Päivän evankeliumi on hyvien tekojen saarna. Varsinkin se vastustaa ahneutta: ei saa käyttää väärin rahaa ja tavaraa, vaan sillä on autettava köyhiä ja puutteenalaisia. Niin Herra näet selvästi sanoo tekstin lopulla: »Tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonallaan, toisin sanoen, auttakaa köyhiä ihmisiä rahallanne ja tavarallanne. Mammona-sana merkitsee näet meidän kielellämme rikkautta.

Opetuksensa Herra tapansa mukaan esittää vertauksella, koska asia siten paremmin käsitetään. Hän sanoo: menetelkää väärän taloudenhoitajan tavoin. Kun tämä aavisti joutuvansa viralta toisten ihmisten armoille, niin hän toimitti virkaansa siinä vielä ollessaan siten, että hän antoi yhdelle isäntänsä velalliselle anteeksi puolet velasta ja toiselle neljänneksen, että nämä muistaen hänen ystävällisyyttään auttaisivat häntä, kun hän heidän apuansa tarvitsee.

Ei Herran tarkoituksena tässä ole se, että me tekisimme toisellemme vääryyttä ja kavaltaen lähimmäiseltä varoja harjoittaisimme hyväntekeväisyyttä. Ei niin; hänen tarkoituksensa on, että ottaisimme esikuvaksi taloudenhoitajan varovaisuuden, kekseliäisyyden ja älykkyyden, käyttäisimme rahaa ja tavaraa siten, että meillä olisi siitä hyötyä tulevassa, paremmassa elämässä. Meidän tulee vain tehdä mammonallamme ystäviä itsellemme, niinkuin taloudenhoitaja hankki ystäviä itselleen väärällä mammonalla.

Tässä on meidän ensiksikin opittava tietämään, minkätähden Herra nimittää rikkautta »vääräksi mammonaksi.» Vääryydellä koottu tavara on näet palautettava oikeille omistajilleen; ei sillä saa harjoittaa hyväntekeväisyyttä eikä siitä saa jakaa almuja. Näin sanotaan Jesajan Kirjassa (61:8): »Minä Herra, rakastan oikeutta ja vihaan ryöstettyä polttouhria», toisin sanoen: joka tahtoo uhrata, antaa almua ja rahalla osoittaa Jumalalle palvelusta, hän tehköön sen omista varoistaan, jotka hän Jumalan avulla ja omatunto hyvänä on ansainnut, tai olkoon uhrauksia tekemättä. Vierasta tavaraa emme saa käyttää muulla tavoin kuin antamalla sen takaisin sille, jolta olemme sen vääryydellä anastaneet.

Kuinka sopinee tähän Herran antama neuvo tehdä ystäviä väärällä mammonalla, antamalla siitä almuja ja köyhiä auttamalla? Vastaamme: Herra ei sano mammonaa eli tavaraa vääräksi sentähden, että se on vääryydellä saatu, sillä sellainen tavara on, niinkuin sanottu, annettava takaisin oikeille omistajilleen, vaan sentähden, etteivät mammonaa käytä oikein, ketkään muut, paitsi oikeat, hurskaat kristityt, jotka elävät Jumalan pelossa ja hänen käskyilleen kuuliaisina. Muut ihmiset käyttävät mammonaa väärin. Sananlaskukin sanoo: »Raha mielen rohkaiseepi;» he koreilevat, mässäävät ja elävät herkullisesti, mutta köyhän antavat mennä matkoihinsa auttamatta häntä, vaikka kyllä olisivat voineet auttaa. Sentähden täytyy tavarain ja rikkauden saada tuo häpeällinen väärän mammonan nimi.

Profeetta Hesekielin kirjasta (16:49) voimme selvään kuulla, mitä Jumala ajattelee tuollaisesta väärinkäytöksestä: »Katso, tämä oli sisaresi Sodoman synti: ylpeys, leivän yltäkylläisyys ja huoleton lepo hänellä ja hänen tyttärillään; mutta kurjaa ja köyhää hän ei kädestä ottanut. He korskeilivat ja tekivät kauhistuksia minun edessäni.t Tässä on rinnatusten nuo kaksi: lepo ja yltäkylläisyys; ei tiedetä, mitä ilkivaltaisuutta harjoitettaisi ja toisaalta tylyys köyhiä kohtaan.

Tämä on yleensä maailman kurja tapa; siitä rikkaus on tuon häpeällisen nimen saanutkin. Olkoon se ansaittu miten rehellisesti hyvänsä, sitä kuitenkin sanotaan vääräksi mammonaksi, kirotuksi rahaksi, varastetuksi tavaraksi, ei tosin oman itsensä ja laatunsa tähden, eiväthän raha, leipä, liha, kala, viini ynnä muut sellaiset ole syypäitä siihen , vaan vika on ihmisissä, jotka eivät niitä oikein viljele.

Päivän evankeliumi siis opettaa meitä erityisesti karttamaan ahneutta ja käyttämään oikein omaisuuttamme, tekemään itsellemme ystäviä sillä, mitä Jumala on meille suonut, että me kuollessamme ja tarpeen tullen, kun meidän täytyy jättää kaikki jälkeemme, siellä tapaisimme ystäviä, jotka ottavat meitä vastaan iäisiin majoihin. Mitä hyvää täällä olemme tehneet köyhille ihmisille, mitä ystävyyttä ja laupeutta olemme osoittaneet, ne teot ovat viimeisenä päivänä todistajinamme, että olemme käyttäytyneet kristillisesti ja veljellisesti, Ja ne tulevat sitä paitsi erityisesti palkituiksi. Silloin tulee yksi ja toinen meitä kiittämään: Herra, hän on antanut minulle puutteeseeni takin, markan rahaa, leivän, vettä juoda jne. Ja, niinkuin Kristus sanoO (Matt. 25.) Herra itsekin on tunnustava ja ilmoittava taivaalliselle Isällensä, kaikille enkeleille ja pyhille, mitä hyvää me olemme hänelle tehneet ja kuinka me siten olemme osoittaneet uskomme. Nämä ystävät silloin korjaavat ja auttavat meidät taivaaseen, kun me sitä tarvitsemme ja kun meidän täytyy jättää kaikki ajalliset tavaramme tänne maan päälle.

Joka nyt ottaa noudattaakseen tätä opetusta, käyttäisi Jumalan antamaa rahaa ja tavaraa sellaisten köyhien avuksi, jotka itse eivät kykene hankkimaan elatustaan, hän tekee väärästä mammonasta oikean mammonan muuttaessaan väärinkäytöksen oikeaksi käytännöksi. Kristityt eivät suinkaan saa olla siinä mielessä, että he käyttävät rahansa ja tavaransa vain omaksi edukseen, elääkseen komeudessa, loistossa, hekumassa ja ylpeydessä, niinkuin toteamme porvarien ja talonpoikain tekevän ja niinkuin sananparren mukaan moiset saiturit sanelevatkin: »Minulla on viljaa ja varoja; jos tahdot sinäkin, niin hanki itsellesi.» Se on väärää tavaraa, väärää mammonaa, ja sitä he käyttävät syntiin ja omaksi iankaikkiseksi kadotuksekseen, vaikka kyllä voisivat käyttää sitä Jumalan palvelemiseen ja hänen mielihyväkseen, jos vain palvelisivat sillä lähimmäistään.

Jos nekin ovat väärän mammonan omistajia, jotka eivät sillä auta lähimmäistään, niin kuinka kauhean väärä mammona onkaan, ystäväni, niillä, jotka vielä sen lisäksi varastavat ja kiskovat itselleen toisten omaa? Sellaisia ovat melkein kaikki käsityöläiset ja kauppiaat, palvelijat ja palvelijattaret: he pettävät toisiansa, kavaltavat, valehtelevat ja tekevät vääryyttä. He eivät suinkaan tee itselleen ystäviä, vaan vihollisia, jotka viimeisenä päivänä Jumalan tuomioistuimen; edessä ovat heitä syyttämässä: näiden on täytynyt kärsiä heiltä vääryyttä ja kuitenkin olla vaiti ja kaiken lisäksi sanoa heitä armollisiksi herroikseen.

Mutta viimeisenä päivänä on toisin. Silloin he avaavat suunsa k sanovat: Herra, silloin ja silloin oli maassa kallis aika, ja tuolla ihmisellä oli aitat täynnä viljaa, ja viiniä kellarissa; mutta hän ei antanut yhtään jyvää eikä viinin tippaa, ellei ollut maksaa niistä puhdasta rahaa niin paljon, kuin hän tahtoi. Tuo taas oli minun isäntäni, ja hän korotti vuosi vuodelta huoneenvuokrani. Ja tuolta taas minä ostin leipäni, kaljani, lihaa ja kalaa, mutta harvoinpa minulle ja minun vertaisilleni sieltä annettiin tavaraa oikealla mitalla ja painolla tai muutoin meneteltiin rehellisesti.

Sinä päivänä valittavat totisesti noiden saiturien, koronkiskojain ja jumalattomien menettelyä sekä pyhät, jotka täällä ovat saaneet kärsiä hätää ja puutetta, että myös Herra Kristus itse ja kaikki ne luodut, jotka ovat olleet heidän käskettävinään; kaikki he yhdessä silloin huutavat iankaikkista kirousta niille, jotka ovat heitä niin kauheasti väärinkäyttäneet omaksi vahingokseen ja kadotuksekseen.

Kuinka luulet sinä kurja mammonan jumaloitsija silloin kestäväsi, kun tämä tuomio sinut kohtaa? Jos eivät nekään pääse rangaistuksetta, nekään jotka tosin eivät ole vahingoittaneet lähimmäistä vääryydellä Ja petoksella, mutta eivät ole tarvitsevia auttaneet, niin kuinka luulet käyvän niiden, jotka ovat olleet sekä tylyjä köyhille että myös pahimpina varkaina ja rosvoina saituudellaan, koronkiskomisellaan, varastamisellaan ja rosvoamisillaan ovat enentäneet kalliiden aikain kovuutta ja rasittaneet köyhiä, itse vain kootakseen rahaa ja rikastuakseen, omantunnon nuhteista välittämättä?

Tämä on siis saarna ahneutta vastaan. Joka tahtoo olla kristitty, hänen kätensä älköön aina olko kokoon haalimassa älköönkä antamisen kohdalla olko niin suljettuna, ettei pennikään sormien lomitse pääse. Hänen tulee kernaasti ja lempeästi auttaa puutteenalaista, milloin vain voi. Siten hän palvelee Jumalaa, ja Herrakin on lopuksi palkan maksava! Sitävastoin nuo saiturit ja kiskojat, jotka eivät muusta tiedä kuin tavaran kokoamisesta ja jotka tuskin mitään tai ainakin sangen niukasti apua antavat, palvelevat itse perkelettä, joka myös on heidät palkitseva.

Etenkin pyhät ovat sinä päivänä todistamassa heistä, sanoen: Tuo talonpoika, tuo porvari, kauppias, aatelismies ei eläissään tehnyt muuta kuin kaapi, haali ja kokosi itselleen tavaraa; olisin usein tarvinnut hänen apuaan, mutta hän ei auttanut minua edes sanalla, saati sitten rahalla ja tavaralla. Tällaisen kuvauksen Herra asettaa silmiemme eteen osoittaakseen, kuinka köyhät pyhät sinä päivänä seisovat Herran Kristuksen edessä valittamassa rikkaiden ja ahneiden saiturien menettelyä.

Sitävastoin ne rikkaat, jotka tavarallaan ovat harjoittaneet laupeutta ja mielellään muita auttaneet, saavat silloin suuren kunnian ja paljon ystäviä, etu päässä Herran Kristuksen, joka on kiittävä heidän hyviä tekojaan. Oppikaamme tästä toden teolla alkamaan olla hurskaita, lempeitä, ystävällisiä ja hyväätekeväisiä, siten osoittaen uskomme ja saadaksemme Kristuksen eteen viimeisenä päivänä sen todistajia, ettemme ole harjoittaneet sitä katalaa syntiä, jonka vallassa oltaessa ei osata tehdä muuta, kuin haalia itselleen tavaraa, huolimatta siitä, kuinka muiden sitten käy.

Tekstissä sanotaan, että »Herra kehui väärää huoneenhaltijaa». Tätä lausetta ei saa ymmärtää niin, että hän muka mielistyy siihen, että me teemme toisille ihmisille vääryyttä; hän kiittää ainoastaan tämän sukkeluutta ja varovaisuutta ja hän soisi meidän oikeassa asiassa menettelevän yhtä tarkasti ja huolellisesti, kuin tämä huoneenhaltija menetteli väärässä asiassaan: omaksi edukseen ja herransa vahingoksi.

Kun esimerkiksi näet haureellisen naisen mitä veikeimmin koristavan itseään haureuden harjoittamiseksi, niin eihän kurja kulta, sametti ja silkki sille mitään voi, että niitä näin väärinkäytetään pahuuteen. Mutta kuitenkin sopii minun tuota menettelyä kiittää ja sanoa sinulle: katsopa, kuinka tuo nainen osaa valmistautua haureuden harjoitukseen? Miksi sinä et koeta yhtä hartaasti ja huolellisesti kelvata yljällesi, rakkaalle Herrallemme Kristukselle? Näin sanoessani minä en suinkaan kehu haureutta, vaan ahkeruutta, hartautta ja huolellisuutta, että me samoin menettelisimme hyvissä, kunniallisissa ja rehellisissä asioissa.

Huomattavat ovat myöskin seuraavat Kristuksen ankarat sanat: »Tämän maailman lapset ovat omaa sukukuntaansa kohtaan ovelampia kuin valkeuden lapset.s Tämä lause ei kaipaa pitkiä selityksiä. Näemmehän valitettavasti omin silmin enemmän kuin tarpeeksi maailman erittäin tarkasti katsovan omaa etuaan, vaivannäöstä ja uurastuksesta välittämättä.

Kuinka paljon vaivaa, murheita ja vaaroja onkaan rosvoilla, jotka oleskelevat metsissä? Ei heillä ole lepoa yöllä eikä päivällä; teloittajan miekka ja köysi ovat heitä aina uhkaamassa, ja kuitenkin tuo perkeleellinen elämä miellyttää heitä niin, etteivät siihen koskaan kyllästy.

Samoin on varkaan, haureuden ja huoruuden harjoittajan elämä kovin vaivalloista ja ankarien sääntöjen alaista, heidän kun täytyy keksiä kaikenlaisia juonia ja kujeita, petoksia ja valheita voidakseen harjoittaa ilkeää pahuuttaan; raskaaksi käy, ennen kuin saavat päivätyönsä perkeleelle tehdyksi.

Sitävastoin toteamme valon lapset, oikeat kristityt, laiskoiksi, veltoiksi, huolimattomiksi ja toimettomiksi Jumalan asioissa, vaikka tietävät, että ne ovat Jumalalle otolliset ja että he itse saavat niistä iankaikkista hyötyä. Niin hitaita he ovat hyvään. Ja niin käy kuin sananlasku sanoo: jumalattoman on kaksin verroin vaikeampi ansaita helvettiä, hänen kun täytyy niin ahkerasti palvella perkelettä, tehdä Ja kärsiä kaikkea tämän mieliksi, kuin jumalisten ansaita taivasta. Se on sattuvasti sanottu, kunhan vain asia oikein ymmärretään. Jumalan täytyy ikään kuin tukasta vetäen pakottaa kristityitään tekemään, mitä heidän tulee tehdä.

Sangen sattuva on siis tämä Herran esittämä vertaus. Jos olemme kristityitä ja tahdomme tehdä velvollisuutemme, niin meidän ei tarvitse katsoa kirjoihin, vaan jokainen katsokoon omia perheolojaan: pahat lapset, pahat palvelijat ja palvelijattaret ynnä muut ovat nopeat, valmiit ja taitavat harjoittamaan ilkeyttä, petosta ja kaikkea, mikä on perkeleelle mieliksi. Siitäpä huomaat, kuinka ahkeria ihmiset ovat tekemään pahuutta: he eivät tiedä, kuinka voisivat olla kylliksi röyhkeitä ja pahanilkisiä.

Opi sinä siitä tekemään samoin Jumalaa ja hänen sanaansa kohtaan omaksi autuudeksesi; ota heidän pahasta menostaan hyödyllinen opetus ja esikuva! Ajattele näin: jos kerran tuo talonpoika, porvari, kauppias, koronkiskoja, tuo emäntä, palvelijatar jne. saattaa niin ahkerasti ja väsymättä palvella perkelettä, miksi en minä palvelisi yhtä uskollisesti minun Herraani, sillä siitä minulla on iankaikkinen hyöty? Nuo juoksevat kuin vimmatut iankaikkista vahinkoaan ja turmiotaan kohden; kuinka saatankaan minä olla niin laiska ja unelias, kun on kysymys sieluni autuudesta, että Jumalan täytyy minua ikään kuin tukasta vetää? Minunhan pitäisi aivan hävetä, kun en viitsi edes ryömiä taivaaseen, vaikka nuo juoksemalla juosten rientävät helvettiin.

Erittäinkin siinä kohdin, josta Herra tässä puhuu, antavat tämän maailman lapset hyvän opetuksen ja esikuvan valkeuden lapsille. Katsopa ihmistä jonka ahneus on täysin riivannut! Huomaat, ettei hänellä ole ajatuksissa lepoa yöllä eikä päivällä; kaikki hänen pyrintönsä tarkoittavat rahan hankkimista. Jos hänen talostaan pieninkin soppi kelpaa asunnoksi tai myymälähuoneistoksi, niin hän sen heti vuokraa, tai hän yrittää milloin mitäkin kauppaa, mistä vain suurin voitto lähtee. Lyhyesti sanoen, hän ei pane hukkaan penniäkään eikä säästä mitään vaivojakaan saadakseen rahaa kokoon.

Tästä meidän olisi opittava yhtä ahkerasti etsimään iankaikkisia tavaroita kuin saituri etsii rahaa. Mutta mistäpä löytänet kristityn, Joka näin etsii, joka yhtä paljon iloitsee tavatessaan köyhän ihmisen, jota hän voi auttaa kymmenellä markalla, tai enemmällä taikka vähemmällä, varainsa ja toisen tarpeiden mukaan, kuin rikas koronkiskoja iloitsee voidessaan saada rahoistansa suuren voiton? Tällaista kyllä jokainen osaa harrastaa: ottaa korkoa kymmenen, jopa kaksikinkymmentä sadalta, kun vain saa.

Mutta mitä onkaan korko verrattuna siihen voittoon, minkä rahamme varmasti tuottaa, jos sillä autamme köyhiä? Salomo sanoo: »Joka köyhää armahtaa, hän lainaa Herralle.» Kuinka vakava velan ottaja, kuinka luotettava maksaja meillä voisikaan olla, jos vain itse tahtoisimme! Mutta perkele ei anna meidän tulla siihen uskoon, että rupeaisimme pyytämään sitä voittoa, joka tuo pääoman monin kerroin takaisin. Kun etsimme enemmän voittoa ihmisiltä kuin Jumalalta, niin meille käy aivan oikein, kun se aiheuttaa sekä hirmuisen suuren synnin että lisäksi monta kovaa kohtaloa ja onnettomuutta, sekä sen että kurjan mammonan tähden menetämme elämämme ja autuutemme.

Oikeinpa siis Kristus lausuu, että tämän maailman lapset ovat omissa asioissaan hänen lapsiaan paljon ahkerammat ja toimellisemmat. Todellisuudessa käy niin, että perkele saa omiltaan sata palvelusta sillä aikaa, kun Kristus tuskin saa yhtä. Mitä on meidän tässä kohden tehtävä? Me emme voi asiaa muuksi muuttaa; maailma ei ole neuvottavissa. Mutta meidän tulee saarnata, ehtimiseen nuhdellen, uhaten ja varoittaen, pelastaaksemme edes muutamia maailman lapsia perkeleen pauloista, ja vakavasti kehoittaa laiskoja ja huolimattomia kristityitä, jopa meitä kaikkiakin ottamaan opetuksen ja esikuvan maailman ahkeruudesta perkeleen palveluksessa, että me edes jossakin määrin harjoittaisimme hyvää, niinkuin Aadamin lapset harjoittavat pahuutta, varsinkin koska meillä joka tapauksessa on se etu, että me olemme valkeuden lapsia, olkoon kaikki sitten kuinka työlästä tahansa.

Kun me vain pysymme valkeuden lapsina, ei meillä ole mitään hätää, vaikka emme voikaan olla niin ahkeria ja toimellisia kuin maailman lapset, kunhan vain edes jotakin teemme ja siten todetaan kuuluviksi niihin, jotka ovat ruvenneet seuraamaan sitä vähäistä joukkoa; jota nimitetään valkeuden lapsiksi.

Mutta älköön kukaan luulko, että me tässä pääsemme niin pitkälle kuin maailman lapset omissa asioissaan. Tosin meidän pitäisi sivuuttaa heidät, koska meille on luvattu iankaikkisen elämän kruunu, mutta tiellämme on ylen monta estettä. Kuitenkin meidän tulee joka päivä vakaasti ahkeroida pysyäksemme ja kasvaaksemme siveydessä, kärsivällisyydessä, laupeudessa, armeliaisuudessa ja muissa kristillisissä avuissa. Kun me vain oikein olemme aloittaneet ja pysymme oikealla tiellä, niin onnistumme kyllä pääsemään perille, olkoon vaelluksemme kuinka hidasta ja vaivalloista tahansa. Älkäämme vain kuvitelko jo perillä olevamme!

Lohdutuksemme on siis se, että näin aloittaessamme Jumala ei tuomitse meitä niinkuin maailman lapsia, jotka suruttomina rientävät helvettiin, sitä varten nähden paljon vaivaa, vaan hän on armollisesti sanova meille: tosin sinun olisi pitänyt olla ahkerampi ja uskollisemmin palvella minua, koska olet valkeuden lapsi; kuitenkaan se ei ole toteutunut, ja sentähden minun täytyy sinut peittää verholla, jota nimitetään armoksi ja syntien anteeksiantamukseksi. Tämä verho on levitettävä elämämme ylitse, saadaksemme vaeltaa sen alla, kuin vapaan ja avaran taivaan alla. Kuitenkin saamme me siellä tavata muutamia ystäviä, ainakin sen oikean ystävämme, joka voi antaa meille sijan taivaassa ja iankaikkisen elämän, nimittäin rakkaan Herramme, Jeesuksen Kristuksen.

Päivän evankeliumi opettaa siis, että meidän tulee oikein viljellä väärää mammonaa, tehden sillä itsellemme ystäviä, toisin sanoen, palvella sillä ihmisiä, niinkuin väärä huoneenhaltija toisen rahoilla hankki itselleen ystäviä.

Tällä kohdalla kysytään usein, kuinka tämä oppi sopeutuu uskonoppiin. Varsinkin paavilaiset pitävät siitä suurta melua, selittäen asian siten, että teoilla voidaan ansaita taivas, että usko ei muka yksin sitä ansaitse, koskapa Herra tässä sanoo, että ystävät ottavat meidät vastaan iankaikkisiin majoihin. Vaikka he eivät olekaan mahdolliset saamaan selitystä tähän ja muihin kysymyksiin, he kun eivät kuitenkaan niistä välitä, vaan yhä enemmän meitä pilkkaavat ja vainoavat meitä, tahdomme kuitenkin hurskasten tähden lyhyesti vastata tähän kysymykseen.

Ensiksikin paavilaisten täytyy myöntää, että ne ystävät, joista Herra tässä puhuu, ovat ihmisiä, joiden parissa me täällä elämme. Kuinka me muutoin voisimme heille mitään antaa? Toiseksi on heidän myös myöntäminen, etteivät nuo ystävät meidänlaisinamme ihmisinä voi meille taivasta antaa. Yksin Jumala, oikea perheenisäntä, hallitsee taivaassa. Kuinka on siis ymmärrettävä Herran sanat: »Tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla, että he, kun se loppuu, ottaisivat teidät iäisiin majoihin?» Kuinka se on mahdollista?

Selityksen tähän saamme Matt. 25. luvussa olevista Kristuksen sanoista. Siellä hän sanoo viimeisenä päivänä kiittävänsä sitä hyvää, mitä me olemme täällä maan päällä veljillemme tehneet, aivan kuin se olisi hänelle itselleen tehtyä, ja antavansa meille iankaikkisen elämän. Nämä sanat osoittavat, kuka on se oikea ystävä, joka taivaan antaa; se on Kristus. Nuo kurjat kerjäläiset, joita me täällä markoilla tai penneillä olemme auttaneet, eivät sitä anna, vaikka he tosin esirukouksillaan ja muutoinkin voivat meitä palvella ja vuorostaan auttaa meitä.

Meidän on näin ollen vielä vastattava kysymykseen, voimmeko me, niinkuin tästä näyttää, almuilla ostaa itsellemme taivaan ja iankaikkisen elämän. Siihen on pian vastattu. Paavali sanoo: »Kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä» (Room. 14:23.). Siitä johtuu, etteivät uskottomain almut ole ensinkään Jumalalle otollisia, saati että hän antaisi heille niiden tähden iankaikkisen elämän taivaassa. Mutta niiden teot, jotka uskovat Kristukseen ja osoittavat uskonsa teoilla, kelpaavat hyvin Jumalalle heidän uskonsa tähden. Jumala on myös tulevassa elämässä palkitseva heidän tekonsa.

Siitä ei kuitenkaan seuraa, että iankaikkinen elämä saadaan tekojen tähden; se luvataan vain niille, jotka uskovat Kristukseen, niinkuin Kristus itse usein todistaa: »Joka minuun uskoo, hän ei näe kuolemaa iankaikkisesti»; »Minä olen tie, totuus ja elämä»; »Niin on Jumala rakastanut maailmaa, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä» jne.

Tämä vastaus on selvä ja perusteellinen. Apostoli Paavalinkin päätelmä kuuluu: »Kaikki, mikä ei ole uskosta, on syntiä.» Uskon Kristukseen pitää olla olemassa, ennen kuin almu on Jumalalle otollinen teko. Se usko tuottaa iankaikkisen elämän, saa synnit anteeksi ja vaikuttaa sen, että kaikki meidän tekomme ja toimintamme kelpaa Jumalalle, vaikka se itsestään onkin vajavaista ja puutteellista, ja Jumala on sen palkitseva viimeisenä päivänä. Kristus sanoo (Matt. 25.) ja myös Paavali, että kristittyjen ajalliset kärsimykset ja vaivat palkitaan ilolla viimeisenä päivänä.

Kristuksen sanat: »Tehkää itsellenne ystäviä väärällä mammonalla, että he, kun se loppuu ottaisivat teidät iäisiin majoihin», tarkoittavat yksinkertaisesti vain sitä, että jos me olemme Kristuksen opetuslapsia ja teemme hyviä tekoja, Jumala on tulevaisessa elämässä nämä hyvät teot palkitseva. Mutta mitä Paavali sanoo? Tekojen täytyy, ollakseen hyviä, lähteä uskosta. Ja Kristus sanoo, että me uskon kautta saamme synnit anteeksi ja iankaikkisen elämän. Nuo todistukset on sinun uskottava yhtä hyvin kuin nämä tekstin todistukset: ne eivät ole tekaistuja, vaan totisia. Mutta kuinka ne soveltuvat yhteen? Ainoastaan siten, että me uskon kautta Kristukseen saamme synnit anteeksi ja iankaikkisen elämän, ja että Jumalalle tämän uskon tähden kelpaavat meidän almumme ja muut hyvät tekomme, ja että hän on ne runsaasti palkitseva tulevassa elämässä. Vaikka Jumalan palveleminen ja hyvien tekojen tekeminen meiltä käy hitaasti ja työläästi, tulee meidän siihen sitä halukkaammin taipua sen toivon tähden, joka meille on taivaissa talletettuna, niinkuin Paavali sanoo Kolossalaiskirjeen 1. luvussa (5. jakeessa).

Näin tämä raamatunlause on oikein ymmärrettävä, ja tämä on oikea ja perusteellinen vastaus hyviä tekoja koskevaan kysymykseen.

Jumala Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden suokoon meille armonsa ja herättäköön Pyhän Henkensä kautta meidän sydämemme, niin että tällaiset totiset ja ihanat lupaukset ja kehoitukset tuottaisivat meissä hedelmää, ja että sen mukaan asettaisimme elämämme ja viimein autuaiksi tulisimme. Amen.