoin erottaa toisistaan kaksi eri persoonaa, Jumalan ja Daavid-kuninkaan, se on, Daavidille luvatun Kristuksen, hän kun oli istuva Daavidin istuimella iankaikkisesti. Ja kuitenkin hän heti yhdistää Daavidin ja Jumalan yhdeksi sanoessaan, että Israelin huone on vapisten lähestyvä Herraa. Jos Daavidia on etsittävä kuin Jumalaa, toisin sanoen, jos häntä on kunnioitettava, häneen turvattava ja häntä palveltava, niin se on joko julkeata epäjumalanpalvelusta tahi täytyy Jumalan ja Daavidin (siis, Kristuksen, joka lihan puolesta on Daavidin jälkeläinen) olla yksi Jumala, niinkuin profeetta heti sattuvasti sanansa sovittaen lausuukin: »Vapisten he lähestyvät Herraa ja hänen hyvyyttänsä.»

Samassa mielessä Kristus itse viittaa 110. psalmiin vastoin fariseuksia osoittaessaan (Matt. 22:44) tämänkin psalmin selvästi todistavan, ettei Kristus ole vain Daavidin poika, vaan myös Jumalan Poika, toisin sanoen, tosi, iankaikkinen Jumala, koskapa Daavid itsekin sanoo häntä Herraksi, ja koska tämä herraus ilmenee siinä, että Jumala käskee hänen istua oikealle puolelleen. Tällaisia ja muita samanlaisia todistuksia meidän tulee ahkerasti ja tarkoin tutkia, säilyäksemme turvattuina perkeleeltä ja harhaopeilta.

Kuultuamme näin muutamia todistuksia Jumalan Pojasta, Herrastamme ja vapahtajastamme Kristuksesta, tahdomme myös katsella muutamia samanlaisia todistuksia Pyhästä Hengestä, että hän on tosi Jumala ja kuitenkin erillinen persoona, hän kun ei ole sama kuin Isä tai Poika, vaikka hän olemukseltaan ja luonnoltaan onkin aivan Isän ja Pojan kaltainen. Tehkäämme tämä, että säilyisi kaikin puolin puhtaana ja selvänä se uskomme, että me palvelemme yhtä ainoaa, iankaikkista, kaikkivaltiasta Jumalaa, emme kolmea Jumalaa, niinkuin juutalaiset ja turkkilaiset meistä valehtelevat, mutta emme silti kadota persoonain erotusta emmekä kiellä, että ainoa Jumala on Isä Jumala, Poika Jumala ja Pyhä Henki Jumala.

Kiittäkäämme me kristityt puolestamme Jumalaa kaikesta sydämestä kun meillä Pyhässä Raamatussa on näin syvällisestä asiasta niin jaloja, ;elviä, ihania ja kumoamattomia todistuksia, joihin voimme perustaa ;sydämemme luottamuksen, jopa saatamme rohkeasti vastustaa niiden nojalla perkelettäkin ja maailmaa. Meidän ei olekaan tarvis tässä asiassa uskoa ihmisiä; (kristus itse, meidän autuutemme, todistaa ja ilmoittaa mitä selvimmin, että Pyhä Henki on iankaikkinen, kaikkivaltias Jumala. Muutoin hän ei ikinä olisi asettanut kastetta toimitettavaksi Isän, ‘ojan ja Pyhän Hengen nimeen. Mutta asettaessansa selvin sanoin kasteen tällä tavalla tapahtuvaksi hän osoittaa epäilemättä, että Pyhä Henki on tosi, iankaikkinen Jumala, hamasta iankaikkisuudesta osallistuva samaan voimaan ja väkevyyteen kuin Isä ja Poika. Muutoin (kristus ei olisi asettanut häntä itsensä ja Isän rinnalle työhön, josta syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä riippuvat.

Samoin Kristus sanoo myös Joh. 14:16 - 17: »Minä olen rukoileva sää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä». Huomaa tarkoin tämäkin lause, niin näet mitä selvimmin kaikkien kolmen persoonan välisen eron. »Minä», Kristus sanoo, »olen rukoileva Isää». Tässähän on kaksi eri persoonaa, Kristus Poika, joka rukoilee, ja Isä, jota rukoillaan antamaan toisen Puolustajan. Mutta koska tämä Puolustaja on Isän annettava, iin ei Isä itse voi olla se Puolustaja. Kristus, joka sitä Isältä pyytää, ei myöskään voi olla se Puolustaja, niinkuin hän sanookin: »Hän antaa teille toisen Puolustajan». Tässä ovat siis kaikki kolme persoonaa mitä selvimmin kuvattuina; siitä ei pääse mihinkään. Samoin kuin Isä ja Poika ovat kaksi eri persoonaa, niin kolmas persoona, Pyhä Henki, on myös eri persoona kuin Isä ja Poika, ja kuitenkin on olemassa vain yksi ainoa iankaikkinen Jumala.

Ja Herra osoittaa, millainen tämä kolmas persoona on sanoessaan (Joh. 15:26): »Kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta». Kristus ei tässä puhu vain Pyhän Hengen virasta ja työstä, vaan hänen olemuksestaankin sanoessaan Pyhän Hengen lähtevän Isän eköä. Se osoittaa, että hänen lähtönsä on alusta ja iankaikkisuudesta. en tähden profeetat nimittävätkin häntä Herran Hengeksi. Niinpä kuulitte, rakkaani, helluntaipäivänä, kuinka Pietari kertoi profeetta Jooelin sanoja, lausuen mm.: »Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä olen vuodattava Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat» (Jooel 2.). Ota tarkoin vaari näistä Jumalan lausumista sanoista: »Minä olen vuodattava Henkeni.» Jos tämä Henki on Jumalan Henki ja lähtee Jumalasta, ja koska Jumalasta ei ole mitään, joka ei ole yhtä iankaikkista, kaikkivaltiasta, pyhää, viisasta, hyvää ja katoamatonta kuin hän itsekin on, niin seuraa siitä ehdottomasti, että Jumalan Henki on iankaikkinen Jumala, mutta kuitenkin toinen persoona kuin Isä ja Poika.

On paljon muitakin samanlaisia, Pyhää Henkeä koskevia raamatunlauseita, joilla pyhät isät perkelettä ja maailmaa vastaan ovat puolustaneet tätä uskontunnustusta ja tallettaneet sen aina meidän aikaamme asti, niin että me tiedämme uskoa yhteen ainoaan Jumalaan, mutta kuitenkin tunnustaa, että Jumalan olemuksessa on Isä Jumala, Poika Jumala ja Pyhä Henki Jumala, harhaoppisten valheiden mukaan luulematta, että nuo kolme nimitystä tarkoittavat muka vain yhtä ainoata persoonaa, joka eri aikoina on ilmoittanut itsensä eri tavalla. Eihän Isä voi olla Poika, eikä Poika saata olla Pyhä Henki, mutta kuitenkin on vain yksi ainoa Jumala. Vaikka emme tätä järjellämme käsitäkään, niin meidän on se kuitenkin uskottava. Jos tässä auttaisi viisasteleminen, niin kyllä minäkin sitä osaisin yhtä hyvin kuin konsanaan turkkilaiset ja juutalaiset. Mutta minä kiitän Jumalaani, joka on antanut minulle sen armon, ettei minun tarvitse järjelläni tutkia, onko tämä asia todellista ja mahdollista, vaan nähdessäni sen niin selvästi todistetuksi ja Raamattuun perustetuksi minä uskon enemmän Jumalaa kuin omia ajatuksiani ja järkeäni enkä ensinkään halua kysellä, miten voi olla totta, että Jumala on vain yksi ainoa olemus ja tässä olemuksessa kuitenkin on kolme eri persoonaa, nimittäin Isä Jumala, Poika Jumala ja Pyhä Henki Jumala.

Eivät auta tässä järjellä tutkimiset, voiko tuo olla totta; vaan se auttaa, jos asialla on Jumalan sanassa perustus. Jos kerran Jumalan sanassa on näin lausuttuna, niin älä sitä ensinkään epäile, sillä sana ei valhettele. Kun siis Jumalan sanassa, niinkuin jo kuulimme, tämä asia on selvästi sanottuna, ja kun pyhät isät urhoollisesti ovat sen uskon kohdan puolesta taistelleet, niin pysy sinäkin siinä äläkä järjelläsi tutkistele, miten Isä, Poika ja Pyhä Henki voivat olla yksi Jumala. Ethän sinä ihmisparka voi selittää, vaikka ottaisit avuksesi kaiken maailman viisasten taidon, kuinka omat silmäsi näkevät korkean vuoren kymmenenkin penikulman päästä, tai kuinka on mahdollista, että nukkuessasi ruumiisi ollessa kuolleessa tilassa sinä kuitenkin elät? Koska me emme voi käsittää pieniäkään omaa itseämme koskevia asioita, niin eikö ole suurta hulluutta ja uhkarohkeutta ruveta perkeleen nimessä omilla ajatuksillamme yrittämään käsittää ja selvittää Jumalan olemusta ja hänen taivaallista majesteettisuuttaan? Miksi emme menettele näin ensin oman itsemme suhteen? Miksemme ota tutkiaksemme, mitä korvamme, silmämme ja muut jäsenemme tekevät nukkuessamme? Sellaisia asioita voisi vaaratta tutkia ja kysellä. Mutta meidän ei ensinkään sovi ruveta järjellämme tutkimaan, kuinka jumaluuden olemuksessa kolme vai olla yksi; meidän tulee vain yksinkertaisesti pysyä sanassa, joka todistaa Kristuksen olevan Isän perikuvan ja esikoisen ennen kaikkia luotuja, toisin sanoen: hän ei olekaan luotu olento, vaan iankaikkinen Jumala. Tällaisia lauseita on paljon Johanneksen Evankeliumissa: »Kaikki on Isä antanut minun haltuuni;» »joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän»; »Etkö usko, että minä olen Isässä ja että Isä on minussa?» Tällaisia lauseita ei kukaan voi tehdä tyhjäksi. Jumala itse on puhunut, ettei ole mitään muuta erotusta Isän ja Pojan välillä kuin se, että Poika on Isästä syntynyt. Mutta me emme voi tietää kuinka tämä on mahdollista; sen me vain tiedämme, että Pyhä Raamattu sanoo Kristuksen olevan esikoisen ennen kaikkia luotuja ja Jumalan näkymättömän olemuksen perikuvan. Ja samoin Raamattu opettaa kolmannestakin persoonasta, Pyhästä Hengestä: hän on Jumalan Henki, lähtee Isän tyköä, toisin sanoen, hänellä on sama olemus kuin Isällä; Isällä siis ei ole mitään sellaista jumalallista ominaisuutta, viisautta, voimaa ja väkevyyttä, jota ei olisi Pyhällä Hengelläkin. Mutta minä en voi sinulle selittää, kuinka tämä on mahdollista; se on käsittämätön asia, kaikkien enkelien ja luotujen ymmärryksen ylittävä. Ei sitä siis voidakaan ajatella eikä tutkia sen enempää, kuin minkä Raamattu meille ilmoittaa. Siinä meidän tulee pysyä, jos muutoin tahdomme tulla autuaiksi. Jumalan olemuksen käsittäminen ei kuulukaan tähän elämään, vaan tulevaan. Meidän on siis nykyisenä väliaikana jätettävä tämä asia sikseen, väittelemättä siitä, ja yksinkertaisesti uskottava, mitä Raamattu siitä meille ilmoittaa.

Tämä asia on erittäin hyvin esitetty yhteisessä Uskontunnustuksessamme. Koko maailman täytyy myöntää, ettemme me ole tätä uskoa keksineet. Eivätkä ole keksineet sitä isätkään, vaan se on pyhien profeettojen ja apostolien kirjoista kauniisti ja hyvästi koottu kuin mehiläinen kokoaa hunajansa monen monesta kukasta. Siinä sanomme ensiksi: »Minä uskon Isään Jumalaan». Tässä on mainittuna jumaluuden ensimmäinen persoona, nimittäin Isä, joka on iankaikkisuudessa synnyttänyt Pojan, jonka kautta hän on luonut taivaan ja maan ja mitä niissä on ja pitää ne vielä voimassa. Tästä työstä tunnet Isän. Sitten sanomme vielä: »Minä uskon Jeesukseen Kristukseen» jne., joka on siis iankaikkinen Jumala yhdessä Isän kanssa. Ei saa nimittäin uskoa kehenkään muuhun kuin Jumalaan. Mikä onkaan tämän persoonan nimi? Jeesus Kristus, Jumalan ainokainen Poika. Näin ovat kristityt uskoneet ja tunnustaneet jo yli tuhat viisisataa vuotta, jopa jo siitä asti, kun Jumala sanoi Adamille ja Eevalle: Vaimon siemen on polkeva rikki käärmeen pään; tosin tämä uskonkohta on myöhempinä aikoina tullut paremmin opetetuksi ja selitetyksi kuin aikaisemmin, niinkuin Kristusennustuskin tuli yhä selkeämmäksi ja selväpiirteisemmäksi. Aadamista Aabrahamiin saakka näet sanottiin Jumalan Poikaa »vaimon siemeneksi», sitten Aabrahamin, Jaakobin ja Daavidin pojaksi ja niin edespäin, ja kuitenkin on hänen oikea nimensä Jeesus Kristus. Enkeleitäkin tosin sanotaan Jumalan pojiksi, samoin ovat kristityt Jumalan lapsia; mutta ei yhtään enkeliä eikä pyhää ihmistä sanota Jumalan ainoaksi eli ainosyntyiseksi Pojaksi. Yksin Herramme Kristus on siis Isästä Jumalasta syntynyt Poika, jonka vertaista ei ole enkelien eikä muiden luotujen seassa. Siitähän seuraa, että hän myös on tosi Jumala. Sen uskomme ja tunnustamme me itse, meidän lapsemme ja kaikki kristityt.

Tästä tunnustuksesta johdumme myös ajattelemaan hänen työtänsä ja virkaansa, sitä, mitä Jumalan Poika erikoisesti on tehnyt, nimittäin, että hän sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta, kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli, haudattiin, nousi kuolleista, astui ylös taivaisiin ja istuu Jumalan, taivaallisen Isän oikealla puolella. Näin hän jälleen yhtyy jumaluuteen, niin että kaikki tuntevat ja tunnustavat hänet Jumalan, Isänsä, perikuvaksi ja kaikin puolin Jumalan kaltaiseksi. Näitä sanoja, minä toistan vieläkin, emme ole itse keksineet, vaan olemme me ne saaneet perintönä ensimmäiseltä kristilliseltä seurakunnalta.

Kolmanneksi me lausumme: »Minä uskon Pyhään Henkeen». Me asetamme Pyhän Hengen samaan kunniaan kuin Isän ja Pojan tunnustaessamme: Minä uskon Pyhään Henkeen. Tämä asia on siis Uskontunnustuksessamme esitettynä niin hyvin, ettei sitä sen paremmin voisikaan esittää. Syystä kyllä nimitetäänkin tätä tunnustusta Apostoliseksi uskontunnustukseksi. Mahdotonta onkin, että kukaan muu kuin joku apostoli olisi voinut panna kokoon näin yksinkertaista ja selkeää tunnustusta. Siinä taitavasti osoitetaan Pyhän Hengen työtkin: hän kokoaa pyhän kristillisen seurakunnan kaikista kielistä, yhden uskon kautta tekee sen yksimieliseksi ja pyhittää sen syntien anteeksiantamuksella sekä sytyttää iankaikkisen elämän toivon niinkuin siinä sanomme: »Minä uskon syntien anteeksisaamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän».

Jumaluuden kolme persoonaa on näin Uskontunnustuksessamme oikein ja hyvin esitetty olevaksi yhdessä jumaluuden olemuksessa, ja sen ohessa on jokaiselle eri persoonalle omistettu hänen erityinen työnsä: Isälle omistetaan luominen, Pojalle lunastaminen ja Pyhälle Hengelle pyhittämisen voima, se, että hän jakaa syntien anteeksiantamusta, ilahduttaa, vahvistaa ja saattaa kuolemasta iankaikkiseen elämään. Nämä ovat ikäänkuin eri pukuja, joista persoonat toisistansa erotetaan ja tunnetaan: Isä Jumala on Luoja, Kristus tulee ihmiseksi ja Pyhä Henki tulee liekin muodossa ja tekee ihmiset rohkeiksi ja iloisiksi. Nämä kaikki ovat yhden ainoan Jumalan työtä. Mutta erottaessamme toisistaan teot meidän on myös erotettava toisistaan persoonat. Eipä Isä Jumala ole tullut ihmiseksi, vaan Poika, eikä Poika ole ilmestynyt tulisin kielin, vaan Pyhä Henki.

Tämän opin olemme siis perineet, emme ole sitä itse keksineet ja tekaisseet. Ja historia osoittaa, että Jumala itse on tahtonut sen säilyttää, koska hän kauheasti on rangaissut niitä harhaoppisia, jotka ovat tätä opinkohtaa vastustaneet. Pysykäämme siis kiinteästi siinä, pysykäämme yksin sanassa älkäämmekä viisastelko ja yrittäkö sitä ylen paljon tutkistella. Me tiedämme, että Johanneksen täytyi kirjoittaa Evankeliuminsa suurimmaksi osaksi harhaoppisen Kerintuksen tähden, joka pilkkasi Kristusta ja kielsi hänen jumaluutensa. Siltä ajalta kerrotaan, että kun Johannes kerran oppilastensa kanssa tuli erääseen kylpylään ja näki siellä Kerintuksen joukkoinensa, hän heti poistui sieltä omineen sanoen: Älkäämme viipykö kauan tuon hävyttömän pilkkaajan läheisyydessä. Ja heti Johanneksen ja hänen oppilastensa poistuttua kylpylästä ja Kerintuksen joukkoineen alkaessa häntä pilkata ja häpäistä kylpyhuoneen katto romahti ja surmasi heidät kaikki. Näin hän sai ansaitun palkkansa.

Samoin kävi harhaoppiselle Areioksellekin, joka aiheutti seurakunnassa hirveää häiriötä, jota kesti ainakin neljäsataa vuotta, eivätkä sen kipinät vieläkään ole jumalattomien ihmisten sydämistä täysin sammuneet. Hän kyllä myönsi, että Kristus oli Jumalasta ennen muita luotuja syntynyt, mutta väitti, että hän kuitenkin oli muka luotu olento, vaikka tosin muita luotuja paljon ylevämpi ja jalompi. Kun hurskaat piispat kaikkialla, niinkuin välttämätöntä olikin, alkoivat vastustaa moista jumalanpilkkaa, ja kun siitä syntyi paljon pahennusta ja riitaisuutta, täytyi keisari Konstantinuksen puuttua asiaan. Hän kutsuikin suuren joukon oppineita ja hurskaita piispoja kokoukseen, jossa Areioksen oppi tuomittiin vääräksi. Mutta kun Konstantinus pian sen jälkeen kuoli, ja hänen poikansa, joka suosi Areiosta, tuli hallitukseen, rohkenivat areiolaiset uudelleen väkivallalla vapauttaa hänet seurakunnankirouksesta ja julistaa hänen asiansa oikeaksi. Kun siis Areios joukkoineen määrättynä päivänä aamulla aikaisin oli matkalla kirkkoon, sai hän tiellä äkillisen vatsakivun, hänen täytyi poiketa tieltä syrjään, ja silloin hän äkkiä kuoli.

Tämän Jumalan pyhää kolminaisuutta koskevan uskonkohdan vahvistaa siis ensiksikin Raamattu; sitten apostolit ja pyhät isät ovat taistelleet sen puolesta, ja viimeksi on se ihmeellisten tapaustenkin avulla säilynyt perkeleen ja maailman hyökkäyksiltä ja säilyy, jos Jumala suo, vielä yhä edelleen. Me uskomme siis yhteen Jumalaan, jonka nimi on Isä Jumala, Poika Jumala ja Pyhä Henki Jumala. Isä on meidän luojamme, Poika meidän lunastajamme ja Pyhä Henki meidän pyhittäjämme. Näiden jumalallisten tekojen nojalla voimme tehdä erotuksen persoonain kesken, mutta emme silti jaa emmekä erota Jumalan olemusta. Siitä tänä päivänä saarnataan, ja kristityt ovat ainoat, jotka uskovat tämän opin, joka tuntuu järjestä mahdottomalta. Niinpä sanoo Paavali, että »Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat». Järki ei ikinä voi käsittää, että kolme on sama kuin yksi, yksi sama kuin kolme, että Jumala tulee ihmiseksi, että me kasteen kautta tulemme Kristuksen verellä pestyiksi synnistä, että leivässä ja viinissä syömme ja juomme Kristuksen ruumiin ja veren ja siten uskon kautta saamme synnit anteeksi. Näitä opinkohtia tämän maailman viisaat pitävät aina pelkkänä hullutuksena. Sentähden Paavali sanookin sitä tyhmäksi saarnaksi; mutta sen uskova pelastuu. Sen suokoon meille Isä Jumala Pyhän Henkensä kautta, rakkaan Poikansa, meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tähden. Amen.