Päivän tekstillä päättyy se pitkä saarna, jonka Herra piti vuorella Ja joka sisältyy Matteuksen Evankeliumin 5-7 lukuihin. Näin puhui hän hyvin tietäen, että mihin Herra Jumala rakentaa kirkon, sen viereen perkele pystyttää kapakan, eli, niinkuin on tapana sanoa pienille lapsille; kun Jumala otti maan multaa ja loi siitä kauniin ihmisen, niin perkele rupesi häntä jäljittelemään tehden käärmeen ja sammakon. Aina on näet ollut niin, että missä oikeaa oppia on julistettu, sinne on perkele kylvänyt sekaan väärää oppia ja harhauskoa. Vaikka puutarhaan kylvetään hyvää siementä, huomataan siinä kuitenkin aina kasvavan myös rikkaruohoa; ja vaikeaksi käy saada hyvää kylvöä rikkaruoholta säilymään ja menestymään.

Kun meidän siis todella täytyy täällä maan päällä olla perkeleen kiusausten alaisina, hänen, joka hallitsee maailmaa ja kylvää joukkoon rikkaruohoaan, niin Herra uskollisena opettajanamme ja sielujemme pääpaimenena päivän evankeliumissa varoittaa meitä ja neuvoo karttamaan vääriä profeettoja. Hän tahtoo sanoa: minä olen antanut teille sanani ja opettanut teille uskollisesti, mitä teidän tulee tehdä, miten Kymmenen käskyä on oikein ymmärrettävä, miten on paastottava, rukoiltava, Jumalaan turvattava ynnä muuta. Nyt on vain muistettava kavahtaa, ettei kukaan viettele teitä luopumaan tästä opista. Minä nyt varoitan teitä, ettette sitten voi esittää puolustukseksenne tietämättömyyttä; enhän minä lähetä teitä enkeleitten pariin, vaan susien sekaan, en kylvä teitä nisuihin, vaan ohdakkeihin. Katsokaa siis, ettei kukaan saa teitä vietellä!

Herra tahtoo siis, että me aina pysymme sanassa emmekä anna minkään itseämme siitä vieroittaa. Ja kaikkea, mikä on vastoin sanaa, tulee meidän vihata ja karttaa kuin itse perkelettä. Älköön siis kukaan eläkö surutonna ja nukkuko! Niinkuin jo äsken sanoin, missä sanaa oikein ja puhtaasti julistetaan, sinne eivät varmaankaan sudet jää tulematta: ne tulevat varmasti. Se todetaan varsinkin kristillisessä seurakunnassa, mutta myös maallisen hallinnon ja perheen piirissä. Kaikkialle susi tunkeutuu riistämään meiltä sanaa ja tekemään vahinkoa.

Kristillisellä seurakunnalla on oikea ja puhdas Jumalan sana, mutta perkele ei salli asian olla sellaisena, vaan lähettää joukkoon kaikenlaisia villihenkiä, jotka kasteesta, Herran ehtoollisesta, jopa Kristuksesta itsestäkin väittävät uusia kummallisuuksia siten eksyttäen ja harhauttaen ihmisiä. Ja kun tuollaisia villihenkiä ilmestyy, niin meissä, kurjan uteliaissa ihmisissä, on se paha taipumus, että me heti, kuultuamme jotain uutta, liitymme siihen, luopuen sanasta, ja rupeamme juoksemaan väärien lahkolaisten ja villihenkien perässä.

Sitä erityisesti tämä varoitus tarkoittaakin. Kristus tahtoo sanoa: väärät profeetat eivät jää tulematta, niitä varmasti ilmestyy teidänkin sekaanne, vieläpä kauniissa ja kiehtovassa muodossa. Te katsotte heitä suu ammolla, ja arvelette, että te ette ikipäivinänne vielä ole parempaa saarnaa kuulleet. Ja teidän käy kuin madonsyömän hedelmän: tuulen sitä ravistaessa se putoaa. Kenen silloin syy? Ei ainakaan minun, sillä olenhan minä teitä varoittanut. Oma on syynne, kun ette saadessanne sanaa kuulla siinä pysy. Jos näet kristitty olisi ahkera, hän osaisi vastustaa ja torjua kaikenlaisia harhaoppeja, vaikka hänellä ei olisi muuta kuin Katekismus tai Kymmenen käskyä, Uskontunnustus, Isämeidän rukous ja kastetta ja alttarin sakramenttia koskevat Herran sanat. Mutta kun olemme niin laiskoja sanaa kuulemaan, ja sydämemme pysyy sanasta erillään siihen kiintymättä, on seurauksena se, että perkele pääsee tyhjiin sydämiin ja eksyttää ne selviin, törkeihin erehdyksiin. Herra siis varoittaa meitä säilyttämästä näin kevytmielistä sydäntä ja kehoittaa meitä pyytämään, että aina hyvin ja lujasti käsittäisimme Jumalan sanan. Hän ei lähetä meitä enkelien, vaan susien sekaan. Silloin on parasta pitää silmät auki.

Joka siis tahtoo olla varma asiastansa ja välttää eksymistä, hän pysyköön, Kristus sanoo, kiinteästi minun sanassani. Tämä on se oikea valkeus, jonka minä olen teille sytyttänyt, ja se haarniska, jolla te voitte vastustaa perkeleen nuolia ja varjella itseänne häneltä, vaikka hän tuleekin teidän tykönne lammasten vaatteissa.

Mutta kauheaa ja meille sangen vaarallista on se, että perkele tullessansa tykömme villihenkiensä kautta ei tule perkeleenä, vaan kaunistautuu jopa Jumalan kaltaiseksi. Sellaisena hän esiintyi sanoessaan rakkaalle Herrallemme Kristukselle: »Tämän kaiken maailman valtakunnat minä annan sinulle, jos heittäydyt maahan ja kumarrat minua!». Nämä sanat eivät ensinkään sopineet perkeleen suuhun; ne olisivat kuuluneet iankaikkisen Jumalan majesteetille. Häntä yksin on rukoiltava, hän yksin hallitsee maailman valtakuntia ja antaa niitä mielensä mukaan, kenelle tahtoo. Sentähden Kristus nuhtelee perkelettä, sanoen: »Mene pois, saatana!» Hän tahtoi sanoa: sinä esiintyisit mielelläsi Jumalana, mutta minä tunnen sinut: sinä olet perkele.

Emme siis mekään saa katsoa lammastenvaatteisiin, siten tulemme~ petetyiksi ja joudumme kuulemaan ja noudattamaan perkelettä Jumalan sijasta. Hän tulee näet meidän luoksemme lahkoissaan, villihenkiensä ja harhaoppisten kautta, ei sudennahoissa, joista hänet kyllä tunnettaisiin ja tiedettäisiin karttaa, vaan lammastenvaatteissa. Ensiksikin he näet viljelevät Jumalan sanaa, Raamattua, kerskaavat suuresti Kristuksesta ja Jumalan Hengestä, he tietävät kaikki paremmin kuin muut ihmiset ja esittävät oppinsa sellaisella tavalla, että vetävät puoleensa paljon ihmisiä, aiheuttaen siten suurta vahinkoa. Lisäksi he viettävät ankaraa, näköjään puhdasta elämää; melkein voisi valalla vannoa heissä olevan pelkkää pyhyyttä ja heidän tarkoitustensa olevan oikeita ja hyviä, ja kuitenkin heissä on itse paha perkele. Sen näemme kasteenuusijoista, sakramentinkieltäjistä ja muista sellaisista. Jos siis sydämet ovat huolettomia ja joutilaita eivätkä pidä tarkoin sanasta vaaria, niin perkele hiipii niihin tuollaisten henkien väärän opin kautta, kuten käärme ruohikossa nukkuvaan ihmiseen.

Ottakaamme siis tarkoin vaarin Herramme Kristuksen uskollisesta varoituksesta! Älkäämme olko uteliaita, jotka eivät muuta tee kuin suu ammolla töllistelevät aina vain jotakin uutta. Kuulkaamme ahkerasti sanaa, pysykäämme siinä lujina, arvostellen ja ratkaisten kaikki opit sanan mukaan, niin ei perkele niinkään helposti saa tehdyksi meille vahinkoa.

Aivan samoin on asian laita maallisessakin hallituksessa, joka on ikäänkuin kristillisen kirkon kuvaus. Kun ruhtinaat ovat suruttomia ja huolettomia eivätkä itse hoida virkansa tehtäviä, niin maa täyttyy liehakoitsijoista. He luottavat milloin mihinkin suosikkiin tai virkamiehiinsä, jotka pitävät sellaista komentoa, ettei paremmasta lukua. Silloin ahdistetaan ja rasitetaan alamaisparkoja, niin että Jumalan vihdoin täytyy rangaista heitä kovalla kohtalolla. Ei käy laatuun, että hallitsijat jättävät tärkeät asiat ja tehtävät toisten toimitettaviksi, luottaen kehen tahansa, itse käymättä asioihin käsiksi. Heidän olisi omakohtaisesti tutkittava oloja ja vaadittava kaikesta tarkat selonteot, eikä uskottava muuta kuin sen, mitä itse näkevät; silloin ei petoksia niin usein tapahtuisi. Ja samoin on laita myöskin perhe-elämässä. Jos isäntä ja emäntä kuorsaten torkkuvat ja jättävät kaikki asiat palkollisten haltuun, luottaen heihin liiaksi, niin käy sananlaskun mukaan: »Herkkäuskoisuus vei hevosen mennessään.» Meidän on tosin uskottava ihmisiä, sillä häpeällistä on olla epäluuloinen, 0 uskomatta yhdestäkään ihmisestä mitään hyvää. Mutta tälläkin tulee olla rajansa: ei saa luottaa toiseen liiaksi, itse ensinkään asioita valvomatta, eikä liiaksi luottaen antaa palkollisille tilaisuutta ja aihetta tekemään syntiä, niinkuin usein tapahtuu.

Eivät palkollisetkaan saa olla huolettomia. Heidän on tarkoin toteltava isäntäväkensä käskyjä, antamatta pahojen seurojen itseään estää. Onko oikein ja hyvin, että vanhempien käskiessä lastensa tai: isäntäväen palkollistensa tehdä jotain, nämä antavat toveriensa jat‘ leikkitoveriensa vietellä itseänsä jättämään käsketyt työt tekemättä! ja menettelemään vastoin vanhempien tahtoa: lähtevät kävelemään, leikkimään ja ryypiskelemään, kun heidän pitäisi olla talon töissä ja toimittaa askareensa? Moiset kevytmieliset toverit eivät ole mitään pahaa tarkoittavinaan, he osaavat puhua hyvinkin kauniisti,’~ mutta vietellessään toisia tottelemattomuuteen he ovat pahan perkeleen asiamiehinä, etkä sinä saa häntä totella.

Monella palvelijalla ja palvelijattarella on hyvä palveluspaikka‘ kunniallisten ja vanhurskasten ihmisten luona, jotka eivät karsi perheväkensä harjoittavan mitään irstautta ja kevytmielistä menoa. Mutta mitä tekeekään perkele pahojen kielten kautta? Jo tulee yksi ja toinenkin sanomaan: Kuinka viitsit elää noin lukkojen takana ja sietää ankaraa kohtelua? Voisit päästä parempiinkin paikkoihin; siellä saisit nauttia vapaampaa ilmaa, siellä ei tarvitsisi tehdä noin raskasta työtä, ja sinulla olisi paremmat päivät. Sellaisilla puheilla on yksinkertainen ihminen helposti vietelty. Hän ei huomaa mitään pahaa tarkoitettavan; hän luulee noita simasuita hyviksikin ystävikseen, vaikka he oikeastaan ovat hänen pahimpia vihollisiaan. Ei ole nuorelle mikään niin vahingollista kuin ainainen oman mielen noudattaminen ja se, ettei häntä alituisesti totuteta hyviin tapoihin ja työhön.

Kaikkialla näemme siis suden hiipivän riistämään sydämiä pois Jumalan sanasta. Perkele ei voi kärsiä sanaa seurakunnassa, ei kunnollista järjestystä maallisessa hallituksessa eikä kuuliaisuutta perheoloissa. Kaikkea, minkä Jumala on säätänyt, hän koettaa saada madonsyömäksi niin perhe-elämässä ja maallisessa hallituksessa kuin seurakunnassakin. Jumalan säädäntö ja tahto on, että hänen sanansa on pidettävä seurakunnassa voimassa, samaten hallituksessa laki ja hyvä järjestys sekä perhe-elämässä vakava kuri ja kuuliaisuus. Mutta kaikkialla perkele on häiritsemässä turmellakseen tätä jumalallista, hyödyllistä ja tarpeellista järjestystä. Olkaamme sentähden tarkoin varuillamme, älkäämme olko huolettomia, sillä me emme elä pelkkien hurskasten kristittyjen parissa. Enemmistö on pahoja ja petollisia, vaikka voivatkin pukeutua lammastenvaatteisiin, ettei heitä susiksi tunnettaisi.

Useimmin se tapahtuu seurakunnan piirissä, missä se myös on vaarallisinta. kaikenlaiset lahkot, haaveilijat ja harhaoppiset esiintyvät siinä muodossa, kuin pitäisivät he erittäin suurta huolta sielujen autuudesta, ollen edistävinänsä puhdasta Jumalan sanaa ja totuutta. Kun lammasparat näkevät nuo lammastenvaatteet, niin luulevat he tässä olevan puhtaan totuuden, rientävät heidän joukkoonsa ja suostuvat heihin. Kukapa ei mielellään kuulisi Jumalan sanaa ja tunnustaisi totuutta!

Mutta kristittyjen tulisi tietää, että perkele voi puhua totuudesta ja kerskata Jumalan sanasta yhtä hyvin kuin hurskaat kristitytkin. Näiden tulisi sentähden sanoa: Kyllä kernaasti kuulen Jumalan sanaa ja totuutta, mutta silti en luota teihin, ennen kuin saan todetuksi, miten oppinne sopii yhteen Katekismukseni ja sen saarnan kanssa, jota olen tähän asti kuullut. Joka siis on varovainen eikä usko katsomatta sanaan, hän pysyy terveenä, eikä häntä petetä. Mutta joka ei niin tee, hänen on mahdotonta varjeltua eksymästä.

Niin kävi Eevankin paratiisissa. Sinne tuli perkele, puhui liukkain kielin suloisia sanoja, kuvaten Herran Jumalan niin sävyisäksi, ettei häntä muka voida vihoittaa. Onhan, lausui perkele, hän antanut teidän viljeltäväksenne koko puutarhan; kuinka olisikaan mahdollista hänen olla suomatta teidän nauttia tuosta yhdestä ainoasta puusta, joka ei suinkaan teitä vahingoita, vaan päinvastoin saattaa teidät yhtä viisaiksi kuin hän itse on? Nämä olivat suloisia, liukkaita sanoja. Ne lumosivat Eevan sydämen. Hän lankesi, unhottaen Jumalan käskyn. Ja jos hän ei sitä aivan unhottanutkaan, niin hän ainakin alkoi sitä epäillä. Ja silloin hänen kävi huonosti.

Perkeleen tullessa häntä kiusaamaan menetteli hän ensin sangen älykkäästi: torjui hänet luotaan vetoamalla Jumalan antamaan käskyyn. Mutta kun kiusaaja jatkoi juontaan, väittäen, että Jumala muka on kade ja petollinen Jumala, jos hän todella on kieltänyt heitä syömästä siitä puusta, hän kun ei suvaitsisi heidän tulevan yhtä viisaiksi kuin hän itse on, niin jo vaimo unhotti Jumalan sanan, otti puusta omenan ja söi siitä. Siten joutui sekä hän että me onnettomuuteen ja iankaikkiseen kuolemaan.

Tämän vaaran tähden, ettei perkele saisi meitä apostoliensa kautta vietellä, Herra varoittaa meitä sanoen: »Kavahtakaa». On kuin hän sanoisi: jos teidät vietellään, niin syy ei ole minun, vaan teidän. Olenhan minä antanut teille sanani selvänä ja puhtaana turvaksenne ja valoksenne teillänne. Katsokaa vain siihen! Älkää ikinä päästäkö sitä.valoa silmistänne! Pitäkää siitä lujasti kiinni! Kuullessanne jonkun jaarittelevan jotakin siihen soveltumatonta sanokaa: Tuota minä en kuuntele; tässä on minun valoni, se ilmoittaa minulle toisin.

Antaessaan meille sanansa Jumala on meitä siis kyllin turvannut ja varoittanut karttamaan vääriä profeetoita. Hänessä ei siis ole syytä. Mutta me emme ole syyttömiä, jos emme pysy sanassa, vaan rupeamme kuulemaan suden ääntä, vaikka meidän ei millään ehdolla sitä sovi tehdä. Hän on valehtelija ja murhaaja, joka ei muuta tee kuin viettelee ja surmaa. Sen hän osoitti jo alussa Adamille ja Eevalle paratiisissa, kun sai heidät itse ja kaikki heidän jälkeensä synnin, kuoleman ja Jumalan vihan alaisiksi. Tästä kurjuudesta armollinen Jumalamme ja taivaallinen Isämme on meidät auttanut Poikansa kautta: me olemme vapahdetut synnistä ja kuolemasta autuuteen. Sentähden hiipiikin vihollinen jälleen perässämme, yrittäen temmata meidät pois armosta ja saattaa meidät jälleen entiseen kurjuuteen. Sitä meidän tulee tarkoin karttaa ja pysyä uskollisesti sanassas muutoin olemme hukassa.

Tämä olkoon sanottu yleensä päivän evankeliumista selväksi ja yksinkertaiseksi opetukseksi: Herra käskee meidän karttaa ja kavahtaa vääriä profeetoita. Pysykäämme sanassa älkäämmekä antako minkään vietellä itseämme siitä! Paetkaamme kaikkea sanan vastaista niinkuin itse perkelettä! Ja tässäpä kylliksi olisikin. Sillä joka, niinkuin jo sanoin, noudattaa sanan valoa, kääntämättä siitä katsettaan, hän on parannettu.

Mutta Herra ei jätä asiaa tähän yleiseen opetukseen, vaan antaa kristityillensä vielä kaksi sääntöä, joita noudattaessaan he eivät joudu hätään. Ensimmäinen neuvo on se, etteivät he saa antaa lammastenvaatteiden itseänsä pettää eivätkä näiden mukaan asiaa arvostella. Samoin kuin sudet nälissään ulisten ulvovat kuin koirat, siten pettääkseen eläimiä ja ihmisiä, samoin tekevät myös väärät profeetat: esiintyvät ulkomuodoltaan kauneina, suuresti pyhinä jne. Siitä älköön kukaan välittäkö! Tämä on ensimmäinen sääntö; se on sangen tärkeä.

Lammasten vaatteisiin väärät henget pukeutuvat ensiksikin siten, ettei kukaan heistä tullessaan tunnusta aikovansa vietellä ihmisiä ja saarnata väärin. Hyvästi, sulavasti ja sävyisästi puhuen he tulevat, sanovat kiivauden Jumalan puolesta pakottavan, he muka eivät enää jaksa nähdä kansaparan kurjuutta, kun siltä totuus niin kauan on pidetty salassa. Rahvas ei ole tottunut häijyjen heittiöiden suusta kuulemaan sellaista puhetta; sentähden se pian suostuu heihin, pitäen pelkkänä pyhyytenä kaikkea, mitä nuo teeskentelijät puhuvat ja tekevät. Mutta kristityn tulee tietää, niinkuin jo mainittiin, ettei perkele tule perkeleenä, vaan tekeytyy jopa Jumalaksi. Samoin eivät nuo sudet tavallisesti esiinny susina, vaan pukeutuvat lammastennahkoihin, että tuntematon pitäisi heitä tavallisina lauhkeina lampaina.

Lammastenvaatteita ovat toiseksi myös virka-asemat ja suuret ja loistavat arvonimet. Niinpä olemme nähneet, että paavi ja piispat ovat tehneet ja vieläkin tekevät suurimman vahingon kerskatessaan virastaan ja sen nojalla tahtoessaan säilyttää omat sääntönsä. Vaikka heidän elämänsä onkin niin pahentavaista, etteivät he sillä voi ketään vietellä, niin se julkinen virka, joka heillä seurakunnassa on, antaa kuitenkin heille suuren maineen ja kunnian. Aivan samoin puhuu Herra fariseuksista ja kirjanoppineista, että he »istuvat Mooseksen istuimella». Emmekä me voi heiltä kieltääkään tätä kunniaa, vaan meidän on myönnettävä, että heillä on virka ja että virka itsessään on oikea, kunhan sitä vain oikein käytetään. Kun siis paavi ja hänen piispansa virkaansa vedoten vaativat kuuliaisuutta, ikään kuin he eivät muka voisi erehtyä, niin on kristityn oltava varuillansa ja sanottava: viran kyllä tunnen, se on mainio lammastenvaate, mutta Kristus varoittaa minua tarkkaamasta vain pelkkää nahkaa ja pukua; minun tulee tarkoin ottaa vaarin siitä, onko ehkä susi kätkeytyneenä lammasnahkaan, istuuko virassa häijy ja jumalaton mies, joka virkansa varjolla tahtoo levittää väärää oppia.

Ja vielä sekin on lammastenvaatetta, kun väärät profeetat viettävät ulkonaisesti puhdasta ja nuhteetonta elämää. Se nähdään kasteenuusijoista. Eipä kuulla heidän kiroilevan; heidän vaatteensa, ruokansa ja juomansa ovat vaatimattomia ja yksinkertaisia, he viljelevät paljon Jumalan sanaa, rukoilevat paljon, ovat kärsivällisiä vaivoissa eivätkä hae kostoa. Tämä ei ole itsessään väärin, olisi päinvastoin toivottava, että näissä kohdin kaikki ihmiset olisivat heidän kaltaisiaan. Silti ei heidän oppiansa ole pidettävä oikeana eikä heitä seurattava. Sentähden Kristus sanookin: »Kavahtakaa vääriä profeetoita!» Lammasnahan alta voi löytää suden, sellaisen, joka, niinkuin on laita sekä kasteenuusijain että munkkien, luottaa vain omaan vanhurskauteensa ja tekoihinsa. Sellaiset ihmiset kääntävät Jumalan sanan valheeksi kastattaessaan itsensä toistamiseen ja tehdessään siten turhaksi ensimmäisen, oikean kasteen; he opettavat väärin Herran ehtoollisesta, siinä muka ei saada muuta kuin leipää ja viiniä, ja he laskevat tarpeettomia kuormia kristikansan kannettavaksi, rikkovat perhesiteet, väittäen olevan väärin pitää hallussa omaa omaisuutta; he ylenkatsovat maallista esivaltaa, pitäen sitä epäkristillisenä. He siis kumoavat ja turmelevat kaikki nämä kolme Jumalan sääntöä: kirkon, esivallan ja perhe-elämän. Sellainen turmeleva ja raateleva susi saattaa piillä kauniin ja hienon lammasnahan alla, sillä kasteenuusijat ulkonaisessa elämässään näyttävät niin siivoilta. Ja samoin on munkki- ja nunnalaitosta pidetty niin suuressa kunniassa, että se on saanut tehdä hölmöksi ja pettää koko maailman. Mutta Jumalan sana tuo ilmi moiset petokset niin, että lammasnahan alta näkyy susi oikeassa karvassaan.

Samoin suuret lahjat voivat olla lammastenvaatteita, koskapa Herra sanoo, että moni hänen nimensä kautta ennustaa, ajaa ulos riivaajia ja tekee monta väkevää tekoa. Silloinkin kristitty varokoon umpimähkään suostumasta sellaisiin ihmisiin ja rupeamasta heitä seuraamaan, tarkoin tutkimatta hyväksyen ja uskoen kaikkea, mitä he sanovat. Tutkikoon sanan johdolla, eiköpä ehkä vain susi piile lammasnahan alla.

Ensimmäinen sääntö on siis, ettemme saa antaa lampaanvillan pettää itseämme. Vaikka itse sanat ovatkin hyvät, virka oikea, ulkonainen elämä nuhteeton ja sen ohessa lahjat hyvät, jopa erinomaiset, niin voidaan kuitenkin pettyä ja eksyä, kun hyvissä sanoissa piilee tuhoisa myrkky, oikean viran varjossa vaarallinen vääryys, nuhteettoman elämän suojassa petos ja suurien lahjojen ohessa kavala sydän. Kun siis näet lammastenvaatteita, niin ajattele heti: tässä ei auta olla huoletonna, Kristus itse on sanonut, että sudetkin voivat pukeutua lammastenvaatteisiin ja hiipiä niiden varjossa. Minun on siis nostettava verhoa ja katsottava, mitä on sen alla. Ja miten tämä tapahtuu? Se tapahtuu seuraavasti.

Nyt antaa Herra toisen säännön sanoessaan, ettei saa katsoa ulkomuotoon, vaan että on otettava vaarin hedelmistä. Heidän hedelmistään», hän sanoo, »te tunnette heidät». Ja hän lisää siihen vertauksen. Ei kukaan teistä ole niin tyhmä, että nähdessään kedolla orjantappurapensaan menee siitä etsimään viinimarjoja tai viikunoita. Ei, näitä hedelmiä etsitään toisenlaisista puista, jotka eivät ole niin piikkisiä ja pistäviä. Ja samoin on laita puutarhanhoidon. Kun puu on täynnä omenia ja hedelmiä, niin jokainen sen nähdessään huudahtaa: Kas, sepä vasta hyvä puu! Mutta jos taas ei puussa näy mitään tai jos hedelmät ovat madonsyömiä, turmeltuneita ja pahoja, niin jokainen sanoo: Tuo puu ei kelpaa mihinkään, se on hakattava pois ja heitettävä tuleen ja parempi istutettava sijaan.

Tätä keinoa Herra neuvoo soveltamaan myös vääriin profeettoihin, silloin emme suinkaan erehdy, olkoon ulkomuoto millainen hyvänsä. Vaikka olisi suden selässä senkin seitsemän lammasnahkaa, niin me siten kuitenkin sen tuntisimme: hän ei pääse meitä pettämään.

Mikä on siis se oikean profeetan eli saarnaajan hedelmä, josta voidaan tietää, ettei se ole susi, vaan kunnollinen lammas? Ulkonainen elämä, arvo ja virka, erityiset lahjat eivät sitä ole. Herra itse todistaa, ja samaa osoittaa kokemuskin, että niillä on ihmisiä usein petetty ja harhautettu. Oikea hedelmä on se, minkä Herra tekstin lopussa mainitsee, että »tehdään taivaallisen Isän tahto».

Tässä on huomattava, ettei Herra nyt puhu kristityistä yleensä, vaan profeetoista. Tosin tulee kaikkien kristittyjen toteuttaa taivaallisen Isän tahtoa, jonka kautta he myös tulevat autuaiksi. Mutta Isän tahdon tekeminen ei supistu ainoastaan Kymmenen käskyn noudattamiseen ja siten kuuliaisuuden osoittamiseen Jumalaa kohtaan. Koska me näet emme tässä elämässä milloinkaan kykene sitä täydellisesti toteuttamaan, on meidän mahdoton kerskata täyttäneemme Isän tahtoa; emme myös siten ikinä taivaaseen pääse. Mutta Isän tahdon Kristus ilmoittaa sanoessaan (Joh. 6:40): »Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä, ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.» Tämä on ainoa oikea tie, jota meidän kaikkien, sekä saarnaajain että kuulijain, on käyminen, jos tahdomme tulla autuaiksi.

Herra puhuu kuitenkin tässä erityisesti profeetoista eli opettajista. Näiden oikea ja vakituinen hedelmä on oikeastaan se, että he ahkerasti julistavat ihmisille Jumalan tahtoa, opettavat, että Jumala on armollinen ja laupias, ei tahdo syntisen kuolemaa, vaan että tämä eläisi, ja että Jumala itse on osoittanut laupeutensa antaessaan ainokaisen Poikansa tulla ihmiseksi. Joka hänet ottaa vastaan ja uskoo häneen, toisin sanoen, joka luottaa siihen, että Jumala Poikansa tähden on hänelle armollinen, antaa synnit anteeksi ja tekee iankaikkisesti autuaaksi, ja joka puhtaasti näin saarnaa, neuvoen ihmisiä Jeesuksen Kristuksen tykö, joka on ainoa välimies Jumalan ja ihmisten välillä, hän tekee saarnaajana Jumalan tahdon. Tämä on oikea hedelmä, joka ei ketään petä eikä vie harhaan. Jos itse perkeleelle olisi mahdollista näin saarnata, niin se saarna ei olisi väärää eikä valheellista, ja joka siihen uskoisi, hän saisi sen, mitä se lupaa.

Tätä hedelmää, joka on ensimmäinen ja luotettavin, joka ei voi pettää, seuraa sitten muitakin hedelmiä: elämä on opin kanssa sopusoinnussa, ei ristiriidassa. Mutta tätä kohtaa on vasta sitten pidettävä oikeana hedelmänä, kun edellinen hedelmä, oppi Kristuksesta, on jo olemassa. Saattaa näet joskus niinkin tapahtua, että oppi ei olekaan väärä, vaikka elämä onkin huono ja pahentava. Emme siis saa ensi sijassa ottaa huomioon elämää, vaan meidän on otettava huomioon oppi; vasta silloin me voimme tarkoin erottaa, susiko vai lammas tulee tykömme lammastenvaatteissa.

Joka siis lähtee arvostelemaan paavia ja hänen kirkkoaan, tarkatkoon tätä ensimmäistä hedelmää. Silloin hän on huomaava, ettei oppi autuudesta ja syntien anteeksiantamuksesta perustu yksinomaan Kristukseen, vaan myös kaikenlaisiin tekoihin, ihmislupauksiin, messuihin, anteisiin ja pyhimysten ansioon. Tämähän on ilkeä, pistävä ja myrkyllinen orjantappura, josta ei kukaan voi poimia viinimarjoja tai viikunoita.

Toiseksi tarkattakoon myös elämää. Silloin huomataan, että paavi ja koko hänen joukkonsa on kokonaan luopunut oikeasta lain kuuliaisuudestakin. He vihaavat kiivaasti Jumalan sanaa ja kristityitä, vainoavat, kiduttavat ja surmaavat heitä, milloin vain saattavat, elävät kauheassa haureudessa eivätkä tee työtä, vaan laiskoina tuhlaavat kirkon omaisuutta, lyhyesti sanoen: ei ole heidän elämässään rahtuakaan hyvää.

Kun molemmat häijyt hedelmät esiintyvät näin yhdessä, niin että sekä oppi että elämä ovat kelvottomat, niin sinun on verrattava heitä ohdakkeeseen ja pistävään orjantappuraan, joista ei sovi hakea viinimarjoja eikä viikunoita; jos näitä rupeaisit niistä hakemaan, et löytäisi mitään, jopa niissä itsesi repisit ja haavoittaisitkin. Ei se haittaa, vaikka viinipuulla on ruma ja karkea kuori, ja vaikka viikunapuu on hento ja heikko kestämään, mutta sen sijaan orjantappuralla on niin kaunis ja sileä kuori ja niin kauniita, ihanasti tuoksuvia ruusuja. Kysymys onkin hedelmästä, ei kauniista ulkomuodosta. Aseta sen mukaan arvostelusi äläkä minkään muun mukaan.

Mikä rangaistus on kohtaava sellaisia vääriä opettajia, sen Herra osoittaa vertauksella pahasta puusta, joka on hakattava pois ja tuleen heitettävä. Ja samoin kuin käy väärille opettajille, samoin on käyvä heidän oppilailleenkin, kun he eivät kuuntele puhdasta oppia eivätkä kanna hedelmää.

Pitäkäämme siis Jumalan sana silmiemme edessä! Kuulkaamme sitä ahkerasti ja ottakaamme siitä vaarin sekä ojentakaamme myös sen mukaan elämäamme, että kantaisimme hyvää hedelmää ja oppisimme tuntemaan ja karttamaan vääriä oppeja. Sen suokoon meille kaikille rakas Herramme Kristus, Pyhän Henkensä kautta. Amen.