Tänään vietämme Herramme Jeesuksen Kristuksen kärsimyksen ja kuoleman muistopäivää, niinkuin uskontunnustuksessammekin sanomme: »Minä uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan, meidän Herraamme joka kärsi Pontius Pilatuksen aikana, ristiinnaulittiin, kuoli ja haudattiin.» Vaikka kristittyjen aina on saarnattava, tutkisteltava ja katseltava Kristuksen kärsimystä ja kuolemaa, ja vaikka itse sen historiakin on siksi pitkä, ettei sitä yhdellä kertaa voi, niinkuin olisi tarvis, käsitellä, jonka tähden meidän onkin tapa jakaa se eri päivinä ja hetkinä katseltavaksi, kuitenkin erityisesti tämä päivä on säädetty Kristuksen kärsimyksen tutkistelemista varten, koska kaikki se, minkä Kristus kärsi yrttitarhassa, ylimmäisen papin Kaifaan palatsissa, maaherra Pilatuksen edessä ja ristillä, tapahtui tänä päivänä. Sentähden tahdomme mekin siitä nyt puhua, mikäli aika myöntää ja Jumala armonsa suo.

Juutalaiset kuluttivat yhden yön ja päivän Jeesusta varten saadakseen hänet surmatuksi ennen pääsiäisen viettoa. Jumala oli näet Mooseksen kautta käskenyt heidän ensimmäisen kuun neljännentoista päivän illalla alkaa pääsiäisjuhlansa, ja sitä säännöstä he tarkasti noudattivat. Kristus ristiinnaulittiin heidän pääsiäisensä ensimmäisenä päivänä. Meidän laskumme mukaan tapahtui se pitkänäperjantaina; kuitenkin tämä lasku on aloitettava kiirastorstai-illasta ja otettava myös lukuun sitä seuraava yö.

Sinä yönä kello yhdentoista vaiheilla juutalaiset alkoivat kiusata Jeesusta, ja sitä kesti seuraavana pitkänäperjantaina kello kolmeen jälkeen puolenpäivän. Edellisenä iltana kello seitsemän ajoissa Jeesus meni Jerusalemin kaupungista Getsemanen puutarhaan; siellä hän kamppaili kuoleman kanssa, niin että hänen hikensä oli niinkuin veripisarat, jotka maan päälle putosivat. Pian sen jälkeen, noin kello yhdeksän ajoissa, hänet otettiin puutarhassa vangiksi ja vietiin sidottuna ylimmäisten pappien ja kansan vanhimpain, koko neuvoston eteen, joka oli kokoontunut Kaifaan palatsiin. Kello yhdentoista aikana yöllä häntä tutkittiin ja väärät todistajat syyttivät häntä. Kahdentoista ajoissa yöllä häntä pilkattiin, syljeskeltiin, soimattiin ja häpäistiin, ja niin yhä aamupuoleen asti. Aamulla hänet vietiin tuomioistuimen eteen, missä maaherra Pilatus kolmesti antoi hänestä sen todistuksen, että hän oli syytön, ettei hän »havainnut hänessä mitään, mistä hän ansaitsisi kuoleman».

Juutalaiset syyttivät häntä ensiksikin siitä, että hän muka oli vietellyt kansaa, kieltäen maksamasta veroa keisarille, hän ei sallinut keisarin olla keisarina, vaan pyrki itse kuninkaaksi ja hallitsijaksi. Tämän syytöksen johdosta Pilatus tutki Jeesusta ja huomasi hänen vastauksestaan, ettei Jeesuksen valtakunta ole tästä maailmasta ja ettei hän ollut tehnyt keisarille eikä hänen valtakunnallensa mitään vahinkoa. Sentähden hän sanoo ylimmäisille papeille ja kansalle: »Minä en löydä hänestä yhtäkään syytä», ja lähettää hänet kuningas Herodeksen luo. Tämä oli hänen ensimmäinen puolustuksensa.

Kun Herodes lähetti Jeesuksen takaisin Pilatukselle, kutsui tämä ylimmäiset papit ja vanhimmat ja kansan kokoon ja lausui heille: ,)Te olette tuoneet minulle tämän miehen kansan yllyttäjänä; ja katso, minä olen teidän läsnäollessanne häntä tutkinut enkä ole havainnut tätä miestä syylliseksi mihinkään, mistä te häntä syytätte, eikä Herodeskaan, sillä hän lähetti hänet takaisin meille. Ja katso, hän ei ole tehnyt mitään, mikä ansaitsee kuoleman.» Sitten hän asetti kansan eteen kapinoitsijan ja murhaajan, Barabbaan ynnä Jeesuksen sanoen: »Kummanko näistä kahdesta tahdotte, että minä teille päästän, Barabbaanko, vai Jeesuksen, jota sanotaan Kristukseksi?» »Mutta ylipapit ja vanhimmat yllyttivät kansaa anomaan Barabbasta, mutta surmauttamaan Jeesuksen». Tämä on toinen todistus.

Kun tämä aie meni hukkaan, Pilatus ruoskitti Jeesusta, tahtoen Hänet sen jälkeen päästää vapaaksi. Johannes mainitsee Pilatuksen ruoskituttaneen ja pieksättäneen Jeesusta hirveästi. Hän luuli näet voivansa siten herättää juutalaisissa sääliä, niin että he tyytyisivät jo tähän rangaistukseen. Siitä syystä hän käski viedä Jeesuksen ulos purppuraviittaan puettuna, orjantappurakruunu päässä, ruoskittuna ja rääkättynä, ja lausui juutalaisille: Katso ihmistä!» Hänen tarkoituksensa oli sanoa: onko tämä enää mikään ihminen? Enkö ole häntä jo kylliksi rangaissut? - Tämä on hänen kolmas todistuksensa.

Mutta tämäkään ei auttanut. Jeesuksen piti pois hengiltä. Juutalaiset vain kovemmin ahdistivat Pilatusta sanoen: »Jos sinä hänet päästät, et ole keisarin ystävä». Tutkintoa kesti siis Pilatuksen tuomioistuimen edessä kello seitsemästä lähes kello kymmeneen aamulla. Sitten Jeesus ristiinnaulittiin kello yhdentoista ja kahdentoista välillä päivällä. Kun hän oli naulittu ristiin, pimeni aurinko, ja tätä pimeyttä kesti kello kolmeen asti jälkeen puolenpäivän. Ennenkuin pimeys lakkasi, kuoli Jeesus, oltuansa ristillä noin kolme tuntia. Sitten hänet otettiin noin kello viiden ajoissa illalla alas ristiltä ja laskettiin hautaan. Tämä kaikki tapahtui yhden yön ja päivän kuluessa.

Näin pyhät evankelistat kuvailevat tätä tapausta, varsinkin evankelista Johannes, joka mainitsee myös hetket ja tunnit, josta voi todeta, että Jeesus kärsi koko sen yön ja päivän. Vielä hän sanoo selvästi, että Jeesus kärsi juutalaisten pääsiäisenä. Hänen sanansa näet kuuluvat: »Oli pääsiäisen valmistuspäivä, noin kuudes hetki» (Joh. 19:14). Sitä kärsimystä kesti siis kahdeksantoista tuntia, ehkä enemmänkin. Kolme tuntia hän riippui ristillä, kolme tuntia Pilatus kuulusteli, seitsemän tuntia, se on koko yö, häntä tutkittiin, pilkattiin ja häpäistiin Kaifaan palatsissa. Kaksi tuntia hän kilvoitteli kuoleman kanssa puutarhassa; noin kaksi tuntia kului hänen vangitsemiseensa ja kuljettamiseensa puutarhasta ensin Hannaksen ja sitten ylimmäisen papin Kaifaan luo, puhumattakaan siitä, mitä hän kärsi ehtoollista syödessään, kun hän tuli hengessänsä murheelliseksi, niinkuin evankelista Johannes mainitsee (Joh. 13).

Näin siis rakas Herramme Jeesus Kristus oikein ja täydellisesti vietti juutalaisten pääsiäistä. Pääsiäispäivänä hän kuuli Jumalan sanaa, hiljaisuudessa ollen, ja antautui taivaallisen Isän tahdolle kuuliaisena kärsimiseen. Pyhässä Raamatussa oli kirjoitettu, että hänen piti kärsimän ja kuoleman; apostoli Pietari sanoo, että »Kristuksen henki jo edeltäpäin todisti Kristusta kohtaavista kärsimyksistä» (I Piet. 1:11). Näitä sanoja ja todistuksia Kristus kuuli pääsiäisenä. Noiden kahdeksantoista tunnin kuluessa hän ei korvillaan kuullut ainoastaan ylimmäisten pappien neuvoston edessä ja juutalaisten Pilatuksen luona päästämiä murhahuutoja: »ristiinnaulitse, ristiinnaulitse hänet!», vaan hän kuuli sydämessään myös pyhän Raamatun todistukset, että hänen piti kärsiä ja kuolla. Koko yön ja päivän hän ajatteli, kuinka täyttäisi profeettojen häntä koskevat ennustukset. Tämän perusteella minä arvelen hänen öisten kärsimystensä olleen seuraavan päivän vaivoja paljon ankarammat.

Sen tähden evankelistat Kristuksen kärsimyksen historian joka kohdassa lausuvatkin nämä sanat: »Nämä ovat tapahtuneet, että Raamattu toteutuisi». Kristuksen kärsimykset tapahtuivat kaikki Raamatun mukaan. Senpätähden evankelistat esittäessään Herran kärsimyksen historiaa usein toistavat näitä sanoja: nämä ovat tapahtuneet, että Raamattu toteutuisi. He tahtovat sanoa meille: kysykää profeetoilta, he tietävät sanoa, minkä tähden Kristus kärsi. Kova ja katkera on hänen kärsimyksensä, piinansa ja ristinsä vaiva. Mutta suuri on hänen rakkautensakin, se on ylen palava ja hell ä, onpa se mitä suurinta armoa meitä kohtaan, että hurskas Herramme ja Vapahtajamme meidän tähtemme kärsiessään ja kuollessaan täytti Raamatun todistukset.

Kirjoitettu on (1. Moos. 3:15): »Minä panen vainon sinun ja vaimon välille, ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän». Tämän lauseen Herra Kristus sai kuulla kärsiessänsä; se kaikui ja kuului hänen sydämessänsä. Nyt oli hänelle koittanut se hetki, jona hänen piti musertaa käärmeen pää, ei sen käärmeen, joka ruohossa matelee ja sammakoita syö, vaan sen vanhan kyyn, perkeleen. Eikä hänen ollut sitä muserrettava uhrieläimen jaloin, ei myös miekoin ja asein, vaan omalla ruumiillansa ja hengellänsä, antamalla perkeleen ensin hyökätä kimppuunsa ja purkaa kaiken vihansa ja kiukkunsa, vasta sitten hän mursi ja masensi perkeleen, että me pääsisimme häneltä rauhaan ja turvaan.

Kun kerran käärmeen pää on rikki poljettu ja muserrettu, hänen mahtinsa on mennyttä ja hänen aikansa loppunut. Kun Kristus on rikki polkenut sen vanhan kyyn, perkeleen pään, on perkele kadottanut valtansa. Hän tosin pysyy meitä kohtaan perkeleenä, niinkuin maailmakin pysyy maailmana; mutta kuitenkin hänen päänsä on muserrettu, Kristus kukisti hänen valtakuntansa, kuoleman, synnin ja helvetin ja riisti häneltä vallan.

Tätä Raamatun todistusta Kristus kai katseli kärsiessään, ajatellen: tämä on se hetki, jona minun on rikki poljettava perkeleen pää, ja hän saa pistää minua kantapäähän. Tämä minun on kärsittävä ja tämän minä tahdon kärsiä. Tänään on minun pääsiäiseni, minun oikea juhlani. Silloin hänellä oli niin kovat kivut, vaivat, tuskat ja ahdistukset, ettei niitä saata sanoin selittää. Kova oli se saarna, jota Kristus sai kuulla koko sen yön ja päivän ajatellessaan hänen kärsimystään koskevia Raamatun ennustuksia. Näin hän kärsi juutalaisten pääsiäisenä, viettäen siten oikean pääsiäisen, kärsimisensä kautta hän kukisti perkeleen valtakunnan: hänellä on nyt valta perkeleeseen. Kun hän sanoo sanan, häviävät perkele ja hänen valtakuntansa, kuolema, synti ja helvetti. Ja se, joka uskoo häneen, saa olla varma siitä, ettei synti, kuolema, perkele ja helvetti voi häntä vahingoittaa.

Muitakin todistuksia on Profeetoissa, esimerkiksi Ps. 16:2 ja seur.: »Minä sanon Herralle: Sinä olet minun Herrani, paitsi sinua ei ole minulla mitään hyvää ja pyhille, jotka maassa ovat: Nämä ovat ne jalot, joihin on koko minun mielisuosioni ». Tässä profeetta Daavid puhuu Kristuksen sanoja. Kristuksen ei tarvinnut kärsiä Herran tähden, vaan hän antautui kärsimykseen maan pyhien ja kunniallisten, toisin sanoen, niiden valittujen ja hurskasten puolesta, jotka hän oli valinnut ja joihin hänellä oli mielisuosio. Tästäkin lauseesta muistutettiin Kristusta pääsiäisenä ja ilmoitettiin, että hänen piti kärsimän.

Ps. 22:2: »Jumalani, Jumalani miksi minut hylkäsit? Miksi olet kaukana». Ja heti sen jälkeen: »Minä olen mato enkä ihminen ihmisten pilkka ja kansan hylky». Ja vielä (9 j.): )Jätä asiasi Herran haltuun. Hän vapahtakoon hänet, hän pelastakoon hänet, koska on häneen mielistynyt». Ja taas (17 j.): »Koirat minua piirittävät; pahain parvi saartaa minut, minun käteni ja jalkani». Ja vieläkin (19 j.): »He jakavat keskenänsä vaatteeni, heittävät puvustani arpaa». - Tässäkin on eräs ennustus Kristuksen kärsimyksestä; selvästi se tarkoittaa ristin tuskia, hänen kätensä ja jalkansa lävistettiin ja hänen jäsenensä pingotettiin, niin että melkein voitiin lukea luut. Silloin toteutui myös vaatteiden jakamista koskeva ennustus. Sentähden evankelistat Matteus ja Johannes viittaavatkin tähän psalmiin kertoessansa, kuinka sotamiehet jakoivat keskenään Herran vaatteet. Herra itsekin käyttää juuri tämän psalmin sanoja, ristillä suurella äänellä huutaessaan: »Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?»

Ps. 69:22: »Koiruohoa he antoivat minun syödäkseni ja juottivat janooni hapanviiniä». Tässäkin Daavid puhuu Kristuksen sanoja: Kristus valittaa, että hänen ristiinnaulitsijansa ja pilkkaajansa antoivat hänelle hapanviiniä juotavaksi. Sentähden Johannes viittaa tähän psalmiin sanoessaan: Sen jälkeen, kun Jeesus tiesi, että kaikki oli jo täytetty, sanoi hän, että kirjoitus kävisi toteen: ‘minun on jano’ (Joh. 19:28). Hän tahtoi osoittaa, että Kristuksella ristillä riippuessaan oli mielessä hänen kärsimystään koskevat profeettain ennustukset.

Koko Jesajan kirjan 53. luku on jalo ennustus Kristuksesta, hänen kärsimyksestänsä ja ylösnousemuksestansa. Siinä luvussa Pyhä Henki on yhtä selvästi todistanut Kristuksen kärsimyksestä, kuin apostolit siitä sittemmin uuden liiton aikana kirjoittivat. Tämä ennustus toteutui täydellisesti Kristuksessa. Eräässä kohdassa evankelista Markus viittaakin tähän ennustukseen, kun sanoo: »He ristiinnaulitsivat hänen kanssaan kaksi ryöväriä, toisen hänen oikealle ja toisen hänen vasemmalle puolellensa: Ja niin se kirjoitus kävi toteen, joka sanoo: Ja hän luettiin pahantekijäin joukkoon» (Mark. 15:27 - 28). Herra Jeesus itsekin mainitsee tämän ennustuksen sanoessaan opetuslapsillensa: »Minä sanon teille, että minussa pitää käymän toteen tämän mikä kirjoitettu on: Ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon; sillä se mikä minusta on sanottu, on täyttynyt» (Luuk. 22:37). Rakas Herramme Jeesus Kristus vietti siis pääsiäistä kuuntelemalla Jumalan sanaa kärsimyksestänsä ja täyttämällä sen työllä. Hän ei vain suullansa puhunut Jumalan sanaa, vaan myös täytti sen työllä, niinkuin Luukas hänestä sanoo: »Jeesus alkoi tehdä ja opettaa» (Ap. t. 1:1). Näistä profeetat jo kauan aikaa ennen todistivat tietääksemme, ettei Kristus kuollut oman itsensä tähden, vaan kuuliaisuudesta taivaalliselle Isällensä ja meille rakkauden osoitukseksi ja siunaukseksi.

Kristuksen kärsimyksen ydinkohta ja pääasia on juuri se, että me muistamme Kristuksen kärsineen kuuliaisuudesta taivaalliselle Isällensä ja meidän hyödyksemme ja siunaukseksemme, että Raamattu kävisi toteen. Tarkoin on huomattava, minkä kaltainen se lunastus on, jolla Kristus meidät lunasti: se ei ole ajallinen pelastus mistään Egyptistä, vaan iankaikkinen pelastus synnistä, kuolemasta ja helvetistä. On myös tarkoin huomattava ja pidettävä mielessä, minkä hinnan Kristus antoi syntiemme sovitukseksi: ei rahaa eikä tavaraa, vaan ruumiinsa ja henkensä, siitä apostoli Paavali usein kerskaa, sanoen, että »Kristus on antanut itsensä alttiiksi meidän syntiemme tähden» (Gal. 1:4; Ef. 5:2; Tit. 2:14). Samoin meidänkin on muistettava, kuinka suuria tuskia Kristus sai kärsiä meidän edestämme, kuinka suuressa ahdistuksessa hän oli, kun hän meidän tähtemme hikoili verihikeä, hänet kruunattiin, häntä pilkattiin, häpäistiin, ruoskittiin, hänet ristiinnaulittiin ja hänen kylkensä lävistettiin.

Pääasia kuitenkin on se, että Kristuksen piti kärsiä, että Raamattu hänen kauttansa toteutuisi. Tätä asiaa meidän on ahkerasti tutkisteltava ja ajateltava oppiaksemme tuntemaan sekä pelastuksen, sovituksen ja Kristuksen kärsimyksen suuruuden että myös hänen mielenlaatunsa ja hyvän suosionsa meitä kohtaan: hän suo sydämestänsä meille hyvää ja kuinka hänen rakkautensa on sydämellinen ja palava ja koska antoi itsensä meidän edestämme. Rakastakaamme siis mekin häntä, joka on kärsinyt nämä tuskat meidän edestämme, ja taivaallista Isäämme, joka kaiken tämän sääsi hänen tehtäväksensä. Tällaista rakkautta tulee hänen rakkautensa tuntemisen herättää meissä, kun hän otti kärsiäkseen näin suuret tuskat meidän edestämme. Kiveä, jopa terästäkin kovempi lienee sen ihmisen sydän, joka tästä ei taivu ja tule liikutetuksi.

Kuitenkaan maailma ei ensinkään laske tätä asiaa sydämellensä. Se on jäykkä, kylmä ja kiittämätön ja se pitää tämän aarteen kokonaan halpana. Siitä seuraakin, että Herra Jumalakin puolestaan jättää maailman sen omaan varaan: se joutuu yhä kauemmaksi pois hänestä. Herra Jumala tekee aivan oikein sanoessaan kiittämättömälle maailmalle: ellet välitä siitä suuresta rakkaudesta, jota minä niin isällisellä lempeydellä olen osoittanut sinulle antaessani ainokaisen Poikani edestäsi kidutettavaksi, niin en minäkään sinusta huoli. Ellet tahdo valita Poikaani Jeesusta Kristusta, niin valitse sitten Barabbas tai vaikkapa perkele! Ja niin maailma jääkin lahkohenkien, väärien opettajain ja turkkilaisten valtaan, ahneuteen ja ylpeyteen .

Eikä se mikään ihme olekaan. Kuka siitä syyttäisi Herraa Jumalaa? I

Niin, Kristuksen kärsimyksestä ei saarnata sitä varten, että me tulisimme kiittämättömiksi, vaan että me tunnustaisimme taivaallisen Isän ja hänen Poikansa, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rakkauden meitä ihmisiä kohtaan ja oppisimme rakastamaan Isää ja Poikaa. Eipä se, joka sydämestänsä uskoo, mitä Kristus hänen edestänsä kärsi, voi olla kiittämätön heittiö, vaan hän rakastaa sydämestänsä Kristusta. Jos joku rientää auttamaan minua tulen tai veden vaarasta ja panee alttiiksi ruumiinsa ja henkensä minun tähteni, minä olen suuri heittiö, ellen ala häntä rakastaa. Me rakastumme jo sellaiseenkin, joka lahjoittaa meille kymmenen kultarahaa; kuinka voisi olla toisin, kun Jumala lahjoittaa meille poikansa, joka meidän edestämme antautuu synnin, kuoleman ja helvetin alaiseksi? Eiköhän meidän pitäisi sanoa näin: Herrani Jeesus Kristus on tämän kaiken kärsinyt minun edestäni, sentähden minä tahdon häntä rakastaa, hänen sanaansa mielelläni viljellä, kuulla, uskoa ja sitä kuuliaisuudessa noudattaa.

Jos emme näin tee, me olemme monin kerroin maailmaa kurjemmat. Maailma ei tiedä mitään tästä armosta, mutta me tiedämme siitä ja kuitenkin usein olemme kiittämättömät ja huolimattomat ja unhotamme, että olemme Kristuksen kautta vapahdetut synnistä ja kuolemasta. Hän sanoo meille: teitä ei voi synti eikä kuolema vahingoittaa, sillä te olette minun kuolemani kautta saaneet iankaikkisen pelastuksen. Kauheata on, että tämä totuus voidaan niin unohtaa.

Meidän tulee siis oppia niin tuntemaan Kristuksen kärsimystä, että tiedämme sen tapahtuneen meidän hyväksemme. Älkäämme pitäkö hänen kärsimystänsä muuna kuin iankaikkisena apunamme. Selittäkäämme hänen merkityksensä, ahdistuksensa ja ristiinnaulitsemisensa niin, että sanomme: ne ovat minun apuni, minun väkevyyteni, elämäni ja iloni. Kaikki nämä ovat tapahtuneet hyödyksemme, että me uskoisimme niiden tapahtuneen meidän hyväksemme, ja että häntä sydämestämme kiittäisimme. Se joka näin tekee ja näin Kristuksen kärsimyksen omistaa, on kristitty.

Hän on osoittanut meille hyvyytensä, ettemme häntä ikinä unohtaisi, vaan aina kiittäisimme häntä siitä ja siitä ammentaisimme lohdutusta, sanoen: hänen vaivansa ovat minun lohdutukseni, hänen haavansa minun terveyteni, hänen rangaistuksensa minun lunastukseni, hänen kuolemansa minun elämäni. Ei kukaan taida kylläksi puhua siitä ja kyllin ihmetellä sitä, että itse Jumalan Poika astui alas taivaasta ja meidän sijastamme kärsi kuoleman. Suuri armo on meitä etsinyt, ylen kalliisti olemme ostetut. Jos meille siis tapahtuu jotakin pahaa, jos joudumme viettelykseen tai muuhun ahdistukseen, saamme siitä syyttää omaa kiittämättömyyttämme. Paavilaisten käy oikein, kun Jumala heidät hylkää. Koska he eivät huoli runsaasta ja iankaikkisesta lohdutuksesta, rakkaudesta ja avusta, vaan jatkavat ilkeyttänsä, käy heidän aivan niin, kuin käydä pitääkin: he saavat mennä meno,ansa. Mutta me pysykäämme kiinteästi uskollisessa Vapahtajassamme ja hurskaassa päämiehessämme Jeesuksessa Kristuksessa, joka ristiinnaulittuna on meidän syntiemme tähden kärsinyt ja kuollut. Siihen auttakoon meitä laupias Jumala. Amen.