Tänään vietetään rakkaan Herramme Kristuksen taivaaseenastumisen muistopäivää sen uskontunnustuksemme lauseen johdosta, jossa sanomme: »Minä uskon Jeesukseen Kristukseen , joka astui ylös taivaisiin, istuu Jumalan, Isän kaikkivaltiaan oikealla puolella ja on sieltä tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita». Näiden sanojen johdosta siis vietetään tätä päivää, että me ensiksikin oppisimme, kuinka Kristuksen taivaaseenastuminen on tapahtunut, ja sitten myös, mitä Kristus siten on toimittanut ja aikonut toimittaa. Itse tapahtuman Luukas kertoo selvästi ja tarkasti, niin että me tiedämme päivän, ajan ja paikan, milloin ja miten se tapahtui, sekä myös, mitkä henkilöt olivat siinä läsnä. Oltuaan neljäkymmentä päivää ylösnousemisensa jälkeen opetuslastensa kanssa, varsinkin Galileassa, syöden heidän kanssaan ja puhuen heille Jumalan valtakunnasta, Herra näet kokosi heidät öljymäelle, joka sijaitsee lähellä Jerusalemia, ja antoi heille, niinkuin Markus kertoo, käskyn pysyä Jerusalemissa odottamassa Pyhän Hengen vuodatusta ja sen jälkeen saarnata evankeliumia kaikille luoduille. Ja kun hän oli tämän sanonut, kirjoittaa Luukas, kohotettiin hän ylös heidän nähtensä; hän kohosi ilmaan ruumiillisesti, sellaisena kuin hän oli heidän edessänsä seisonut, ja katosi heidän näkyvistänsä pilviin. Ja kun opetuslapset siinä ihmetellen katselivat taivaalle, - eihän oltu ennen nähty ainoankaan ihmisen ruumiille tapahtuvan sellaista, että se linnun lailla kohoaa ilmoille niin kaksi enkeliä astui heidän luoksensa, käskien heidän palata kotiin, täällä kun ei enää ollut mitään näkemistä. Herra ei enää ole tuleva näkyväisessä muodossa maan päälle, ennen kuin ilmestyy tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Silloin hän on tuleva pilvissä, samoin kuin hän nyt pilvessä astui ylös taivaaseen.

Tämä siis lyhyesti itse tapahtumasta, sen mukaan kuin evankelistat siitä ovat kertoneet. Tässä on ensiksikin tarkattava itse ihmettä: Herra nousee ihmeellisellä tavalla ikään kuin lintu opetuslastensa luota korkeuteen ja katoaa ilmoihin, kohoaa niin ylös, etteivät opetuslapset enää voi häntä nähdä. Ilmaan kohoaminen on tavalliselle ihmiselle ennen kuulumatonta, aivan mahdotonta. Vetäähän maa luonnonmukaisesti puoleensa ihmisruumista samoin kuin kiviä ja muita raskaita esineitä. Kristuksella oli ylösnousemisensa jälkeen oikea ruumis, lihaa ja luuta, niinkuin hän itsekin sanoi (Luuk. 24:39), ja hän salli opetuslasten itseänsä kosketella. Ja kuitenkin se ruumis oli sellainen, että se yhtä hyvin voi kohota korkeuteen kuin painua alas maahan. Tästä voimme nähdä ja oppia, minkälaisen ruumiin mekin saamme tästä elämästä erottuamme. Nyt meidän ruumiimme on raskas, kankea ja hidas, mutta kun nousemme kuolleista ja saamme uuden ruumiin, joka sekin on oleva todellinen ruumis, lihaa ja luuta kaikkine jäsenineen,se ei enää ole näin raskas ja kankea, vaan samoin kuin meidän ajatuksemme nyt nopeasti lentävät sinne ja tänne, samoin me silloin itsekin ruumiin puolesta liikumme. Sen näemme Kristuksesta hänen ylösnoustuansa. Häntä ei voinut estää haudan suulla oleva kivi, eivät lukitut ovetkaan; silmänräpäyksessä hän siirtyi paikasta toiseen, niin että meille jää käsittämättömäksi asiaksi, miten hän liikkui. Ja samoin hän näyttäytyi toisille, milloin tahtoi, tai pysyi näkymättömänä. Silmänräpäyksessä hän saattaa siirtyä paikasta toiseen: hän voi liikkua ilmassa yhtä hyvin kuin maan päällä. Sama kirkkaus on meidänkin ruumiillamme tulevassa elämässä odotettavana; sitäpaitsi ruumiimme ovat silloin kuolemattomat, eivät tarvitse ruokaa eivätkä juomaa eikä niitä sairaus ikinä enää vaivaa.

Mutta huomatkaamme myös, mitä rakas Herramme Kristus taivaaseenastumisellansa tahtoi saada aikaan, ja mitä hyötyä meillä täällä maan päällä on hänen taivaaseenastumisestansa. Ensiksikin me voimme Kristuksen taivaaseenastumista katsellessamme päättää, ettei Kristus tahdo olla missään tekemisissä tämän maailman ja sen valtakuntain kanssa, muutoin hän olisi jäänyt tänne maan päälle, toimien muiden, maallisten kuningasten ja ruhtinasten tavalla. Mutta hän jättää tänne nämä kaikki ja astuu ylös taivaaseen, josta emme enää häntä näe. Hän tahtoo siis opettaa meitä oikein tuntemaan hänen valtakuntansa luonnetta: tämä valtakunta ei ole mikään maallinen valtakunta, niinkuin opetuslapset luulivat, jossa he odottivat saavansa rahaa ja tavaraa ja maallista valtaa, vaan hengellinen ja iankaikkinen valtakunta, missä hän jakaa hengellisiä lahjoja niille, jotka tässä valtakunnassa ovat hänen luonansa. Älköön siis kukaan ruvetko kristityksi saavuttaakseen siten rahaa ja tavaraa tai suurta kunniaa. Kaste, saarnavirka ja ehtoollisen sakramentti eivät ole asetetut sitä varten. Ei Kristus ole moisten maallisten, katoavaisten ja ajallisten asiain tähden tullut taivaasta maan päälle eikä hän sentähden myös astunut taivaaseen. Toista, korkeampaa tarkoitusta varten hän on tullut, nimittäin tuomaan ja hankkimaan meille iankaikkisia aarteita: syntien anteeksiantamusta, vanhurskautta ja iankaikkista elämää. Sellaisia lahjoja meillä on odotettavana Herraltamme Kristukselta, joka ei jäänyt tänne maan päälle, vaan astui taivaaseen rakentaaksensa hengellisen, näkymättömän ja iankaikkisen valtakunnan. Siitä Pyhä Henki jo kauan edeltäpäin ennusti 68. psalmissa (19. j.); siihen lauseeseen apostoli Paavali viittaa (Ef. 4:8 ja seur.), sanoen sen tarkoittavan Kristuksen taivaaseenastumista ja hänen hengellistä hallitustansa. Siinä sanotaan näin: »Sinä astuit ylös korkeuteen ja olet ottanut vangiksi vankeuden; sinä olet saanut lahjoja ihmisille.» Lause on lyhyt, mutta erittäin sisältörikas. Meidän tulee sentähden katsella ja tutkia sen jokaista sanaa.

Mestarillisesti Paavali selittää tämän lauseen ensimmäiset sanat lausuessaan: »Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin. Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki.» Mitä tarkoittanee Paavali noilla sanoilla? Sitä hän tarkoittaa, että koska meillä on niin suuri hyöty rakkaan Herramme Kristuksen taivaaseenastumisesta, niinkuin kohta saamme kuulla, meidän myös tulee oppia tuntemaan se syy, jonka tähden me olemme tulleet tämän armon ja autuuden osallisuuteen. Sitä me itse emme ole ansainneet omilla hyvillä teoillamme, pyhällä elämällämme ja kuuliaisuudellamme, vaan Herra itse, näiden lahjain antaja, ansaitsi ne astumalla ensin alas taivaista, alentuen jumaluudestansa, niinkuin Paavali toisessa paikassa sanoo, ja tulemalla ihmiseksi meidän tähtemme ja kuollen ristillä meidän edestämme.

Näitä hyviä tekoja Paavali tarkoittaa puhuessaan hänen alas astumisestansa. Ja hyvin tämä onkin ajateltu. Hänen, joka näet kerran jo on korkeudessa, ei enää ole tarvis astua korkeuteen. Se, että Pyhä Henki sanoo: »Sinä astuit ylös korkeuteen», edellyttää siis hänen ennen astuneen alas, alentaneen itsensä. Tämä on tapahtunut meidän tähtemme. Apostolin selitys sopii siis erittäin hyvin yhteen niiden Kristuksen sanojen kanssa, jotka te, rakkaani, olette kuulleet hänen lausuvan: »Teille on hyväksi, että minä menen pois; sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän luoksenne; mutta jos minä menen, niin minä lähetän hänet luoksenne» (Joh. 16:7); ja vielä: »Minä menen valmistamaan teille sijaa» (Joh. 14:2).

Näihin lauseisiin soveltuvat erittäin hyvin sanat: »Sinä astuit ylös korkeuteen», sillä ne erottavat Kristuksen niistä muista, jotka myös ovat nousseet ylös taivaaseen. Eenok otettiin ylös Jumalan tykö. Elia meni taivaaseen tulisissa vaunuissa. Mutta Kristus ei mennyt taivaaseen niin, vaan hän astui sinne omalla voimallansa, samoin kuin hän omalla voimallansa ja väellänsä, kenenkään herättämättä, nousi kuolleista. Siinä on siis olemassa suuri erotus. Emme mekään viimeisenä päivänä itse herää kuolleista, vaan Kristus on meidät herättävä (Joh. 6:54). Mutta Kristus nousi itse kuolleista omalla voimallansa, niinkuin hän itse sanoo (Joh. 10:17 - 18): »Sentähden Isä minua rakastaa, koska minä annan henkeni, että minä sen jälleen ottaisin. Ei kukaan sitä minulta ota, vaan minä annan sen itsestäni. Minulla on valta antaa se ja minulla on valta ottaa se jälleen.» Samoin Pietari puhuu ensimmäisessä saarnassaan (Ap. t. 2:24): »Ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää.» Sama on erotus hänen ja meidän taivaaseenastumisemme välillä: me nousemme kerran taivaaseen, sillä Kristus vetää meidät tykönsä, mutta hän itse on omalla voimallansa astunut taivaaseen, niinkuin hän sanoo (Joh. 3:13): »Ei kukaan muu ole noussut ylös taivaaseen kuin se, joka taivaasta tuli alas, Ihmisen Poika, joka on taivaassa.» Tämän erotuksen Pyhä Henki jo edeltäpäin ilmoitti, tahtoen siten opettaa meitä ottamaan Kristuksen vastaan totisena, kaikkivaltiaana ja iankaikkisena Jumalana.

Seuraavat psalmin sanat: »Sinä astuit ylös korkeuteen,» tarkoittavat, niinkuin jo olen osoittanut, samaa kuin Kristuksen Pilatukselle lausuma sana: »Minun valtakuntani ei ole tästä maailmasta.» Vaikka meidän siis täällä maan päällä täytyy olla tekemisissä elannon, vaimon, lasten ja palkollisten, maallisen esivallan ja muiden kanssa, ja meidän on sen mukaisesti toimittava, niin meidän tulee kuitenkin korottaa sydämemme ja mielemme taivaallisiin, etsiä ensi sijassa hengellisiä, ja sydämellämme ja ajatuksillamme ahkeroida niiden saavuttamista, koska olemme kristityitä, ja koska Kristuksen valtakunta ei ole tästä maailmasta. Mutta kuinka käy? Ihmisten enemmistö on ruumiineen, sieluineen, käsineen, kaikkineen vajonnut vain tähän katoavaan maailmaan, he vain pyytävät saada kylläkseen tässä elämässä, välittäen vähän, jos ollenkaan, Kristuksen astumisesta ylös korkeuteen. Sitä Pyhä Henki tahtoo estää, ja sen tähden hän sanookin, ettei Kristus jäänyt maan päälle, vaan astui ylös korkeuteen, että meidänkin ollessamme ruumiillisesti vielä täällä maan päällä sydämemme ja ajatuksemme kohoaisivat ylöspäin, ja ettemme raskauttaisi mieltämme tämän elämän murheilla. Kristittyjen on näet asetettava elämänsä näin: ruumis ja vanha Aadam toimittakoon näitä ajallisia ja kantakoon niiden kuormaa, mutta sydän etsiköön iankaikkisia aarteita, niinkuin Paavali sanoo (Kol. 3:1 - 2): »Etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä on ylhäällä, älköön siihen, mikä on maan päällä.»

Niin, mitä Kristus tekee tuolla korkeudessa? Ja minkä tähden hän sinne meni eikä jäänyt tänne alas? Onko hän joutilaana, vai tekeekö hän jotain? Näistä asioista psalmi puhuu erittäin sattuvasti sanoessaan: »Sinä astuit ylös korkeuteen ja olet ottanut vangiksi vankeuden.» Tämä on erinomaisen suloista ja lohdullista puhetta, ja Kristus näyttää itsekin ajatelleen tätä psalmia puhuessaan (Luuk. I 1:21 ja seur.) väkevästä, aseellisesta miehestä, joka »vartioi kartanoaan. Mutta kun häntä väkevämpi karkaa hänen päällensä ja voittaa hänet, ottaa hän häneltä kaikki aseet, joihin hän luotti, ja jakaa häneltä riistämänsä saaliin.s Synnin tähden me ihmisparat olemme perkeleen ja kuoleman hirmuvallan alla. Ne pitävät meitä vankeinansa, ja meidän on mahdotonta tästä vankeudesta itse päästä vapauteen. Perkele meitä hallitsee ja taluttaa, kuolema meidät nielee; ei ole meissä itsessämme pelastuksen mahdollisuutta.

Mutta Kristus, se väkevämpi, tulee, alentuu nöyränä kärsimään ristinkuolemaan asti. Viattomana ja puhtaana karitsana hän omalla kuolemallaan maksaa koko maailman syntivelan. Ei hänessä silloin näy mitään voimaa eikä väkevyyttä; hän riippuukin ristillä kuollaksensa. Kun siis synti on sovitettu ja pois otettu hänen kuolemansa kautta, ja kun Kristus makaa haudassa sekä kaikki ovat häneen katsoen menettäneet toivonsa ja rohkeutensa, hän jo nousee kaikella voimalla ja kunnialla kuolleista, kuten pääsiäispyhinä olemme saaneet kuulla. Hän otti, niin,kuin Pyhä Henki psalmissa sanoo, vankeuden vangiksi, kukisti perkeleen ja helvetin vallan, ryösti heiltä hallituksen, niin että perkele ei enää voi kristityitä vahingoittaa, kuolema ei heitä niellä eikä synti heitä syyttää.

Tässä tapahtui siis ihmeellinen ja perinpohjainen muutos. Ennen synti piti meitä vankinansa ja syytti meitä, perkele sai mielensä mukaan ajaa meitä syntiin, ja kuolema meidät niellä. Sellaista ei enää saa tapahtua. Kristus astui ylös taivaaseen ottaakseen vangiksi synnin, kuoleman ja perkeleen, etteivät enää saa meille tehdä vahinkoa kuten ennen; mutta jos pääsevät meitä vahingoittamaan, sekin on kääntyvä meidän parhaaksemme. Synti ei herkeä meitä kiusaamasta ja yllyttämästä tekemään Jumalan tahtoa vastaan ja tuottamasta meille pahaa omaatuntoa. Ja me olemme niin heikkoja, että usein annamme vietellä ja pettää itsemme. Niin kävi jalolle ja hurskaalle Daavidillekin, joka lankesi kahteen suureen ja kauheaan syntiin. Mutta sen, ettei hän hukkunut noihin synteihin, vaan sai ne anteeksi ja pelastui kuolemasta, vaikutti se, että synti oli Kristuksen kautta menettävä voimansa ja joutuva vangiksi. Se ei siis voinut häntä vahingoittaa, vaan saattoi päinvastoin hänet sitä innokkaammin ja hartaammin rukoilemaan. Ellei hän näet olisi langennut tuohon syntiin ja hätään, hän ei koskaan olisi joutunut sepittämään ihanaa katumuspsalmiansa, joka alkaa sanoilla: Armahda minua, Jumala, armostasi. Samoin on kuolemankin laita. Sekään ei saata olla näyttelemättä meille hampaitansa; tahtoisipa se meidät suorastaan niellä. Emmekä me tuota nähdessämme saata liioin olla peljästymättä ja käymättä alakuloisiksi. Minkätähden siis kuolema ei saakaan toteuttaa aikomustansa ja niellä kristityitä, niinkuin se kernaasti tahtoisi? Sentähden, että se on vangittu; se ei voi tehdä vahinkoa eikä niellä ketään. Niin se tekisi, ellei Kristus olisi sitä vanginnut. Pahimmin raivotessaankaan ja hirmuisimman muotoisena kiukutessaan se ei siis voi kristityille tehdä muuta kuin ahdistaa heitä yhä ahkerammin viljelemään Jumalan sanaa, kätkemään sitä sydämeen ja ammentamaan siitä lohdutusta. Ellei kuolema peljättäisi, viljeltäisiin vähemmän ahkerasti Jumalan sanaa.

Ja aivan samoin on perkeleenkin laita. Tuo häijy ja kavala vihollinen kyllä hiipii yötä ja päivää kristittyjen jäljessä kaataakseen heidät kumoon ja riistääkseen heiltä iankaikkisen elämän aarteen. Mutta hänpä on vangittu henki. Hänen aikeensa eivät siis saata menestyä; päinvastoin kuta enemmän hän heitä väijyy, sitä varovammiksi hän heidät totuttaa: he rukoilevat ahkerammin, harjoittavat sanaa ja antavat itsensä Jumalan suojaan. Ellei perkele olisi niin kiukuissaan ja heitä niin väijyisi, he välistä kävisivät suruttomiksi ja veltoiksi. Mutta kun vihollinen ei jätä heitä rauhaan, heidän täytyy olla valppaina, rohkeina ja varovina. Tuollaiset kristittyjen kiusaukset, ahdistukset ja vaarat eivät kuitenkaan ole aivan vaarattomia. Itsessään ja luonnostaan ne päinvastoin ovat sangen vahingollisia, niinkuin maailman esimerkki osoittaa. Mutta tässä Herramme Kristuksen taivaaseenastumisen hyöty on oikeassa käytössään: nuo viholliset ovat vankeja, jotka eivät voi tehdä kristityille, mitä he muutoin varmaan tekisivät. Synti heidät tuomitsisi, kuolema nielisi ja perkele vajoittaisi hätään ja kurjuuteen. Mutta nytpä nuo viholliset ovatkin vangitut. Vaikka heidän aikeensa ovat pahat, he eivät voi saada aikaan vahinkoa. Tämä on Kristuksen taivaaseenastumisen jalo hyöty ja hedelmä: Herra Kristus on vanginnut suuret vihollisemme, synnin, kuoleman ja perkeleen, jotka pitivät meitä vankeinansa, ja pelastanut meidät niiden käsistä. Juuri suojellakseen kristikuntaa noilta vihollisilta hän astui ylös taivaaseen ja istuu Isän Jumalan oikealla puolella.

Mutta hän ei jätä asiaa siihen. Mainitussa psalmissa on vielä: »Sinä olet saanut lahjoja ihmisille», sellaisia lahjoja, joita sinä annat ihmisille siten heitä auttaaksesi. Mitähän lahjoja ne lienevät? Kristus sanoo siitä selvästi (Joh. 16:7, 8): »Jos minä menen, niin minä lähetän teille Puolustajan. Ja kun hän tulee, niin hän näyttää maailmalle todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion.» Ja Pietari sanoi (Apt.t. 2:33): »Koska hän siis on Jumalan oikean käden voimalla korotettu ja on Isältä saanut Pyhän Hengen lupauksen, on hän vuodattanut sen, minkä te nyt näette ja kuulette.»Pyhä Henki vaikuttaa kaksi asiaa. Ensiksikin hän saattaa meidät evankeliumin kautta Kristuksen tuntemiseen, niin että me uskomme syntien anteeksiantamuksen hänen nimessään. Toiseksi hän saattaa meitä parantamaan elämämme, vastustamaan ja kuolettamaan syntiä sekä antautumaan sydämelliseen kuuliaisuuteen Jumalaa kohtaan. Siten hän tekee meistä hurskaita sekä sielun että ruumiin ja sydämen puolesta. Vaikka emme ikinä täällä maan päällä syntisen lihamme tähden pääsekään täysin puhtaiksi ja synnittömiksi, kuitenkaan tätä meihin tarttuvaa syntiä ei meille lueta uskon tähden Kristukseen, eikä se voi meitä kadottaa. Tämä on Pyhän Hengen ensimmäinen vaikutus meissä.

Toiseksi Pyhä Henki käyttää meitä välineinäkin, että me sanan ja saarnaviran kautta saattaisimme toisiakin samaan armoon ja Kristuksen tuntemiseen. Sentähden Paavali selittää tätä psalmia siihen tapaan (Ef. 4:11 - 13), että Kristus on taivaaseen astumisellansa siinä mielessä saanut lahjoja ihmisille, että »hän antaa muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palvelijan työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen» Näemmehän ja tiedämme kokemuksesta perkeleen vihaavan sanaa; meidän aikanamme hän erikoisesti kiihottaa turkkilaisia ja paavia tukahduttamaan sanaa ja hävittämään tai ainakin heikentämään kristikuntaa. Mutta kuta enemmän turkkilaiset ja paavi raivoavat, sitä enemmän Jumalan sana leviää ja kasvaa. Heidän on mahdotonta kokonaan hävittää kastetta, ehtoollisen sakramenttia ja sanaa. Tämä on yksi asia, josta havaitaan Herran Kristuksen taivaaseenastumisen hyöty: hän astui ylös taivaaseen juuri lähettääkseen Pyhän Hengen sekä edistääkseen ja toteuttaakseen virkaansa maan päällä.

Lahjaksi on niin ikään nimitettävä sitä Jumalan hallitusta seurakunnassa, että hän lohduttaa sitä ahdistuksissa, pelastaa vainoista, johdattaa ja ylläpitää sitä totuudessa, poistaen erehdykset, ja varsinkin, että hän sitä herättää rukoukseen, niinkuin Herra edellisen sunnuntain evankeliumissa sanoi: »Sinä päivänä te anotte minun nimessäni.» Se on mahdotonta ilman Pyhän Hengen apua. Lyhyesti sanoen: kaikki, mitä meillä on ja mitä me saamme, on pelkästään Kristuksen lahjoja ja hänen voitollisen taivaaseenastumisensa oikeita hedelmiä. Juuri sitä varten hän taivaaseen astui, että edistäisi valtakuntaansa, kasvattaisi ja ylläpitäisi kristillistä seurakuntaansa sanan ja Pyhän Hengen kautta.

Luukas osoittaa tämän erittäin hyvin siinä tekstissä, jonka te, rakkaani, alussa kuulitte. Hän kertoo Kristuksen ennen taivaaseenastumistaan nostaneen kätensä ja siunanneen opetuslapsiansa. Tämä siunaaminen ei tapahtunut niinkuin meillä on tapana sanoessamme hyvää yötä tai lausuessamme jäähyväisiä; hän toivotti heille onnea ja menestystä siihen virkaan, johon hän oli heidät vast‘ikään asettanut, käskiessään heitä »saarnaamaan evankeliumia kaikille luoduille», toisin sanoen maailman kaikille kansoille. Evankeliumia näet ei ole käsketty saarnata puiden, kivien, lintujen tai kalojen tähden, vaan ihmisten tähden, niinkuin seuraavat sanat osoittavat: »Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.s Kivet ja puut eivät voi uskoa, eikä ole käsketty niitä kastaa. Niinkuin siis kaste ja usko kuuluvat vain ihmisille, kuuluu yksin heille evankeliumin saarnakin. Mutta Herra käyttää tässä lausetta »Saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille», sillä tarkoittaen kaikkia elämänmuotoja: kaikkien keisarienkin ja maan hallitsijain, olkoot kuinka mahtavia tahansa, on kuultava evankeliumin oppia, otettava se vastaan ja uskottava, mikäli tahtovat kadotusta välttää. He kaikki kuuluvat luotuihin, heidän virkansa ja elämänmuotonsa ovat ihmisten asettamia. Annettuaan sellaisen käskyn Herra kohottaa kätensä ja siunaa heitä; hän ei ainoastaan toivota heille hyvää menestystä heidän virassansa, vaan hän on siinä heidän apunaan, hän edistää sitä ja antaa sille menestyksen.

Missä ikinä siis evankeliumia saarnataan, siellä vieläkin Herra Kristus siunaten kätensä nostaa, että sana tuottaisi hedelmän eikä sen saarna menisi hukkaan. Ja sangen lohdullista on tosiaankin, kun Herra juuri nyt taivaaseen lähtemäisillään ollessaan kätensä nostaa, opetuslapsiaan siunaten. Hän tahtoo siten osoittaa, että meidän tulee lohduttautua hänen taivaaseenastumisellaan ja että hän on käyttävä sitä meidän siunaukseksemme ja hyväksemme. Miksi hän käyttäytyisikään noin ystävällisesti~ jos hän olisi meille vihainen eikä ottaisi meitä valtakuntaansa? Mutta kun hän nyt kätensä nostaen toivottaa heille onnea ja menestystä heille uskomaansa virkaan, niin se selvästi todistaa, että Herra on meitä kohtaan uskollinen ja ystävällinen, ja että me saamme nauttia siunausta hänen kädestänsä aina, kun evankeliumia saarnataan.

Näette siis, rakkaani, kuinka lohdullinen ja riemullinen meille tämän rakkaan Herramme Kristuksen taivaaseenastumisen juhla on ja kuinka monessa suhteessa se on meille hyödyllinen. Koska lihamme ja veremme, Jumalan Poika, istuu Isän oikealla puolella, on synniltä, kuolemalta ja perkeleeltä kaikki niiden valta poissa: he ovat estetyt meitä enää vahingoittamasta. Vaikka ne ovatkin verivihollisiamme ja yrittävät tehdä meille kaikkea pahaa, ne kuitenkin ovat kahlehdittuja ja vangittuja vihollisia. Kristus lahjoittaa meille Pyhän Henkensä johdattamaan meitä kaikkeen totuuteen, varjelemaan meitä erehdyksistä, lohduttamaan ahdistuksissa, rukoilemaan kanssamme ja kehoittamaan meitä rukoukseen sekä myös kaunistamaan meitä moninaisilla armolahjoillansa. Kristus astuikin taivaaseen istumaan Jumalan oikealla puolella, täyttääkseen, niinkuin Paavali sanoo, kaiken, toisin sanoen, antaakseen ja lahjoittaakseen meille sen, mitä me autuutta ja iankaikkista elämää varten tarvitsemme.

Noudattakaamme siis opetuslasten antamaa esikuvaa: kumartaen rukoilkaamme häntä, niinkuin Luukas kertoo, olkaamme iloiset ja mieli hyvänä. Sen ohessa kiittäkäämme ja ylistäkäämme Jumalaa, armollista Isäämme taivaassa, rukoillen, että hän edelleenkin pitäisi meidät tässä armossa sekä tekisi meidät viimein Poikansa Jeesuksen Kristuksen tähden autuaiksi. Sen suokoon Jumala meille kaikille. Amen.