Päivän evankeliumista kuulette, rakkaani, että Jumalan valtakunta on verrattava häihin, sellaisiin häihin, joihin kutsutut vieraat eivät ainoastaan jää tulematta, niitä ylenkatsoen, vaan muutamat heistä jopa pilkkaavat ja surmaavatkin niitä palvelijoita, jotka heille puhuvat näistä jaloista häistä ja heitä niihin kutsuvat.

Tässä on meidän nyt opittava, mitä tietää »taivasten valtakunta». Se ei ole mikään maallinen kuningaskunta, vaan taivaallinen valtakunta, missä itse Jumala on kuningas. Me sanomme sitä kristilliseksi seurakunnaksi, joka on täällä maan päällä. Herra käyttää häävertausta siitä syystä, että kuninkaan poika, meidän rakas Herramme Kristus, ottaa seurakunnan morsiamekseen. Samasta syystä meidän on myös käsitettävä taivaan valtakunta täällä maanpäälliseksi, vaikka se ei olekaan maallinen, vaan hengellinen ja iankaikkinen valtakunta. Meidän kristittyjen laita on näet täällä maan päällä siten, että me jo enemmän kuin puoleksi olemme taivasten valtakunnassa, nimittäin sielun ja hengen puolesta eli uskon mukaan katsoen, kunnes viimein ruumiskin tulee sinne.

Kuullessasi taivaan valtakunnasta puhuttavan sinun ei siis tarvitse tähyillä ylös taivaaseen, vaan saat pysyä täällä alhaalla ja etsiä sitä ihmisten seasta niin lavealta kuin maailmassa evankeliumia opetetaan, uskotaan Kristukseen ja oikein viljellään pyhiä sakramentteja. Taivaan valtakunta on siis nimen omaan sama kuin Kristuksen valtakunta, evankeliumin ja uskon valtakunta. Missä näet on evankeliumi, siellä on Kristus. Ja missä Kristus on, siellä on myös Pyhä Henki ja hänen valtakuntansa, oikea taivaan valtakunta. Kaikki, jotka omistavat sanan ja sakramentit, uskovat ja uskon kautta pysyvät Kristuksessa, ovat taivaallisia ruhtinaita, Jumalan lapsia. Ei muuta tarvita, kuin että Herra Jumala poistaa väliseinän, joka vielä meidät sieltä erottaa, toisin sanoen, että me kuolemme, niin me pääsemme täydellisesti taivaan autuuteen.

Ensiksikin on teidän siis oppiminen, että taivaan valtakunta on Herramme Kristuksen valtakunta, Missä on sana ja usko. Tässä valtakunnassa meillä on elämä toivossa. Me olemme sanan ja uskon mukaan puhtaat synnistä ja vapaat kuolemasta ja helvetistä; vanhan syntisäkin, laiskan lihan tähden on vielä puutos: säkki ei ole vielä särjetty, liha ei ole vielä pois pantu. Vasta kun se on tapahtunut, saamme täydellisesti nauttia elämää, vanhurskautta ja autuutta.

Tällaisiin häihin on, Kristus sanoo, Herra Jumala kutsunut kansansa, juutalaiset, ja antanut profeettainsa jo aikoja ennen Kristuksen tulemista heitä niihin käskeä. Profeettojen tärkeimpänä tehtävänä olikin kehoittaa juutalaisia odottamaan näitä häitä. He lohduttivat kansaansa sillä, että Jumalan Poika oli tuleva ihmiseksi, kuolemallaan sovittava koko maailman synnit ja ylösnousemuksellaan riistävä vallan ja voiman kuolemalta ja perkeleeltä; ja sitten hän oli julistuttava evankeliumia kaikelle maailmalle ja saarnauttava hänen nimeensä kaikille syntien anteeksiantamusta ja iankaikkista elämää. Tätä armorikasta sanomaa pyhät profeetat käskivät ihmisten odottaa, sillä itseään lohduttaa ja toivoa Kristuksen kautta syntien anteeksiantamusta ja iankaikkista elämää.

Mutta Kristus sanoo tässä, että »he eivät tahtoneet tulla», vaan jäivät pois. Aivan samoin oli israelilaisten erämaassa: he halasivat takaisin Egyptiin. Kun lähestyi aika, jona Kristus oli tuleva ja saarnaten ja ihmeitä tehden esiintyvä, Herra lähetti toiset palvelijat. Johannes Kastaja ja Kristuksen opetuslapset ilmoittivat silloin, että ateria oli valmistettu eikä puuttunut enää muuta, kuin että kutsutut jättävät työnsä ja toimensa,s valmistautuvat ja pukeutuvat häitä varten. Mutta sekin oli turhaa. »He eivät siitä huolineet», Herra sanoo, »vaan menivät pois, mikä pellolleen, mikä kaupalleen». Eivätkö olleet kurjan kurjia ihmisiä nuo, jotka peltojensa ja kauppansa tähden ylenkatsoivat jalon juhlan, nimittäin syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän, ja kuitenkin luulivat, että heille käy hyvin? Eiväthän he muussa tapauksessa olisi niin mieltyneet peltoihinsa ja kauppaansa, että he niiden tähden halveksivat Tätä ateriaa.

Mutta niin kay pyhän evankeliumin kaikkialla: sen ilmestyessä ihmisten keskuuteen maailma tulee entistään pahemmaksi ja jokaisella on työnsä ja toimensa. Näissä he hyörivät niin uutterasti, etteivät ehdi ottaa kutsumusta noudattaakseen. Ja niin pitääkin käydä. - Kukaan älköön siis pahentuko nykyiseen maailmaan, Missä porvarit ja talonpojat ovat niin häpeällisen ahneita ja osoittavat niin suurta ylpeyttä ja röyhkeyttä sekä varsinkin kohtelevat sielunpaimeniaan, jotka heitä kutsuvat häihin, tylymmin ja pahemmin kuin renkejään.

Tähän minä sanon, älköön kukaan pahentuko, ajatellen: edistyväthän ihmisten maanviljelys ja kauppa; minä teen samoin kuin muutkin. Älä suinkaan ajattele niin! Herra Jumalamme on hyvä isäntä, joka joksikin ajaksi antaa velaksi aterian; mutta hän ei sitä silti jätä unohduksiin. Nytkin hän antaa porvarien ja talonpoikain harjoittaa kaikkea vallattomuutta, ylenkatsoa evankeliumia ja kaikkia uskollisia neuvoja ja opetuksia, koota rahaa, korottaa puiden, viljan, voin, munien ja muiden tarvikkeiden hintoja. Herra vain on vaiti, ikään kuin hän ei sitä näkisikään. Mutta jo huomenna saattaa hän lähettää ruton, niin että he sortuvat siihen joukoittain kuin raakileet puista, taikka sodan, niin että sotamiehet tunkeutuvat kotiisi, ryöstävät, minkä käsiinsä saavat ja lyövät sinut puolikuolleeksi; elleivät sinua heti tapa, nähtes raiskaavat vaimosi ja lapsesi ja antavat sinun valittaa ja voivotella: Oi, miksi Herra Jumala kohtelee meitä näin hirmuisesti!

Silloin todetaan, kuinka otollinen Jumalalle sinun ahneutesi, vallattomuutesi ja ylpeytesi on ollut. Silloin sanotaan sinulle: Ystäväni, sinähän kyllä ennen osasit ahnehtia, ylpeillä, röyhkeillä ja halveksia minun sanaani; pidä se hyvänäsi ja silmäile vähän entisiä laskujasi! Olet ja kauan pitänyt pitoja! Maksa myös kerran, ystäväni, tai kaula poikki! Sellainen on viimein loppu oleva. Olisi siis parasta ajoissa lakata pahuudesta ja tehdä parannus, niinkuin sana meitä vakavasti neuvoo. Se olisi kyllä meidän mieleemme, että saisimme ylenkatsoa Jumalan sanaa ja tehdä, mitä tahdomme, Jumalan meitä rankaisematta. Vieläpä tahdomme, että meitä pitäisi näin kohdella! Nyt seuraa evankeliumin jatko.

Muutamat kutsutuista olivat vielä pahempia. »He ottivat kiinni hänen palvelijansa, pitelivät pahoin ja tappoivat». Näillä sanoilla Herra tarkoittaa erityisesti Jerusalemin kaupunkia, joka surmasi profeettoja ja viimein itse Jumalan Pojankin. Mutta mitä tapahtui? »Mutta kuningas vihastui ja lähetti sotajoukkonsa», roomalaiset, joiden piti palvella häntä, ja tuhosi nuo murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Niin hirmuisesti he kohtelivat juutalaisia, että möivät heitä halvemmasta kuin varpusia, kolmekymmentä henkeä yhdestä hopearahasta. Silloin kyllä kuului surkea itku ja valitus; olisi luullut Jumalan jo heitä armahtavan. Mutta niinhän he olivat tahtoneet. He olivat kauan aikaa mässänneet ja turhaan saarnauttaneet itsellensä; nyt oli kerran vanhat velat suoritettava. Jumala ei enää kuullut heitä. Karta sinä sitä kohtaloa!

Meillä on sitäpaitsi paljon muutakin, jota Jumala syystä paheksuu. Viha, kiukku, ahneus, saituus, himo, haureus, riitaisuus ja muut paheet ovat kyllä suuria, kauheita kuolemansyntejä, jotka vallitsevat kaikkialla maailmassa ja yhä enenevät, mutta kuitenkaan nämä synnit eivät ole mitään verrattuina siihen kauheaan Jumalan sanan ylenkatseeseen, jota niin suuressa määrin tavataan ihmisten kesken kaikissa kansanluokissa; ahneus, varkaus, huoruus ja haureus jne. eivät todella ole niin yleisiä. Ja kylläpä nämä kaikki katoaisivat, jos me enemmän rakastaisimme ja arvossa pitäisimme Jumalan sanaa. Mutta valitettavasti toteamme tilanteen päinvastaiseksi: yleensä sekä ylhäiset että alhaiset pitävät sanaa sangen halpa-arvoisena, sitä melkein inhoten ja kammoten. Niinpä kirkossa saarnan aikana toinen katselee sinne, toinen tänne; suuressa ihmisjoukossa vain aniharvat kuuntelee saarnaa ottaakseen siitä vaarin.

Paitsi sitä surkeutta, että tämä synti on niin yleinen, on se kauhea, hirmuinen, perkeleellinen synti senkin tähden, että sitä ei tahdota tunnustaa synniksi, niinkuin muita paheita. Jokainen pitää sitä vähäpätöisenä asiana, ettei oteta vaaria saarnasta; ovatpa useimmat vielä sitäkin mieltä, että viini maistuu saarnan aikana yhtä hyvältä kuin muulloinkin. Kukaan ei siitä välitä, saati laske sitä tunnolleen, että pitää Jumalan pyhää sanaa näin halpana.

Samoin ei ole laita muiden syntien. Muut synnit, kuten murha, aviorikos ja varkaus, synnyttävät aina joskus katumusta: sydän kauhistuu niitä ja soisi, että synti olisi jäänyt tekemättä; kukaan ei voi näet pitää moisia tekoja oikeina. Mutta sanan huolimatonta kuulemista, sen ylenkatsetta ja vainoamista ei kukaan laske omalletunnolleen. Sentähden se onkin niin kauhea synti, että se lopulta tuottaa turmionmaille ja kansoille. Kun sitä näet ei synniksi tunnusteta, ei sen johdosta voi tulla mitään katumusta eikä parannusta. Niin kävi Jerusalemin ja muiden maailmanvaltojen.

Mekin saamme vielä siitä kärsiä. Synti huutaa alati taivaaseen; se ei jätä Jumalaa rauhaan, ennen kuin hän vihoissaan sanoo: Minä olen lahjoittanut teille rakkaan Poikani, suurimman ja kalleimman aarteeni; minä mielelläni puhuisin kanssanne, opettaisin ja neuvoisin teitä iankaikkiseen elämään, mutta kukaan ei ota minua kuullakseen.Sentähden minun täytyy sallia rangaistuksen tulla. Niin todistaa Herra itse (Joh. 3:19): »Tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan,ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta, sillä heidän tekonsa olivat pahat.»

Hän tahtoo sanoa: kaikki muut synnit minä unohtaisin, mutta tuomio, joka maailman kadottaa, on se, että minä olen lähettänyt sanani,mutta ihmiset eivät siitä huoli; se minua eniten närkästyttää. He ovat täynnä syntiä, joista minä heidät mielelläni sanallani auttaisin, mutta he eivät tahdo. Kun he eivät tahdo kuulla minun sanaani, he kuulevat perkeleen sanaa, se minun täytyy sallia. Mutta varokoot, miten heidän sitten käy.

Näin on käynyt kristikansoille itäisissä maissa, noissa suurissa ja kauneissa maissa, jotka turkkilaiset ovat valloittaneet. Unkarikin on nykyään melkein mennyttä. Emmekä me saksalaiset paremmin kuin muutkaan kansat oikein ota kuullaksemme ja sietääksemme evankeliumia. Sentähden me saamme kuulla ja sietää perkeleen lahkoja,kasteenuusijoita ja sakramentin häpäisijöitä. Niin käy, kun ylenkatsotaan Jumalan sanaa eikä tahdota sitä kuulla. Se on suurin synti, ja sentähden sen seurauksena onkin suurin ja ankarin rangaistus. HerraJumala tahtoisi, että me lankeamme sanan eteen polvillemme, ettemme sitä vain kultakirjaimin piirtele kirjoihin, vaan painamme sen sydämeen. Mutta sitä maailma ei ensinkään tahdo; tuskinpa se saattaa sietää sitä,että sana on kirjoihin kirjoitettuna ja että sitä saarnastuoleista julistetaan. Perkeleen maailma tahtoo sydämeensä, ja kyllä hän siellä hallitseekin parhaansa mukaan!

Ottakaa siis varoituksesta vaarin! Muidenkin syntien tähden Jumalalla on kyllä syytä vihastua ja rangaista meitä, mutta se synti on kaikkein suurin, että ylenkatsotaan hänen sanaansa ja kohdellaan huonosti niitä, jotka kutsuvat meitä näihin häihin ja pitoihin. Joka elää tässä synnissä, hän olkoon omassatunnossaan varma siitä, ettei elä missään pienessä, vaan kaikkein suurimmassa ja vaikeimmassa synnissä, jota Jumala ei suinkaan siedä, vaan on ankarasti rankaiseva.

Yleensä valitetaan maailmassa nykyään vallitsevaa uskottomuutta a ahneutta. Se ei ole mikään vähäpätöinen asia eikä se voi ajan pitkään jäädä rankaisematta. Mutta kun me, joilla on evankeliumi, suruttomina ;kuorsaamme ja menemme saarnan aikana kävelemään tai venymme kirkon ulkopuolella, kapakoissa ja kisapaikoilla, niin se on pääsynti, joka on noita muita syntejä paljon suurempi. Sentähden Jumalakin on sellaisia varmaan kauheasti rankaiseva lähettämällä väkeviä eksytyksiä ja lahkohenkiä, jotka vievät mukanaan joukoittain ihmisiä. Niin on käynyt Kreikan ja muiden maiden, joissa Muhammed nyt vallitsee, an, joka opettaa heitä uskomaan perkeleen törkyä, jota he ennen, maistaessaan Jumalan sanaa, ylenkatsoivat.

Samoin on käynyt paavikunnassa. Sielläkin oppi ensin oli oikea ja puhdas, mutta kun ihmiset käyttäytyivät sitä kohtaan tyhmästi ja kiittämättömästi, niin Jumala rankaisi tästä synnistä siten, että me menimme luostariin, kidutimme siellä itseamme perkeleen nimeen ja uskoimme jumalallisen totuuden sijasta julkeita, vahingollisia, häpeällisiä ja Jumalaa pilkkaavia valheita. Nyt taas perkele on alkanut (Tämä synti on näet rangaistava ajassa ja iankaikkisuudessa) nostattaa sakramentin häpäisijöitä ja kasteenuusijoita. Miksi ei pysytä Jumalan sanassa ja oteta sitä kiitollisuudella vastaan?

Muistakaa siis, jos tahdotte autuaaksi tulla, karttaa tätä syntiä! Pitäkää Jumalan sana kunniassa, kuulkaa sitä ahkerasti ja mielellänne, jos et tahtoisikaan sitä tehdä muusta syystä, niin on sinun kuultava sitä sentähden, että Jumala on niin käskenyt, ja että hänelle siten osoitetaan rakkautta ja palvelusta. Eikä ole mikään vähäpätöinen asia palvella näin korkeata Herraa, joka voi meitä runsaasti siitä palkita. Jokaisen kristityn tulee siis olla ahkera tässä palveluksessa ja ajatella: koska minun Herrani ja Jumalani tahtoo, että minä kuulen hänen sanaansa, niin minä mielelläni teen hänelle sen palveluksen, että minäkin voisin sanoa joskus hetken palvelleeni Jumalaa.

Tämänkin syyn pitäisi jo kehoittaa meitä sanaa kuulemaan. Mutta siihen on vielä muita, suurempia syitä. Jumala näet antaa sinulle tämän lupauksen: Jos ahkerasti kuulet ja kätket minun sanaani, niin sinä olet voittava perkeleen; hän sinua pakenee, uskaltamatta sinua lähestyä. Missä minun sanani on, siellä minä itsekin olen, ja missä minä olen, siellä ei perkele rohkene olla: hänen täytyy paeta.

Vielä on sinulla siitä sekin hyöty, että syntisi annetaan anteeksi ja sydämesi sytytetään totiseen hartauteen ja oikeaan kuuliaisuuteen Lyhyesti sanoen: minun sanani on osoittava sinulle taivaan tien ja saattava sinut iankaikkiseen elämään, sillä minä käsken sinua sellaiseen palvelukseen, josta suurin hyöty tulee juuri itsellesi. Olisitpa yleensäkin velvollinen tekemään minulle, mitä hyvänsä minä sinulta vaadin; mutta minäpä käsken sinua sellaiseen palvelukseen, josta itsellesi on suurin hyöty. Sen saamme kokea: ottaessamme edes hetkeksi katseltavaksemme Jumalan Kymmenen käskyä taikka Isä-meidän, niin jo ilmestyy uusi hedelmä: me huomaamme ja opimme jotakin, josta meillä ei ennen ollut tietoa.

Erityisesti on siitä aina se hyöty, ettei perkele voi pysyä tykönäsi eikä sinua vahingoittaa. Älköön siis yksikään kristitty pitäkö itseänsä niin oppineena, että hän sanoisi taitavansa jo kyllin hyvin Kymmenen käskyä ja Isä-meidän. Jos sellainen ajatus johtuu mieleesi, niin karkoita se sanoen: Vaikka olen jo tänään rukoillut, niin rukoilenpa vieläkin. Siten karkoitat aina luotasi perkeleen ja synnin ja teet Jumalalle palveluksen. Ellet näin tee, tuotat Jumalalle pelkkää mielipahaa. Mutta kukapa tahtoisi olla niin ylhäisen Herran vihan alaisena?

Valitettavasti suuri enemmistö ei kuitenkaan pidä sanaa missään arvossa. Jos siis tänään tai huomenna tulee rutto tai sota, niin Herra Jumala ei myös välitä sinusta ja hädästäsi, vaan antaa sinun turhaan huutaa ja parkua, samoin kuin sinä nyt annat hänen hukkaan puhua. Salomon Sananlaskuissa kuuluu: (1:2630): »Kun minä kutsuin ja te estelitte, kun ojensin kättäni, eikä kenkään kuunnellut, vaan te vieroksuitte kaikkia minun neuvojani, ette suostuneet minun nuhteisiini, niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte, kun myrskynä tulee se, mitä te kauhistutte, kun hätänne saapuu tuulispäänä, kun päällenne tulee vaiva ja ahdistus. Silloin he minua kutsuvat, mutta minä en vastaa, etsivät minua, mutta eivät löydä, koska he vihasivat tietoa, eivät valinneet osakseen Herran pelkoa eivätkä suostuneet minun neuvooni, vaan katsoivat kaikki nuhteeni halvaksi), jne.

Niin hirmuisesti tämä synti rangaistaan. Kun sinä silloin verissä päin tulet Herran eteen, niin hän on vastaava sinulle: Oikeinpa kävi, ethän sinä muuta tahtonutkaan! Vakavasti minä sinulle saarnasin, mutta sinä et tahtonut minua kuulla; nyt saat kuunnella perkelettä. Ellet siis tahdo kuulla häntä, joka sanoo: »Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekevät ja raskautetut», niin minä annan teille levon», niin saat kuulla vihollisen raakoja sotureita, jotka kiroten ja sadatellen sinut keihäillänsä lävistävät. Silloin käy sinulle oikein. Miksi ylenkatsoit Jumalan sanaa, jota sinun olisi tullut kuulla ja pitää kalliina aarteenasi? Sinä vain menit pelloillesi, sinulla oli tekemistä milloin missäkin; et joutanut saarnaa kuulemaan. Etkö luule Jumalan siitä vihastuvan? Onhan hän antanut sinulle kuusi päivää työntekoon ja askareittesi toimittamista varten. Ei hän pyydä muuta kuin seitsemännen päivän tehdäksesi hyvää ja palvellaksesi häntä, hänen kunniakseen ja omaksi hyödyksesi. Ja kuitenkaan hän ei saa sinulta edes sitä.

Meidän on siis otettava tarkoin vaarin tästä Herran ankarasta puheesta juutalaisia vastaan, jotka ylenkatsoivat häitä eli evankeliumia ja pilkkasivat ja surmasivat sen palvelijoita. Siitä me näemme, ettei kuningas voinut sietää moista kiittämättömyyttä ja ylenkatsetta: hän lähetti sotaväkensä, roomalaiset, hukutti murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Kuka voi syyttää Herran Jumalan tässä tehneen väärin? Jos mahtava ruhtinas lähettäisi poikansa vapauttamaan torista muutamia vankeja, mutta nämä eivät ottaisikaan häntä ilolla astaan, vaan surmaisivat hänet ja vielä pilkkaisivat hänen isäänsäkin, iin luulisitko hänen siitä ihastuvan? Hän räjähdyttäisi ilmaan torin vankeineen päivineen ja siinä hän tekisi oikein.

Niin Herra Jumalamme tekeekin. Hän lähettää Poikansa pelastamaan meidät synnistä, kuolemasta ja perkeleestä ja auttamaan meitä iankaikkiseen elämään. Pitäisihän meidän siis ottaa hänet vastaan suurella ilolla ja kaikella kunnialla, kuulla hänen sanaansa ja uskoa häneen. Mutta mepä käännämme hänelle selkämme, ylenkatsomme hänen sanaansa, neuvoansa ja apuansa, jota hän meille tarjoaa, ja menemme vain pelloillemme ja kaupallemme, joka meistä on tähdellisempää. Jos nyt yht’äkkiä meitä kohtaa ukonilmat, rutto, turkkilaisten hyökkäykset, sodat tai muut maanvaivat, ja me surkeasti valitamme, huudamme ja vaikeroimme, saamatta mitään apua, niin pitäkäämme se hyvänämme! muistakaamme rangaistusta kärsiessämme, että olemme sen hyvin ansainneet, kun olemme olleet kiittämättömiä Jumalaa kohtaan, joka antoi meille autuaallisen sanansa puhtaana ja runsaassa määrin nykyisinä viimeisinä ja pahoina aikoina, jolloin usko ja Kristuksen tunteminen o on ollut aivan sammuneena, vieläpä olemme ylenkatsoneet sitä mitä häpeällisimmin. Tunnustakaamme siis kukin pahuutemme ja olkaamme tyytyväiset, kun Herra niinkin kauan viivyttää helvetin tulen syttymistä ja tällaisten ajallisten rangaistusten kautta kehoittaa meitä parannukseen, että me tulisimme hurskaammiksi ja lakkaisimme syntiä tekemästä.

Sitä evankelista tarkoittaa sanoessaan, että kuningas »tuhosi nuo murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa». Meille se on varoitukseksi, ettemme pahenisi suureen joukkoon, porvarien ja talonpoikien elämään, emmekä noudattaisi heidän esimerkkiään. Toisin ei maailmassa käykään. Ei se tahdo välittää sanasta, vaan rakastaa enemmän peltojaan ja kauppaansa. Mutta voi maailmaa! Mikä tuomio ja rangaistus siitä seuraa, sen juutalaisten esimerkki osoittaa.

Älkäämme siis noudattako heidän esimerkkiään, vaan kuulkaamme sanaa mielellämme ja ahkerasti. Pitäkäämme varsinkin häihin kutsujia kaikella kunnialla rakkaina ja arvossa heidän Herransa tähden, joka heidät on lähettänyt; silloin Jumala on meidän kanssamme kaikissa hädissämme ja hän on meitä auttava ja suojeleva sekä antava meille viimein iankaikkisen elämän Poikansa, meidän rakkaan ylkämme, Jeesuksen Kristuksen tähden.

Tämä evankeliumin edellinen osa puhuu juutalaisista, jotka jo ovat hävinneet. Kuulkaamme vielä, miten pakanain käy. He olivat ulkona teiden risteyksissä, heillä ei ollut lakia eikä Jumalan sanaa, kuten juutalaisilla. He eivät olleet muureilla suojatut, vaan varustamattoman kaupungin kaltaisia, alttiina perkeleelle, joka mielensä mukaan sai käyskennellä sinne tänne heidän keskuudessaan, tepastella edestakaisin heidän keskellänsä. Kuningas käskee kutsua heidät kaikki ilman erotusta, niinkuin heidät tavattiin, miehet ja vaimot, nuoret ja vanhat, rikkaat ja köyhät. Sen me toteamme vielä tänäkin päivänä: Jumala on asettanut kasteensa, sanansa ja ehtoollisensa sitä varten, että niitä jaettaisiin jokaiselle, joka vain niitä halajaa.

Kutsuminen ei olekaan muuta, kuin että Kristusta saarnataan meille kaikille, ja meidät saatetaan pyhään kasteeseen, että olisimme häävieraita, söisimme ja joisimme, toisin sanoen, saisimme syntimme anteeksi, iankaikkisen elämän ja voiton perkeleestä ja helvetistä. Siten me pakanat olemme kaikki kutsutut ehtoolliselle.

Kun nyt »häähuone tuli täyteen pöytävieraita», - selvästi kuuluu näet, että erotuksetta kutsuttiin kaikki »sekä pahat että hyvät» niin kuningas astui sisään katsomaan vieraita. Silloin hän näki siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteihin». Sopii näet sanoa, että kristityt ovat sekalaista seurakuntaa: muutamat ovat pahoja, vaikka heillä onkin kristityn nim, koskapa ovat kastetut, käyvät ehtoollisella ja saarnaa kuulemassa; he eivät siitä kuitenkaan saa muuta kuin nimen, sillä he eivät pidä sitä totuutena.

Siihen on meidän tottuminen. Emme saarnallamme kuitenkaan ikinä saa koko kaupunkia, kylää tai huonekuntaa todella hurskaaksi. Niin ei käy; sisälle tulevat, niinkuin tässä sanotaan, »sekä pahat että hyvät». Sitä meidän täytyy sietää ja suoda heidän olla kristityn nimissä. Vaikka he eivät olekaan hurskaita, he kuitenkin ovat kutsutuita vieraita. Näin tapahtuu aina viimeisen tuomion päivään asti; silloin julistetaan toisenlainen tuomio.

Varma totuus kuitenkin on, että kuningas ei vain kutsuta kaikkia Poikansa häihin, vaan hän katsoo myös, ovatko kutsutut yljän kunniaksi pukeutuneet häävaatteisiin. Jos joku nokisena lähtisi suoraan pajastaan ja alasimensa äärestä, pitkä työmekko yllä ja arkilakki päässä, parta ja kasvot likaisina hääväen joukkoon ja rupeaisi kulkemaan hääsaaton mukana, niin kukaan ei tahtoisi mielellään kävellä hänen kanssaan, vaikka tämä olisikin kutsuttu häihin. Kaikki vieraat ja varsinkin ylkä ajattelisivat, että mies ei ole järjissään tai että hän menettelee noin erikoisessa häpäisemistarkoituksessa. Häihin on tultava juhlapuvussa.

Samoin Herra sanoo tässäkin käyvän. Jos siis olet kutsuttu vieras, olet kastettu, saat kuulla saarnaa, käyt ehtoollisella, mutta sinulla ei kuitenkaan ole häävaatteita, toisin sanoen, et usko etkä ole tosi kristitty, vaan tahdot olla kristityn nimissä vain saadaksesi, kuten paavi ja hänen joukkonsa, vatsasi täytetyksi ja hyvät vuositulot; jos et ole oikea kristitty Jumalan ja oman autuutesi tähden, niin älä luule voivasi noin vain joukon mukana pujahtaa taivaaseen! Kuningas on sinut huomaava ja vetävä sinut esiin joko viimeisenä päivänä taikka kuolinhetkelläsi ja sanova sinulle: Kas vain, tapaanpa sinut kristityn nimisenä, mutta sinäpä et usko, mitä kristityn tulee uskoa! Et ole ikipäivänäsi tosissasi ajatellut, kuinka pääsisit synnistä, tulisit hurskaaksi ja autuaaksi. Kaikki ajatuksesi ovat olleet kiintyneinä tavaroihin, kunniaan hyviin päiviin jne. Siitä syystä tulet nyt tänne tuollaisena nokisena vieraana. Mene pois! Sinä et kuulu hääpukuisten joukkoon, voisit saastuttaa heidätkin.

Kun tämä asia lausutaan julki sellaisille köyhille kristityille, joko heidän omassatunnossaan taikka viimeisenä päivänä, niin Herra sanoo heidän vaikenevan, eivätkä he voi esittää mitään syytä puolustuksekseen. Ja mitä heillä olisikaan sanottavaa? Jumala on tehtävänsä täyttänyt. Hän on antanut sinulle pyhän kasteen, hän on julistuttanut sinulle pyhää evankeliumiansa, tuottanut sen huoneeseesi ja kotiisi, samoin synneistäpäästön ja Herran ehtoollisen. Hän on asettanut seurakunnassa palvelijansa, kodissa isän ja äidin, isännät ja emännät sanomaan sinulle, mitä sinun on uskottava ja miten sinun on elämässäsi käyttäytyminen.

Et siis voi sanoa, että olisit uskonut, jos olisit tietänyt, vaan sinun täytyy tunnustaa: Niin, minä olen kastettu, minulle on kyllä saarnattu ja sanottu, mutta en ole siitä välittänyt, minulle on maailma ollut rakkaampi. Sitä tarkoittaa se kohta tekstissä, että vieras, joka ei ollut häävaatteissa, vaikeni. Kuka voisikaan vastata mitään tuomarille, kun meidän itse täytyy myöntää, että hän on lahjoittanut meille Poikansa kasteessa ja pyhässä evankeliumissa ja tarjonnut meille kaiken armonsa? Meidän asianamme on nyt vain ojentaa kätemme ja ottaa vastaan, mitä hän meille niin mielellään tahtoo antaa.

Noille uskottomille kristityille on siis julistettava tämä kauhea tuomio: I)Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulkoisimpaan pimeyteen». Sellaiset joutuvat iäksi helvettiin, perkeleen kanssa helvetin tuleen iankaikkisesti vangeiksi. Käsistä ja jaloista he ovat sidotut: teoillaan eivät voi itseään pelastaa. Sitäpaitsi heidän täytyy olla pimeydessä, erotettuna Jumalan valkeudesta, toisin sanoen, kaikesta lohdutuksesta, iankaikkisessa tuskassa, vaivassa ja ahdistuksessa; he eivät ikinä saa nähdä valon pilkahdustakaan. Se on kauhea vaiva! Kunpa sen vain oikein mieleemme painaisimme! Virua iankaikkisesti helvetin vaivassa, missä ei ole muuta kuin itkua ja hammasten kiristystä: kylmyydestä hammasten kiristystä ja kuumuudesta itku, niinkuin vanhat opettajat selittävät. Herra kuitenkin tarkoittaa näillä sanoilla kaikkia ajateltavissa olevia tuskia. Kuumuus ja kylmyys ovat suurimmat vaivat täällä maan päällä. On kuin hän sanoisi: Te saatte kärsiä enemmän kuin voidaan sanoin selittää ja ajatella.

Se on sen rangaistus, ettei tunneta etsikon aikaa eikä oteta vaarin siitä, että meitä on kutsuttu ja meillä on ehtoollisen sakramentti, kaste, evankeliumi ja synneistäpäästö, mutta emme kuitenkaan ole uskoneet emmekä käyttäneet niitä hyväksemme. Rakas Herramme tahtoo siis meille opettaa ja taivuttaa meitä tunnustamaan, mikä suuri armo on tapahtunut meille, kun olemme kutsutut näihin autuaallisiin häihin, joista me löydämme pelastuksen synnistä, perkeleestä, kuolemasta ja iankaikkisesta kadotuksesta. Joka ei kiitollisena tahdo tätä omistaa, vaan ylenkatsoo tämän armon, hän saa palkakseen iankaikkisen kuoleman. Jompikumpi näistä kahdesta tapahtuu: joko otat vastaan evankeliumin, uskot ja tulet autuaaksi tai et usko ja joudut iankaikkiseen kadotukseen.

Tämä evankeliumi tarkoittaa siis saarnaa kuin Paavalin lause (Ap. t. 18:6) juutalaisille, jotka häntä vastustivat ja pilkkasivat: »Tulkoon teidän verenne oman päänne päälle! Viaton olen minä; tästedes minä menen pakanain tykö». Kun juutalaiset eivät tahtoneet kuulla Herraa, niin hän hukutti heidät ja lähetti evankeliuminsa meille pakanoille. Siten se on tullut meille. Meidän on nyt todenteolla vain varottava, ettei Herra käskisi, niinkuin tässä on kirjoitettuna, meitä pois sellaisina vieraina, joilla ei ole hääpukua. Rakas Herramme tahtoo sekä lupauksin että uhkauksin saattaa meitä pitämään evankeliumia kalleimpana aarteenamme, että me sitä mielellämme kuulisimme ja uskoisimme. Suuren armonsa lupauksilla hän meitä kehoittaa ja rangaistuksen uhkauksilla hän meitä varoittaa. Mikäli sydämet ovat niin paatuneet, ettei kumpikaan keino auta, siellä auttakoon paha perkele ja kyllä hän sen tekeekin. Jos Herra Jumala antaisi sataa rahoja ja tekisi meidät täällä mahtaviksi, niin olisi kyllä ihmisiä, jotka kilvan rientäisivät jotakin häneltä saamaan. Mutta kun hän meille sanassaan lupaa iankaikkisia, taivaallisia lahjoja, joita meidän tulisi kärsivällisinä toivoa ja odottaa, niin se ei ole maailman mielestä mitään. Se sanelee: Mitä taivaista, kunhan vain jauhot täällä riittäisivät. Kuka sen tietää, kuinka siellä on asiat?

Päivän evankeliumin pääsisältönä on siis Herran sekä kehoitus että varoitus, että me todella oppisimme kuulemaan ja uskomaan sanaa ja sitten odottaisimme hänen riemullista tulemistaan. Hän on viimeisenä päivänä tuleva pelastamaan meidät kaikesta hädästä ja auttamaan meitä sekä ruumiin että sielun puolesta. Sen suokoon meille kaikkivaltias Jumala, meidän armollinen Isämme, Poikansa Kristuksen ja Pyhän Hengen kautta. Amen.