Tämä evankeliumi on sangen rikas ihmeellisistä sanoista, opettaessaan meitä odottamaan Kristuksen tulemusta. »Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen.» Tämä on evankelinen saarna: missä Kristus julistuttaa hyvyyttänsä, siellä valmistetaan tietä iankaikkiseen elämään. Missä vain tätä hyvää on, siellä ovat nämä kymmenen neitsyttä, viisi kummallakin puolella. 2. Kor. 11:2 sanotaan: »Minä olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle, asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen.» Sana neitsyt tietää puhtautta. Ei myös neitsyt itse kihlaa, hänet kihlataan. Samoin Jumala tarjoo itsensä sellaisille sieluille, jakaen heille lahjojaan, ja siten kihlaa heidät. Kun mies rakastaa neitsyttä, niin hän katsoo yksinomaan häntä eikä sitä, kuinka kaunis, rikas tai köyhä hän on. Samoin Kristus katsoo vain sitä, että sielut ovat neitsyeellisiä, eikä heidän vikojaan. Tämä evankeliumi puhuu ainoastaan sieluista, jotka ovat evankeliumista syntyneet.

Toiseksi. Neitsyeiksi tultuaan he ottavat lamppunsa, kantaen astiata, joka ei ole tyhjä, vaan jossa on öljyä. Tämä öljy on Pyhän Hengen voitelu, I Joh. 2:20, 27. Tällä öljyllä voidellaan. Tämä öljy on todellinen ja elävä Jumalan tuntemus. Öljy palaa: he elävät pelossa, he pelkäävät, että Jumala vihastuu heihin ja ottaa heiltä pois lahjansa. Sentähden he ovat yljän läheisyydessä, rukoillen häneltä armoa. Horjuessaan, kuoleman kauhuja tai Jumalan vihaa peljätessään he huutavat ja rukoilevat apua. Heidän näin huutaessaan heidän lamppunsa ovat palamassa: kaikissa hädissään he toivovat Jumalalta parasta. Jos he uudelleen lankeavat ahdistukseen, niin he taas huutavat avuksi ylkäänsä. Näin he tulevat Jumalan, Isänsä ja ylkänsä, Kristuksen tykö.

Kolmanneksi. Kymmenestä on viisi ymmärtäväistä ja viisi tyhmää. Raamattu sanoo niitä tyhmiksi, jotka eivät ota vastaan sanaa ja neuvoa, ymmärtäväisiksi taas niitä, jotka taipuvat evankeliumin kuuliaisuuteen, hyljäten kaiken oman korkeutensa. Evankeliumi vaatii uskon kuuliaisuutta. Jos se siis on uskon kuuliaisuutta, niin ei se ole tekokuuliaisuutta, niinkuin on niiden, jotka luottavat tekoihin, jotka tosin kuulevat evankeliumia, mutta eivät sitä tottele, vaan noudattavat omaa mieltään. He eivät siis ole puhtaita neitsyeitä, vaan itsevalitun jumalanpalveluksensa saastuttamia, Jumalan edessä haisevia, ja he saavat uneliaisuudestaan ja suruttomuudestaan tuomion. He kyllä tahtovat puhdistaa lamppunsa, mutta öljyssä on inhimillisen epäuskon vettä, niin että se ei pala.

Varokoot siis ne, joilla on Jumalan parhaimmat lahjat ja evankeliumi! Tässä ei puhuta jumalattomista turkkilaisista ja pakanoista, vaan niistä joilla on evankelisten kristittyjen nimi, mutta jotka kuitenkin vielä vaeltavat oman mielensä mukaan tiellä, joka ei ole hyvä.

»Ylkä viipyi.» Me lankeamme välistä uneliaisuuteen ja syntiin. Silloin tällöin meillä tosin on hyviä ajatuksia yljästämme, mutta emme aina ole niin palavat hengessä. Tässä on kuitenkin lohdutus: Älä pelkää! Taivaan valtakunnassa on ihmisiä, jotka tulevat uneliaiksi, eikä heitä silti hyljätä, vaikka he toisinaan tekevät suurenkin synnin. Ylkä ei aina ole meidän tykönämme, hän salautuu ja antaa meidän langeta, mutta ojentaa meitä pian jälleen nousemaan.

»Mutta yösydännä kuului huuto: ’Katso ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!» Jos ei näin kävisi, täytyisi meidän kaikkein joutua epätoivoon, sillä emmehän me aina riipu kiinni yljässä, me elämme lihassa ja veressä, synneissä, pahoissa ajatuksissa, petoksissa ja kavaluudessa. Mutta se on lohdutuksena, että ylkä edeltä antaa huudon siten kutsuen meitä tykönsä. Älköön siis kukaan olko epätoivossa tarkaten vain omaa viheliäistä elämäänsä. Jos vain rakkaus ylkään on puhdas, niin olemme puhtaita neitsyeitä, lumivalkeita sieluja.

Kuka osaa täällä toisistaan eroittaa tyhmät ja ymmärtäväiset? Ei kukaan ihminen maan päällä. Maailma sanoo niitä tyhmiksi, joita Kristus nimittää taitaviksi ja päinvastoin, sillä niillä, jotka eivät puhtaasti luota Kristukseen, vaan omaan itseensä, on usein kiehtovampi muoto kuin taitavilla.

»Antakaa meille öljystänne». Ahdistus ja hätä valtaa omantunnon, jos me vasta yljän tullessa rupeamme apua etsimään, omat mielivaltaiset ajatuksemme hyljäten. Silloin vasta nähdään mitä puuttuu. Silloin synti tulee julki: paetaan Jumalaa sen sijaan, että kunkin pitäisi omaksi parhaakseen rientää hänen tykönsä.

»Herra, Herra, avaa meille!»

Tämä on pelon ja kauhun huuto. »Ei jokainen, joka sanoo minulle: Herra, Herra, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon» (Matt. 7:21), niinkuin myös rukoilemme: »Abba, rakas Isä», tahi: »Isä meidän, joka olet taivaissa», Jos pidämme häntä vain Herrana, niin siinä ei ole mitään lohdutusta eikä pelastusta, ainoastaan pelkoa. Morsian ei saa nimittää häntä, jolta hänellä on kaikki kunnia ja hyvyys, vain Herraksi, vaan myös yljäksi. Nuo tyhmät neitsyet hylkäävät kokonaan tämän lohdullisen nimen, koska heillä ei ole sydämessään todellista Jumalan tuntemusta. Miksi eivät huuda yljälle, ettei heillä ole öljyä? Miksi juoksevat ihmisiltä öljyä etsimään? Syynä siihen on se, etteivät he koskaan ole ylkää oikein tunteneet, muuten olisivat rientäneet hänen luoksensa. Nyt he huomaavat, mitä heiltä puuttuu, ja mitä toisilla on. He eivät ole oikein rakastaneet ylkää, sentähden he eivät nytkään käänny hänen puoleensa, vaan lähtevät ihmisiltä apua etsimään. Niin rikas mieskin huutaa (Luuk. 16:24): Lamppuni on sammunut, lähetä Lasarus. Hän etsii apua Lasarukselta; sentähden hän ei sitä löydäkään. Hän ei ole koskaan ennen oikein etsinyt eikä tullut Jumalaa tuntemaan; sentähden tulee tuomio: hän ei milloinkaan enää ole näkevä otollista aikaa ja pelastuksen päivää. Niin käy kaikkien niiden, jotka unohtavat yljän eivätkä etsi apua Jumalalta, vaan ihmisiltä. Koska he ylenkatsovat hänet, niin ei hänkään heitä tunne.

»Menkää ennemmin myyjäin luo» .

Vanhurskaat saavat nähdä jumalattomain perikadon, kun niille käy pahoin, jotka hylkäävät Jumalan. On kuin he tahtoisivat sanoa: Miksi ette etsi sitä sieltä, mistä teidän oikeastaan pitäisi sitä etsiä, nimittäin yljältä? Te ette saa ostetuksi, olette liian myöhäisiä. Me emme voi teitä auttaa; me emme tunne teitä. Me kiitämme Jumalaa, kun meillä itsellämme on öljyä.

Nuo neitsytraukat lähtevät etsimään apua ihmisiltä; sentähden heillä ei ole rauhaa eikä lepoa. Mutta ymmärtäväisillä on suuri ilo - (Joh. 3:29) yljän äänestä, sillä häneltä he ovat saaneet kaiken. Morsian jättää oman nimensä ja omaisuutensa ja antaa ne yljälle; sen sijaan hän saa yljältä kaiken, sekä nimen että lahjat. Se on ymmärtäväisten neitsyeiden suurin ilo, kun saavat kuulla Herran ystävällisen äänen, kuten Daavid, profeetta Naatanin herätettyä hänet synnistä, rukoili hartaasti: »Älä ota minulta Pyhää Henkeäsi ja tue minua alttiuden hengellä» (Ps. 51:13 - 14), niin että ilman pakkoa, halulla ja hartaudella sinua tottelisin. Tällaisella rukouksella lähestykäämme ylkää.

Mutta tyhmät neitsyet eivät ole tottuneet etsimään apua yksinomaan yljältä; sentähden he joutuvatkin häpeään kaikkien luotujen edessä. Heillä ei ole oikeaa ja elävää tietoa; sentähden heitä ei auta heidän huutonsa: »Herra, avaa meille!» Herra vastaa; »En tunne teitä», menkää pois!

Ymmärtäväiset neitsyet ottavat neuvosta vaarin ja ovat halukkaita Jumalaa tottelemaan. Ja kun he eivät voi, niin he huutavat avukseen Herraa. Tyhmät eivät etsi apua yljältä. He juoksevat ensin hyvin, mutta eivät ole kestäviä; he tahtovat lisätä jotakin omastaan. Eesaullakin oli tosin hyvä tieto, hän oli kunnon mies ja oli oikeutettu saamaan esikoissiunauksen, mutta joutui häpeään, koska ei pitänyt oikeuttaan arvossa, vaan halveksien sitä möi sen ruoka-ateriasta. Sentähden hän luetaan tyhmien joukkoon. Hän tosin myöskin rukoili isäänsä, tahtoen saada siunauksen. Ja hän saikin sen, mutta vain maallisen. Jaakob siunataan taivaan kasteella, mutta Eesau maan lihavuudella. Hän viipyi liian kauan, pitäen asiaa vähäarvoisena.

Samoin Jumala sanoo meillekin: Menkää, älkääkä olko hitaat! Kun teillä on saarna taivaasta, nim älkää sitä ylenkatsoko! Aika tulee, jolloin sitä teillä ei enää ole. Amen.