Tätä päivää vietetään sen Uskontunnustuksemme kohdan johdosta, missä lausumme: »Minä uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi neitsyt Mariasta.» Tämä on jalo ja syvällinen tunnustus. Järjellä ei siitä voisi olla aavistustakaan, ellei Raamattu sitä niin selvästi ilmoittaisi. Koska muutoin kaikki vaimot, sellaisina kuin Jumala on heidät luonut ja asettanut, tulevat raskaiksi samalla tavalla, miehen kautta, niin kukapa olisi voinut uskoa. että Jumala erottaen tämän ainoan neitsyen muista olisi tehnyt hänelle ihmeen, jollaista maailma ei ikinä ole kuullut eikä vastedes ole tapahtuva, niin kauan kuin maailma seisoo: nainen tulee raskaaksi miehen avutta, yksin Pyhästä Hengestä? Mahdotonta on, sen sanon, järjen sitä voida tietää ja uskoa; se näet luottaa sananparteen: Kun teen ja uskon niinkuin muutkin ihmiset, en pety.

Mutta kristityn täytyy tästä sananparresta luopuen sanoa: Jos tahdon olla kristitty, on minun uskominen ja tekeminen sellaista, mitä muut ihmiset eivät usko eivätkä tee. Jumalan teot näyttävät hulluilta ja mahdottomilta, mutta kuitenkin ne ovat ylen syvälliset ja tapahtuvat erittäin kauniisti. Samoin on tässä: Malia, puhdas neitsyt, tulee äidiksi, vaikka siitä kukaan muu ihminen maan päällä ei tiedä mitään. Se kuuluu mielettömältä ja mahdottomalta. Jos sellaista olisi ennen tapahtunut, se olisi edes todennäköistä, uskottavaa, mutta kun Jumala kaikista naisista valitsee vain tämän neitsyen tehdäkseen hänessä tällaisen ihmeteon, niin se tuntuu uskomattomalta. Kristityt ovatkin sentähden erikoisia ihmisiä, kutsuttuja uskomaan ja saarnaamaan sellaista, mikä maailman mielestä on pelkkää uskomatonta mielettömyyttä. Mutta juuri siitä syystä tuleekin heidän sitä ahkerammin kuulla saarnaa ja oppia sanaa tuntemaan. Joka ilman sanaa ryhtyy miettimään näin syvällisiä asioita, hän on helposti kukistettu. Me vietämme tätä juhlaa sen tähden, että tämä Herramme Jeesuksen Kristuksen sikiämisen uskonkohta säilyisi vahvana ja selvänä kristittyjen sydämessä. Tahdomme siis ottaa katseltavaksi tämän asian evankelistan mukaan ja oppia, tämän ihmeteon kulku.

Saarnan jaamme kolmeen osaan. Ensimmäinen käsittelee neitsyt Marian persoonaa, hänen polveutumistaan Daavidin suvusta. Toinen enkelin ilmoitusta, jossa tämä opettaa Herrasta Kristuksesta ja hänen virastaan. Kolmas neitsyt Marian uskoa.

Evankelista mainitsee kertomuksessaan vain lyhyesti neitsyt Marian persoonasta. Hän ei ilmoita mitään tämän elämäntavoista, mitä hän teki enkelien tullessa hänen tykönsä eikä siitä, missä muodossa enkeli hänelle ilmestyi. Mutta joka tahtoo näistä seikoista jotain tietää, ajatelkoon ne vain yksinkertaisiksi ja tavallisiksi, niin että ne soveltuvat tähän kertomukseen ja profeettojen ennustuksiin. Historiassa on selviä viittauksia siihen, ettei hän ollut varakas. On helppo arvata, millaiseen elämänmuotoon tällainen neitsyt kuului; ehkäpä hän palveli jonkun ystävänsä luona, tehden tavallisia koti-askareita, kuten muutkin palvelijattaret, mikä on tavallista, oikeuden ja hurskauden mukaista. On mahdollista, että hän oli noissa kotiaskareissa enkelin tullessa hänelle ilmoitusta tuomaan. Moni kertomus osoittaa, että enkelit ovat tulleet ihmisten luo näiden parhaillaan ollessa kutsumustyössään. Niinpä enkeli ilmestyi paimenille heidän ollessaan kedolla kaitsemassa laumaansa. Gideonille hän ilmestyi tämän puidessansa eloa. Simsonin äidille hän näyttäytyi tämän ollessa kedolla. Saattoipa neitsyt Maria silloin kenties hurskaan lapsen tapaan istua yksinäisyydessä, Israelin lunastusta rukoillen. Rukoilevia enkelit mielellään lähestyvät.

Evankelista ei tässä mainitse sanallakaan, mitä sukujuurta neitsyt oli. Joosefin, jolle hän oli kihlattu, hän sanoo olleen Daavidin huoneesta, vaikka tämä seikka ei meistä ole niinkään tärkeä. Mutta evankelista ei katso tarpeelliseksi mainita sitä, koska profeetat olivat sen jo ennakolta selvästi ennustaneet: Kristus oh tuleva Daavidin huoneesta ja oli kutsuttava Daavidin pojaksi. Jesajan kirjan 11. luvun 1. jakeessa mm. ennustetaan näin: »Mutta Iisain kannosta puhkeaa virpi, ja vesa versoo hänen juuristansa.» Tässä profeetta selvästi mainitsee, että Iisain suku on säilyvä, kunnes siitä kerran syntyy Kristus. Koska siis tällä lapsella ei ole maallista isää, niin äidin täytyy olla Daavidin sukua ja verta, muutoin ei voitaisi sanoa tätä lasta Daavidin pojaksi, jälkeläiseksi ja perilliseksi.

Tämä lause osoittaa ajankin, samoin kuin 1. Moos. 49. luvussa oleva ennustus. Profeetta vertaa Herraa Kristusta vesaan, joka on kasvava vanhan kannon juuresta. Daavidin suku oli miltei hävinnyt, se ei enää ollut missään arvossa eikä siihen kuuluvia henkilöitä ollut monta. Tämä jalo, kuninkaallinen suku näytti siis sellaiselta puulta, joka ei vain ollut kadottanut lehvistöään, vaan jonka runkokin oli kuivettunut. Näin on Jumalan töiden. Kun jo epäillen sanotaan: Siitä ei voi mitään syntyä, silloin hän vasta ryhtyykin toimeen ja tekee niin suuria ja jaloja tekoja, etteivät ihmiset ole voineet sellaisia aavistaakaan. Samoin kävi nytkin. Kun Jaakobin sanain mukaan valtikka oli siirtynyt pois Juudalta ja tämä suku oli joutunut suureen alennukseen. niin Jumala valitsee siitä köyhän palkkalaisen, neitsyt Marian, ja toteuttaa tämän kautta sen jalon työn, josta profeetat ja kantaisät olivat puhuneet ja johon koko maailma oli toivonsa asettanut.

Luukas kertoo vielä, kuinka tämä tapahtui - enkeli tuli Marian tykö, tervehti häntä, vakuuttaen Jumalan olevan hänelle armollisen. »Terve, armoitettu», enkeli lausuu, »Herra on sinun kanssasi!» Syvälliset ja suuret ovat nämä sanat! Tuo hurskas lapsi luonnollisesti hämmästyi, ajatellen mitä tämä tervehdys mahtoi tarkoittaa. Emme voi tietää, ymmärsikö hän heti ensi silmäykseltä enkeliksi sen, joka häntä puhutteli. Luukkaan sanoista päätellen näyttää siltä kuin hän ei olisi tätä tuntenut. Hän ei näet sano Marian peljästyneen itse enkeliä, vaan tämän puhetta ja tervehdystä.

Se ei olekaan tavallinen tervehdys. Sen johdosta Maria ehkä myös alkoi ajatella. ettei sanansaattajakaan ollut tavallinen ihminen, tämä kun heti alkoi puhua näin: Terve, sinä armoitettu, sinulla on armollinen Jumala; ei ole maan päällä ollut naista, jolle Jumala olisi sellaisen armon osoittanut; sinä olet siunattu heidän seassaan.Tällainen puhe nosti punan hurskaan lapsen poskille ja hämmästytti häntä. Tämä ei tietänyt miten olla. Sentähden enkeli lohdutti häntä ilmoittaen, mitä Jumala oli hänelle tekevä ja mihin hän oli häntä käyttävä. Hän lausui:

»Älä pelkää, Maria, sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä.» Huomaa tarkoin nämä sanat. Niiden tarkoituksena ei ollut vain lohduttaa neitoa, vaan ne tahtoivat torjua sen kauhean epäjumalisuuden, joka sittemmin paavin ja hänen munkkiensa toimesta ilmestyi kristittyjen keskuuteen, ja joka vielä on vallalla paavilaisten keskuudessa, jotka tekevät neitsyt Mariasta Jumalan, omistamalla hänelle kaiken vallan taivaissa ja maan päällä, aivankuin se olisi hänellä itsestään. Vaikka neitsyt Maria onkin siunatuin kaikkien naisten seassa, koskapa ainoallekaan naiselle ei ole sellaista armoa ja kunniaa tapahtunut, niin enkeli kuitenkin näin sanoessaan tekee hänestä vain tavallisten pyhien vertaisen lausuessaan, että hän armosta eikä ansiosta on se, mikä hän on. Ja täytyyhän aina olla olemassa erotus armon antajan ja armon saajan välillä. Siltä, joka armon antaa, on armo etsittävä, eikä siltä, joka itse on saanut nauttia armoa. Näin ei ole tehty paavikunnassa. Siellä oli yleisesti riennetty neitsyt Marian luo ja pyydetty ja toivottu häneltä enemmän armoa ja apua kuin Herralta Kristukselta. Vastustaaksesi tuollaista eksytystä huomaa tarkoin nämä sanat: »Maria, sinä olet saanut armon Jumalan edessä». Opi siis pitämään häntä ihmisenä, joka itse on saanut armon, ja joka ei ole mikään armon jakaja. Hänen poikansa, rakas Herramme Jeesus, on lähetetty sitä varten, että me häneltä etsisimme armoa ja hänen kauttansa saisimme armon, niinkuin Johannes Kastaja sanoo: »Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet ja armoa armon päälle» (Joh. 1:16). Nyt tahdomme vielä kuulla enkelin ilmoitusta. Hän sanoo näin:

»Katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Hän on oleva suuri ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi.»

Tämä on tämän taivaallisen saarnan edellinen osa ja ensimmäinen täydellinen ilmoitus Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta. Ensiksikin siinä näet sanotaan, että hän on neitsyt Marian oikea, luonnollinen poika, hänen kohdustaan syntynyt niinkuin syntyvät kaikki muutkin lapset. Jäljestäpäin puhutaan siitä, miten hän on siinnyt. Toiseksi hän on oikea, luonnollinen Jumalan Poika, Isästä iankaikkisuudessa syntynyt. Kuuluvathan sanat selvästi näin: »Sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan.» Tämä lapsi on siis todellinen ihminen, jolla on ruumis ja sielu, niinkuin muillakin ihmisillä, joka on syntynyt ja kasvanut niinkuin muutkin ihmiset. Viettelevää harhaoppia on siis tuo entisinä aikoina ilmaantunut käsitys, ettei Kristuksella ollut oikeaa, luonnollista ruumista. Ja eräät nykyaikaisetkin, varsinkin kasteenuusijat, väittävät, ettei hän ole neitsyt Mariasta ottanut lihaa ja verta. Mutta jos näin olisi, hän ei voisi olla oikea Daavidin poika; silloin evankelista ei olisi lausunut asiaa juuri näillä sanoilla: Sinä tulet raskaaksi.» Tuollaisia ja muita eksytyksiä vastaan on meidän asetettava enkelin sanat. Sitä ihmistä, joka rupeaisi niitä väittämään valheeksi, olisi parasta pitää mielettömänä, jonka kanssa ei sovi olla missään tekemisessä.

Tässä on myös selvä todistus Areiosta ja muita harhaoppisia vastaan, jotka eivät usko Kristusta iankaikkiseksi, kaikkivaltiaaksi Jumalaksi. Enkeli sanoo: »Hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi», se on, hänestä on saarnattava ja uskottava, että hän on Jumalan Poika. Tiedämmehän, mitä poika-sana merkitsee, nimittäin jostakusta syntynyttä. Jos siis tämä ruumiillisesti neitsyt Mariasta syntynyt Jeesus on Jumalan Poika, niin seuraa siitä, että hän myös on Jumala. Mikä Jumalasta syntyy, sen täytyy luontonsa, laatunsa ja ominaisuuksiensa puolesta olla samanlainen kuin hänkin, toisin sanoen, yhtä iankaikkinen, kaikkivaltias, vanhurskas ja elävä. Käänneltäköön siis tätä miten hyvänsä, niin emme voi päästä näistä sanoista, ellemme muutoin tahdo suorastaan pettää itseämme ja eksyä; meidän on pitäminen tätä neitsyt Mariasta syntynyttä lasta oikeana, iankaikkisena, kaikkivaltiaana Jumalana. Niin enkelikin osoittaa lausuessaan vielä:

»Ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman.»

Tässähän on selvästi ja asiallisesti lausuttu, että Herramme Jeesus on samalla sekä iankaikkinen Jumala että todellinen, luonnollinen ihminen. Huomaa: mikä istuin, kuninkuus ja valtakunta Daavidilla oli? Eikö se ollut Israelin kansa, joka täällä maan päällä asui Kanaanissa? Jos siis tämä lapsi on omistava isänsä Daavidin valtaistuimen, niin hänen täytyy olla todellinen ihminen, kuten hänen isänsä Daavid; muutoin ei sanottaisi Daavidia hänen isäksensä eikä häntä Daavidin perilliseksi. Kuitenkin on tässä suuri erotus. Daavid kuoli, ja hänen poikansa Salomo peri hänen valtaistuimensa ja valtakuntansa; tämäkin kuoli ja niin aina toinen toisensa jälkeen, aina Jeesus-lapseen asti. Hän ottaa haltuunsa Daavidin valtaistuimen, ei tosin niinkuin Daavid ja tämän luonnolliset perillisensä joksikin ajaksi, vaan iankaikkisesti: »hänen valtakunnallaan ei pidä loppua oleman.»

Opi yhdistämään nämä kaksi asiaa. Tämä lapsi on syntynyt neitsyt Mariasta, elää, syö ja juo, nukkuu ja valvoo, kuten muutkin ihmiset. Siitä seuraa, että hänen täytyy kuollakin, kuten muutkin ihmiset; niinpä me tunnustamme, että Kristus on kuollut ristillä ja haudattu. Se on ajallisen elämän luonnon seurausta. Ja kuitenkin enkeli sanoo, että neitsyt Marian synnyttämä lapsi on iankaikkisesti istuva hänen isänsä, Daavidin valtaistuimella. Kuolema ja iankaikkinen hallitushan ovat toistensa vastakohtia; ne eivät sovellu yhteen. Kuitenkin niiden pitää yhtyä hänen persoonassaan. Hän kuolee, mutta ei voi kuolla, vaan hallitsee iankaikkisesti, niinkuin enkeli sanoo. Tahtoisinpa tietää, kuka osaa sovittaa yhteen nämä kohta asiaa ilman sitä uskonkohtaa, että ihminen, syntynyt neitsyt Mariasta, ei ole pelkkä ihminen, vaan myös Jumala. Näin ollen hänen täytyy kuolla kuin ihminen; mutta todellisena Jumalana hän ei voi kuolla, vaan hän on kuoleman herra, jota kuolema ei voi pitää vallassaan.

Jos kuolema ei voi eikä saa häntä niellä, ei synnilläkään ole häneen mitään valtaa. Elämä ja synti eivät näet sovi yhteen: missä on syntiä, siellä ei voi olla elämää, siellä on kuolema; missä taas on elämä, siellä ei voi olla mitään syntiä, vaan siellä on sula vanhurskaus ja täydellinen lain täyttämys. Mistä johtuu siis Kristuksen kuolema, koska hän ei ole syntinen, vaan vanhurskas ja synnitön? Tässä meillä on suuri ja jalo lohdutus: me saamme pitää rakkaan Herramme Kristuksen kuolemaa viattomana kuolemana, joka ei häntä kohdannut omien, vaan vierasten syntien tähden, meidän syntiemme tähden, että me hänen kuolemansa kautta synnistä vapahdettuina myös hänen kanssaan eläisimme iankaikkisesti.

Enkelin ilmoitus on lyhyt, mutta sangen laajakantoinen. Se opettaa meitä oikein tuntemaan tätä ihmistä, joka on syntynyt neitsyt Mariasta: hän on tosi Jumala, joka kuollakseen tuli ihmiseksi, vaikka hän ollen Jumala ja synnitön ei voi kuolla, vaan omistaa ja hallitsee iankaikkisesti valtakuntaa, jonka hän on perinyt isältänsä Daavidilta. Hän on siis Jumala ja ihminen samassa persoonassa, joka kuolee, mutta kuitenkin elää iankaikkisesti. Kuoleman kärsii hän toisten syntien tähden; mutta elämä on hänellä itsellään omasta vanhurskaudestaan ja viattomuudestaan. Meidän tulee siis se omistaa itsellemme ja tietää sen tapahtuneen meidän tähtemme, että me tämän välimiehen kautta pääsisimme vapaiksi synnistä ja kuolemasta sekä tulisimme iankaikkisesti autuaiksi. Näitä enkeli ilmoittaa neitsyt Marialle, että tämä iloitsisi lapsesta ja lakkaisi pelkäämästä ja murehtimasta. Tämä ilmoitus ei kuitenkaan ollut vain hänen omistettavanaan; se kuuluu meillekin. Vaikka tämä hurskas neitsyt yksin on Jeesuslapsen äiti, niin kuulumme kuitenkin myös me tämän lapsen valtakuntaan.

Muutoin asiamme olisivat sangen huonolla kannalla. Mitä me olemme ja mitä meillä on, se on ajallista ja kestää vain vähän aikaa. Mitä ovatkaan neljä-, viisikymmentä, tahi vaikkapa sata vuotta?Mutta joka kuuluu sellaiseen valtakuntaan, joka on iankaikkinen, hänen asiansa ovat hyvällä kannalla, hänellä olisi syytä aina olla iloissaan, vaikka hän täällä maan päällä olisi kurjin ihminen. Enkelin saarnan tarkoituksena on näillä sanoilla muistuttaa meitä tästä ajallisesta elämästä, missä on paljon vaaroja ja missä synti ja kuolema vallitsevat että me olisimme kärsivällisiä. Puhuuhan hän valtakunnasta, jonka vertaista ei vielä ole ollut maan päällä, valtakunnasta, joka on iankaikkinen valtakunta, jolla ei ole loppua oleva. Siinä valtakunnassa ei ole kuolemaa; ei siinä ole syntiäkään, sillä synti ja kuolema kuuluvat yhteen. Eikä siellä siis voi olla Jumalan vihaakaan, vaan pelkkää armoa ja laupeutta. Elämähän on kallein lahja, minkä Jumala lähinnä Poikansa lähettämistä on meille antanut. Kukapa ei kaikesta sydämestään haluaisi elää sellaisessa valtakunnassa, murehtimatta siitä, kuinka kauan saa elää täällä maan päällä, missä ei ole muuta kuin syntiä, kuolemaa, surua, ahdistusta, tuskaa, kunhan vain pääsee tuohon valtakuntaan? Enkeli tahtoo siis vieroittaa mielemme tästä elämästä, sen valtakunnasta, mahdista ja loistosta ja kaikesta, mitä maailmaan kuuluu, koska se on kaikki ajallista ja katoavaista, yksinkertaisesti vain synnin ja kuoleman valtakunta. Sen sijaan hän neuvoo meitä kääntymään tämän kuninkaan puoleen, jonka valtakunnalla ei ole loppua oleva, niinkuin muilla valtakunnilla on.

Siitä, millä tavalla tullaan tämän kuninkaan tykö ja hänen iankaikkiseen valtakuntaansa, saatte, rakkaani, kuulla kautta vuoden: meidän on omistettava evankeliumi vahvasti uskoen, mitä Kristus meille lupaa, ja sydämestämme luotettava häneen, joka kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan on tämän valtakunnan valmistanut, se on, auttanut meidät synnistä ja iankaikkisesta kuolemasta iankaikkiseen elämään. Jos näet hänen valtakuntansa on pysyvä iankaikkisesti, niin on siihen myös kuuluva ihmisiä, jotka iankaikkisesti elävät. Hän on näet oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti; siihen kuuluvat ovat ihmisiä, eivät enkeleitä eikä järjettömiä eläimiä. Jos siis ihmiset saavat elää iankaikkisesti, niin täytyy synnin ja kuoleman olla poistettuina. Tähän elämään meidän tulisi pyrkiä ja ylenkatsoa ajallisia. Mutta mepä menettelemmekin yleensä päinvastoin: me käyttäydymme niin, että selvästi näyttää siltä kuin me kokonaan unohtaisimme iankaikkiset, jos meillä olisi kyllin ajallisia.

Tämä on edellinen osa enkelin sanomaa, jonka tarkoituksena on ilmoittaa neitsyt Marialle ja meille kaikille, millainen lapsi hänestä on syntyvä: ei mikään tavallinen lapsi. Siinä suhteessa hän tosin on muiden lasten kaltainen, että hän on lihaa ja verta, hänellä on ruumiin jäsenet, kuten muillakin lapsilla: hän on vaalimisen, syömisen ja juomisen, nukkumisen ja valvomisen tarpeessa. Muiden ihmislasten kaltainen hän ei kuitenkaan ole siinä suhteessa, että hän on Jumalan Poika ja on iankaikkisesti hallitseva, toisin sanoen, hän ei vain itse ole elävä iankaikkisesti, vaan hän on myös valtakunnassaan valmistava iankaikkisen elämän, niin että sen jäsenet saavat elää iankaikkisesti eikä heitä synti ja kuolema voi vahingoittaa. Sentähden enkeli ilmoittaakin vielä, että tämä lapsi, joka niin suuresti eroaa muista lapsista, myös eri tavalla on sikiävä. Kuultuaan enkelin ilmoituksen, että hän on tuleva raskaaksi ja synnyttävä pojan, joka pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi, Maria ihmetteli sitä ja kysyi enkeliltä: »Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?» Siihen enkeli vastasi sanoen:

»Pyhä Henki tulee sinun päällesi ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.»

Jokainen tietää, että luonnon säännön ja Jumalan järjestyksen mukaan nainen ei itsestään tule raskaaksi, vaikka turkkilaiset ovat niin tyhmiä, että he omista naisistaan uskovat sellaista. Ei Mariakaan itsestään raskaaksi tule, mutta se on kuitenkin tapahtuva hänen miehestä mitään tietämättä. Kuinka tämä voi tapahtua? Tämä on se erikoinen Jumalan teko, josta enkeli mainitsee. Ihminen ei ikinä voi järjellään käsittää, että tämä neitsyt on tuleva raskaaksi Pyhästä Hengestä tavalla, jota enkeli ei itsekään voi paremmin ja selvemmin sanoin selittää, kuin että Jumalan voima on hänet varjoava. Antakaamme tämän asian olla sellaisena, sitä sen enempää aprikoimatta. Me emme kuitenkaan voi sitä käsittää, meidän ajatuksemme eivät voi tajuta jumalallisen voiman vaikutusta.

Mutta sen me voimme käsittää, että kun tämä neitsyt tulee raskaaksi vain Pyhästä Hengestä, ensiksikin hänen lihansa tulee pyhitetyksi, ja että senkin, joka hänestä syntyy, täytyy olla pyhä ja synnitön. Sentähden enkeli nimittääkin tätä lasta, sen vielä äitinsä kohdussa ollessa, pyhäksi. »Se pyhä», hän sanoo, »mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi.» Näin lausuessaan enkeli tekee taas saman erotuksen tämän lapsen ja muiden lasten välillä kuin äsken hänen sikiämisestään puhuessaan. Vaikka Johannes Kastaja ja muutkin ovat olleet pyhitetyt äidin kohdusta asti, niin he ovat kuitenkin synnissä siinneet ja vasta sen jälkeen tulleet pyhitetyksi. Mutta Jeesus lapsi on pyhä, hänessä ei ole ikinä syntiä ollut; hän ei siis ole pyhitetty, vaan hän itse pyhittää kaikki.

Tämän johdosta me opimme ensiksikin oikein tuntemaan itsemme: luonnostamme olemme epäpyhiä ja syntisiä, siis tämän lapsen täydellisiä vastakohtia. Mutta me opimme siitä myös tietämään, kuinka voimme päästä vapaiksi epäpyhyydestä ja synnistä. Ei sovi kerjäläisen mennä rahan tarpeessa toisen kerjäläisen luo, jolla myös ei mitään ole. Hänen on käännyttävä rikkaan puoleen, joka ei ole kitsas, vaan antelias. Jos tahdomme päästä synnistä, emme mekään saa kääntyä niiden puoleen, jotka itse ovat syntisiä, ihmisiä kuten mekin ja armon tarpeessa olevia; meidän on kääntyminen tämän lapsen puoleen, joka on pyhä. Hänellä, eikä kenelläkään muulla on voima meitä auttaa. Miksi menevät sokeat paavilaiset rukoilemaan neitsyt Mariaa, apostoli Pietaria ja Paavalia sekä muita pyhiä, että näiden esirukous ja ansio muka koituisivat heidän hyväkseen Jumalan edessä? On totta, että he ovat pyhiä, ja että Jumala heitä rakastaa. Mutta sitä pyhyyttä heillä ei ole omasta itsestään, vaan se on heille lahjoitettu, he ovat sen armosta saaneet. Ei heillä ole armon alkulähdettä, heillä on vain siitä ammennettua vettä. Mutta tämä lapsi on armon lähde. Hän on iankaikkisuudessa syntynyt Jumalassa. Sen tähden häntä nimitetään Jumalan Pojaksi. Hän on siinnyt Pyhästä Hengestä ja syntynyt neitsyt Mariasta. Vaikka hän siis on lihaa ja verta, niin hänen lihansa ja verensä on täydellisesti pyhä ja synnitön. Hän on armon oikea, elävä lähde, jonka tykö meidän on kääntyminen, jos tahdomme tulla pyhiksi ja synnittömiksi.

Tämän pyhän lapsen syntymisen aiheuttaa juuri se, että me epäpyhät, syntiset ihmiset olemme Jumalan vihan ja kuoleman alaiset emmekä itse voineet auttaa itseämme siitä kurjuudesta. Avun täytyi meille tulla, mikäli se yleensä mistään tulisi, sellaisen kautta, joka itse ollen synnitön voi toisiakin synnistä auttaa. Tämä auttaja on rakas Herramme Kristus, iankaikkinen Jumala ja tosi ihminen, siinnyt Pyhästä Hengestä puhtaan ja pyhän neitsyen Marian kohdussa ja syntynyt maailmaan, että me kääntyisimme hänen tykönsä, häneen turvaisimme ja hänen pyhyyteensä luottaisimme. Jos paavikunnassa olisi saarnattu Kristuksen pyhyydestä samaan tapaan, kuin enkeli tässä ilmoittaa, ei olisi päässyt valtaan se epäjumalisuus, jota on harjoitettu pyhien vainajien palvelemisella. Vaikka näitä sanoja on luettu ei kukaan ole neuvonut ihmisiä Herran Kristuksen tykö, joka yksin on pyhä ja taitaa pyhittää; yleensä on luotettu muihin pyhimyksiin. Suokoon Jumala sen heille anteeksi!

Tämä on enkelin ilmoitus Jeesus-lapsesta. Siihen hän liittää sitten uutisen vanhasta Elisabetista: tämäkin on vanhoilla päivillään synnyttävä pojan. Ja siihen hän lisää vielä sen lohdullisen lauseen, ettei »Jumalalle mikään ole mahdotonta». Mutta jättäkäämme tämä kohta toiseen kertaan ja katsokaamme nyt lopuksi tekstimme kolmatta osaa.

Saatuaan selvän tiedon enkeliltä, mitä Jumala oli hänelle tekevä, neitsyt Maria vastaa:

»Katso, minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan.»

Tämä on sangen kaunis vastaus. Siinä on havaittavissa sekä erittäin suuri nöyryys, että myös suuri usko ja sydämellinen rakkaus ihmisiä kohtaan. Ensiksikin hän antautuu Jumalalle kaikessa nöyryydessä ja kuuliaisuudessa: »Katso, minä olen Herran palvelijatar». On kuin hän sanoisi: Tässä minä olen, tehköön Jumalani ja taivaallinen Isäni minulle, mitä tahtoo, minä alistun siihen. Ja vaikka minä olen mainitsemaasi työhön aivan mahdoton, otan kuitenkin Jumalan armon ja hyvyyden ilolla ja kiitollisuudella vastaan. Hänen lauseensa: »Tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan», osoittaa hänen kaikesta sydämestään toivovan ja siitä iloitsevan, että nyt on tullut se autuas aika, jolloin perkeleen pää muserretaan ja kurjat, viheliäiset syntiset saavat avun. Hän uskoo näet, että Jumala ensiksikin on hänessä toteutettava enkelin ilmoittaman työn, ja toiseksi, että tällä lapsella on iankaikkinen valtakunta, ja että hän on hänet ja koko maailman lunastava perkeleen vallasta ja kuolemasta. Yksinomaan tämän uskon kautta Maria tuli autuaaksi ja pelastui synnistä eikä suinkaan sen työn kautta, että synnytti Jumalan Pojan maailmaan. Tämä tosin oli erikoinen armo ja kunnia, niinkuin hän itsekin ylistysvirressään lausuu: »Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi.» Mutta ainoastaan siten hän tuli Jumalan lapseksi ja iankaikkiseen elämään, että hän enkelin ilmoituksen mukaan uskoi tämän lapsen pyhittävän hänet ja armosta lahjoittavan hänelle iankaikkisen elämän.

Mutta vaikka yksin hänellä on kunnia olla Jumalan äitinä ja synnyttää maailmaan Jumalan Poika, niin meidän tulee uskoa samoin kuin hänkin, että tämä lapsi on pyhä ja että hänellä on iankaikkinen valtakunta, toisin sanoen, että hän meillekin antaa iankaikkisen elämän ja meidätkin pyhittää.

Tästä asiasta on tänä juhlapäivänä saarnattava, että keskuudessamme pysyisi varmana ja selvänä se uskonkohta, että rakas Herramme Jeesus Kristus, Pyhästä Hengestä siinneenä, on sekä tosi Jumala että tosi ihminen, vaikka hän onkin yksi persoona. Kerskauksenamme perkelettä ja muita luotuja vastaan olkoon tämä: me olemme saaneet sen kunnian, että Jumala itse on meidän lihaamme ja vertamme. Niin likeisesti hän ei ole liittynyt ainoaankaan muuhun luotuun kuin yksin ihmiseen: hän ei vain asu ihmisessä ja ole häntä suojaamassa, joka jo sekin olisi meille suuri ilon aihe, vaan hän on itse tullut siksi, mitä mekin olemme: hän on tullut meille niin likeiseksi, että hänellä on sama luonto, sama ruumis ja sielu kuin minullakin ja sinulla, kuitenkin sillä ainoalla erotuksella, että hän on kaikin puolin synnitön, me taasen syntiset. Tämä kunnia, jonka Jumalan Poika on meille ihmisraukoille osoittanut, harmittaa kovin perkelettä. Hän ei soisi meille sitä kerskausta, että sanoisimme: Minun lihani ja vereni on Jumala, joka istuu tuolla ylhäällä majesteettisuudessa ja hallitsee taivaita ja maata.

Me olemme siis velvolliset sydämestämme kiittämään Jumalaa tästä armosta ja lahjasta: hän osoitti meille niin suuren ja korkean kunnian, että antoi Poikansa tulla ihmiseksi. Muutoin näyttää siltä, kuin Jumala vihaisi maailmaa. Tästä kuitenkin toteamme, ettei se ole totta, koskapa hän on niin likeisesti sukulaistunut kanssamme, ettei hän vain asu meissä, vaan on itse persoonallisesti tullut ihmiseksi.

Tästä armosta meitä tänään muistutetaan kiittääksemme Jumalaa siitä, että hän pyhällä syntymisellään kumosi meidän epäpuhtaan ja epäpyhän syntymisemme vaikutukset ja toi meille kaikille sen siunauksen, että me hänen kauttansa tulemme pyhiksi ja autuaiksi. Sitä varten hän on antanut pyhän sanansa, pyhän kasteen ja ehtoollisen sakramentin. Jumala, armollinen Isämme, lähettäköön Pyhän Henkensä meidän sydämeemme, että me tämän uskoisimme ja siten iankaikkisesti autuaiksi tulisimme. Amen.