Kertomus Kristuksen syntymästä Beetlehemissä. Rakkaan Herramme, Jeesuksen Kristuksen, syntymäjuhla on asetettu kristikuntaan varsinkin sen tähden, että tätä tapahtumaa saarnattaisiin ja opittaisiin tuntemaan, että se pysyisi nuoren kansan ja kaikkien ihmisten muistissa, ja että se painuisi heidän sydämeensä ja he tulisivat oikein tuntemaan Vapahtajansa. Vaikka siitä asiasta kyllä joka vuosi puhutaan, sitä ei kuitenkaan voi koskaan kuiviin saarnata eikä siitä kyllin puhua. Tahdomme tällä kertaa jakaa evankeliumimme kahteen osaan. Ensiksikin se mitä selvimmin kertoo, kuinka Jeesuksen syntymä tapahtui; toiseksi saamme kuulla, mitä taivaan enkelit siitä ilmoittavat ja veisaavat.

Edellisessä osassa evankelista ensiksi kertoo, että Kristus syntyi juuri siihen aikaan, jolloin keisari Augustuksen hallituskautena juutalaisia ja heidän omaisuuttansa ensi kertaa verotettiin. Silloin Herramme Kristus alkoi hallituksensa maailmassa, vaikka tosin vielä salaisella tavalla: mahtavan keisari Augustuksen ja hänen valtakuntansa täytyi, vaikka tietämättään, häntä palvella ja antaa aihetta käskyllänsä neitsyt Marian ja hänen kihlatun miehensä matkustukseen Betlehemiin, missä profeettojen ennustuksen mukaan maailman Vapahtaja oli ensi kerran päivän valon näkevä. Ellei keisarin käskyä olisi annettu, Joosef ja Maria olisivat kai kauniisti pysyneet kotona. Mutta Kristus oli syntyvä Beetlehemissä; sentähden keisarin piti antaa heille aihe matkustaa sinne ja siten palvella Herraa Kristusta hänen syntyessään, vaikka keisari ja maailma eivät tosin siitä mitään tietäneetkään. Jos maailma olisi sen tietänyt, se kyllä pahuudessaan ja uskottomuudessaan olisi ollut asialle enemmän esteeksi kuin avuksi. Mutta Jumala ohjaa ja hallitsee niin, että maailmakin tietämättään joskus joutuu tekemään sellaista, mitä se ei ikinä suostuisi tietensä toimittamaan.

Kun he nyt keisarin käskyä totellen saapuivat Galileasta Beetlehemiin, Juudean maakunnassa, niin evankelista sanoo, että neitsyt Marian synnyttämisen päivät täyttyivät. Siihen heillä ei ollut varattuna minkäänlaisia valmistuksia, niin että se sattui sangen sopimattomaan aikaan. Puolisot olivat joutuneet vieraaseen maakuntaan, vieraaseen kaupunkiin, missä heillä ei ollut omaa kotia, ja vaikka heillä siellä olisi ollut, niinkuin onkin hyvin luultavaa, tuttavia, nämä eivät näy heistä vähääkään piitanneen. Sitäpaitsi kaupunki sattui silloin olemaan kansaa niin täynnä, että heillä, kuten evankelista kertoo, ei ollut sijaa missään majatalossa. Sen tähden heidän täytyi turvautua yöksi talliin, niinkuin muutkin köyhät ihmiset. Siellä ei ollut vuodetta, ei hursteja, ei patjoja, ei päänaluksia, ei peitteitä. Olkikupo sai tehdä näiden virkaa, että he edes kesyjen luontokappalten luona saivat tyyssijan. Siellä, tuiman kylmänä talviyönä, Marian kohdun siunattu hedelmä, lapsukainen Jeesus syntyi maailmaan.

Näin puhuu tuo kertomus, jonka evankelista kaiketi on tahtonut mahdollisimman elävästi kuvata meille, jotka olemme useinkin sangen kylmäkiskoisia, että sydämemme edes vähän lämpenisi kuullessamme, miten Vapahtajamme syntyi tämän maailman kurjuuteen. Olisihan Beetlehemin kaupunki silloin ansainnut heti paikalla tulla helvetinsyvyyteen vajoitetuksi, kun se ei osoittanut Vapahtajallensa senvertaa kunnioitusta, että olisi edes lainannut hänelle kopan kätkyeksi ja patjapahan vuoteeksi. Hänen kätkyenänsä on ensin äidin helma ja sitten tallin seimi pahnoinensa. Siihen lapsi pannaan nukkumaan. Suojellakseen itseään vilustumiselta sai lapsensynnyttäjäparka peittäytyä päällysviittaansa ja muihin vähäisiin pukimiinsa, joita hänellä ehkä sattui mukana olemaan,ei siellä ketään ollut, joka olisi mitään lainannut äidille tai hänen lapsukaisellensa tai olisi heitä palvellut ja vähintäkään heitä auttanut.

Minkä tähden evankelista kuvanneekaan Jeesuksen syntymän tällaisessa köyhyydessä ja kurjuudessa tapahtuneeksi? Sen tähden, että sinä sitä aina muistaisit antamatta asian ikinä unohtua mielestäsi, ja antaisit sen painua sydämeesi; ja erittäin sen tähden, että sinä, koska tämä on, niinkuin tässä vielä kuulet, tapahtunut sinun hyväksesi, olisit siitä iloinen ja kiitollinen Jumalaa kohtaan.

Siihen aikaan matka Nasaretista, Galilean maakunnasta, Betlehemiin ei ollutkaan mikään pieni matkustus. On myös vielä muistaminen, etteivät he voineet juuri mitään taloustarpeita ottaa mukaan matkalle lähtiessänsä. Ei heillä tarpeen tullen ollut kalliita kapaloita eikä muita vaatteita pienoisen varalle; äiti sai hänet viittaan käärittynä laskea seimeen makaamaan. Kun äiti ei suinkaan saattanut lasta aina pitää sylissään, vaan hänellä oli muutakin tointa, sai lapsi levätä seimessä olkien ja heinien päällä. Joosef kaiketi parhaansa mukaan koetti olla apuna, ja ehkäpä joku nainenkin heitä auttoi vettä noutamalla ja muuten, missä tarvis vaati, siitä ei kuitenkaan ole mitään evankeliumissa mainittu.

Hyvin luultavaa on, niinkuin jo on sanottu, ettei kukaan olisi heitä huoneeseensa korjannut, vaikka olisikin tullut tiedoksi, että nuoren vaimon on täytynyt jäädä lapsivuoteeseen talliin. Hyi sinua, häijy Beetlehem, kun saatatkin olla niin tyly ja armoton omaa Vapahtajaasi kohtaan, ettet hänelle osoita pienintäkään palvelusta! Olisit ansainnut rangaistuksen ennemmin kuin esimerkiksi Sodoman kaupunki, jonka päälle taivaasta satoi tulta ja tulikiveä: sintkin olisi pitänyt hävittää perustuksiasi myöten! Vaikkapa neitsyt Maria olisi ollut kerjäläinen tai suoraan sanoen kunnoton, maineensa menettänyt vaimo, olisi häntä kuitenkin sellaisessa hädässä ja tilassa pitänyt hoitaa ja auttaa. Mutta näin piti tapahtua: tämä riepuihin kääritty lapsi laskettiin seimeen, ja sillä hyvä! Näin maan päällä Herra vastaan otetaan, silloin kun muut koreilevat, mässäävät, ylpeilevät komeissa puvuissa ja uhkeissa palatseissa.

Tämä on evankeliumin kertomuksen edellinen osa. Se on esitetty meille siinä tarkoituksessa, että oppisimme painamaan sydämeemme ja mieleemme kuvan siitä, miten rakas Herramme Jeesus syntyi tämän maailman kurjuuteen, oppiaksemme Jumalaa kiittämään ja ylistämään tästä hänen hyvästä työstänsä, kun me köyhät, viheliäiset ja kadotuksenalaiset ihmiset tänään olemme korotetut siihe suureen kunniaan, että olemme tulleet Jumalan Pojan kanssa yhdeksi lihaksi ja vereksi. Juuri iankaikkisen Jumalan iankaikkisuudessa syntynyt Poika, jonka kautta taivaat ja maa ovat tyhjästä luodut, on tänään maailmaan tullut, ihmiseksi syntynyt, niinkuin mekin, vaikka hän onkin siinnyt synnitönnä. Me voimme siis nyt kerskata siitä, että Jumala on tullut meidän veljeksemme, ollen nyt samaa lihaa ja verta kuin mekin.

Tätä suurta kunniaa ei ole tapahtunut enkeleille, vaan meille ihmisille. Vaikkapa enkelit ovatkin jalompia olentoja kuin me, Jumala on kuitenkin meille suonut suuremman kunnian ja tullut meille likeisemmäksi kuin enkeleille, hän kun ei koskaan ole tullut enkeliksi, mutta kyllä kerran ihmiseksi.

Jos me ihmiset vain voisimme tämän asian oikein käsittää ja sydämestämme uskoa, niin tämä sanomattoman suuri Herramme Jumalan armo ja hyvyys tuottaisi meille varmasti mitä suurimman ja puhtaimman ilon ja kehottaisi meitä sydämestämme Jumalaa siitä kiittämään, häntä rakastamaan ja mielellämme hänen tahtoansa noudattamaan.

Paavikunnassa on ollut liikkeellä seuraava tarina. Kerran perkele tuli kirkkoon messun aikana, kun parhaillaan veisattiin sitä uskontunnustuksen kohtaa, jossa sanotaan, että Jumalan Poika tuli ihmiseksi; kun ihmiset silloin seisoivat viitsimättä, niinkuin tapa olisi vaatinut, kumartua polvilleen, niin hän löi yhtä heistä vasten suuta, ärjäisten: »Etkö häpeä, lurjus! Seisot siinä kuin mikäkin puupölkky eikä ilosta polvillesi lankea! Jos Jumalan Poika olisi tullut meidän veljeksemme, niin me olisimme ilosta ihan haltioissamme».

En pidä tätä tarua tositapahtumana, sillä saatana on siksi vihainen Herralle Kristukselle, että se olisi ollut mahdotonta, mutta varmaan on se, joka on kertomuksen keksinyt, ollut jalomielinen henkilö, joka on selvästi käsittänyt mikä suuri kunnia meille on tapahtunut Jumalan Pojan syntyessä ihmiseksi. Hän ei ole, kuten Aadam ja Eeva luotu maan tomusta, vaan hän on vielä likeisempää sukua meille, hän kun on syntynyt neitsyt Marian lihasta ja verestä, niinkuin muutkin ihmiset, kuitenkin sillä erotuksella, ettei neitsyt Maria mitään miehestä tietänyt, vaan Pyhä Henki oli hänet siunannut: hän oli ilman syntiä saanut Pyhän Hengen vaikutuksesta siunatun hedelmän kohtuunsa. Muuten Jeesus on meidän kaltaisemme, oikea ja luonnollinen äitinsä lapsi.

Aadam ja Eeva eivät syntyneet, heidät luotiin. Aadamin Jumala loi maan tomusta, vaimon taas hänen kylkiluustansa. Meille Kristus on likeisempi kuin Eeva miehellensä Aadamille, Kristus kun on meidän lihaamme ja vertamme. Meidän tulisi pitää tätä kunniaa sangen korkeassa armossa ja painaa mieleemme, että Jumalan Poika on tullut ihmiseksi ja että muuta erotusta ei ole hänen lihansa ja meidän lihamme välillä kuin se, että hänen lihansa oli synnitön. Hän on näet siinnyt Pyhästä Hengestä, Jumala on vuodattanut neitsyt Marian sieluun ja ruumiiseen Pyhän Henkensä, niin että hänessä ei ollut syntihimoa siittäessään ja synnyttäessään Herran Kristuksen. Muuten Kristus oli ihan luonnollinen ihminen, niinkuin muutkin, söi, joi, tarvitsi ruokaa ja juomaa, tunsi kylmää, niinkuin muutkin ihmiset, kärsipä hän vielä näiden ohessa muitakin luonnon puutteita, joita me olemme synnin tähden perineet, vaikka hän olikin synnitön, samoin kuin mekin saamme niitä kokea ja kärsiä, niinkuin apostoli Paavali sanoo: »Hän havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen», Fil. 2:8, hän nautti ruokaa ja juomaa, oli iloinen ja murheellinen, kuin ihmiset ainakin.

Tämä oli Herralle Kristukselle suuri alennus ja nöyryytys. Hän olisi tietysti yhtä hyvin voinut tulla sellaiseksi ihmiseksi, jommoisena hän nyt on taivaassa, hänellä kun nytkin on liha ja veri, niinkuin meilläkin, mutta se ei ole enää meidän kaltaistamme. Sen hän olisi voinut tehdä heti alusta pitäen, mutta sitä häin ei tehnyt, hän kun tahtoi osoittaa rakkauttansa meitä kohtaan, että me voisimme iloita, kerskata ja saada lohdutusta siitä, että meillä on veli taivaissa, johon me saamme ja meidän tulee turvata ja uskoa. Onneton se ihminen, joka ei häntä ota uskoen vastaan eikä tunne siitä iloa sydämessänsä.

Siitä syystä siis tätä kertomusta vuosittain saarnataan, että kaikki ihmiset ja erittäinkin nuoret sen mieleensä painaisivat ja kiittäisivät Jumalaa sanoen: Ei ole minulla mitään hätää, minulla on Jumalan Poika veljenä. Minkä tähden hän siksi tuli, mitä hän siten tahtoi vaikuttaa, sen jätän tällä kertaa lähemmin selittämättä. Se vain tietäkäämme, että hän on sen tehnyt pelastaaksensa meidät synnistä ja iankaikkisesta kuolemasta. Tahdon tällä kertaa vain erityisesti mainita siitä suuresta kunniasta, mikä on tullut koko ihmissuvun osaksi ja josta me voimme totisesti kerskata ja olla iloisia, kun Jumalan Poika on tullut ihmiseksi. Siitä kunniasta saavat kaikki ihmiset iloita. Mutta kristityillä on sen ohessa erityisenä ilon aiheena se, että he saavat tätä kunniaa nauttia myöskin iankaikkisessa elämässä. Tämän opetuksen me kaikkein ensiksi saamme päivän tapauksesta.

Toiseksi huomatkaamme evankelistan kertomuksen johdosta seuraavaa. Kristus, ollen Jumalan Poika, on nyt näin alentunut, on antanut kaiken kunniansa meidän lihallemme ja tyhjentänyt jumalallisen majesteettinsa, jonka edessä enkelitkin vapisevat, siinä määrin, että syntyy maailmaan kerjäläisenä; vaikka tuolla ylhäällä taivaissa enkelit häntä kumartaen rukoilevat, hän täällä alhaalla maan päällä alentuu meidän kurjuuteemme palvellakseen meitä. Koska nyt Jumalan Poika on tämän tehnyt, tulee meidänkin oppia hänelle ylistykseksi ja kunniaksi mielellämme olemaan nyöriä ja seuraamaan häntä, hänen omien sanojensa mukaan ottaen kantaaksemme ristin ja kärsien kaikenlaisia ahdistuksia. Sillä mitähän nuo nyt enää voisivat meitä vahingoittaa, tai miksi me nyt enää kärsimisiä häpeäisimme? Onhan rakas Herrammekin kärsinyt vilua, nälkää ja kurjuutta. Olihan varsinkin silloin puute ja kurjuus suuri, kun hän syntyi tänne maailmaan. Ei ollut tupaa, ei suojaa, ei kapaloa, ei vuodetta eikä peitteitä, vaan hänen täytyi maata seimessä lehmien ja aasien edessä. Koska siis rakas sukulaisesi ja veljesi, taivaan ja maan ja kaikkien luotujen kuningas, lepää siellä niin alhaisena, niin häpeä sinä pyytäessäsi elää mahtavasti ja ilman mitään kärsimyksiä! Kuka luuletkaan olevasi? Olethan sinä viheliäinen syntinen, joka et ansaitsisi edes häkilän päällä maata! Mutta kuitenkin makaat ehkä pehmoisessa vuoteessa, kun Herrasi on saanut levätä kovilla oljilla tallin seimessä.

Eiköhän tämä ole aivan nurjaa ja takaperoista! Tässähän näemme, kuinka syvään alhaisuuteen ja kurjuuteen Herramme Jeesus antautui meidän tähtemme, mutta me tahdomme elää herroiksi ja viettää hyviä päiviä mitään kärsimättä. Kun meidän Herramme on syntynyt hyväksemme tällaiseen köyhyyteen ja kurjuuteen ja mennyt vielä ristinkuolemaankin, niin meidän laiskojen vetelysten ei sovi ensinkään pyytää aina elää rauhassa ja levossa. Se ei kelpaa ollenkaan. »Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi, eikä palvelija parempi isäntäänsä», sanoo Kristus, Matt. 10:24.

Oppikaamme siis ja vakaasti miettikäämme, mikä kunnia meille tapahtui Kristuksen ihmiseksitulemisen kautta. Tämä kunnia on niin suuri, että jos joku meistä olisi enkeli, niin hän kai toivoisi olevansa ihminen voidaksensa siitä kerskata sanoen: Minun lihani ja vereni on enkelienkin herra. Meidän ihmisten tulisi siis hyvällä syyllä pitää itseämme autuaina. Suokoon Jumala, että tämän ymmärtäisimme, mieleemme painaisimme ja siitä Jumalaa kiittäisimme!

Toiseksi pitäisi meidän ahkerasti katsella Kristuksen esikuvaa, mitä hän, joka on kaikkien herrain Herra, maailmaan tullessaan on meille kurjille ihmisille tehnyt ja meidän tähtemme kärsinyt. Tämän esimerkin pitäisi taivuttaa ja herättää meitäkin sydämestämme auttamaan ja palvelemaan lähimmäisiämme, vaikka se ei aina olisikaan erittäin miellyttävää, vaan tuottaisi joskus meille kärsimyksiäkin. Siihen auttakoon meitä Jumala Pyhällä Hengellänsä, Herramme Jeesuksen Kristuksen tähden. Amen.