Päivän evankeliumin pääkohtana on Simeonin ennustus Kristuksesta ja hänen valtakunnastaan, kuinka sen oli käyvä ensiksi juutalaisten, Herran oman kansan keskuudessa ja sitten pakanakunnassa: ihmisten enemmistö loukkaantuu ja pahenee siihen, niinkuin jo kolmantena adventtisunnuntaina kuulimme, mutta kuitenkin useat parantuvat siitä ja saavat avun. Tämän pääasian ohessa meidän on huomioitava muitakin kohtia, joita samalla tahdomme lyhyesti kosketella.

Teksti kertoo, että Jeesus-lapsi juutalaisten tavan mukaan kuuden viikon vanhana kannettiin temppeliin asetettavaksi Herran eteen ja että hänen puolestansa uhrattiin (katso 3. Moos. 12 ja Luuk. 2:22-24), niinkuin myöhemmin saamme kuulla neitsyt Marian kirkonkäymisen eli kynttilämessun päivänä. Silloin vanha Simeon Pyhän Hengen johdatuksesta tuli paikalle, otti Jeesuslapsen syliinsä sanoen hänen olevan sen Vapahtajan ja maailman valon, joka on sekä valaiseva juutalaisia että oleva pakanoidenkin kirkas valo.

Evankelista kertoo päivän tekstissä, että Jeesuksen isä, Joosef, ja hänen äitinsä ihmettelivät sitä, mitä hänestä sanottiin, nimittäin Simeonin puhetta. Joosefia evankelistat sanovat kansan puhetavan mukaan Herran Kristuksen isäksi. Mutta sitä ennen evankelista jo selvästi on poistanut tässä suhteessa väärinkäsitykset sanoessaan, että Jeesus on siinnyt Pyhästä Hengestä ja syntynyt neitsyt Mariasta. Tämä on huomattava, jottei kukaan loukkaantuisi siihen, että Raamattu monissa kohdin puhuu asioista ihmisten puheentavan mukaan. Oli Jumalan salainen työ, että neitsyt Maria tuli raskaaksi; Joosefinkin täytyi se uskoa, sitten kun enkeli oli asian hänelle unessa ilmoittanut.

Kun vanha Simeon, joka korkean ikänsä tähden tuskin enää saattoi mitään nähdä, saapui paikalle ja niin suuresti ylisti tätä lasta, niin useat, jotka sattuivat hänen sanansa kuulemaan, saattoivat pitää niitä vanhuuttaan heikon ukon joutavana jaaritteluna. Mutta se oli kun olikin sellaista puhetta, että evankelistan sanojen mukaan Jeesuksen isä ja äiti sitä suuresti ihmettelivät. He eivät olleet edes enkeliltäkään saaneet niin selvästi kuin nyt Simeonilta kuulla, että Jeesuslapsi on tuleva pakanainkin valoksi.

Älkäämme siis ymmärtäkö Jeesuksen isän ja äidin ihmettelyä niin, etteivät he sitä puhetta olisi muka uskoneet; se oli päinvastoin suuren uskon ja selvän käsityksen merkki ja osoitus. Se onkin uskon oikea luonne, että kuta lujemmin se jotakin asiaa uskoo, sitä enemmän se sitä ihmettelee ja iloitsee, ja päinvastoin, mitä ei uskota, siitä ei välitetä eikä siitä lähde mitään iloa eikä tyydytystä.

Olemme näinä päivinä kuulleet Kristuksen syntymästä, kuinka tämä lapsi on meidän lihaamme ja vertamme ja meidän Vapahtajamme, joka auttaa meitä iankaikkisesta kuolemasta, synnistä ja perkeleen valtakunnastao Jos tämän kaikesta sydämestä uskot, niin kaiketi rupeat sitä niin suuresti ihmettelemään, ettet ikinä voi kylliksi tätä lasta katsella ja häntä ajatella.

Evankelista Luukas siis näillä sanoilla suuresti ylistää sekä Jeesuksen isän että äidin uskoa, kun he olivat siitä iloissaan ja sitä suuresti ihmettelivät, että tämä lapsi oli tuleva valistamaan pakanoita valona, jonka rinnalla kaikki maan kuninkaat ja ruhtinaat ovat pelkkää pimeyttä, itsekin synnin ja kuoleman alaisia ja siten voimattomia auttamaan toisia.

Samalla tavalla meidän tulisi ihmetellä evankeliumia, saadaksemme siitä iloisen ja rohkean mielen ja voidaksemme sanoa: minä olen kristitty, olen kastettu, siis en ensinkään epäile, että Herran Jeesuksen kautta olen ja pysyn synnin ja kuoleman voittajana; taivaan ja kaikkien luotujen täytyy parhaakseni minua palvella. Jos joku maallinen ruhtinas lahjoittaisi minulle samettitakin tai koko kyläkunnan, minä siitä ihastuisin. Mutta mitä ovatkaan tuollaiset lahjoitukset tämän lahjan rinnalla? Vaikkapa minulla olisi Turkin keisarin kruunu, sekään ei olisi mitään Kristuksen perinnön osallisuuteen verrattuna, minä kun saan hänen kanssansa elää iankaikkisesti.

Mutta, mistä löytänet ainoatakaan, jota tämän oikein uskoo ja sydämeensä painaa? Kaikki me kyllä asian tiedämme ja osaamme siitä puhua. Mutta pian me voimme todeta, ettemme sitä oikein usko, kun me emme sitä ihmettele. Jos pelkkä tieto tästä asiasta ja tapauksesta on uskoksi sanottava, totisesti se on kylmää ja puoleksi kuollutta uskoa, muussa tapauksessa me olisimme sekä iloisia että rohkeitakin uskossamme. Onhan kristitty rohkea, autuas ihminen: hän ei välitä perkeleestä eikä mistään onnettomuudesta, sillä hän tietää olevansa Kristuksen kautta kaikkien näiden herra.

Neitsyt Mariallakin oli siis epäilemättä näin ihmetellessään erittäin rohkea ja kerskaava mieli, joka ei perustunut häneen itseensä, vaan Jumalan armoon ja laupeuteen sekä Jeesus-lapseen, kuten Luukas sen kauniisti osoittaa sanoessaan: He ihmettelivät. Eivätkä he ihmetelleet sitä, että hän oli lapsen äiti, vaan sitä, mitä hänestä sanottiin. Samoin kaikki kristityt tekevät, he kun eivät katso siihen, mitä he itse ovat, vaan siihen, mitä heille on annettu; he eivät myös kerskaa itsestään, vaan hänestä, joka heille on kaikki antanut armosta lahjaksi.

Ei siis ole vajavuutta Jumalan antamisessa, vaan vajavuus on siinä, ettemme tahdo Jumalan lahjoja oikein tunnustaa ja ottaa vastaan; jos niin tekisimme, usko kasvattaisi hedelmää, niin että mekin iloiten ihmettelisimme sitä suurta armoa ja hyvyyttä, joka meille tämän lapsen kautta on tapahtunut. Pitäisihän meidän tuntea edes ilon kipinä siitä armosta, että me vaivaiset syntiset olemme oikeutetut vanhurskauteen ja iankaikkiseen elämään, ja pitäisihän sen antaa meille sellaista rohkeutta, ettemme ahdistuksessa ja kiusauksissa vaivu epätoivoon, vaan päinvastoin voimme uhallakin vastustaa sekä perkelettä että maailmaa sanoen: Väli sillä, vaikka minulta hengen riistättekin; kun minulle vain jää tämä lapsi, saatte ryöstää kuoren ja palon; minulle ei siten tapahtuva vahinko ole mitään sen ytimen ja aarteen rinnalla, että minulla on Kristus, joka vapahtaa minut synnistä ja auttaa minut iankaikkisesta kuolemasta ja Jumalan vihan tuomiosta.

Samaan tapaan meidänkin pitäisi ihmetellä Jumalan armoa. Mutta, kuten sanoin, harvat niin tekevät. Kuitenkin on kun onkin joitakuita, joissa tämä toteutuu: he ihmettelevät sitä, mitä Kristuksesta kuulevat. Näille tämä saarna on iankaikkisuusravintoa, johon he eivät koskaan kyllästy, kuten Pietarikin sanoo, että siihen enkelitkin halajavat katsahtaa, 1. Piet. 1:12.

Nyt tahdomme myös kiinnittää huomiomme Simeonin ennustukseen. Se tarkoittaa, niinkuin jo mainitsin, juutalaisia: moni Israelissa oli loukkaantuva Herraan Jeesukseen Kristukseen, mutta myöskin muutamat tulevat hänen kauttansa saamaan parannuksen. Se onkin tämän lapsukaisen, rakkaan Herramme Jeesuksen Kristuksen, varsinainen tuntomerkki. Juuri niin hänen on käyvä, niin maailma on häntä arvosteleva, niin että moni loukkaantuu häneen ja lankeaa. Mutta myös moni on häneen turvaava ja hänen kauttansa nouseva! Se joka siis tahtoo olla kristitty, ottakoon tästä vaarin. Ei tähän ketään pakoteta. Pakon on Jumala antanut ruhtinaille. hallitusmiehille ja oikeudenpalvelijoille. Heille on annettu valta pakottaa ihmisiä noudattamaan lakia ja käyttää väkivaltaa niitä kohtaan, jotka eivät tahdo luopua varastamisesta, murhaamisesta, valehtelemisesta, petoksista ja muista pahennuksista. Kristuksen valtakunnassa sen sijaan ei siten menetellä; ellet tahdo uskoa, saat olia uskomatta, ei sinua tukasta vetäen pakoteta. Aikanansa on kyllä toinen sinua pakottava; silloin ei sinulla olekaan enää pelastumisen mahdollisuutta. Entä, onhannäin usein sanotaansitä vie]ä armon aikaa, ei vielä ä hätää ole. Mutta varmaa on, tiedä se, että jos tahdot autuaaksi tulla, sinun täytyy vastaan ottaa tämä kuningas, joka Simeonin sanojen mukaan on maailmassa pahennuksen kuningas. Aina niitä sentään on sellaisiakin, jotka eivät häneen loukkaannu, vaan ;paranevat, siitä saamme olla varmat.

Tämä on varsin hyödyllinen opetus. Älkäämme kiinnittäkö huomiota suureen joukkoon, joka lankeaa; sille emme voi mitään. Maailmassa ei tule koskaan käymään toisin; siellä, missä tämä kuningas ja hänen valtakuntansa ja sanansa on, suurin osa näyttää häneen loukkaantuvan ja luopuvan pois. Siihen sinun täytyy tottua, jos muuten tahdot kristittynä pysyä ja kiinnittää huomiosi ja liittyä vain pieneen, joka ei lankea pois, vaan pitää kiinni tästä kuninkaasta ja nousee. Kun siis havaitset ihmisten peräytyvän ja lankeavan, niin muista silloin Simeonin ennustusta, joka siten toteutuu.

Paavilaiset häpäisevät kauheasti oppiamme, sitä kovin vastustaen. He eivät oikeastaan siihen loukkaannu, sillä suurin osa heistä hyvin tietää sen olevan puhdasta totuutta, mutta he vastustavat sitä pelkästä ilkeydestä ja kateudesta voidaksensa ylläpitää säätyjänsä ja loistoansa, he kun eivät suurestikaan välitä Kristuksesta ja hänen sanastansa. Vatsa näet on heidän jumalansa. Näin ollen me emme luekaan heitä niiden joukkoon, jotka Kristukseen loukkaantuvat. .Mutta ne oikeastaan loukkaantuvat, jotka tosin eivät ole oikean opin julkisia vihollisia ja vainoojia, vaan sitä kuulevat, tunnustavat ja uskovatkin, että tämä lapsi on maailman Vapahtaja, mutta eivät tahdo taipua siihen tunnustukseen, että meidän tekomme, kaikki mitä teemme Jumalan kunniaksi, eivät ole mitään ansiota. Mitä?he mm. väittävät,olisivatko ne kaikki joutuneet kadotukseen, jotka tähän asti, monen sadan vuoden aikana, ovat eläneet vanhan opin ja uskon mukaan? Sitä emme ikinä usko .

Kun tällaista toteat, niin saatat sanoa: Nyt käy niinkuin pitääkin käydä; neitsyt Marian synnyttämä lapsi onkin pantu lankeamiseksi, ei niille, jotka eivät Jumalasta mitään tiedä, vaan monelle Israelista, toisin sanoen niille, jotka ovat Jumalan kansaa, joilla on hänen sanansa . Juuri näille on tämä lapsi pantu loukkauskiveksi; siihen maailman pyhät ja viisaat törmäävät, kompastuvat, lankeavat ja niskansa taittavat. Ellei siis tätä Jeesuslasta oteta vastaan, meidän täytyy antaa asiain kulkea kulkuansa, sulkea silmämme ja tukkia korvamme, ikään kuin emme lankeamista havaitsisikaan.

Niin juutalaisillekin kävi. Kovin he loukkaantuivat, kun Kristus heidän kanssansa väitellessään sanoi: Te kuolette syntiinne, Joh. 8: Silloin he ajattelivat: Mitä tuo hupsu puhuukaan? Meillähän on Mooses ja profeetat, tiedämmehän me, mikä on oikein ja mitä Jumala meiltä tahtoo. Onko tämä kaikki tyhjän arvoista! Eikö se mitään auta! Pitääkö meidän ensin saada rakentajan pojalta opetusta siitä miten me autuaiksi tulemme? Silloin he törmäsivät loukkauskiveen ja lankesivat.

Samoin tekevät nykyään paavin hengelliset, minä tarkoitan parhaimpia heistä, sillä suurin osa on, kuten jo sanoin, vatsanpalvelijoita. He soimaavat oppiamme perkeleen valheeksi ja villitykseksi sanoen: mehän rukoilemme, paastoamme ja elämme niin ankarasti kuin suinkin; eikö tämä mitään hyödyttäisi? Eikö sellainen elämä olisikaan Jumalalle otollista? Hyvä, ruvetkaamme siis harjoittamaan ylensyömistä, juoppoutta, haureutta, ehkä me siten paremmin kelpaamme Jumalalle tulemme taivaan valtakuntaan, koskapa Kristus kuuluu, kuten luterilaiset saarnaavat, ottavan vain syntisiä vastaan eikä vanhurskaita. Sellaiset loukkaantuvat Jeesus-lapsen ja lankeavat niin vaikeasti, etteivät ikinä enää nouse.

Jos siis tahdot olla kristitty, niin muista jo etu käteen ja ole varma itä, ettei Herrasi Kristus, et sinä itse eikä sinun uskosi eikä tekosi koskaan kelpaa maailmalle. Tässähän kuulet, miten Herrasi Kristus on Jumalan kansallekin laukkauskivenä ja kompastuksen kalliona: siihen kompastuvat, loukkaantuvat ja lankeavat kaikki, jotka itse tahtovat olla suuria, viisaita ja pyhiä. Jos siis tahdot turvata tähän kuninkaaseen, niin valmistaudu siihen kohtaloon, että maailma joukoinensa pitää sinua houkkana, harhauskoisena ja villitsijänä, sillä luuta ei ole ajattelemistakaan. Ellet siihen antaudu, niin anna hänen olla, sillä kaikkien niiden, jotka tahtovat olla kristityitä ja Kristuksen kautta tulla autuaiksi, täytyy Vapahtajansa kanssa olla muille pahennukseksi ja lankeamiseksi, heitä kun pidetään harhaoppisina ja viettelijöinä. Tämä on Simeonin ennustuksen ensimmäinen osa.

Päivän evankeliumi mainitsee vielä erään seikan, joka on otettava tarkoin huomioon. Jeesus-lapsi ei ole pantu vain lankeemukseksi, vaan myöskin nousemukseksi monelle Israelissa.Nämä ovat niitä, jotka tunnustavat Kristuksen kuninkaaksensa ja hänen kauttansa nousevat antaen hänen tähtensä alttiiksi ruumiinsa ja henkensä, jos niin vaaditaan. He tietävät, etteivät he itse voi itseänsä auttaa. Apu on löydettävissä vain hänestä, jonka enkelit jouluyönä nimittivät Vapahtajaksi ja jonka Simeon tekstissämme ennustaa olevan monelle nousemukseksi. He tunnustavat ja tietävät olevansa viheliäisiä, avuttomia syntisiä, jotka ovat syvälle langenneet; sen tähden he ojentavat kätensä ja tarttuvat ilolla perustus- ja kulmakiveen, nousevat häneen nojaten, uskovat häneen eivätkä joudu häpeään, 1. Piet. 2:6 - suureen joukkoon, joka lankeaa; sille emme voi mitään. Maailmassa ei tule koskaan käymään toisin; siellä, missä tämä kuningas ja hänen valtakuntansa ja sanansa on, suurin osa näyttää häneen loukkaantuvan ja luopuvan pois. Siihen sinun täytyy tottua, jos muuten tahdot kristittynä pysyä ja kiinnittää huomiosi ja liittyä vain pieneen, joka ei lankea pois, vaan pitää kiinni tästä kuninkaasta ja nousee. Kun siis havaitset ihmisten peräytyvän ja lankeavan, niin muista silloin Simeonin ennustusta, joka siten toteutuu. Paavilaiset häpäisevät kauheasti oppiamme, sitä kovin vastustaen. He eivät oikeastaan siihen loukkaannu, sillä suurin osa heistä hyvin tietää sen o]evan puhdasta totuutta, mutta he vastustavat sitä pelkästä ilkeydestä ja kateudesta voidaksensa ylläpitää säätyjänsä ja loistoansa, he kun eivät suurestikaan välitä Kristuksesta ja hänen sanastansa. Vatsa näet on heidän jumalansa. Näin ollen me emme luekaan heitä niiden joukkoon, jotka Kristukseen loukkaantuvat. Mutta ne oikeastaan loukkaantuvat, jotka tosin eivät ole oikean opin julkisia vihollisia ja vainoojia, vaan sitä kuulevat, tunnustavat ja uskovatkin, että tämä lapsi on maailman Vapahtaja, mutta eivät tahdo taipua siihen tunnustukseen, että meidän tekomme, kaikki mitä teemme Jumalan kunniaksi, eivät ole mitään ansiota. Mitä?he mm. väittävät,olisivatko ne kaikki joutuneet kadotukseen, jotka tähän asti, monen sadan vuoden aikana, ovat eläneet vanhan opin ja uskon mukaan? Sitä emme ikinä usko . Kun tällaista toteat, niin saatat sanoa: Nyt käy niinkuin pitääkin käydä; neitsyt Marian synnyttämä lapsi onkin pantu lankeamiseksi, ei niille, jotka eivät Jumalasta mitään tiedä, vaan monelle Israelista, toisin sanoen niille, jotka ovat Jumalan kansaa, joilla on hänen sanansa . Juuri näille on tämä lapsi pantu loukkauskiveksi; siihen maailman pyhät ja viisaat törmäävät, kompastuvat, lankeavat ja niskansa taittavat. Ellei siis tätä Jeesuslasta oteta vastaan, meidän täytyy antaa asiain kulkea kulkuansa, sulkea silmämme ja tukkia korvamme, ikään kuin emme lankeamista havaitsisikaan. Niin juutalaisillekin kävi. Kovin he loukkaantuivat, kun Kristus heidän kanssansa väitellessään sanoi: Te kuolette syntiinne, Joh. 8: Silloin he ajattelivat: Mitä tuo hupsu puhuukaan? Meillähän on Mooses ja profeetat, tiedämmehän me, mikä on oikein ja mitä Jumala meiltä tahtoo. Onko tämä kaikki tyhjän arvoista! Eikö se mitään auta! Pitääkö meidän ensin saada rakentajan pojalta opetusta siitä miten e autuaiksi tulemme? Silloin he törmäsivät loukkauskiveen ja lankeavat. Samoin tekevät nykyään paavin hengelliset,minä tarkoitan parhaimpia heistä, sillä suurin osa on, kuten jo sanoin, vatsanpalvelijoita. He soimaavat oppiamme perkeleen valheeksi ja villitykseksi sanoen: mehän rukoilemme, paastoamme ja elämme niin ankarasti kuin suinkin; eikö tämä mitään hyödyttäisi? Eikö sellainen elämä olisikaan Jumalalle otollista? Hyvä, ruvetkaamme siis harjoittamaan ylensyömistä, juoppoutta, haureutta, ehkä me siten paremmin kelpaamme Jumalalle tulemme taivaan valtakuntaan, koskapa Kristus kuuluu, kuten luterilaiset saarnaavat, ottavan vain syntisiä vastaan eikä vanhurskaita. Sellaiset loukkaantuvat Jeesus-lapsen ja lankeavat niin vaikeasti, etteivät ikinä enää nouse. Jos siis tahdot olla kristitty, niin muista jo etu käteen ja ole varma itä, ettei Herrasi Kristus, et sinä itse eikä sinun uskosi eikä tekosi koskaan kelpaa maailmalle. Tässähän kuulet, miten Herrasi Kristus n Jumalan kansallekin laukkauskivenä ja kompastuksen kalliona: Siihen kompastuvat, loukkaantuvat ja lankeavat kaikki, jotka itse tahtovat olla suuria, viisaita ja pyhiä. Jos siis tahdot turvata tähän kuninkaaseen, niin valmistaudu siihen kohtaloon, että maailma joukoinensa pitää sinua houkkana, harhauskoisena ja villitsijänä, sillä luuta ei ole ajattelemistakaan. Ellet siihen antaudu, niin anna hänen olla, sillä kaikkien niiden, jotka tahtovat olla kristityitä ja Kristuksen kautta tulla autuaiksi, täytyy Vapahtajansa kanssa olla muille pahennukseksi ja lankeamiseksi, heitä kun pidetään harhaoppisina ja viettelijöinä. Tämä on Simeonin ennustuksen ensimmäinen osa. Päivän evankeliumi mainitsee vielä erään seikan, joka on otettava tarkoin huomioon. Jeesus-lapsi ei ole pantu vain lankeemukseksi, vaan myöskin nousemukseksi monelle Israelissa.Nämä ovat niitä, jotka ennustavat Kristuksen kuninkaaksensa ja hänen kauttansa nousevat antaen hänen tähtensä alttiiksi ruumiinsa ja henkensä, jos niin vaaditaan. He tietävät, etteivät he itse voi itseänsä auttaa. Apu on löydettävissä vain hänestä, jonka enkelit jouluyönä nimittivät Vapahtajaksi ja jonka Simeon tekstissämme ennustaa olevan monelle nousemukseksi. He tunnustavat ja tietävät olevansa viheliäisiä, avuttomia syntisiä, jotka ovat syvälle langenneet; sen tähden he ojentavat kätensä ja tarttuvat ilolla perustus- ja kulmakiveen, nousevat häneen nojaten, uskovat häneen eivätkä joudu häpeään. I . Piet. 2:6. Sitävastoin nuo toiset houkat, jotka itse luulevat seisovansa vakavina, mitään armoa tai apua tarvitsematta, päistikkaa syöksyvät hänen päällensä, pilkkaavat ja kiroavat häntä avoimesti. Kun näin huomaat käyvän, niin älä ole milläsikään, älä ole näkevinäsikään; niinhän tälle lapselle onkin käyvä, kuten Simeon ennustaa. Katso sinä vain tuota toista, vaikkakin pienempää joukkoa, joka hänen kauttansa nousee, noita vaivaisia syntisiä, jotka sydämestään pelkäävät Jumalan vihaa ja tuomiota; heidät tämä lapsi tekee pyhiksi ja vanhurskaiksi. Samoin tekee hän nekin, jotka tunnustavat eläneensä eksytyksissä ja tietämättömyydessä, viisaiksi, auttaa ja autuuttaa kaikki kadotetut ja tuomionalaiset. Opi luottamaan häneen, äläkä anna kenenkään johdattaa itseäsi pois tämän lapsen tyköä!

Minä olen monta vuotta ahkerasti miettinyt, kuinka voisin saarnata Herrasta Kristuksesta niin, että se kelpaisi jokaiselle, ettei kukaan siihen loukkaantuisi ja pahenisi; mutta sehän on aivan mahdotonta. Meidän tulee siis totuttautua tähän ja oppia vastaamaan niille, jotka väittävät tähän tapaan: paavikunnassa oli kaikki hiljaista ja siivoa, ei sieltä kuulunut harhaoppisuutta ja riitaisuuksia, mutta tämän opin ilmaannuttua on monta pahennusta syntynyt; siitä siis on ollut hyvin vähän taikka ei mitään hyötyä. Näille viisastelijoille saatat vastata tämän evankeliumin johdolla pyhän Simeonin ennustuksesta, että kaikkialla, missä puhdasta oppia Kristuksesta saarnataan, on varmasti seurauksena, että muutamat lankeavat siitä ja aiheuttavat pahennusta. Oikea oppi on kuitenkin aina kantava hedelmääkin: toiset uskovat Kristukseen ja nousevat hänen kauttansa, nimittäin juuri nuo viheliäiset ja murheelliset sielut, jotka tästä opista löytävät lohdutuksensa ja ilonsa.

Vastustajamme eivät kuitenkaan tahdo tätä nähdä, vaan katsovat niihin lankeemuksiin ja pahennuksiin, joita ei voida estää, ei opin vuoksi, sillä se on puhdas, oikea ja hyvä, vaan ihmisten tähden, jotka eivät siinä oikein käyttäydy eivätkä tahdo sitä noudattaa. Jos kuitenkin asiaa oikein ajattelet, niin olet valmis suoraan vastaamaan tähän tapaan: Eiköhän ollut parempi, että paavikunnassakin olisi tapahtunut pahennuksia ja lankeemuksia, niinkuin meidän aikanamme, kuin että siellä näköjään oli kaikki hiljaista ja rauhallista, mutta perkele kuitenkin kaikkialla hallitsi epäjumalisessa menossa ja väärällä opilla seka vajotti joukoittain sieluja helvettiin? Kukapa ei ennemmin kärsisi ajallista kuin iankaikkista vahinkoa? Ja se oli kun olikin sanomattoman suuri, iankaikkinen vahinko, kun paavikunnassa ei ollut oikeaa sanan saarnaa, Jumalan tuntemista eikä jumalanpalvelusta. Olemme jo useita vuosia kuulleet valtiopäivilläkin keskusteltavan itä, millä tavalla saataisiin asiat järjestetyksi, niin että saarnattaisiin kaikille mieliksi eikä kenellekään pahennukseksi. Mutta varmaa on, että pahennuksien ja lankeemuksien kadotessa Kristus on myös kadonnut; sillä missä ikinä hän ilmestyy, siellä nousee hänestä hälinä, jopa moni pahenee.

Hän, rakas Herramme Kristus, on evankeliumissaan tullut meidän tykömme, ennen kuin me tiesimme aavistaakaan, aivan kuin hän tuli juutalaisillekin. Meidän olisi siis pitänyt suuresti kiitollisina ottaa hänet vastaan sekä ylistää sydämestämme Jumalaa hänen sanomattoman suuresta armostansa. Mutta miten onkaan käynyt? Paavi ja piispat närästyvät, arvellen, että hänen olisi pitänyt heiltä ensin kysyä lupa, vasta heiltä luvan saatuaan hän olisi voinut ruveta tätä oppia saarnaamaan ja muuttamaan seurakunnan laitoksia. Siitä alkaa suuri pahennus. Kristus ei näet tahdo heittää saarnaamistaan, vaikka paavi a piispat eivät ota sitä kärsiäkseen. Siitäpä alkaa leikki; se Simeonin ennustus toteutuu kaikkina aikoina, että tämä lapsi on pantu lankeemukseksi monelle Israelissa.

Pahennukset siis kumminkin tulevat, niinkuin Paavali sanoo: Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin, 1. Kor. 11:19. Jumalan sana joutuu vainon alaiseksi. Kuitenkin Kristus pysyy, ja toiset nousevat hänen kauttansa ja tulevat autuaiksi. Mutta noiden toisten täytyy kukistua; he tahtovat muuttaa Kristuksen toisenlaiseksi, kuin Isä Jumala on hänet säätänyt ja asettanut, hän kun on annettu avuksi hädässä, että häneen nojauduttaisiin, turvattaisiin ja siten päästäisiin nousemaan. Mutta kun suurin osa ihmisistä on niin tyhmiä, etteivät tahdo. tähän pelastuskallioon nojautua, vaan syöksyvät sitä vastaan ja loukkaantuvat. Se ei ole kiven syy, vaan vika on niissä mielettömissä ihmisissä, jotka siihen kompastuen surkeasti ruhjoutuvat. Tämä perustus- ja kulmakivi on kun onkin Jumalan laskema ja asettama, iinkuin on kirjoitettu Jes. 28:16, että häneen uskottaisiin, hänen kauttansa noustaisiin ja autuaaksi tultaisiin.

Evankeliumia ei siis saa pitää sellaisena oppina, joka ei muuta tuota ;uin toraa ja eripuraisuutta maailmaan, niinkuin paavi ja piispat väittävät, - he itse muka ovat aivan puhtaat eivätkä olisi koskaan aiheuttaneet mitään hämmennystä eivätkä antaneet synnillänsä ja epäjumalisella menollansa aihetta kaikenlaisiin rangaistuksiin ja onnettomuuksiin! Jos he vain antaisivat tämän opin rauhassa olla ja vapaasti edistyä, taukoaisivat myöskin eripuraisuudet ja muut vitsaukset. Mutta kun he kaikin tavoin vastustavat tätä oppia eivätkä tahdo antaa sen edistyä omaa uraansa, niin ei ole ihme, jos Jumalakaan ei kohtele heitä niinkuin he itse tahtoisivat.

Juutalaisetkin loukkaantuivat Kristukseen, vaikka hän ei siihen antanut vähintäkään syytä. Päinvastoin hän olisi halunnut, ja hän oli sitä varten tullutkin, että he häneen uskoisivat ja siten tulisivat autuaiksi. Mutta kun he eivät tahtoneet, syy ei ollut hänen. Heidän olisi pitänyt noudattaa häntä, Herraansa, joka oli heille luvattu ja nyt ilmestynyt, loukkaantumatta hänen alhaiseen ja halpaan muotoonsa. Samoin meidänkään ei pitäisi antaa nykyisten pahennuksien -viedä itseämme harhaan, vaan meidän pitäisi noudattaa evankeliumia ja siinä pysyä. Se, joka ei tahdo ja siihen sitten loukkaantuu, syyttäköön itsepäisyyttänsä ja epäuskoista sydäntänsä, älköön evankeliumia. Tämä on Simeonin ennustuksen ensimmäinen osa.

Simeon sanoo vielä kääntyen erityisesti Jeesuksen äidin, Marian puoleen: Ja myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä, että monen sydämen ajatukset tulisivat ilmi. Tämä lause ei tunnu ensinkään soveltuvan yhteen sen evankelistan puheen kanssa, että Simeon siunasi heitä. Päinvastoin kuuluvat nuo sanat »sinun sielusi lävitse on miekka käyvä», sangen kovilta ja tylyiltä. Mutta tämä ei olekaan mainittu vain neitsyt Marian tahi Herran Kristuksen tähden, jotka eivät sitä tarvitse, vaan se on kirjoitettu opiksemme, että me sen mukaan ojentuisimme.

En näet minä eikä kukaan apostoleistakaan olisi voinut aavistaa, saati uskoa, että maailmassa olisi voinut olla niin suurta pahuutta, ennen kuin evankeliumi tullessaan sen päivän valoon toi. Entisinä aikoina on paavikunnassa ollut monta jaloa ja hurskasta ihmistä, jotka elivät hyvin kunniallisesti ja siveästi. On ollut viisaita ja ymmärtäväisiä ihmisiä, joiden olisi voinut valalla vannoa sydämessänsä tarkoittaneen kaikkea hyvää. Niin kauan kuin ei evankeliumia saarnata, maailma loistaakin sangen kauniina taitonsa, viisautensa, siveytensä ja kunniallisuutensa vuoksi.

Vieläkin kauniimmalta se näyttää hengellisessä asussaan, sommiteltuaan hengellisiä elämänmuotoja ja jumalanpalvelusmuotoja. Sen olemme kyllä nähneet paavikunnassa; kaikkien, jotka sen näkivät, täytyi myöntää sen olevan pyhää ja jumalista menoa. Tästä sekä maallisten avujen että hengellisyyden loistosta ihmisjärkikin pettyy siinä määrin, että, jos se olisi saanut jatkua eikä evankeliumi olisi tuonut ilmi sen varjossa piilevää ilkeyttä, ulkokultaisuutta ja epäjumalisuutta, kaikki sen elämän noudattajat olisivat menneet helvettiin, säilyttäen hurskauden, viisauden, pyhyyden ja nöyryyden varjon.

Mutta kun evankeliumi tulee, ja kun ruvetaan saarnaamaan siitä lapsesta, joka Simeonin ennustuksen mukaan on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan, silloin vasta tulee ilmi ja päivän selväksi tuleekin, että kaikki ne, joita maailma ennen piti elävinä pyhimyksinä, ovatkin suurimpia syntisiä, viisaimmat suurimpia houkkia, nuo hiljaiset ja lempeät sielut mitä verenhimoisimpia murhaa;ja; varmaankaan evankeliumilla ei ole kiukkuisempia vihollisia kuin juuri nuo maailman korkeat, älykkäät, viisaat, avurikkaat ja pyhät ihmiset! Mitä enemmän nämä avut heitä kaunistavat, sitä kiukkuisemmin he raivoavat evankeliumia vastaan. Se todetaan siitäkin, että kuta tarkemmin munkki noudattaa munkkikuntansa sääntöjä, kuta enemmän hän rukoilee, kuta ankarammin hän paastoaa, sitä rajummin hän vastustaa evankeliumia, kun se alkaa vaikuttaa. Tämä on suuri vastus ja itsessäänkin jo sangen kauhea asia.

Sitähän Simeon tässä juuri sanookin. Oi, kuinka suuressa kunniassa onkaan maailma niin hengellisessä kuin maallisessakin suhteessa! Se tahtoo elää siveästi, jopa itseään kieltäenkin, kunhan vain kaikki luulevat heitä enkeleiksi ja Jumalan lapsiksi heidän suuren pyhyytensä ja viisautensa tähden. Kukaan ei voi eikä tahdo uskoa, että jalon kuoren alla piilee niin suuri ilkeys ja niin turmiollinen myrkky. Kaikki siinä pettyvät. Ei ole maailmassa mitään muuta viisautta, joka oikein voi nähdä ja arvostella tätä, kuin saarna Kristuksesta, pyhä evankeliumi. Se puhkaisee turmiollisen paiseen, niin että jokainen havaitsee, millainen saasta ja vahingollinen myrkky sen alla piilee. Niin pian kuin tämä saarna alkaa maailmassa kaikua, suuttuvat siihen hienot ihmiset; silloin suuret pyhimykset rupeavat siinä määrin ulkokultailemaan, että he aivan halkeavat, ja koko maailma näkee, ettei heissä oikeastaan olekaan muuta kuin tekopyhyyttä ja koirankuria.

On oivallisia ruhtinaita, jotka ovat saaneet viisautta ja ymmärrystä ja jotka sydämestään tahtovat kansaansa oikein hallita, eivät ole ahneita eivätkä ylensyömäreitä ja juomareita, tahtovat itse tutkia kaikki asiat, ettei kenellekään vääryyttä tapahtuisi, ovat puhtaita ja kunniallisia avioliitossansa, lyhyesti sanoen: jos kerran hallitsija olisi valittava, pitäisi valita sellainen mies, jota todella voisi kiittää ymmärtäväiseksi, hurskaaksi ja pyhäksi ruhtinaaksi, varsinkin, jos häntä saisi arvostella sen vanhan mallin ja kaavan mukaan, joka on vallalla paavikunnassa, missä rukoukset, paastot, hartaushetket, alttarien säätämiset, kirkot, kappelit ja uudet jumalanpalvelusmuodot ovat tahallisesti laitetut sitä varten, että ihmiset niitä ihmetellen, suu auki katsella töllistelisivät.

Mutta annapa evankeliumin esiintyä, niin pian havaitset, etteivät nuo hurskaat herrat olekaan muuta kuin ulkokultaisia ja sellaisiksi he pian osoittautuvat töissänsäkin, heistä kun tulee kauheita murhaajia, jotka vuodattavat paljon viatonta verta, harjoittavat pahoja juonia, langeten evankeliumia vastustaessaan synnistä toiseen, kuten muinoin kuningas Aahas koettaessaan kaikin tavoin estää ja tukahduttaa Jumalan sanaa. Aivan täytyy kummastellen sanoa: Kuka olisi voinut luulla niin suurten syntien piilevän näin kauniin ja pyhän elämän varjossa? Vain evankeliumi voi sellaisen pahuuden paiseen puhkaista, yksin se saattaa tuoda päivän valoon tämän myrkyn.

Ennen minäkin ajattelin, että jos kerran joku ottaa vastaan evankeliumin, niin totta kai paavi kardinaalinensa, piispoinensa ja pappeinensa sen ottaa vastaan ja hyväksyy, sillä olivathan he maailman silmissä muita parempia ja hurskaampia ihmisiä. Mutta nyt olemme kyllä nähneet, ettei evankeliumilla olekaan sen kiivaampia ja kiukkuisempia vihollisia, kuin juuri paavi pappeinensa, korkeakoulujensa, tohtoreinensa, munkkeinensa ja muine hengellisinensä. Sitä Simeon tarkoittaa sanoessaan Marialle, että tämä lapsi on nostava maailmassa paljon melua ja saattava häpeään kaikki ne, jotka pitävät toisia ja itseään elävinä pyhimyksinä.

Silloin myöskin monen sydämen ajatukset tulevat ilmi. Silloin saatetaan sanoa: Katso, tuossakin miehessä, joka maailman silmissä näyttää niin pyhältä, että hänelle hänen ymmärryksensä, siveytensä, pyhyytensä ja hurskautensa tähden voitaisiin uskoa vaikka koko maailma hallittavaksi ja taivaan valtakunnan avaimet käteen, juuri tuossa miehessä piilee niin paljon pahuutta, jumalanpilkkaa, epäjumalisuutta, kateutta, vihaa, murhamieltä, tietämättömyyttä jne., että niitä kaikkia ei taida sanoakaan. Hän ei näet voi kuulla eikä kärsiä Jumalan sanan totuutta, vaan hän puolustaa epäjumalista menoa murhaa ihmisiä Jumalan sanan tähden, hukuttaisipa koko maan ja kansan vereen, jos se olisi hänelle mahdollista, tukahduttaaksensa evankeliumin. Sellainen sydän mahtaa olla kovin katkera ja myrkkyä täynnä; ei luulisi sellaista olevan ainoallakaan ihmisellä, saati sillä henkilöllä, jota maailma pitää hurskaana, kunniallisena, siveänä, viisaana ja avurikkaana. Siten Simeonin sanojen mukaan Jeesuslapsi ilmoittaa monen sydämen ajatukset.

En minäkään ensimmältä luullut maailman olevan niin pahan evankeliumia kohtaan, minä päinvastoin luulin jokaisen rupeavan ilosta hypähtelemään saatuaan sitä kuulla, kun kerrankin viheliäiset sielut pääsevät vapaaksi paavilaisuuden kauhistuksesta ja sen surkeasta sorrosta ja [Kristuksen kautta saavat armosta ne aarteet, joita he tähän asti sanomattomilla uhrauksilla, työllä ja vaivalla turhaan tavoittelivat. Ja varsinkin minä toivon, niinkuin jo mainitsin, että piispat ja oppikoulut sydämen halulla ottaisivat sen vastaan.

Mutta kuinka onkaan käynyt? Juuri tämän saarnan tähden he tallaavat meidät jalkoihinsa, eivätkä ketkään ole meille niin vihamieliset kuin juuri nuo hengelliset. Siihen meidän täytyy tottua; me emme saa maailman pahuuden tähden lakata evankeliumia saarnaamasta, vaan meidän tulee sitä rohkeasti jatkaa. Onhan se sellainen oppi, joka opettaa meitä oikein tuntemaan perkeleen ja hänen valtakuntansa jäsenet: hän joukkoinensa on Jumalan vihollinen samoin kuin maailmankin, silloinkin kun se näyttää parhaimmalta, puhtaimmalta ja hurskaimmalta. Sitä minä en olisi ennakolta voinut luulla enkä uskoa, että niin suuri Jumalan ja hänen sanansa halveksiminen hallitsisi sellaisiakin ihmisiä, jotka ulkonaisesti näyttävät niin hurskailta. Mutta evankeliumi opettaa ja tekee silminnähtäväksi meille, että perkele riivaa sekä paavia että piispoja, ruhtinaita, aatelisia, porvareita ja talonpoikia, kun he eivät ota vastaan tätä autuaallista opetusta, vaan jopa sitä ylpeästi halveksivat ja vainoavat. Tätä perkeleellistä pahuutta minä en nähnyt heissä ennen evankeliumin ilmestymistä, vaan luulin noiden ihmisten olevan Pyhää Henkeä täynnä; vasta Kristus sanallansa ilmoitti, että he olivatkin perkeleen riivaamia.

Ja minkä tähden hän näitä ilmoittaa? Meille opetukseksi ja myöskin lohdutukseksi. Opetukseksi sitä varten, ettemme peljästyisi nähdessämme näin pyhien henkilöiden olevan tuollaisia perkeleitä, niin että meidän kummastellen täytyy sanoa: Kuinka noinkin hieno ruhtinas, noinkin aimo porvari ja näin kelpo aviomies voi vaipua niin suureen sokeuteen ja pahuuteen, ettei voi kärsiä Jumalan sanaa, vaan on sille aivan vihamielinen? Siihen tämän päivän evankeliumi antaa vastauksen ja opetuksen; se sanoo syyksi sen, että ennen sydämen ajatukset olivat salassa, mutta nyt on ilmestynyt sydänten tutkija, joka sanallansa on sytyttänyt sellaisen valon sydämeemme, että voimme nähdä, mitä ajatuksia ihmisillä on. Niitä eivät he itse eivätkä muutkaan ole ennen nähneet; nyt niiden on täytynyt tulla päivänvaloon ja julkisuuteen.

Perkele tosin on ennen ollut yhtä hyvä valehtelija ja murhaaja kuin nykyäänkin, mutta hän oli niin koreaksi kaunistettu, ettei häntä tunnettu, vaan luultiin valkeuden enkeliksi. Mutta nyt, evankeliumin valkeuden paistaessa hänen silmiinsä, näet, mitä hänessä piilee: hänessä ei koskaan ole muuta ollutkaan kuin valheen, petoksen ja murhan mieltä. Sen näkee aivan hyvin hänen jäsenistänsä. Ne ovat aivan samankaltaisia, alkaen ylhäisimmästä herrasta halvimpaan työläiseen asti; kuta hurskaammalta ja pyhemmältä mies näyttää, sitä suurempi konna hän on, täynnä myrkkyä ja jumalanpilkkaa. Sellaisia he ovat tosin aina olleet, mutta he ovat osanneet säilyttää pahuutensa povessansa ja salata sen muilta. Siihen Jumala evankeliumillansa on nyt tehnyt aukon: sydämen ajatukset, niinkuin Simeon sanoo, tulevat ilmi, eikä siis niitä enää voida pitää salassa.

Toiseksi tällainen sydänten ajatusten ilmoittaminen meille lohdutukseksikin. Koska näet maailma ei voi kuulla eikä kärsiä Jumalan sanaa, vaikka sillä kuitenkin on niin suuri pyhyyden muoto, ei meidän pidä sitä peljätä, vaan me saamme tehdä siitä sen selvän johtopäätöksen, että se on kuin onkin kaikkineen ilkeän perkeleen oma, näyttäköön kuinka hurskaalta ja pyhältä tahansa, koska siinä piilee sellainen häijyys, ettei se voi sietää Jumalan sanaa, vaan vainoaa sitä; sen avut ja pyhä elämä eivät siis olekaan muuta kun saastojen peite.

Ymmärtäväisyys, viisaus ja siveys eivät suinkaan itsessään ole mitään pahaa. Mutta perkele opettaa käyttämään pahuuden peitteeksi näitä hyviä avuja, verhoamaan niillä jumalanpilkan ja hänen sanansa vainoamisen kauheat synnit.

Neitsytelämää ylistetään suuresti; se onkin erinomainen, vaikka harvinainen lahja. Mutta mitä arvelisit neitsyestä, joka olisi murhannut isänsä ja äitinsä? Totta kai sanoisit: Vaikkapa hän olisi kaksin kerroin neitsyt, hän kuitenkin on isän ja äidin murhaaja, joka saakoon telottajan kädestä palkan ansionsa mukaan; silloin ei hänen neitseytensä häntä ensinkään auta.

Samoin toteutuu vieläkin Simeonin ennustus. Hän sanoo Marialle, että hänen lapsensa on tekevä suuriksi heittiöiksi ja murhaajiksi monet hurskaat ihmiset, jotka nyt näyttävät siinä määrin pyhiltä, että heitä miltei jumaloidaan. Aikaa voittaen kuitenkin on käyvä ilmi, että he ovat kun ovatkin Jumalan pahimpia vihollisia. Mutta, järki sanoo tähän, he ovat kumminkin rehellisiä ja hurskaita henkilöitä eivätkä heittiöitä ja murhaajia, niinkuin sinä väität Pese vain, kissa kulta, sileä karvasi, kätke terävät kyntesi; sinä et, Jumalan kiitos, voi kauan jatkaa. Ei tarvita muuta, kuin että Kristus tulee evankeliuminensa, niin pian saadaan nähdä, että suurin osa noista maailman kunniallisista ja hurskaista ihmisistä onkin mitä suurimpia konnia, murhaajia ja Jumalan vihollisia, jotka eivät voi sietää Jumalan sanaa, vaan sitä tukahduttaakseen keksivät kaikenlaisia juonia ja väkivaltaa.

He eivät tietysti ole ensinkään hyvillään näin rumasta nimityksestä. Mutta Jumalan edessä he eivät voi itseänsä tehdä syyttömiksi. Jos kerran ihmisellä ulkonaisesti hurskaan elämän ohessa on vallitsevana sydämen pahuus, niin ettei hän voi Jumalan sanaa sietää, kuinka kauan hän sitten mielestään luulee voivansa pysyä hyvänä ihmisiä kohtaan? Kun kerran sydän on täynnä murhamieltä, pian sitten kieli ja käsikin toteuttaa ajatukset, kunhan vain sattuu tilaisuus, aika ja aihe. Tällaisen pahuuden tuo evankeliumi ilmi, muutoin kukaan ei voi siitä mitään tietää eikä uskoa.

Simeon sanoo vielä Marialle: Ja myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä. Hänkin oli saava nähdä ja kokea maailman pahuutta, eikä vain hän yksin, vaan koko kristillinen seurakunta kaikkina aikoina, jolloin evankeliumin valkeus on paistanut. Mutta mahdotonta on ajatellakaan, että kristityt voisivat katsella tätä ilman murhetta ja sydämen surua. Niinpä Pietarikin sanoo hurskaasta Lootista (2. Piet. 2:8), että tuo hurskas mies kiusaantui hurskaassa sielussaan joka päivä heidän pahojen tekojensa tähden, hänen kun täytyi nähdä ja kuulla heidän rietasta elämäänsä.

Tämä on se miekka, joka on käyvä kristittyjen sydämen lävitse. Heidän sydämeensä koskee, kun maailma on niin täynnä pahuuden rikkaruohoa: kauniin muodon varjolla se harjoittaa suurta ilkeyttä ja väkivaltaa Kristusta vastaan, pilkaten ja tuomiten hänen sanaansa, vainoten. ja murhaten hänen pyhiänsä. Tämä on kristittyjen erityinen vaiva, sydämen kipu, joka on kaikkia muita vaivoja vaikeampi ja nostaa murheellisesta sydämestä monta harrasta huokausta. Kun näin tapahtuu, ei rangaistuskaan ole kaukana. Riittäköön täksi kertaa Simeonin ennustuksesta.

Simeonin ennustuksen ja opetuksen yhteydessä on tekstissämme vielä kertomus Hanna-leskestä, joka samoin Pyhän Hengen vaikutuksesta todistaa ja puhuu Kristuksesta. Evankelista sanoo hänen »palvelleen Jumalaa paastoilla ja rukouksilla yötä ja päivää.* Tämän esikuvan vastustajamme paavilaiset asettavat meitä vastaan, vaikka me emme ole koskaan kieltäneet, ettei Jumalaa voisi oikealla paastoamisella ja rukoilemisella palvella. Tehdessämme, mitä Jumala on käskenyt, me palvelemme Jumalaa. Koska siis paastoaminen, toisin sanoen, kohtuullisuus ruoassa ja juomassa, ja samoin rukoileminen on Jumalan käskemä, pidämme mekin sitä jumalanpalveluksena, se on meille määrättyä kuuliaisuutta.

Mutta siihen paavilaiset eivät tahdo tyytyä. He väittävät, että tällainen kuuliaisuus auttaa syntien anteeksisaamiseen ja iankaikkiseen elämään. Siihen me vastaamme kieltävästi, sanoen jouluenkelin kanssa: Sen tekee yksin Jeesus-lapsi, jolla on nimi Jeesus eli Vapahtaja juuri sen tähden, että hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä.

Tähän tahdomme pysähtyä rukoillen Jumalalta armoa, että hän laupiaasti varjelisi meitä kaikesta pahennuksesta, että Kristus olisi meille nousemukseksi, ja ettei hän eikä hänen oppinsa olisi koskaan meille pahennukseksi ja lankeemukseksi. Sen suokoon meille rakas Herramme Kristus. Amen.