Tämä on erinomainen evankeliumi; sen veroista ei ole toista koko Raamatussa, sillä se puhuu siitä tuomiosta, joka kohtaa ihmistä tämän elämän jälkeen. Ei meidän tarvitse väitellä ja tutkia, onko se tositapaus, vaiko vain vertaus. Kun Kristus kerran puhuu kahdesta erin henkilöstä, ja sanoo, kuinka kumpikin on elänyt ja mikä tuomio heitä kuoleman jälkeen on kohdannut, kuinka rikasta miestä liekeissä vaivattiin, mutta kurja Lasarus sai olla ilossa, niin uskomme niin todella tapahtuneen. Ja meidän täytyy uskoa vielä sekin, että samanlainen tuomio kohtaa kerran kaikkia, jotka täällä maailmassa noudattavat joko rikkaan miehen tai köyhän Lasaruksen esikuvaa.

Sekä rikkaan miehen että Lasaruksen Herra näet asettaa koko maailman esikuvaksi. Ensiksi hän puhuu rikkaasta miehestä, joka eli täällä lyhyen ajan ilossa herkullisesti, mutta sen jälkeen joutui kadotukseen ja iankaikkiseen vaivaan; sitten hän puhuu Lasaruksesta, joka eli täällä vähän aikaa viheliäisenä ja kurjana, mutta sitten tuli iankaikkisesti rikkaaksi ja autuaaksi. Tästä esikuvasta kukin ottakoon ojennuksen, sillä meidän on välttämätöntä sekä saada asiasta oikea opetus että myös sitä oikein noudattaa, muutoin me joudumme iankaikkisesti hukkaan.

Se siis, joka Lasaruksen tavoin täällä maan päällä on kurja ja viheliäinen, oppikoon olemaan loukkaantumatta kurjuuteensa. Älköön ammentako lohdutustaan tästä ajallisesta elämästä, vaan toivokoon tulevaista, iankaikkista elämää. Ainoakaan kristitty ei saa ajatella, että pahoin käydessä Jumala muka on hänet unhottanut tai on hänelle vihainen. Jumalan tapa on hurskaan isän tavoin pitää lapsiaan kurissa, siten kehoittaakseen heitä luopumaan synnistä, kun he muutoin, ilman kuritusta ollen, tulisivat suruttomiksi ja paatuisivat synnissä. Älköön siis kristitty kurjuutta kärsiessään suinkaan loukkaantuko, vaan perustakoon luottamuksensa siihen, että Jumala rakastaa häntä, muistaa häntä ja etsii hänen parastaan, niinkuin muuan viisas mies on sanonut: »Jos isä oikein rakastaa lastaan, niin hän sitä kurittaa.»

On siis suuri erehdys arvostella Jumalan hyvyyttä ja laupeutta vain sen mukaan, kuinka meidän täällä maan päällä käy. Tosin kyllä raha ja tavara, raitis ruumis ynnä muut sellaiset ovat Jumalan lahjoja ja siunausta; mutta tämä siunaus ei ole iankaikkista. Lopuksi meidän kuitenkin täytyy jättää tänne rahamme ja tavaramme kaikkineen. Sitäpaitsi niillä on vielä se varjopuoli, että ne meidän syntisen luontomme tähden aiheuttavat monta syntiä, ellemme erittäin elä Jumalan pelossa ja ota tarkoin vaaria sanasta. Sentähden todetaankin, että Jumala rikkaille ihmisille panee kärsittäväksi monenkaltaista ristiä ja ahdistuSta, tautia ja muita onnettomuuksia. Näin ei käy vain sentähden, että he tekemiensä syntien tähden ovat sellaista ansainneet, vaan Jumala tahtoo siten varjella heitä vastedes syntiä tekemästä ja pitää heitä pelossansa, he kun muutoin, ilman ahdistusta ollen, kävisivät päivä päivältä hitaammiksi rukoilemaan, uskomaan ja viljelemään sanaa ja lopulta siitä perin luopuisivat.

Oikeaa, parhainta ja suurinta siunausta, josta Jumalan hyvyys selvästi ja todella tunnetaan, eivät ole ajalliset aarteet, vaan se iankaikkinen siunaus, että Jumala on kutsunut meidät pyhän evankeliuminsa osallisuuteen, kuullessamme ja oppiessamme, että Jumala Poikansa tähden on meille armollinen, antaa synnit anteeksi ja tekee meidät iankaikkisesti autuaiksi, jonka ohessa hän vielä armollisesti varjelee meitä täällä perkeleen ja maailman hirmuvallasta. Hänestä, joka tätä siunausta oikein ajattelee, tuntuvat vähäpätöisiltä ajallisen siunauksen puutokset, se että hän on köyhä, sairasteleva, halveksittu, kovaonninen ja monen vastoinkäymisen koettelema. Hän tietää toisaalta voittavansa enemmän, kuin mitä hän on kadottanut. Vaikkei hänellä olekaan rahaa ja tavaraa, hän kuitenkin tietää omistavansa armollisen Jumalan. Joskin ruumiin terveys on heikko, niin hän tietää olevansa kutsuttu iankaikkiseen elämään koska se kasteessa ja sanassa on hänelle luvattu. Samoin on muidenkin kiusausten ja ahdistusten: käyköön, miten hyvä Jumala tahtoo, on hänellä sydämessä se lohdutus, että on kysymys vain vähästä ajasta, sitten asiat kääntyvät paremmiksi, niin hyviksi, ettei kukaan voi ottaa häneltä pois hänen iloansa, sillä hänellä on Kristuksen kautta armollinen Jumala, joka on hänen Isänsä, ja joka Kristuksen kautta asettaa hänet iankaikkista perintöä omistamaan.

Tämä oli kurjan Lasaruksenkin lohdutuksena. Hänellä oli ruumiissansa niin kovat kivut, että hänen usein täytyi itkeä ja valittaa. Ja kaiketi hänen sydämensäkin usein heltyi itkemään ja vaikeroimaan, kun hän sairautensa ohessa oli niin hyljätty, ettei kukaan valmistanut hänelle ruokaa ja juomaa, kun taas jumalaton rikas mies sai elää kaikenlaisessa ylellisyydessä. Tuskaa, sanon vieläkin, se tuotti hänelle; sillä mahdotonta on ihmissydämen sellaisessa tilassa olla murheelliseksi käymättä. Mutta hän säilytti kuitenkin sydämessänsä lohdutuksen; hän saattoi sanoa: minä ymmärrän taivaan Jumalan tätä tahtovan, minä tahdon siis häntä palvellakseni näitä mielelläni kärsiä, ja tiedänhän minä, etteivät ne kestä iäti, ne kestävät vain vähän aikaa ja sitten kaikki kivut ja tuskat päättyvät, ja tapahtuu autuaallinen muutos: ajallisten kärsimysten sijaan tulee iankaikkinen ilo ja lohdutus. Onhan minulla se lupaus, että Jumala Poikansa Kristuksen tähden on minulle armollinen, antaa syntini anteeksi, pelastaa minut kirouksesta ja ottaa minut armoihinsa. Käyköön siis, kuinka käyneekin, vaikka ihmiset eivät minusta huoli eivätkä minulle suo leivänpalaa niitä he jakavat koirillensa niin minun lohdutukseni on se, että Jumala korjaa minut eikä anna minun iankaikkisesti kärsiä puutetta. Tahdon siis vähän aikaa nöyrästi kärsiä odottaen parempia aikoja.

Sen todistuksena, että Lasaruksella todellakin oli tällaisia ajatuksia ja että hän näin lohduttautui kärsimyksissä, on ensiksikin hänen nimensä. Nimi Lasarus on näet sama kuin hebrealainen nimi Eleasar, joka merkitsee: Jumala auttaa. Hän kaiketi siis turvasi yksinomaan Jumalan iankaikkiseen apuun eikä ihmisiin. Toiseksi evankelista osoittaa samaa kertoessaan edelleen, että enkelit veivät Lasaruksen Aabrahamin helmaan. Tämä todistaa, että Lasarus luotti Jumalan Aabrahamille antamaan lupaukseen, jolla Jumala lupasi, että hänen siemenessään kaikki sukukunnat maan päällä tulisivat siunatuiksi. Tähän lupaukseen Lasarus luotti ja turvasi siihen: huolimatta siitä, että koko maailma piti häntä kirottuna ihmisenä, hän kun oli niin köyhä ja kurja, hän kuitenkin oli tuleva osalliseksi luvatun siemenen siunauksesta, ei Jumalan kirouksesta, vaan hänen iankaikkisesta armostaan. Tämä usko vahvisti häntä siinä määrin, että hänen erottuaan tästä maailmasta enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan.

Rakas Herramme Kristus tahtoo, että me ahkerasti katselisimme tätä esikuvaa ja oppisimme hyvin tuntemaan sen. Hänen kristittyjensä on näet aina muistettava, että heidänkin täytyy täällä maan päällä kurjan Lasaruksen lailla kärsiä puutteita ja kovaa onnea. Se, jolla ei ole sitä lohdutusta, mikä Lasaruksella oli, ja joka ei siitä mitään tiedä, käy ehdottomasti kärsimättömäksi vajoten vihdoin epätoivoon. Liha ja järki eivät milloinkaan muuta luontoaan. Ellei Jumalan sana estä, niin okainen vastoinkäymisen kohdatessa ajattelee, että Jumala on hänet Inhottanut eikä hänestä huoli, muussa tapauksessa hän kai auttaisi eikä sallisi hänen niin kauan kärsiä kurjuutta. Ei silloin luonto ensinkään ota katsoaksensa tulevaisuuteen eikä sillä itseänsä lohduta. Siitä syystä moni kokematon ihminen joutuukin pian kärsimättömäksi ja ajattelee: Ellei Jumala auta, niin auttakoon perkele tahi kuka tahansa! Tämä on kokonaan Jumalasta pois luopumista. Siten tullaan Jumalan viholliseksi eikä enää odoteta häneltä mitään hyvää; joudutaan ensin ajalliseen vaivaan ja kurjuuteen ja sitten Jumalan vihan alaiseksi ja kadotukseen. Karttakaamme sitä ehdottomasti älkäämmekä unhottako kurjan Lasaruksen esikuvaa! Hän oli köyhä, kurja ihminen, mutta lujasti luottaessaan lupaukseen Kristuksesta ja tulevaisesta elämästä ja ollessaan Jumalalle nöyrästi kuuliainen, hän sai kärsimyksistään runsaan korvauksen, vähän ajan vaivoista iankaikkisen, sanomattoman ilon ja lohdutuksen. Tämä on köyhän Lasaruksen esikuva. Siitä jokaisen kristityn tulee ottaa vaari ja ammentaa murheissa ollessaan lohdutusta.

Toisena esikuvana on rikas mies. Hänelle täällä maan päällä kävi hyvin ja aina mielen mukaan, mutta tulevassa elämässä hänen täytyi joutua iankaikkiseen puutteeseen ja kadotukseen. Meidänkin on uskottava, että Herramme Kristus sanoo totuuden puhuessansa tuomiosta ja kadotuksesta: rikas mies todellakin on helvetin tulessa, kauheita, sanoin selittämättömiä tuskia; sekin on suurena syynä hänen tuskaansa, että hän näkee iankaikkisessa ilossa tuon kurjan Lasaruksen, jota hän ennen oli niin syvästi halveksinut eikä nyt voi saada häneltä lohdukkeeksi edes vedenpisaraa, vaan hänen täytyy iankaikkisesti jäädä surkeuteensa, vaille pienintäkään avun toivoa.

Ja mikä aiheuttaa sen, että tuo kurja joutuu iankaikkiseen vaivaan ja tuskaan! Sen aiheena ei voi olla yksin se, että hän oli rikas ja omisti paljon rahaa, että hän hyvin pukeutui, söi ja joi; nehän ovat Jumalan säätämiä lahjoja. Jumala suo meille kernaasti rahaa ja tavaraa, syötävää ja juotavaa, iloa ja kauniita vaatteita ja muuta sellaista, kunhan vain noudatetaan kohtuutta eikä eletä ylellisyydessä. Mutta kaikki aiheutui siitä, että rikas mies omistaessaan rahaa ja tavaraa, vaatettaessaan itseänsä kalliilla vaatteilla ja eläessään herkullisesti ei ajatellut tulevaa elämää, kohtaloaan toisessa elämässä, jos hän tänään taikka huomenna eriää täältä. Kaikki hänen pyrintönsä tarkoittivat vain saada täällä kylläisyyttä ja hyviä päiviä, ikäänkuin hän ei mitään muuta tarvitsisikaan. Juuri siitä Kristus varoittaa meitä Evankeliumissa: emme saa raskauttaa sydäntämme päihtymyksellä, juoppoudella ja elatuksen murheilla». Tämä oli se toinen syy, joka rikkaan miehen vajotti kadotukseen. Sen seurauksena näet oli se, että Jumalan sana ei päässyt hänen sydämeensä vaikuttamaan. Hän ei ottanut vaarin Jumalan lupauksista eikä uhkauksista, pääasia oli, että hänellä itsellään vain täällä ei ollut mitään puutetta.

Toinen syy oli se, että hän jätti köyhän Lasaruksen ovensa eteen, säälimättä hänen hätäänsä ja kovaa kohtaloansa enempää kuin koiraa; evankelistan sanojen mukaan koiratkin olivat säälivämpiä auttaen häntä enemmän kuin rikas mies. Tämä ei ensinkään ajatellut, että Jumala oli hänelle antanut enemmän omaisuutta sitä varten, että hän sillä voisi auttaa toisia, puutteenalaisia, vaan sian tavoin, joka toiselle mitään suomatta tahtoo itse ahmia kaiken, rikas mieskään ei ollenkaan välittänyt köyhien puutteista, pääasia oli, että hänellä itsellään oli kaikkea yllin kyllin. Tuollaisista synneistä seurasi kauhea tuomio: hän tosin täällä sai vähän aikaa iloita mielensä mukaan, mutta sitten joutui iankaikkiseen vaivaan.

Herra asettaa eteemme tällaisen esikuvan sentähden, että siitä oppisimme karttamaan tuollaisia syntejä ja tuomioita emmekä olisi suruttomia, ikään kuin ei olisi olemassakaan muuta elämää kuin tämä ajallinen, ja että me erityisesti huolehtisimme köyhistä. Sille, jolle Jumala on antanut varoja, niin että voi auttaa köyhiä, mutta ei kuitenkaan auta, viimeisenä päivänä ja sitten iankaikkisesti on ankarana oleva tuskana ja vaivana niiden köyhien näkeminen, joita hän halveksien on jättänyt auttamatta: he menevät hänen edellään iankaikkiseen iloon, niinkuin rikas mies näki Lasaruksen menevän. Sille taas, joka on palvellut ihmisiä, tehnyt hyvää ja auttanut toisia, on tämä oleva ilon aiheena tulevassa elämässä. Mutta eikö ole kurjan kurjaa, että rikas mies pyytää vain kylmää vedenpisaraa, mutta ei milloinkaan voi edes sitä saada?

Älkäämme siis unohtako köyhiä! Auttakaamme heitä ja antakaamme heille mielellämme! Älkäämme rajoittuko vain tavanomaiseen almuun, antamalla milloin pennin, milloin kymmenen tai markan, vaan varojemme mukaan ja tarpeen vaatiessa, sillä me olemme aina velvolliset näin avustamaan köyhiä. Mutta on toinenkin laupeuden harjoittamistapa, jolla jokainen voi elämänmuodossaan ja kutsumuksessaan palvella ja auttaa lähimmäistään joka päivä ja joka hetki. Ja se toteutuu siten, että kukin hoitaa elinkeinonsa, käsityönsä ja ammattinsa, niin ettei ketään petä eikä viettele väärin tavaroin, vaan tyytyy kohtuulliseen voittoon, ja suorittaa rehellisesti jokaiselle tämän saatavat; ja edelleen, että kukin käyttää oikeita mittoja ja painoja eikä ostossa ja myynnissä etsi sellaista etua, joka koituu toiselle vahingoksi. Kaikille on tunnettua, minkälaista petollisuutta kaupanteossa yleensä harjoitetaan. Mutta se, joka rehellisesti tekee kauppaa, antaa almua, vaikka ei mitään annakaan ilmaiseksi, tyytymällä kohtuulliseen voittoon. Ne sitä vastoin, jotka kiskovat tavarastaan korkeinta hintaa, vain omaa etuansa katsoen, varastavat rahaa lähimmäisen kukkarosta. Niin käy kun esimerkiksi leipuri leipoo ylen pieniä leipiä tai valmistaa taikinan petollisesti, kun teurastaja punnitsee väärällä vaa’alla, viininmyyjä ottaa viinistä liiaksi hintaa taikka sitä väärentää,kuka voi kaiken luetella? Ei ole niin pientä ja vähäpätöistä kauppaa, ettei siinä voisi harjoittaa hyväntekeväisyyttä hoitamalla sitä rehellisesti ja antamalla oikeaa tavaraa oikeilla hinnoilla. Mutta jos sinä otat ihmisiltä liikoja tai maksat heille huonosti, harjoitat varkautta ja sinä olet Jumalan silmissä varas ja saat viimeisenä päivänä nähdä köyhän Lasaruksen edessäsi, jolta kaupanteossasi almun kielsit, vieläpä ahneudellasi häneltä veit ja varastit sen, mitä hänellä oli, aivan samoin kuin kuulet rikkaalle miehellekin käyneen.

Siten jokainen voisi muodostaa elinkeinonsa, oli se sitten suuri tai pieni, oikeaksi Jumalalle otolliseksi almuksi. Siitä ei ainoastaan seuraisi varmasti runsasta ajallista siunausta, vaan me myös, niinkuin Kristus sanoo, tekisimme itsellemme »väärällä mammonalla ystäviä», jotka tulevassa elämässä voisivat todistaa meidän hyväksemme.

Mutta maailma on maailmaa, ja sinä se pysyy: ei se ole neuvottavissa, ei autettavissa. Se, jolla paljon on, tahtoo vain saada enemmän eikä mitään antaa; se jolla taas on vähän, koettaa hänkin haalia jotakin itselleen, vaikka muut joutuisivat vahinkoa kärsimään. Sentähden Jumalan jo täällä täytyy kurittaa hävytöntä maailmaa ja sitten rangaista sitä helvetin tulella. Maailma kyllä osaksi saa tätä kokea ja kuulla Jumalan sanasta, mutta ei se siitä kumminkaan mitään välitä eikä liioin parannusta tee.

Eikö tämä ole kauheaa sokeutta ja paatumusta? Muissa asioissa me kyllä osaamme olla varovia. Jos uhkaa kallis aika, kyllä jokainen tarmonsa takaa kerää taakseen, ettei ainakaan pariin, kolmeen vuoteen tulisi hätää. Mutta miksi emme tässä asiassa tee samoin, kun tiedämme, että varmasti seuraa iankaikkinen puute ja hätä, ellemme ajoissa ole varuillamme. Ja tämä tuomio on sitäkin kovempi, kun kerran iankaikkisuuteen jouduttuasi et ikinä enää sieltä pääse takaisin. Siellä et enää löydä apua. Niinkuin tekstistä kuulet, eivät Aabraham ja Lasarus antaneet rikkaalle miehelle lievitykseksi edes vesipisaraa, eivät voineetkaan antaa. Kuinka me ihmisparat saatamme vaipua niin syvälle kurjuuteen, ettemme ensinkään pelkää näin suurta, iankaikkista vaaraa emmekä pyydä päästä siltä turvaan, vaikka me monissa vähäpätöisissä asioissa, jotka eivät ole muuta kuin markan, parin arvoisia, saatamme olla hyvinkin huolellisia ja varovaisia. Todellakin perkele on vienyt meiltä järjen ja mielen! Muutoinhan me pelkäisimme iankaikkista vahinkoa paljon enemmän kuin ajallista. Mutta nyt sen sijaan kullakin on pää: pyrintönä ja huolena saada täällä kyllin omaisuutta, voidakseen jättää lapsilleen suuren perinnön ja itse elää loisteliaasti. Se jolla on varoja, elää huoletonna ja tyytyväisenä; se, jolla ei ole, ei saa lepoa, ennen kuin on päässyt samanlaiseen asemaan. Siten elatuksen murheet raskauttavat ihmissydämiä, ja niin tuomio lankeaa heidän päälleen kuin paula, ja he joutuvat kuolemaan ja kadotukseen, ennen kuin osaavat aavistaakaan.

Siitä syystä Herra puhuu meille vertauksen rikkaasta miehestä, sitä varten hän sitä saarnauttaa. Hän tahtoisi saattaa meitä siihen murheeseen, ettemme ainoastaan huolehtisi näistä ajallisista, vaan ennen kaikkea muistaisimme iankaikkisia ja katoamattomia ja viljelisimme näitä ajallisia ja katoavaisia niin, etteivät ne olisi meille kadotukseksi. Jos rikas mies ei olisi ollut niin hyvissä varoissa, tai jos hän olisi saanut jotakin kärsiä ja kokea, hän ei olisi joutunut tähän vaivaan. Mutta raha ja tavara tekivät hänestä ylpeän: hän ei luullut tarvitsevansa Jumalaa eikä hänen sanaansa, hän eleli herkullisesti, tietämättä mistään kiusauksista, ei hän murehtinut iankaikkisista, koska hänellä oli täällä yllin kyllin, eikä ajallisistakaan, kunhan vain sai viettää hyviä päiviä ja elää herkullisesti, ilossa ja hekumassa. Siitä (kristus meitä varoittaa sanoen: katsokaa, jos tahdotte rikkaan miehen tavoin saada vain täällä elää ilossa loisteliaasti, niin teidän on lopulta käyvä aivan samoin kuin hänenkin kävi: lyhyttä, katoavaa ja epävakaista iloa on seuraava iankaikkinen, sanomaton tuska ja vaiva.

Näitä kahta esikuvaa älkäämme milloinkaan unohtako; silloin meillä olisi kärsimyksissä ja ahdistuksissa varma lohdutus ja voisimme hoitaa näitä ajallisiakin, niin ettemme niiden tähden menettäisi iankaikkisia aarteita.

Samassa tarkoituksessa Herra Kristus kertoo edelleen: rikas mies kuultuaan, ettei hänellä itsellään enää ole mitään avun toivoa, muistaa veljiänsä ja rukoilee Aabrahamia lähettämään Lasaruksen heidän luoksensa etteivät nämäkin rikkaan miehen esikuvaa noudattaen joutuisi kadOtukseen. Aabraham vastaa tähän heti kieltävästi, sanoen: »Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä». Mutta kun rikas mies jatkaa pyytämistänsä, arvellen, että kuolleen nouseminen näille saarnaamaan vaikuttaisi paremmin kuin sanan kuuleminen kirkossa, niin Aabraham vastaa, toistaa vastauksensa, sanoen: »Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös». Rikas mies ymmärtää, että on tehtävä parannus, jos mieli kadotustuomio välttää, on elettävä toisin kuin hän on elänyt. Hän ajattelee vielä, että muiden ihmisten saattaa käydä aivan samoin kuin hänen: eivät tee erityistä parannusta, vaikka heillä on Jumalan sana ja saarna, vaan halveksivat sitä. Hänen mielestänsä paras apu veljille olisi se, että ilmestyisi joku arvokas saarnaaja, joka tiedetään kuolleeksi ja toiseen elämään siirtyneeksi, tuomaan selvän tiedon siitä, kuinka on tulevaisen elämän. Ja totta puhuen meidänkään käsittääksemme sellaista saarnaa ei ainakaan halveksittaisi niin kuin tavallisten ihmisten saarnoja usein halveksitaan.

Mutta Aabraham antaa moisiin pyyntöihin heti kieltävän vastauksen, sanoen: se, joka tahtoo välttää iankaikkisen kadotustuomion ja tulla autuaaksi, älköön odottako mitään muuta varoitusta, vaan kuulkoon Moosesta ja profeettoja. Tämä on iankaikkisen kadotuksen välttämisen ja pelastumisen ainoa keino. Sitä taas, joka ei tahdo kuulla Moosesta ja profeettoja, ei auta, vaikka kuollut nousisi, vaikkapa enkeli taikka itse Jumala tulisi hänelle saarnaamaan: hän ei kumminkaan uskoisi. Tämähän on suuri, ylistävä tunnustus saarnaviralle; siten Herra vakaasti neuvoo ottamaan vaarin saarnasta, koskapa ei ole mitään muuta neuvoa iankaikkisen kadotuksen kauhean tuomion välttämiseksi.

Mutta mitä saarnaavat Mooses ja profeetat? Erittäinkin kahta asiaa: ensiksikin he osoittavat ihmiset sen luvatun vaimon siemenen puoleen, joka on musertava käärmeen pään, toisin sanoen, riistävä vallan perkeleeltä ja poistava sen vahingon, minkä tämä paratiisissa meille kaikille tuotti. Tästä vaimon siemenestä, joka on Jumalan Poika ja joka tuo meille tänne maan päälle jumalallista voimaa ja vanhurskautta, Mooses ja profeetat puhuvat, opettaen, neuvoen ja kehoittaen kuulemaan häntä, kun hän tulee ja esiintyy, luottamaan hänen sanaansa ja uskomaan hänen lupauksensa. Se, joka näin kuulee Moosesta ja profeettoja, on ensiksikin epäilevä omaa elämäänsä, tekojaan ja kykyään ja luottava yksinomaan vaimon siemeneen, joka itse ollen siunattu tuottaa siunauksen meille, syntiemme tähden kirouksen alaisille ihmisille. Usko Jeesukseen Kristukseen on siis se ainoa oikea tie, jolla voidaan välttää synti ja kuolema ja tullaan autuaaksi.

Tästä Vapahtajasta ja lohdutuksesta rikas mies ei huolinut, vaan piti itseänsä hurskaana. Varmaan hän maailman silmissä olikin hurskas ihminen, ainakaan Evankeliumissa ei häntä syytetä avionrikkojaksi, ryöväriksi jne. Sentähden hän ehkä ajattelikin: ellen minä olisi niin hurskas, ei Jumala antaisi minulle näin suurta onnea ja siunausta. Jokainen ihminenhän luonnostaan on taipuva vastoinkäymisen aikana ajattelemaan: voi, Jumala on minulle vihainen, ei hän välitä minusta, minun täytyy auttamattomasti hukkua, ei ole enää mitään neuvoa, ei turvaa jne. Jos taasen käy hyvin ja kaikkea on yllin kyllin, kun kaikki käy mieltä myöten, niin jopa hän luulee, että Jumala häntä hyvinkin suosii, muutoin hän ei muka voisi olla hänelle niin armollinen. Ja kuitenkin, niinkuin jo sanoin, tämä ajallinen siunaus on sangen vähäarvoista ja halpaa. Maailmassa käykin usein niin, että jumalattomat menestyvät paremmin kuin hurskaat. Mutta olkoon sinulla rahaa ja tavaraa kuinka paljon hyvänsä, älä silti ala luulotella olevasi hurskas, vaan luota ja turvaa yksinomaan häneen, josta Mooses ja profeetat saarnaavat, muussa tapauksessa sinun käy kuin tuon rikkaan miehen, joka kyllä sai kuulla Moosesta ja profeettoja, mutta ei kuitenkaan luottanut Herraan Kristukseen.

Mooseksen ja profeettain opetuksen toinen osa sisältää seuraavaa. Koska me kerran perustamme vanhurskautemme ja autuutemme ainoastaan luvattuun siemeneen, meidän tulee myös olla Jumalalle kuuliaisia ja tässä ajallisessa elämässä noudattaa hänen käskyjänsä sekä toisaalta karttaa ja jättää tekemättä sellaista, minkä hän on kieltänyt. Se on oikeaa jumalanpelkoa, ja siten hänet pidetään silmien edessä.; Se, joka ei tahdo pitää ja siten noudattaa Jumalan lakia, vaan omaa tahtoaan ja himojaan, syntiä harjoittaen, ei voi kerskata olevansa Jumalan lapsi ja pitävänsä Jumalaa silmiensä edessä. Sentähden häntä joka silmänräpäys uhkaa se vaara, että Jumala voi tulla milloin hyvänsä tempaamaan hänet sellaisena tuomiolleen. Sekä uskon että kuuliaisuuden Jumalaa kohtaan pitää siis aina olla yhdessä. Uskoa tarvitsemme päästäksemme vapaiksi synnistä ja tullaksemme Jumalan lapsiksi; kuuliaisuutta eli rakkautta ja rakkauden tekoja tarvitsemme voidaksemme osoittautua kuuliaisiksi lapsiksi, jotka emme enää vihoita Jumalaa, vaan pidämme hyvän omantunnon, jota ei voi olla niillä, jotka elävät tahallisissa synneissä, niin jatkaen ilman parannusta eli katumusta. Lyhyesti sanoen: pelkää Jumalaa, elä hurskaasti, mutta älä silti luota omaan hurskauteesi, vaan turvaa yksinomaan Herraamme Jeesukseen Kristukseen, niin sinulla ei ole mitään hätää. Uskosi auttaa sinut synnistä ja kuolemasta. Ja kun Jumala on käskenyt sinun olla tahdolleen kuuliainen, niin kuuliaisuutesi on hänelle otollinen, eikä haittaa, vaikka se onkin vaillinainen: se ei näet esiinny yksin, itsenäisenä, vaan on riippuva uskosta, jonka kautta saamme anteeksi, mitä kuuliaisuudestamme puuttuu.

Moosesta ja profeettoja on siis kuultava siten, että opitaan uskomaan Kristukseen ja elämään hurskaasti. Näin rikas mies ei tehnyt, ja sen tähden hän joutui iankaikkiseen kadotukseen kärsimään kaikkien niiden kanssa, jotka tosin saivat kuulla Moosesta ja profeettoja, mutta eivät heidän opetustaan noudattaneet. Mutta ne, jotka kuulevat ja ovat kuuliaiset, jotka uskovat Kristukseen, tietäen, että Jumala hänen tähtensä on meille armollinen, antaa synnit anteeksi ja tekee meidät autuaiksi ja myös vaeltavat Herran pelossa, noudattamatta perkelettä ja omaa lihaansa, Jumalan sanaan ja tahtoon katsoen, ne kuuluvat kaikki Lasaruksen kanssa Aabrahamin helmaan ja tulevat iankaikkisesti autuaiksi. Sen suokoon meille Jumala Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden, Pyhän Henkensä kautta. Amen.