Päivän evankeliumista on meidän erikoisesti huomattava se armorikas saarna, jonka Jumala on antanut ihmisille, että me näet täällä maan päällä saatamme sanoa toinen toisellemme: Sinun syntisi annetaan anteeksi. Tätä mekin tämän hurskaan kansan kanssa ihmetelkäämme ja sydämestämme kiittäkäämme Jumalaa, joka on senkaltaisen vallan antanut ihmisille. Se on todellakin suuri valta: kristityt saattavat sanoa toinen toisellensa: Veljeni, ole hyvässä turvassa, sinulla on armollinen Jumala; usko vain siihen lupaukseen, jonka minä sinulle julistan Jeesuksen nimeen, niin se on oleva yhtä vahva totuus, kuin jos Jumala itse olisi sinulle sanonut: Sinun syntisi ovat anteeksiannetut.

Tämä valta on, niinkuin kuulemme, saanut alkunsa Herrasta Kristuksesta, ja se on sen jälkeen jäänyt meille ihmisille, varsinkin niille, jotka ovat siinä virassa, jossa heidän on käsketty saarnata evankeliumia, toisin sanoen, parannusta ja syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimeen. Toisillakin kristityillä, vaikka heillä ei olekaan virkaa, on myös käsky hätätiloissa lohduttaa sinua, jos olet syntiesi tähden kiusattu, ja sanoa sinulle: Mitä murehdit? Kristittynä minä sanon sinulle, että päättelet itsestäsi väärin. Jumala ei ole sinulle armoton. Kristuksen tähden saat odottaa häneltä pelkkää armoa. Näistä sanoista saat ammentaa yhtä varman lohdutuksen, kuin jos Kristus itse persoonallisesti taivaastansa niin sinulle sanoisi.

Kaikki riippuu vain siitä, että sydämesi omistaa itselleen tämän lupauksen ja pitää totena, että Jumala on sinulle Kristuksen tähden armollinen. Sen me näemme halvatunkin esimerkistä. Häntä Herra kehoittaa ensin uskoon sanoessaan: »Poikani, ole turvallisella mielin, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi». Heti kun halvattu uskoi nämä sanat, olivat hänen syntinsä totisesti anteeksiannetut.

Samalla tavalla on meidän vielä tänään saatava syntimme anteeksi: me etsimme sanaa ja uskomme sen. Kun siis sielunpaimenesi tai hätätilassa joku kristitty sanoo sinulle: Jumala ei ole sinulle vihainen, kun sinä et vain ole vihainen hänelle, sillä Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden hän on antanut sinulle kaikki syntisi anteeksi; usko vain täydessä luottamuksessa tämä lupaus, anna repiä itsesi kappaleiksi, ennen kuin rupeat sitä epäilemään. Jos epäilet, ei synneistäpäästö sinua ensinkään auta, vaikka itse Jumala kaikkine enkeleineen olisi samaisen päästön sinulle suullisesti lausumassa. Ellei näet ole uskoa, soimataan Herraa Jumalaa valehtelijaksi, ikään kuin ei olisikaan totta se, mitä hän meille lupaa, ja ikään kuin hän ei tahtoisikaan sanaansa täyttää ja pitää. Sellaisesta epäuskon synnistä hyvä Jumala meitä armollisesti varjelkoon! Perkele on erinomainen mestari meitä aina kiusaamaan, että me tekisimme Herran Jumalan valehtelijaksi uskomalla vastahakoisesti Jumalan lupauksia.

Mutta siten, että sydän uskoo, Herrallemme Jumalalle osoitetaan suurin kunnia, ja siihen hän eniten mielistyy. Silloin hänet pidetään totuudellisena, sellaisena Herrana, joka ei voi valehdella, vaikka hän puhuisi aivan mahdottomiakin. Herra Kristus mielistyi erikoisesti näihin ihmisiin sen tähden, että heillä oli niin vahva luottamus häneen, että hän auttaa tuota halvattua miestä. Sen vuoksi hän puhutteleekin tätä ystävällisesti, sanoen: Poikani, sinä olet sairas, perkele on tuottanut sinulle halvauksen, ja Jumala on syntiesi tähden sallinut sen tapahtua. Tästä on tietysti seurauksena pelko ja paha omatunto; sinä ajattelet: Voi, Jumala on minulle vihainen, kuinka minun käyneekään? Luonnollista on, että Jumalan rangaistuksen meitä kohdatessa myös kauhu valtaa mielen. Mutta älä anna, poikani, näiden ajatusten juurtua liian syvälle sydämeesi; älä ajattele: Oi, Jumala ei minusta huoli! Ken ties hän ei enää olekaan minulle armollinen, sillä mitä minä olen Jumalan rinnalla? Älä katso sairauteesi, vaan kuule, mitä minä sanon: Syntisi ovat annetut anteeksi. Päätä siis näin: Vähät halvauksesta, ovathan syntini anteeksi annetut; siitä uskosta ei halvaus eikä muu tauti saa minua estää.

Sanan ja uskon tulee siis näin vaikuttaa yhdessä; ne eivät voi olla ilman toisiaan. Joka uskoo omistamatta Jumalan sanaa, hän uskoo turkkilaisten ja juutalaisten tavalla. He kyllä uskovat Jumalan olevan armollisen ja laupiaan, mutta heiltä puuttuu lupaus. Jumala näet ei ole armollinen sille, jolla ei ole Kristusta. Ja samoin on laita senkin, jolla tosin on sana, mutta ei uskoa, ei hänessä silloin sana mitään vaikuta. Sana ja usko ovat ikään kuin avioliitossa keskenään: kumpaakaan ei voi toisesta erottaa.

Joku haaveksija saattaa uskoa, että maailman loppu tulee neljän viikon kuluttua. Sellainen usko on pelkkää valhetta, sillä sitä varten ei ole mitään Jumalan sanaa. Turkkilainen uskoo, että hänen Muhammedinsa auttaa hänet autuuteen, mutta sekin on pelkkää valhetta, sillä sitä varten ei ole Jumalan sanaa. Samoin paavi uskoo, että kristityn on omilla teoillaan pyrittävä taivaaseen. Sekin on väärä usko, sillä siitä puuttuu Jumalan sana ja lupaus. Samoin saattaa kyllä olla muunkinlaista uskoa: luotetaan ja turvataan johonkin, mutta jos puuttuu sana, se ei ole oikeaa uskoa, vaan pelkkää perusteetonta luuloa, joka ei kelpaa mihinkään.

Mutta meiltä kristityiltä ei puutu sanaa. Onhan meillä sana Jumalan armosta selvänä ja puhtaana. Mutta uskoa meiltä puuttuu, kun emme voi niin lujasti luottaa sanaan kuin meidän pitäisi. Nuo toiset sen sijaan saattavat niin vahvasti uskoa ilman sanaa. Sen aikaansaa perkele ja perisynti, jotka vetävät meitä sanan totuudesta valheeseen. Vaikeaa on sentähden välttää epäuskoa, vaikka meillä onkin sana. Meidän lihallinen järkemme ei tahdo suostua sanaan. Uskoakseen tahtoisi se saada kasin kosketella uskottavia.

Siinä on myös paha henki auttamassa, ettemme ensinkään ota uskossa edistyäksemme; muussa tapauksessa sydämemme olisivat paljon iloisemmat ja rohkeammat. Ajattelehan, jos voisin oikein ja täydellisesti uskoa, mitä Kristus tässä sanoo halvatulle ja mitä seka minulle että sinulle on sanottu kasteessa ja synneistäpäästössä ja joka sunnuntaisin sanotaan julkisessa saarnassakin: minä en saa ensinkään pelätä, että Jumala on minulle vihainen ja armoton, niin etkö luule, että minun täytyisi ilosta ailahdella? Kaikki olisi minusta pelkkää suloisuutta, kirkasta kultaa, ihan iankaikkista elämää! Mutta kun näin ei käy, se todistaa, että vanha Aadam ja perkele ovat yhä vielä vetämässä meitä pois uskosta ja sanasta.

Opi siis, että meillä pitää olla molemmat. Sana sinulla pitää olla. Sitten sinun on uskossa kiinnyttävä sanaan, uskottava sitä niin paljon kuin suinkin, epäilemättä. Silloin sinulla totisesti on kaikki, mitä sana sinulle lupaa, ja mitä sinä ruumiin ja sielun ylläpitämiseksi tarvitset. Joilla ei ole sanaa, niiden mielestä on sangen helppo uskoa. Meillä on näet synnynnäinen paha taipumus uskoa valhetta, sillä siihen sydän helpommin taipuu.

Niinpä paavi ja hänen joukkonsa uskovat lujasti messuihin, pyhien ansioon ja esirukoukseen, luostarilupauksiin, veisuihin, paastoihin ym. Mutta se on väärä, petollinen usko; siinä suoraan sanoakseni portto ja konna yhtyvät. Siinä sydän on portto, ja väärä usko on konna. Mutta me, joilla, Jumalan kiitos, on puhdas morsian (sillä onhan sana puhdas ja hyvä), emme voi niin lujasti ja vahvasti uskoa, vaikka meidän kyllä tulisi vahvasti uskoa. Noiden edellisten taas ei pitäisi uskoa niin lujasti, koska heillä ei ok sanaa. Vanhan Adamimme ja perkeleen vaikutusta on, että me perisynnin kautta olemme langenneet sanan totuudesta valheeseen. Päivän evankeliumista on meidän siis opittava, että meillä ennen kaikkea täytyy olla sana, ja sitten on meidän myös se vahvasti uskottava. Silloin se on meille jumalallinen voima, jonka kautta me saamme synnit anteeksi ja autuuden: me löydämme kaikin puolin avun ja lohdutuksen. Mutta vaikka ei olekaan sanaa, voi tosin olla jonkinlaista uskoa, niinkuin sakramanentinhäiritsijöilläkin, kasteenuusijoilla, turkkilaisilla, juutalaisilla ja paavilaisilla on kullakin oma uskonsa. Mutta se on usko, jolla ei ole sanaa; sellainen usko on meille Aadamin lankeemuksesta myötäsyntynyt, se on toisin sanoen valeusko, johon me luonnostamme voimme luottaa lujemmin kuin Jumalan sanaan.

Kun nyt rakas Herramme Kristus lausui halvatulle näin ja antoi hänelle synnit anteeksi, niin kirjanoppineet rupesivat ajattelemaan, että Kristus pilkkasi Jumalaa antamalla syntiä anteeksi. Tämäkin on tärkeä kohta. Siitä riippuu paljon, ja sen tähden tahdomme ottaa senkin tarkasti huomioon. Me toteamme kaikkien villihenkien ja lahkolaisten yleensä erehtyvän siinä, etteivät ymmärrä, kuinka synnit saadaan anteeksi. Kysypäs paavilta ja hänen tohtoreiltaan! He eivät osaa sinulle sanoa, mitä synneistäpäästö vaikuttaa. Koko paavikunta perustuukin tähän oppiin: armo vuodatetaan ihmiseen salaisen vaikutuksen välityksellä; sen, joka tahtoo siihen päästä, täytyy katua, tunnustaa ja sovittaa syntinsä. Mutta jos kysytään, mitä synneistäpäästö ja päästöavain vaikuttaa, niin he vastaavat, että se on vain ulkonainen järjestys, jota kirkossa ylläpidetään. He eivät siis perusta syntien anteeksiantamusta sanaan ja uskoon, johon se joka tapauksessa on perustettava, vaan omaan katumukseemme, tunnustukseemme ja sovitukseemme. Mutta se on valheellinen oppi; sillä vietellään ja eksytetään ihmisiä väärälle tielle.

Samoin kasteenuusijatkin sanovat: Mitäpä kaste voisi vaikuttaa syntien anteeksisaamiseen? Eihän se muuta ole kuin pivollinen vettä! Vaaditaan Hengen työtä, jos oikein tahdomme päästä puhtaiksi synneistä; ei sitä voi vesi tehdä.Hekin siis erottavat syntien anteeksiantamukSen sanasta; he eivät tyydy siihen, mitä hurskas kansa tässä tekstissä sanoo, että näet ihmisille oli annettu sellainen valta.

Sakramentinhäiritsijät sanovat aivan samoin: Ehtoollisessa on vain leipä ja viini, sentähden ei voida syntiä saada anteeksi sen kautta, hengen on se muka annettava, ei liha mitään auta. Lyhyesti sanoen: ei yksikään lahkohenki, paavin pappi eikä munkki ole voinut käsittää että syntien anteeksiantaminen on ihmisille annettu valta, niinkuin päivän evankeliumissa sanotaan.

Opi siis päättämään asiasta seuraavaan tapaan. Tiedän kyllä ja tunnustan, että yksin Jumala antaa synnit anteeksi. Mutta minun on myös tiedettävä, mistä voin todeta, ovatko syntini annetut anteeksi eli mikä on se väline, jonka kautta synnit annetaan minulle anteeksi. Nyt Pyhä Raamattu opettaa minulle ja kaikille kristityille, että jos tahdon saada syntini anteeksi, minä en saa käydä soppeen, sanoen: Jumalani, anna syntini anteeksi, ja sitten odottaa, että enkeli taivaasta tulee sanomaan minulle: Syntisi ovat annetut anteeksi. Jumala lupaa itse tulla tyköni vakuuttamaan minua syntien anteeksiantamuksesta.

Tämä tapahtuu ensiksi pyhässä kasteessa. Meillä on tästä hänen oma käskynsä: meidät 011 kastettava Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Ja tämän käskyn oheen on liitetty seuraava lupaus: »Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.» -Mutta, väittänet, kastehan on pelkkää vettä! Niin, vettä tosin, mutta ei pelkkää vettä, vaan sen mukana on Jumalan sana. Samoin kun menet sielunpaimenesi luo, jolle tämä tehtävä on erikoisesti uskottu, tai jonkun muun kristityn puheille, ja pyydät saada häneltä lohdutusta ja synneistäpäästöä, ja hän lausuu sinulle: Jumalan puolesta minä julistan sinulle Kristuksen kautta kaikki syntisi anteeksi, silloin saat olla vakuuttunut siitä, että syntisi ovat tuon ulkonaisen sanan kautta todella ja varmasti anteeksi annetut, sillä kaste ja sana eivät voi sinua pettää.

Näin ei ole saarnattu paavikunnassa, eikä sitä vielä tänäkään päivänä paavilainen saarnaaja ymmärrä. Kiittäkää siis Jumalaa tästä armosta ja oppikaa, että Jumala tahtoo antaa synnit anteeksi. Mutta miten? Ainoastaan sen mukaisesti kuin tässä sanotaan, että hän on sellaisen vallan antanut ihmisille. Kristus sen itse pani alulle ja sitten hän käski sitä voimassa pidettäväksi seurakunnassa jatkuvasti maailman loppuun asti: hänen nimeensä saarnataan parannusta ja syntien anteeksiantamusta.

Oppikoon siis jokainen etsimään syntien anteeksiantamusta ihmisiltä eikä mistään muualta. Ainoastaan siten se on löydettävissä, sillä näin kuuluu Herramme Kristuksen käsky: Totisesti minä sanon teille: kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa (Matt. 18:18). Ja samoin: »Joiden synnit te annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut» (Joh. 20:23). Jumala ei voi sietää, että jokainen ryhtyy rakentamaan omia tikapuita eli portaita taivaaseen: hän yksin tahtoo olla rakentaja.

Jos siis tahdot saada syntisi anteeksi, niin kastata heti itsesi, ellet jo ennen ole kastettu. Tai jos olet kastettu, niin muista sitä lupausta, jonka Herra silloin sinulle antoi, äläkä ole epäuskoinen. Mene myös sopimaan lähimmäisesi kanssa ja pyydä sitten synneistäpäästöä. Ja kuullessasi itsellesi julistettavan syntien anteeksiantamusta Jeesuksen nimeen, niin usko se, ja sinä todella sen saat. Käy sitten myös Herran pyhällä ehtoollisella nauttimassa Kristuksen ruumista ja verta, tullaksesi vakuuttuneeksi siitä, että tämä kallis aarre kuuluu sinullekin, on sinun omasi, ja että sinä saat siitä nauttia siunausta.

Emme siis saa ylenkatsoa kastetta, synneistäpäästöä, saarnaa ja Herran ehtoollista, vaan meidän tulee niistä etsiä ja ammentaa syntien anteeksiantamusta. Sitä varten Jumala on näet kutsunut ja asettanut seurakunnanpaimenesi, isän ja äidin ja kristityn lähimmäisesi ja antanut sanansa heidän suuhunsa, että etsisit heiltä lohdutusta ja syntien anteeksiantamusta. Vaikka sen lausuvat ihmiset, niin ei se ole heidän puhettaan, vaan Jumalan sanaa. Siihen on siis lujasti luotettava, halveksimatta sitä.

Sananpalvelijan kastaessa lapsen Kristuksen käskyn mukaan kuulet tosin puhuvan ihmisen, joka omasta puolestaan on samoin syntinen kuin sinäkin; mutta hän toimittaa sen Jumalan käskystä. Kun hän siis sanoo: Minä kastan sinut nimeen Isän jne., niin sinun on kuultava näitä sanoja, aivan kuin Jumala itse olisi ne lausunut. Ja samoin kun synneistäpäästössä julistetaan syntisi anteeksi, niin pidä näitä sanoja yhtä tosina, kuin jos Jumala itse olisi sanat lausunut. Jumala itse julistaakin sinulle päätöksen: olet synnistä vapaa.

Tämä on varsin välttämätöntä oppia ja tietää noiden häijyjen ja ilkeiden lahkohenkien tähden, jotka eivät osaa muuta kuin huutaa ja hokea: Vesi on vettä! Sen me kyllä tiedämme ennestään, ei meidän tarvitse sitä heiltä oppia. Mutta he eivät tiedä sitä, että tämän veden kanssa on Jumalan sana. Sentähden se ei enää ole pelkkää vettä, vaan jumalallista vettä; sitä sananpalvelija ei käytä omasta aloitteestaan; sen Jumala on säätänyt ja antanut sitä varten, että uudesti synnyttäisiin Jumalan valtakuntaan ja päästäisiin vapaiksi synnistä. Samoin kuin Jumala siis antaa sanan, joka ei ole meidän, vaan hänen sanansa, samoin hän antaa myös uskon sanaan; kumpikin on Jumalan työtä, sekä sana että usko. Syntien anteeksiantamuksenkin täytyy siis olla Jumalan työtä, vaikka Jumala sen toimittaa ihmisten kautta. Syntien anteeksiantamusta on siis etsittävä siitä sanasta, joka on ihmisen suussa, ja sakramentista, jota ihmiset toimittavat, eikä mistään muualta, sillä muualta mistään ei sitä löydetä.

Näkeehän jokainen, että minun tekemäni työ on jotain aivan toista kuin Jumalan sana ja Jumalan työ. Kuinka saattavatkaan nuo jumalattomat paavilaiset joutua siihen luuloon, että etsivät syntien anteeksiantamusta omista teoistaan? Kun he viimeisenä päivänä tuovat esiin omia tekojaan ja ansioitaan, niin Kristus on kysyvä heiltä sanoen: Missä siis on minun sanani? Olenhan minä säätänyt seurakuntaani kasteen, ehtoollisen, synneistäpäästön ja saarnan, että ihmiset siten saisivat syntinsä anteeksi ja vakuutuksen minun armostani. Miksi ette niissä pysyneet? Silloin ette suinkaan olisi eksyneet; omine tekoinenne teidän täytyy hukkua.

Ottakaa siis tarkoin vaarin tästä opetuksesta ja tietäkää, mitä varsinaisesti syntien anteeksiantamus on ja miten voidaan tulla siitä varmaksi sekä mistä se on etsittävä ja löydettävä. Sinun ei näet sitä varten tarvitse mihinkään mennä, vaan saat olla kristillisessä seurakunnassa, jolla on sana ja sakramentit. Sieltä löydät varmasti syntien anteeksiantamuksen, et taivaasta, kuten fariseukset arvelivat Kristuksen pilkkaavan Jumalaa, kun tämä antoi syntiä anteeksi, koska syntiä ei voi anteeksi antaa kukaan muu kuin Jumala. Karta sellaista luuloa ja sano: Jumala on liittänyt syntien anteeksiantamuksen pyhään kasteeseen, ehtoolliseen ja sanaan, vieläpä hän on pannut sen jokaisen kristityn suuhun. Kun hän sinua lohduttaa ja julistaa sinulle Jumalan armoa Jeesuksen Kristuksen ansion tähden, niin sinun tulee ottaa se uskolla vastaan, aivan kuin Kristus itse olisi sen sinulle sanonut, niinkuin hän tekstissämme lausui tuolle halvatulle.

Lahkohenget ja intoilijat erehtyvät siis sangen vaarallisesti irrottaessaan syntien anteeksiantamuksen sanasta. Sen saisi tehdä, Jos se olisi ihmisten sana tai ihmisten kaste. Mutta se onkin Jumalan sana ja Jumalan kaste. Joka ne riistää ja kieltää ihmisiltä, hän riistää heiltä syntien anteeksiantamuksen, se on varmaa. Sentähden kasteenuusijat ja muut lahkot ovat kadottaneetkin sekä syntien anteeksiantamuksen että kasteen, ehtoollisen, kristillisen seurakunnan ja kaikki kristilliset teot, kun he hylkäävät sanan, jota he kuulevat kanssaihmisiltään, eivätkä pidä sitä paremmassa arvossa kuin lehmän ammumista. Ja vaikkapa Jumala puhuisikin lehmän taikka muun eläimen suulla, niinkuin hän kerran puhui aasin suulla, ei olisi kuitenkaan hänen sanaansa ylenkatsottava, vaan pidettävä todellisena. Kuinka voidaankaan sitä ylenkatsoa silloin, kun ihmiset sitä puhuvat Jumalan käskyn ja säädännän mukaan? Vaikka siinä kuuletkin ihmisäänen, niin kuulemasi sana ei kuitenkaan ole ihmisten, vaan Jumalan sana, ja sen kautta saat varmasti syntisi anteeksi, kun vain sen uskolla omistat.

Olen tahtonut päivän evankeliumin johdosta erittäin huomauttaa tästä, voidaksenne varustautua vastustamaan lahkohenkiä. Paavikunnassa näet, niinkuin jo mainitsin, tiedetään hyvin vähän tai ei mitään tästä saarnasta. He luulevat ja opettavat, ettei ihmisellä syntiin langettuaan enää ole mitään hyötyä kasteestaan. Jos hän tahtoo saada syntinsä anteeksi, niin oli hänen kaduttava, tunnustettava ja sovitettava syntinsä teoillaan. Näin he ovat puhuneet parannuksesta. Tätä oppia ei perkele vastusta, sillä se ei tuota hänelle mitään vahinkoa, se kun on pelkkää valhetta.

Tosin minun kyllä tulee katua ja sydämestäni olla pahoillani syntieni tähden, mutta siten minä en saa syntejäni anteeksi. Miten siis? Ainoastaan ottamalla vaarin sanasta ja lupauksesta ja uskomalla sen, aivan kuin kuulisin itse Herraa Kristusta, joka asettamiensa palvelijoiden, jopa hätätilassa jokaisen kristityn kautta minulle puhuu; häneen minä katson enkä omaan katumukseeni ja parannukseeni. Mutta he kääntävät asian nurin, hylkäävät sanan, välittämättä siitä, mitä sananpalvelija tai kristitty ihminen Herramme Kristuksen käskyt sanoo. Omaan katumukseensa ja parannukseensa he vain katsovat. Mutta siten he kadottavat Kristuksen ja kaikki, mitä Kristuksessa on. Heidän on siis mahdotonta oikein neuvoa ja auttaa yhdenkään ihmisen omaatuntoa. Sanan, jolla yksin voidaan auttaa, he ovat kadottaneet, ja sen sijaan he ohjaavat ihmisiä omaan parannukseen ja hurskauteen.

Mutta oppikaa te sanomaan ja opettamaan toisia syntien anteeksisaamisesta näin: Jumala puhuu meille kasteessa, synneistäpäastössa, saarnastuolissa ja ehtoollisessa, sananpalvelijoiden ja kaikkein muiden kristittyjen kautta. Heitä meidän tulee uskoa. Niin saamme syntimme anteeksi. Sellaisesta uskosta Jumalan sanaan ei ole paavikunnassa puhuttu sanaakaan, vaan, niinkuin kaikista annekirjoista ja paavien julistuksista näkyy, on syntien anteeksiantaminen asetettu riippuvaksi katumuksesta ja omasta sovittamisesta, toisin sanoen, Se on perustettu pelkkään epävakaiseen mielentilaan. Olkoon tämä nyt puhuttu niistä tekstin sanoista, että Jumala on antanut ihmisille vallan antaa syntejä anteeksi. Nyt tahdomme myös puhua vähän itse tapauksesta.

Halvattu mies on yleinen kuva syntisistä ihmisistä. Tuon taudin luonne on sellainen, ettei sairas voi hallita jäseniään. Jos hän tahtoo liikuttaa jalkaa tai kättä, niin hän ei kykene siihen: raajat ovat hervottomia. Siveysopissaan kreikkalainen filosofi Aristoteles vertaakin sellaiseen ihmiseen hillitöntä, irstasta nuorisoa, jota ei voida ohjata ja pitää kurissa.

Mutta joka tahtoo tehdä oikean vertauksen tästä taudista, verratkoon sitä tekopyhyyteen. Mitä enemmän sellaiset ihmiset yrittävät päästä lähemmäksi Jumalaa ja sovittaa häntä, sitä kauemmaksi he hänestä joutuvat. Luullessaan tehneensä parhaiten he tekevät huonointen, koska heillä ei ole uskoa. Joka nyt tahtoo saada parannusta tähän tautiin, hän tulkoon tänne Kristuksen tykö, joka auttaa ihmeellisellä tavalla. Hän sanoo vain: »Poikani, ole turvallisella mielin, syntisi annetaan sinulle anteeksi.» Nämä sanat tekevät jäsenet jälleen terveiksi ja jänteviksi: ne jaksavat toisiaan nostaa ja kannatella. Sillä missä syntien anteeksiantamus on, siellä ei ole enää sijaa vihalla ja rangaistuksella, toisin sanoen, Jumala ei enää ole meille vihainen, vaan hyväksyy jopa työmmekin uskon tähden Kristukseen.

Sen Herra tahtoo tässä erityisesti osoittaa halvatun miehen esimerkillä. Sairaana, halvattuna tämä makasi vuoteellaan, kädet ja jalat hervottomina. Mutta kun Kristus kaski hänen nousta, niin hän nousi vuoteeltaan terveenä ja raitisna. Vaikka hänet äsken oli vuoteella kotoa kannettu, kantoi hän nyt itse kotiin vuoteensa. Herra tahtoo meitä tästä huomauttaa, että pitäisimme sitä esikuvana, josta voimme oppia, että hänellä on valta maan päällä antaa syntejä anteeksi.

Herran lause »maan päällä» on siis erityisesti huomattava, ettemme turhaan tähyilisi taivaaseen tai ettemme paavin opin mukaan toivoisi syntien anteeksiantamusta kuoleman jälkeen, kiirastulessa, toisten ihmisten tekojen ja ansion kautta. Tässä on kirjoitettuna, että syntien anteeksiantamisen valta on annettu ihmisille maan päällä, kastettaessa, ehtoollisen sakramenttia jaettaessa, synneistäpaästöä julistettaessa ja saarnastuolista saarnattaessa. On varmaa, että, mitä ikinä päästetään maan päällä, se on myös päästetty taivaassa, ja toisaalta, mitä sidotaan (toisin sanoen, kielletään kasteelta, ehtoollisen ja sanan osallisuudesta), se on myös sidottu taivaassa.

Tämä meidän ihmisten valta antaa toinen toisellemme synnit anteeksi tai pidättää ne ei riistä Jumalalta hänen kunniaansa eikä se myös korota meitä jumaliksi, niinkuin ymmärtämättömät ihmiset väittävät. Eihän meillä ole muuta kuin virka, joka ei vaikuta muuta kuin sen, minkä sinä uskot. Minkä uskot, sen saat; jos et usko, et saa mitään. Jumala on siis yhdistänyt tällä viralla meidät niin toisiimme, että kristityn tulee aina lähimmäistänsä lohduttaa, puhutella häntä ystävällisesti ja että hänen tulee uskoa siten saavansa syntinsä anteeksi Kristuksen nimeen. Tämä on oikea johdatus Jumalan tykö ja syntien anteeksisaamiseen. Joka tässä uskossa kuolee, hän kuolee onnellisesti ja autuaasti.

Joka taas kuolee, kuten paavikunnassa opetetaan, luottaen pyhien esirukouksiin, omaan ja toisten ihmisten ansioon, hän kuolee huonosti ja onnettomasti: hänellä ei ole sitä suojelusta matkalle, minkä Herra on antanut ja asettanut tänne maan päälle, hänelle ei nimittäin ole oikeaa sanaa eikä oikeaa synneistäpaästöä. Ja vaikka hän onkin kastettu, hän ei kuitenkaan voi itseään sillä lohduttaa. Sellaisen kurjuuden on perkele aiheuttanut paavin kautta, ja sitä hän uudestaan yrittää lahkojen kautta levittää. Hän ei näet voi sietää sanaa, koska se puhkaisee häneltä silmät ja sokaisee hänet.

Sentähden paavi onkin saatanan uskollisena palvelijana kokonaan poistanut sanan ja asettanut sijaan munkistoja, messuja, pyhiinvaelluksia, anteita ja muita sellaisia. Näitä perkele kyllä voi sietää, sillä ne eivät tuota hänelle vahinkoa. Häntä avustavat myös kasteenuusijat, jotka puhuvat halveksivasti vedestä eli kasteesta. Samoin sakramentinhäiritsijät, jotka puhuvat halveksivasti Herran ehtoollisesta, ikään kuin siinä ei muuta olisi kuin leipää ja viiniä. Nämä kaikki ovat kadottaneet sanan. Karttakaa siis heitä ja oppikaa tietämään, ettei syntien anteeksiantamusta ole missään muualla kuin siellä, missä on sana. Ja tämä sana on kasteessa, ehtoollisessa, synneistäpäästössä ja saarnassa; sentähden on niissä myös syntien anteeksiantamus, vaikka ken hyvänsä väittäisi toisin. Missä sana on, siellä sen seurauksena on usko. Siten oikenee ja vahvistuu halvatun käsivarsi, jota tämä ei ennen jaksanut ensinkään liikuttaa. Mutta missä sanaa ei ole, siellä pysytään halvattuna: on mahdotonta ryhtyä mihinkään tositoimeen.

Olen tahtonut laveammin selittää tätä asiaa sentähden, että paavi ja nuo häijyt lahkot aiheuttavat niin paljon vahinkoa, että jokainen osaisi heitä kavahtaa. Paavi ei neuvo sanaan eikä sakramenttiin; lahkolaisetkin puhuvat sanasta ja sakramentista vain ylenkatseellisesti, heille kun ei kelpaa muu kuin Henki, Henki. Mutta me tiedämme, ettei Pyhä Henki toteuta työtään muutoin kuin sanan ja sakramenttien kautta. Me emme siis voi halveksia sanaa ja sakramentteja, vaan meidän täytyy ehdottomasti pitää niitä suuressa arvossa, kalliina aarteenamme.

Jumala suokoon armossa, että puhtaasti pysyisimme tässä opissa, pysyisimme aina loppuun asti ja tulisimme autuaiksi. Amen.