Kaikki hartauteni ja saarnani

4. sunnuntai loppiaisesta Joh. 6: 16–21

Evankeliumissa on kuvaus ihmisen sisällä olevien uskon ja epäuskon toiminnasta. Epäusko ei näe muuta kuin mitä silmillä näkee ja mitä korville kuulee. Se kiinnittää huomionsa pelkästään siihen miltä tuntuu ja näyttää. Mitä suuremmaksi myrsky kasvoi, sitä enemmän opetuslapset kiinnittivät siihen huomionsa ja sitä enemmän heitä pelotti. Epäusko sai heidät pelkäämään, se ei pystynyt heitä auttamaan. Sen sijaan usko toimii päinvastoin. Se ei ole keskittynyt siihen miltä näyttää tai tuntuu vaan se näkee sitä mitä ei voi nähdä se ei edes huomaa ympäröiviä myrskyjä. Sen hedelmänä on sisäinen rauha, huolimatta siitä mitä ulkopuolella tapahtuu. Lohdullista kertomuksessa on että kun Jeesus lähestyi pelon valtaamia opetuslapsia hän ei heitä tuominnut. Silloin Jeesus lähestyi opetuslapsiaan ruumiillisesti, tänään hän lähestyy meitä Sanansa kautta. Niinpä nytkin tämä sana on varma ja vastaanottamisen arvoinen. Huolimatta siitä minkälaisten tunteiden tai ajatusten keskellä tunnet olevasi, sinä saat uskoa syntisi anteeksi annetuksi Isän pojan ja Pyhän hengen nimessä.

5. sunnuntai loppiaisesta Mark. 4: 26–29

Monilla äsken kuullun tapaisilla vertauksilla Jeesus julisti suurelle kansanjoukolle sanaa. Opetuslapsillensa hän selitti kaiken kun he olivat keskenään. Luetun kohdan edellä Jeesus kertoi suurelle kansanjoukolle miehestä, joka viskelee siemeniä sinne tänne jopa melkein paljaan kallion päälle. Tämän vertauksen hän sitten selittää muutamille hänen ympärillään oleville. Siinä vertauksessa on paljon samaa kuin tässä juuri hetki sitten kuullussa. Mies kylvää siemenen maahan ja auringon ja sateen avulla kasvaa kustakin kylvetystä siemenestä sellainen mitä kylvetty oli. Porkkanan siemenistä porkkanoita, nauriiden siemenistä tulee nauriita ja horsmien siemenistä horsmia. Maa johon siemen on kylvetty, ei saa aikaan siemenen kasvua, se tarjoaa vain kasvupohjan. Itse siemenen ominaisuudet ratkaisevat sen mitä siitä kasvaa. Maa johon siemen tippuu kuvaa ihmissydämen maaperää. Ihmissydän on Jeesuksen mukaan viekas ja oikullinen, sillä juuri sieltä lähtee kaikki ihmisen pahuus. Se on suuri ihme ja armonosoitus Jumalalta, että tällaiseen maaperään hän tahtoo kylvää kallisarvoisia siemeniään. Maahan kylvetty siemen saa elämänvoimansa sanasta. Siemen orastaa ja kasvaa mutta siemenen kylväjä ei tiedä miten. Tänä päivänä ihminen voi kasvattaa kukkia sisällä esimerkiksi kukkaruukussa, mutta kukkien kasvattaja joutuu jatkuvasti huolehtimaan siitä, että kukka saa tarpeeksi auringon valoa ja vettä, mutta jos hän matkalle lähtiessä unohtaakin kukkansa tarpeet niin kukka kuihtuu pois. Jeesus vastustaa vertauksessa tämäntapaista sydämeen kylvetyn siemenen kasvattamista, jossa sen kasvamisesta huolehtii ihminen itse. Jeesuksen kertoman miehen kylvämä siemen kasvoi itsestään ja oikeassa järjestyksessä, ensin korren sitten tähkän ja lopulta jyvät tähkään. Siemen siis kasvoi ilman että kylväjä teki itse mitään asian eteen. Tästä vertauksesta minulle tulee mieleen kysymys millainen siemen sitten minussa kasvaa? Kun koetan siemenen hedelmiä etsiä itsestäni ei niitä tunnu löytyvän. Tunnen vain sydämessäni kasvavan enimmäkseen rikkaruohoja. Jeesus on kuitenkin luvannut, että: ”Autuaita ovat ne joilla on vanhurskauden nälkä ja jano sillä heidät ravitaan.” Tämä ravinto on Jeesuksesta Kristuksesta vuotanut veri. Niinpä tälläkin hetkellä, niin sinä kuin minä saamme uskoa kaikki syntimme anteeksi annetuiksi Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimessä.

Kynttilänpäivä 1. Joh. 1: 5-7

Johannes aloittaa ensimmäisen kirjeensä vähän samoin kuin Johanneksen evankeliumikin alkaa. Alusta asti on Elämän Sana ollut olemassa ja Kristuksessa tuo Sana on tullut lihaksi. Tätä Elämän Sanaa Johannes on tahtonut kirjeessään kuvata, jokaiselle kirjeen lukijalle jotta se ilahduttaisi heitä. Johannes kuvaa Jumalaa valoksi. Mutta tämä valo ei ole luonnollinen valo vaan sitä voisi kuvata pikemminkin sanalla totuudellinen. Se osuu suoraan ihmisen sydämeen valaisten sen aina pohjaa myöten. Se erottaa totuuden valheesta. Ilmeisesti Johanneksen kirjeen kirjoitusaikana oli ihmisiä jotka kyllä sanoivat että heillä oli yhteys Herraan ja että he uskovat syntien anteeksi saamiseen mutta tämä heidän kaunis ja oikea tunnustus ei ollutkaan totta heidän elämässään. Näitten ihmisten Johannes sanoo ”vaeltavan pimeydessä”. Pimeydessä vaeltaminen tarkoitti karkeasti kahdenlaista asiaa. Sitä ettei Kristuksen tuntemus ollut tuottanut heissä mitään hedelmää ja toisaalta sitä että he pyrkivät omilla teoillaan puhdistumaan synneistään Jumalan edessä. Heidän sydämessään ei ollut siis uskoa vaan harha ja tätä harhaa he kuitenkin sanoivat totuuden valoksi. He siis valehtelivat. Tämän jälkeen Johannes jatkaa ”mutta jos me valossa vaellamme”. Valo jonka Kristus ennen taivaaseen astumistaan jätti meille on Jumalan sana. Valossa vaeltaminen tarkoittaa siis Jumalan sanassa pysymistä. Jumalan sana on Aurinkoa kirkkaampi valo. Tämä valo on terävämpi kuin kaksiteräinen miekka. Se, jolla on Jumalan sana havaitsee heti harhansa ja syntinsä, koska hänellä on valo. Tämä saattaa aiheuttaa rauhattomuutta ja pelkoa sydämessä. Näistä tuntemuksista huolimatta Kristuksen veri on niiden puolella jotka pysyvät hänen Sanassaan. Kuten Johannes jatkaa Kristuksen veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä. Jumalan sanassa pysyminen on siis jatkuvaa kilvoittelua. Mutta ei niin että me välttelisimme syntejä ja sen vuoksi pakenisimme erämaahan. Vaan että me yhä uudestaan vahvistaisimme ja herättäisimme uskoamme Kristuksen verisellä evankeliumilla. Kuten Heprealaiskirjeessä sanotaan. Kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki mikä meitä painaa ja synti joka niin helposti meitä kietoo. ”Ystäväni ole rohkealla mielellä sinun syntisi on sinulle anteeksi annettu Isän ja pojan ja Pyhän Hengen nimeen.

Laskiaissunnuntai Joh. 12: 25-33

Hieman ennen edellä kuultua katkelmaa, kerrotaan Jeesuksen aloittaneen viimeisen matkansa Jerusalemiin. Kuultuaan tästä ihmiset lähtivät häntä joukolla vastaan, näiden joukossa oli muutamia kreikkalaisia jotka sanoivat opetuslapsille haluavansa tavata Jeesuksen. Opetuslapset menivät Jeesuksen luo ja tällöin Jeesus aloitti äsken kuullun puheensa näin: ”Hetki on tullut: Ihmisen Poika kirkastetaan. Totisesti, totisesti: Jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon.” Vehnänjyvällä Jeesus tarkoitti itseään. Jeesus jätti itsensä meidän puolestamme Isälle Jumalalle iankaikkista kadotusta varten. Tämä ei ole ollut helppoa sillä Heprealaiskirjeessä sanotaan ”On kauheaa joutua elävän Jumalan käsiin”. Hänen inhimillinen luontonsa ei käyttäytynyt siinä toisin kuin ihmisen, joka tuomitaan iankaikkiseen kadotukseen. Koko kuullussa tekstikatkelmassa huomiota herättää se, ettei Kristus vastentahtoisesti tai pakosta mennyt väkivaltaiseen kuolemaansa, vaan hän teki niin mielellänsä, sillä hän rakasti sinua ja minua niin paljon. Ja Jumala herätti hänet kuolleista ja helvetistä, ja näin hän mursi helvetin vallan. Tästä Jeesuksen työstä, tulee jokaiselle sen uskovalle myös voimaa lähimmäisten palvelemiseen. Jeesus kohdisti osan puheestaan myös seuraajilleen ”Joka rakastaa elämäänsä, kadottaa sen” Itsensä rakastaminen on tämän kohdan mukaan sananmukaisesti samaa kuin itsensä vihaaminen eli itsensä tuomitseminen. Jeesukseen uskovan ihmisen vanhurskaus ei ilmene hänelle itselleen. Hän tuntee vain oman syntinsä ja mielettömyytensä. Miksipä luonnollinen ihminen haluaisi itseään tuomittavan omista haluistaan ja tekemisistään tällä tavoin? Näissä tuntemuksissa myös Paavali kirjoitti Roomalaisille. ”Lain vaikutuksesta synti minussa heräsi eloon ja minä kuolin.” Tätä Jeesus tarkoitti elämänsä vihaamisella. Kun sydämessä tunnetaan Jumalan laki, ihminen ei löydä turvaa itsestään, eikä mistään muusta kuin Kristuksesta. Ja näin Jumalan lupaukset sakramentit ja evankeliumi nousevat arvoon arvaamattomaan. Sillä Jumalan lupauksista murheellinen saa lohdutuksen ja syntinsä tunteva armahduksen. Jeesus sanoi: "Autuaita ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen". Lohdutus tulee evankeliumin kautta. Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen sinun syntisi on sinulle anteeksi annettu. Jään myös näin uskomaan.

1. Paastonajan sunnuntai Mark. 1: 12-13

Kuultu kertomus on Uudessa Testamentissa kolmessa eri evankeliumissa. Näissä kaikissa se on pääpiirteissään samanlainen. Se alkaa niin että Johannes Kastaja kastaa Jeesuksen ja Jumalan henki kyyhkysen muodossa laskeutuu häneen. Ja taivaasta kuuluu ääni: ”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt”. Ja heti tämän jälkeen alkaa kuultu katkelma jossa henki ajaa Jeesuksen erämaahan neljäksikymmeneksi päiväksi ja yöksi.

Jeesus noudatti tässä Mooseksen esimerkkiä joka vastaavalla tavalla oli neljäkymmentä päivää ja yötä syömättä ja juomatta silloin kun hän sai Jumalalta lain Siinain vuorella. Näin myös Kristus paastosi kun hän oli aikeissa tuoda meille uuden lain. Tämän erämaa vaiheen jälkeen Kristus aloitti noin kolme vuotta kestäneen julkisen toimintansa.

”Henki heitti Jeesuksen erämaahan…” eli henki vei Jeesuksen erilleen Johanneksen ympärillä tungeksivasta väkijoukosta ja Jordanin rantatiheikön tarjoaman ravinnon ääreltä. Tästä voidaan havaita, ettei Jeesus varta vasten itse valinnut itsellensä erämaata vaan henki sananmukaisesti heitti hänet sinne. Jeesukselle oli annettu yksi ainut turva. Se oli kasteen jälkeen taivaasta kuulunut puhe. ”Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt”.

Autiomaa on päivällä kuuma paikka. Keskipäivällä polttava aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta ja alueen eläimet ovat tällöin varjoissa. Autiomaa mihin henki Jeesuksen ajoi, oli ilmeisesti Juudean erämaa. Kyseisessä erämaassa elää käärmeitä ja suurpedoista Siinain-leopardi. Kun autiomaa on päivällä kuuma kuin pätsi niin yöllä se taas on kylmä ja siellä saattaa olla pakkasasteitakin. Tähän nimenomaiseen erämaahan Jumalan Poika hylättiin. Hänet hylkäsivät enkelit, Jumala ja ihmiset. Tämän erämaan luolissa käärmeiden ja myrkky skorpionien keskellä hän asusteli yksinään. Hänen turvansa oli vain aiemmin taivaasta kuulunut puhe.

Taivaasta siis oli Jeesuksen kasteen yhteydessä kuulunut ääni: ”Sinä olet minun rakas Poikani”. Tuon äänen oli kuullut myös Saatana, joka nyt pani nälkiintyneen Jeesuksen koetteelle. Uskoiko tämä vähissä ruumiin ja sielun voimissa ollut Jeesus todella tuon jo neljäkymmentä päivää sitten vaimenneen puheen? Autiomaan käärme tarjosi neljäkymmentä yötä ja päivää syömättä olleelle ja kuihtuneelle Jeesukselle vatsan täytettä. ”Jos sinä olet Jumalan Poika käske näiden kivien muuttua leiviksi”. Käärme tarjosi siis herkullista vastapaistettua leipää Jumalan sanan sijasta.

Kristuksen koetuksen esikuvana on koko Israelin nelikymmenvuotinen autiomaavaellus, minkä aikana kansaa koeteltiin ja kasvatettiin antamalla sen kokea nälkää ja janoa. Viidennessä Mooseksen kirjassa Israelin kansasta sanotaan: ”Herra kuritti teitä ja pani teidät koetukselle saadakseen tietää, aiotteko todella noudattaa hänen käskyjään vai ette. Tehdäkseen teidät nöyriksi Herra piti teitä nälässä ja ruokki teitä sitten mannalla. Hän halusi osoittaa teille, ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta mitä Herra sanoo.” Tällä samalla lauseella myös Jeesus vastasi Saatanalle. ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka lähtee Jumalan suusta.”

Onko meillä tämän päivän suomalaisilla mitään käsitystä siitä, millaista autiomaassa on? Ruokaa ja juomaa on yltäkyllin, ei voida sanoa että olisi juuri mistään puutetta. Lehdistö, sähköinen media, tiede ja yritykset tuottavat jatkuvasti uusia laitteita ja mieltä askarruttavia ajatuksia ja ideoita. Tuntuu, että ikään kuin eläisimme runsauden sarvessa. Katselkaamme tätä kaikkea nyt paaston aikana ajankäytön perspektiivistä.

Itselleen on hyvä joka päivä esittää kysymys: Mille ajatuksille ja tekemisilleni uhraan suurimman osan tämän päivän ajastani? Se mille annan eniten aikaani ja mille uhraan ajatukseni päivittäin, onko se minulle rakkain asiani. Siellä, Missä minun aarteeni on, siellä on myös sydämeni sanoo Jeesus.

Tälle ajalle on tunnusomaista työntäyteisyys ja vapaa ajanvietto, joka on monilla supistunut virtuaalimaailmaksi. Internet ja kaikenlainen sosiaalinen media kasvattavat jatkuvasti suosiotaan ja vievät meidän ihmisten vapaa aikaa yhä enenevissä määrin. Elämmekö sittenkin erämaassa? Hengellisessä erämaassa. Ei löydy aikaa Jumalan sanan alla olemiseen, kun kaikki muu tuntuu olevan paljon tärkeämpää. Meillä on ruokaa ja huvituksia yllin kyllin olemmeko kyllästyneet Jumalan sanaan?

Tämän päivän hengellisessä erämaassa ei ihmisillä tunnu olevan aikaa. Jeesus sanoi kiireen keskellä paahtaville ”Vain yksi sinulle on tarpeen”. Se on Jumalan sana. Jeesus vaikkakin oli nälkiintynyt, luotti ja uskoi siihen sanaan minkä oli kuullut. ”Sinä olet minun rakas poikani” Jumalan sanalla hän voitti Saatanan kiusaukset. Jos itse Jumalan poikaakin Saatana kiusasi, niin eikö sitten hänen uskoviaan? Jos Jeesus tarvitsi Saatanan koetteella ollessaan Jumalan sanaa, niin eikö sitä tarvitse vielä enemmän ne, jotka häntä tänä päivänä seuraavat.

Tämän päivän aiheen voikin mielestäni tiivistää lyhyesti kysymykseen itselleen. Uskonko minä Jumalan sanaa vai en? Nykyisin Jumalan sanan arvovaltaa murennetaan monin tavoin esimerkiksi ihmisten tekemin tieteellisin tutkimuksin. Taikka kun puhutaan, se oli siihen raamatun aikaan niin, ei se enää ole niin. Kristus kuitenkin sanoi ”Laista ei häviä piirtoakaan, ennemmin katoavat taivas ja maa.”

Hengellisen erämaan käärmeet ja skorpionit voidaan nähdä vain Jumalan sanan valossa. Näiden myrkyllisyys aiheuttaa ajan mittaan hengellisen sokeuden. Tällaisen sokeuden vallassa olivat Jesajan ajan Israelilaiset. Vaikka he levittivät kätensä rukoukseen, ei Herra tahtonut heitä kuulla, koska heidän huulensa kuiskivat valheita, kielensä petosta ja heidän kätensä olivat veren tahrimat.

Lopulta perkele jätti Jumalan sanaan tukeutuneen Jeesuksen erämaahan ja tämän jälkeen Matteuksen mukaa enkelit alkoivat palvella häntä. Sitten Jeesus palasi Galileaan ja julisti: ”Aika on täyttynyt, Jumalan valtakunta on tullut lähelle. Kääntykää ja uskokaa hyvä sanoma!” Aivan samoin kuin Jesajalta kuulimme: ”Peseytykää, tehkää loppu pahoista töistänne. Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset ne tulevat valkeiksi kuin lumi.”

Kaikki hengellisen erämaan käärmeen haavoille puremat saavat kuulla hyvän sanoman, jonka panttina on Kristuksen veri. Lupa on vieläkin jäädä uskomaan että synnit on jo anteeksi annettu Kristuksen ansion tähden Isän Pojan ja Pyhä hengen nimeen. Kilvoittelu tässä hengellisessä erämaassa jatkuu. Se on synnin tunnustamista ja pois panemista. Kohottakaamme katseemme omasta itsestämme uskon alkajaan ja täyttäjään Jeesukseen Kristukseen. Aamen.

4. Paastonajan sunnuntai Joh. 6:48–59.

Johannes on kirjoittanut evankeliumissaan, että Jeesuksen luo oli tullut paljon ihmisiä koska he olivat nähneet tunnustekoja. Jeesus sanoi heille, että he etsivät häntä vain sen vuoksi, että olivat edellisenä päivänä syöneet itsensä kylläisiksi kun Jeesus oli ruokkinut 5000 miestä viidellä leivällä ja kahdella kalalla.

Isä antaa aurinkonsa paistaa sekä hyville että pahoille ja niin tekee myös Poika. Hän ei antanut ihmetekonsa koitua vain seuraajiensa hyväksi, vaan myös niiden, jotka hänestä etsivät ainoastaan maallista syötävää ja juotavaa. Kaikki elävät, Jumala ruokkii ja kaikki jotka huutavat häntä saavat elatuksensa.

Jeesuksen sanoista kuulemme, ettei suurin osa ihmisistä tullut hänen luokseen hänen puhumansa sanan tähden vaan ihmeiden ja ruuan vuoksi. Siksi hän saarnasi heille ”Älkää tavoitelko katoavaa ruokaa vaan katoamatonta, sitä joka antaa ikuisen elämän.” Jos Jeesus vaeltaisi maan päällä tänään, saisimme varmaan nähdä saman minkä tekstistä näemme, suuri katumattomien joukko pyörisi hänen ympärillään, kun taas katuvat eivät uskaltaisi tulla lähellekään.

Kuten evankeliumeissa usein näkyy, Jeesuksen ympärillä häärii suuri ihmisjoukko ja hätääntyneet seisovat kauempana ja huutavat ”Jeesus armahda meitä!”. Katumaton kansa ei osaa hävetä. Pietari kuitenkin tunsi kerran, ettei hän ollut kelvollinen Jeesuksen vieressä. Hän lankesi Jeesuksen jalkoihin ja sanoi ”Herra, mene pois minun luotani, sillä minä olen syntinen ihminen”.

Milloin katumaton ihminen on tuntenut itsensä kelvottomaksi Jumalan Pojan vieressä? Jeesus on syntisten ystävä, mutta ei sellaisten syntisten, jotka pilkkaavat hänen kyyneleitään ja vertaan. Hän on niiden ystävä jotka ovat suudelleet hänen jalkojaan niin kuin teki syntinen nainen joka pesi hänen jalkansa kyynelillä. Jeesus ei ole sellaisten syntisten ystävä, jotka eivät kuule häntä ollenkaan, niiden, jotka tahtovat vain Jeesuksesta saada peitteen omille haluillensa. Jeesus ei tullut kumoamaan lakia. Ennemmin taivas ja maa katoavat, kuin Jumalan laki. Jeesus tuli lain satuttamien katuvien syntisten ystäväksi.

Jeesus tarjosi kaikille ensin maallista syötävää yllin kyllin, niin että sitä jäi reilusti ylitsekin. Kaikki olivat tyytyväisiä ja kukapa ei täydellä vatsalla olisi. Niin kuin Isä ruokkii pulut ja varikset niin Poika ruokki nuo 5000. Se leipä mitä he söivät, eikö se ollut samanlaista leipää mitä pulutkin torilla nokkivat? Sen saman leivän perässä ihmiset tekevät töitä päivittäin, kuka enemmän kuka vähemmän. Ja seuraavana päivänä meillä on taas nälkä, niin kuin kansalla joka tuli Jeesuksen luo.

Jeesus puhui heille: ”Minä olen elämän leipä”, ”Totisesti ellette syö ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää”. Tässä ei ollut kyse ehtoollisesta, vaan tässä Kristus puhui kaikkein tärkeimmästä asiasta. Jos ihminen ei syö hänen lihaansa ja juo hänen vertaan uskossa niin hän on hukassa, olipa hän sitten kuka tahansa. Mikäli minä haluan olla Kristitty, minun on uskottava Kristuksen ruumiiseen ja vereen.

Tällainen ravinto ei kelvannut suurimalle osalle Jeesuksen kuulijoista, sillä he eivät osanneet ottaa sitä vastaan. Kristus kertoi puheensa jälkeen opetuslapsilleen. ”Henki yksin tekee eläväksi, lihasta ei ole mitään hyötyä. Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat Henki ja elämä”. Jeesus jätti meille ainoastaan Sanansa. Ainoastaan kuullun puheen varassa teki matkaa Aabrahamkin. Hän uskoi kauan sitten vaimenneeseen puheeseen ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi.

Jumalan sanassa lupauksessa syntien anteeksi antaumuksesta on Kristus läsnä lihassa ja veressä. Ei Kristus tarkoittanut sellaista lihaa, jonka syöminen täyttää vatsan. Vaan tämä liha ja tämä veri pyyhkii pois sinun syntisi. Epäilystenkin keskellä saamme uskoa synnit anteeksi annetuiksi. Jeesus sanoo: Ystäväni, ole rohkealla mielellä, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi. Hänen palvelijanaan julistan sinulle tämän synninpäästön Isän ja Pojan ja Pyhän hengen nimeen.

Aamunavaus Lyseolla helmikuussa 2012

Hyvää Huomenta! Olen Timbe ja toimin tuomiokirkkoseurakunnassa harjoittelijana. Seuraava kohta kuultava laulu kertoo meille elinikäisestä ystävästämme. Kun kerromme ystävistämme haluamme usein mainita jotakin sellaista, jolla on ystäviemme keskellä juuri sillä hetkellä hohtoa. Hän sai niin hyvät arvosanat tai esimerkiksi: poliisi ei saanut juoksemalla häntä kiinni, on se sitten kunnon äijä. Työelämään siirryttäessä mittapuuksi tulee usein ennen kaikkea palkkapussi. Meillä ihmisillä tuntuu olevan mitat joka asiaan. Kun näitä mittoja katselee, niin ne ovat usein hyvin ulkonaisia. Ne kertovat jostakin ulkonaisesta, saavutuksesta tai ulkonaisesta menestyksestä. Entä sellainen ihminen joka ei edes yllä mittojemme alareunaan, hänen arvonsa on kai mielestämme aika olematon. Herää kysymys miltä minusta tuntuisi jos minua vertailtaisiin samalla tavoin kuin minä vertailen muita? Me elämme kulttuurissa joka korostaa tekoja ja menestystä. Tämän kääntöpuolena ihminen ainutkertaisena ihmeenä on jäänyt vähemmälle huomiolle. Kerran elinikäinen ystävämme antoi meille hyvän ja varteenotettavan neuvon. ”millä mitalla te mittaatte sillä teille mitataan”. Nyt kun kerron hänestä, haluan kertoa hänen teostaan, jolla on kulttuurista ja ajasta riippumaton arvo. Hän ei verrannut sinua johonkin toiseen ihmiseen tai katsonut mitä sinä olet saanut aikaiseksi. Hän näki sinut niin arvokkaaksi että antoi henkensäkin sinun puolestasi. Hän on Jeesus Kristus, Jumalan poika.

21. Sunnuntai helluntaista Jeesuksen lähettiläät

Päivän tekstissä Jeesus lähettää 70 omaansa, nämä 70 kuvaavat jokaista Kristukseen uskovaa. Mitä Jeesus halusi näiden 70 saarnaavan? Mitä tänä päivänä Kristityn tai virkaan vihityn papin tulisi sinun mielestäsi saarnata?

Auttaisiko kuollutta sellainen saarna jolla ei ole pyrkimystäkään häntä eläväksi tehdä? Mitä hyötyä on suurimmalle syntiselle saarnata vanhurskaudesta, mutta sellaisella tavalla, että hän saa saarnasta luvan synnissään pysyä. Auttaako se eksynyttä paljon totuuden saarnaaminen, sellaisella tavalla että annetaan hänen yhä pysyä pimeydessään?

Vähän ennen päivän tekstin tapahtumaa Jeesus lähettää 12 opetuslasta samoin sanoin. Heidän tuli julistaa Jumalan valtakuntaa ja parantaa sairaita. Ei heidän tullut ottaa mukaansa mitään, mitä kyllä tuntuisi matkalla tarvittavan ”ei toista paitaakaan”.

Ja niin nuo 12 kulkivat kylästä kylään julistaen evankeliumia ja parantaen sairaita. Noiden 12 opetuslapsen lausumat Sanat ovat kuin noiden kahdentoista lampun valo, jotka valaisevat tämän huoneen. Ilman Sanan antamaa valoa ei näkisi, pölyä tämän huoneen nurkissa ja vaikeatahan se on täysin pimeää huonetta siivota. Kun siivojakaan itse ei näe eteensä.

On toki olemassa monenlaista valoa, jolla huoneen voi valaista. Ja tämän valon avulla puhdistaa se täysin pois pölystä. Mutta seiniin jäävää hometta, joka myrkyttää puhtaankin huoneen ilman ei sellainen valo paljasta. Eikä sitä miten tukevalle pohjalle huoneen perustus on luonnonmullistuksen sattuessa rakennettu. Jumalan Sanasta lähtevä valo menee läpi sydämen huoneen seinien paljastaen sen myrkyllisyyden, petollisuuden ja ahneuden.

Tuo sanan valo ei pysähdy pelkkiin seiniin vaan menee aina perustuksiin asti. Paljastaen kuinka sitä voi pitää itseään kristittynä, vaikka elämäntapa on jotain aivan muuta. Silti voi jatkaa samaa menoaan vuodesta toiseen. Onko kristityn tehtävä pysyä synnissä, että armo suureksi tulisi? Se kuka on kuollut pois synnistä, kuinka hän enää etsisi syntiä ja eläisi siinä?

Ihmis- sydämen haltija voi käyttää Jumalaa myös välineenä, selittämään omaa tai toisten läheistensä moraalittomuutta. Hän voi uskoa olevansa Jumalan asialla toimiessaan moraalittomasti ja tällöin ei oikein minkäänlainen kritiikki tai arviointi tunnu tätä paksua nahkaa läpäisevän. Sillä sehän tarkoittaa tällaiselle sydämelle itsensä Jumalan epäilemistä. Pahuus ei mahdu sellaisen sydämen sisälle vaan asuu sen ulkopuolella tarkoin määritellyissä asioissa. Sellainen sydän on mielestäni homehtunut ja levittää itiöitään ympäristöönsä.

Kun Jumalan Sana on tällainen peili, jota katsoen ihminen näkee todellisen itsensä ilman puolusteluja, selittelyjä. Kaikkine motiiveineen joutuu kohtaamaan oman ahneuden ja itseriittoisuuden senkin että ihminen etsii Jumalastakin vain omaansa. Ei ole ihme, että Jeesus varoittaa näitä 70 Jumalan sanan julistajaa. ”Minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle”. Kukapa meistä tänä päivänäkään haluaisi itsestään sellaista puhetta kuulla?

Jeesus käski päivän tekstissä näitä 70. Ettei heidän tullut ottaa mukaansa rahaa, ei laukkua, eikä kenkiä. Nämä 70 lähetettyä eivät saaneet tuoda kylään mukanaan oman lamppunsa valoa. Ei heidän tullut julistaa, kuinka noiden ihmisten oli käyttäydyttävä, miten heidän tuli itsensä vaatettaa tai millaisia neuvoja heidän tuli noudattaa, että olisivat kuuliaisia Jumalalle. Ei heidän tullut julistaa edes sitä mikä heistä tuntui oikealta!

Mitä sitten heidän tuli tehdä? heidän tuli vaeltaa kylästä kylään ja sanoa halukkaille Herransa heidän suuhunsa antamin sanoin: ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle”. Ja niitä jotka eivät heitä kuunnelleet muistuttaa että: ”Tietäkää että Jumalan valtakunta on tullut lähelle!” Jeesus sanoi näistä jälkimmäisistä että Sodomakin pääsee tuomiopäivänä vähemmällä. Sodoma, jossa avioliittoa ei enää kunnioitettu vain miehen ja naisen välisenä liittona.

Galatalaiskirjeessä Paavali kuvaa 9 Hengen hedelmää kuten esim. rakkauden, pitkämielisyyden ja itsehillinnän samoin hän kuvaa 15 lihan hedelmää, joihin kuuluu vihat, riidat, juoppous, haureus jne. Näiden harjoittajista Paavali toteaa, etteivät he kelvollisia Jumalan valtakuntaan. Tämä herättääkin minussa kysymyksen ”millainen lamppu minä olen?” valaiseeko lamppuni ympäristöä vai pimentääkö se sitä?

Tällainen saarna saattaa vaikuttaa kuulijassa ajatuksia, että minä en ole ollut humalassa, tai harjoittanut haureutta, minä noudatan hillittyä ja rauhallista elämäntapaa, minä kelpaan juuri nyt Jumalan valtakuntaan, toisin kuin juopot ja keveää elämää viettävät joista olen pysynyt erossa. Asukoot sellaiset keskenään omassa asuinpiirissään minä tahdon asua kaukana heistä. Tällaisille Kristus saarnasi aikoinaan ”Te kyykäärmeitten sikiöt!” Sillä Jumala ei katso ulkonaisia tekoja, vaan hän lähestyy niin sinua kuin minua näiden Paavalin sanojen kautta aina sydämen pohjaan asti. Ja näin Jumalan silmissä raivoraittiina itseään pitävä on suurin juoppo ja siveänä itseään pitävä on suurin haureuden harjoittaja. Eli toisin sanoen Jumalan silmissä kukaan ei ole kelvollinen hänen valtakuntaansa.

Mutta mitä se lopulta tarkoitti, että Jeesus käski saarnata että: ”Jumalan valtakunta on tullut lähelle”. Jumalan valtakunnasta saarnaaminen oli ja on yhä tänään evankeliumin saarnaamista. Se tulee ilmi myös Jeesuksen 12 opetuslapsen toiminnasta. Jeesus käski heidän julistaa Jumalan valtakunnasta ja he julistivat evankeliumia. Sitä että rikkinäinen, saatetaan ehjäksi ja tyhjä täytetään. Eli julistetaan syntien anteeksiantamusta.

Jumalan valtakunta eli syntien anteeksiantamus on meilläkin käsillä, se lähestyy meitäkin tässä messussa Sanassa ja sakramentissa. Jeesus vuodatti verensä omien vihollistensa edestä, kaikkein suurimman syntisen edestä, fariseuksien, publikaanien, pakanoiden jne. edestä. Lunastaakseen sinut ja minut vapaaksi. Sinullakin on lupa uskoa että syntisi on jo anteeksi annettu Jeesuksen nimessä ja veressä.

Voiko sellaista lamppua ollakaan, jolla olisi valo itsessään? Sen valo olisi vain kuviteltuja varjokuvia. Öljy lamppukin tarvitsee öljyä, sillä valaistakseen huoneen. Ei noillakaan 12 lampulla eli opetuslapsilla ollut valoa itsessään vaan se tuli niihin ulkopuolelta. Vaikka lamppu on usein rikki, ja öljy tuntuu loppuneen älkää hylätkö lampunjalkaa Kristusta. Vaan mitä pimeämmälle näyttää ja mitä suuremmalta epäusko tuntuu, sitä kovemmin tulee minun tarttua lampunjalkaan eli Kristukseen, Jumalan sanan lupauksiin.

Lampusta lähtevä valo on Kristus itse ja Hän antaa kristitylle ihmiselle voimaa olla Kristus lähimmäiselleen. Mitäpä minä voin antaa Jumalalle, kun kaiken olen häneltä saanut. Toista ihmistä itseni kaltaista ja metsän eläimiä ja lemmikkejä minun syntini satuttavat. Ihmisten ja eläinten hyväksi koituu se että elän oikein. Kun palvelen lähimmäistäni palvelen samalla Jumalaa. Se on se käytännön Jumalan palvelus johon jokainen kristitty on kutsuttu!

Apostolien teot 4:1-22 raamattu tunti tai no 20 minuuttinen...

Moni ilmeinen juutalaisuus: Juutalaisuus ei ollut ajanlaskun alussa yhtenäinen vaan on puhuttava juutalaisuuksista.

Jeesukseen messiaana uskovat juutalaiset olivat vain aluksi yksi ryhmä juutalaisuuden sisällä. Siksi Uuden Testamentin kuvaamia konflikteja voidaan pitää juutalaisuuden sisäisinä kiistoina. Eli Jeesukseen uskovien juutalaisten ja niiden juutalaisten jotka eivät Jeesukseen uskoneet välillä.

Juutalaisten kanssa keskusteltaessa ongelmaksi muodostui se että Jeesus ei ollut sellainen messias jota oli odotettu. Tertulianuksen mukaan tämä oli tärkein juutalaisia ja kristittyjä erottava asia.

4:1 Kun Pietari ja Johannes vielä puhuivat kansalle, tulivat paikalle papit, temppelivartioston päällikkö ja saddukeukset.

Jerusalemin papisto oli jaettu 24 osastoon joista aina yksi osasto toimi viikon kerrallaan temppeli palveluksessa.

Pyhäkön vartioston päällikkö johti porukkaa joka piti yllä järjestystä temppelialueella.

Juutalaisten uskonnolliset ja poliittiset ryhmät: Tunnetuimmat Juutalaiset ryhmittymät Fariseukset ja Saddukeukset olivat lähtöisin hasidilaisesta uskonnollisesta liikkeestä. Hasidilainen liike syntyi noin 150 eKr protestina pitkälle edennyttä hellenististä eli kreikkalaista vaikutusta vastaan. He olivat sitoutuneet noudattamaan Jumalan lakia ja puolustivat sen jyrkkää tulkintaa. Hasidilainen uudistusliike jakaantui vähitellen eriryhmiin, joihin kuului muun muassa Saddukeukset ja Fariseukset.

Fariseukset: Olivat tarkimmat lain selittäjät, joiden pyrkimyksenä oli koko inhimillisen elämän saaminen lain kontrollin alaiseksi. Fariseuksille oli lähempi synagoga ja sen ympärillä oleva seurakunta. Tärkein asia uskonnossa oli Jumalan lain tooran noudattaminen. Ihmisten joukossa he erottuivat muita vaatetuksena ja puhetapansa ja jopa liikkumistapansa vuoksi. He harjoittivat askeettisuutta ja ihailivat sitä.

Saddukeukset: saaneet nimensä Saadokista jonka Salomo otti temppelin pääpapiksi. Saddukeukset kuuluivat juutalaisen yhteiskunnan korkeimpaan säätyyn, he olivat varakkaita. Saddukeukset olivat konservatiivisia. Heidän pyhät kirjansa käsittivät vain viisi Mooseksen kirjaa. Näitä he tulkitsivat kirjaimellisesti. Jerusalemin temppeli ja sen uhripalvelus olivat keskeisiä saddukeuksille. Saddukeukset eivät uskoneet henkiin tai ylösnousemukseen kuolleista. Heille oli tärkeintä tämä elämä ja sen hyvyyksistä nauttiminen. Ihmisen noudatettava Jumalan lakia omanmenestymisenä eikä tuonpuolisen palkan vuoksi.

He vastustivat kapinaa Saddukeukset pohtivat Jeesusta: Joh 11:48-… ”Jos annamme hänen näin olla niin kaikki uskovat häneen ja Rooma tulee ja ottaa meiltä sekä maan että kansan". Siksi onkin parempi että yksi ihminen kuolee kuin että koko kansa hukkuu.

4:2 He olivat suutuksissaan siitä, että apostolit opettivat kansaa ja Jeesuksen ylösnousemukseen vedoten julistivat ylösnousemusta kuolleista.

Ramman parantaminen ja Pietarin puhe temppelissä johtivat apostolien ensimmäiseen kosketukseen virallisen juutalaisuuden kanssa. Niin kauan kuin Juutalaisuuden sisäinen ryhmittymä Jeesuksen opetuslapsi yhteisö ”pitäytyi” temppeliin ja Mooseksen lakiin sitä ei voitu syyttää mistään. Apostolien opetuksen keskeinen piirre oli kuitenkin Jeesuksen ylösnousemus ja koska Saddukeukset kielsivät koko ylösnousemuksen ja sen vuoksi he olivat suutuksissaan.

Saddukeuksina ylipapit päättelivät: jos Jeesus tosiaan on noussut kuolleista, silloinhan fariseusten järjettömään ylösnousemus oppiin oli pakko uskoa. Kuten fariseus Saul eli Paavali todistelee 1. Kor. 15:12-… Jos kerran julistetaan, että Kristus on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä voivat sanoa, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? Kristittyjen puoluetta ei ollut vielä olemassa, eivät apostolit siinä mielessä olleet kummankaan puolueen kilpailijoita, mutta heidän todistuksensa tuki fariseusten muutenkin suurta vaikutusvaltaa.

4:3 He pidättivät Pietarin ja Johanneksen ja panivat nämä yöksi vankilaan; oli näet jo ilta.

Saddukeukset halusivat säilyttää hyvät välit Rooman kanssa, joten he tahtoivat hillitä uskonnollista liikehdintää. He pyrkivät säilyttämään hyvän yhteiskunnallisen asemansa että halusivat että olot pysyisivät edes ennallaan. Roomaa ei kannattanut ärsyttää. Oli jo myöhäinen ilta joten järjestyksen valvojat päättivät pistää apostolit putkaan. Illan aikana tiedotettiin suuren neuvoston jäsenille seuraavan aamun kokouksesta.

4:4 Mutta monet niistä, jotka olivat kuulleet heidän puheensa, uskoivat. Miehiä oli nyt jo noin viisituhatta.

Pietari oli luvussa kolme ensin parantanut ramman ja sen jälkeen pitänyt puheen, jossa kertoi kenen voimalla parantaminen oli suoritettu. Hän kehotti kuulijoitaan katumaan syntejään jotta ne pyyhittäisiin pois. Pietarin puheen ja ramman paranemisen johdosta 5000 miestä kääntyi. Tähän päälle vielä lapset ja naiset niin luku on ollut suurempi. Kääntyneiden joukko oli saddukeuksia paljon suurempi joukko. Siksi temppelipoliisilla oli syytä puuttua asiaan. Kuulleet heidän puheensa ja sitten uskoivat. Mikään muu ei Raamatun mukaan tee ihmisiä Kristuksen kirkon jäseniksi kuin vanhurskautus eli usko evankeliumissa tarjottuun syntien anteeksiantamukseen.

4:5 Seuraavana päivänä kokoontuivat Jerusalemissa juutalaisten hallitusmiehet, vanhimmat ja lainopettajat.

Kysymyksessä oli suuren neuvoston kokous. Suuri neuvosto oli Jeesuksen aikana Rooman vallan alla eläneiden juutalaisten ylin oma poliittinen, oikeudellinen ja uskonnollinen elin. Sen jäseniä olivat ylipapit (eli papiston johtavat miehet) kirjanoppineet ja vanhimmat.

Kirjanoppineista käytetään silloin tällöin myös nimitystä lainopettajat. He eivät muodostaneet omaa puoluetta vaan työskentelivät uskonnollisten, lainopillisten, siveellisten ja hallinnollisten kysymysten parissa. Useimmat fariseuksista eivät olleet kirjanoppineita mutta heidän johtajistaan suurin osa kuului heihin. Kirjanoppineet korostivat että laki oli Israelin erikoisominaisuus. He pyrkivät selittämään ja puolustamaan laki. Jeesuksen aikana oli syntynyt Vanhan Testamentin tulkintana suullinen perinne eli ”perinnäissäännöt”. Kirjanoppineiden oppilaiden tuli oppi tämä suullinen perinne ulkoa. Jeesus opetti että perinnäissäännöt olivat ihmisten laatimia toisin kuin kirjoitukset. Neuvoston Fariseukset olivat kirjanoppineita

Neuvoston vanhimmat olivat sukujen johtomiehiä ja kirjanoppineet olivat asiantuntijoita laintulkinnassa..

Ylipapit: tässä oleva monikko muoto ylipapit tarkoitti että ylipapin arvonimen omasivat muutkin kuin sillä hetkellä virassa ollut. Samaan aikaan saattoi olla elossa useita entisiä ylipappeja koska virasta erotettiin lyhyin väliajoin. Ylipapit kuuluivat saddukeusten lahkoon. He johtivat neuvostoa.

Suureen neuvostoon kuului noin 70 jäsentä. Näistä 23 piti olla paikalla kokouksissa jotta se olisi päätösvaltainen. Tämä oli se oikeusaste joka tuomitsi Jeesuksen. Sillä ei ollut rangaista kuolemalla joten Pilatus täytyi saada toimeenpanijaksi. Stefanuksen kivitys oli luultavasi poikkeus tästä säännöstä. Ensimmäisiä kristittyjä kutsuttiin usein neuvoston eteen jossa heitä kiellettiin julistamasta Kristusta joskus pieksämälläkin.

Suuren neuvoston aamun kokoukseen oli tuskin haalittu muita kuin jerusalemilaisia neuvosmiehiä. Asia esiteltiin kokoukselle järjestyshäiriönä, jonka toistuminen olisi estettävä.

Lainopettajien (kirjanoppineet) enemmistö oli fariseuksia. Heidän raamatuntuntemuksensa oli ylipapeille tarpeellinen mutta kiusallinen seikka. Erityisen harmillinen se oli nyt, kun oli odotettavissa väittely ylösnousemuksesta.

4:6 Ylipappi Hannas oli paikalla, samoin Kaifas, Johannes, Aleksandros ja kaikki muut, jotka olivat ylipapillista sukua.

Aiemmin ylipappina toiminut Hannas omasi suuren vaikutusvallan. Kaifas Hannaksen vävy oli nyt ylipappina. Hän hoiti virkaa vuoteen 36 jKr asti. Molemmat olivat saddukeuksia. Tekstissä lienee alun perin ollut "Johannes" Aleksandros-nimistä ylipappia ei ole muista lähteistä löydetty. Mukana ollut Johannes oli Hannaksen poika. Kuten Luukas toteaa he olivat kaikki ”ylimmäispapillista sukua”. Luukas painottaa saddukealaisen papiston runsaslukuista läsnäoloa.

4:7 He käskivät tuoda apostolit eteensä ja kysyivät: "Millä voimalla ja kenen nimessä te tämän teitte?"

Tapahtunut ihme ramman paraneminen oli neuvoston jäsenten käsityskyvyn ulkopuolella. 5 Moos 13:1-5. 13:1 "Noudattakaa tarkoin kaikkia niitä käskyjä, jotka minä annan teille. Älkää lisätkö niihin mitään älkääkä poistako niistä mitään. 13:2 "Teidän keskuuteenne saattaa ilmestyä profeetta tai unennäkijä, joka lupaa tehdä ihmeen tai tunnusteon 13:3-4 ja joka näin koettaa taivuttaa teidät palvelemaan vieraita ja teille outoja jumalia. Älkää kuunnelko sellaisen profeetan tai unennäkijän sanoja, vaikka hänen lupaamansa ihme tapahtuisikin. Herra, teidän Jumalanne, koettelee teitä näin saadakseen tietää, rakastatteko häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne. 13:5 Teidän tulee seurata vain Herraa, Jumalaanne, pelätä häntä, noudattaa hänen käskyjään, totella häntä ja pysyä hänen uskollisina palvelijoinaan.

He halisivat tutkia että olivatko apostolit vääriä profeettoja. Eli pyrkivätkö apostolit viettelemään juutalaiset Herrasta. He käskivät tuoda apostolit eteensä oikeammin "pantuaan heidät keskelle seisomaan". Neuvoston istuimet olivat puoliympyrän muotoisissa riveissä, jossa taemmat olivat ylempänä niin kuin teatterissa. Ylipappi istui puheenjohtajan korokkeella neuvoston jäseniä vastapäätä. Kuulusteltavat pantiin seisomaan puheenjohtajan ja neuvoston väliin, "keskelle".

Kuulustelijan kysymys ”Kenen nimessä” pyrkii siis ovelasti yhdistämään saddukeusten ja fariseusten intressit. Kysymystä ylösnousemuksesta ei oteta esille.

4:8 Silloin Pietari, Pyhää Henkeä täynnä, sanoi heille: "Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat!

”Täynnä Pyhää Henkeä” merkitsee ilmeisesti Pietarin ulkoisen toiminnan perusteella tehtyä arvioita. Pietari koki todeksi Jeesuksen sanat vaino tilanteesta: ”Te ette itse puhu vaan teidän Isänne henki puhuu teissä” (Luuk 12:11-12). Luuk. 12:11 "Kun teitä kuljetetaan synagogiin ja viranomaisten ja esivallan eteen, älkää olko huolissanne siitä, mitä puhutte ja miten puolustatte itseänne. Luuk. 12:12 Kun se hetki tulee, Pyhä Henki neuvoo, mitä teidän on sanottava."

Pietari kouluttamaton ihminen joutui suurimman juutalaisen oikeusistuimen Suuren neuvoston eteen. Häntä ei pelottanut. Hän sai Jumalalta sanat jotka hän lausui suurelle neuvostolle. Tätä ilmeisesti tarkoitetaan ilmauksella ”Täynnä Pyhää Henkeä”. Pietari alkoi puhua.

4:9 Jos meidät nyt pannaan vastaamaan sairaalle tekemästämme hyvästä teosta ja ilmoittamaan, kenen nimessä hänet on parannettu, 4:10 niin tietäkää tämä, te kaikki ja koko Israelin kansa: se tapahtui Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä. Hänet te ristiinnaulitsitte, mutta Jumala herätti hänet kuolleista. Hänen voimastaan tämä mies seisoo terveenä teidän edessänne.

Pietari uskalsi aivan avoimesti kertoa totuuden Jeesuksen kuolemasta. Tämä sama suuri neuvosto jonka edessä hän oli. Oli tuominnut Jeesuksen. Tämän Jeesuksen nimen kautta rampa oli Pietarin mukaan parantunut. Suuren neuvoston enemmistö oli saddukeuksia eikä uskonut ylösnousemukseen.

”Tämä mies seisoo terveenä teidän edessänne” Parannettu on ilmeisesti haastettu paikalle syyttäjän todisteeksi, mutta hän sopii paljon paremmin puolustuksen tueksi. Syyttäjä aikoo käyttää häntä todisteena noituudesta, mutta Pietarin mukaan syntymästään saakka ramman miehen parantuminen todistaa Jumalan voimasta ja Jeesuksen messias-arvosta.

4:11 Hän on se kivi, joka ei teille rakentajille kelvannut mutta josta on tullut kulmakivi.

Pietari lainaa Psalmin 118 jaetta 22. Ps. 118:22 Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Ps. 118:23 Herra tämän teki, Herra teki ihmeen silmiemme edessä.

Tätä oli myös Jeesus käyttänyt. Hylätty kivi oli Jeesus. Pietari tähdensi ettei heidän oppinsa ohjannut kansaa pois isien Jumalan luota. Huomatkaa! ketkä hylkäsivät tämän kiven? Eivät tavalliset ihmiset, vaan kaikkein parhaimmat, nimittäin pyhimmät, viisaimmat, oppineimmat, suurimmat ja jaloimmat, juuri he loukkaantuvat tämän kiven vuoksi. Sillä kurjat syntisparat, murheelliset, eksyneet, ylenkatsotut, halvat ja oppimattomat ilahtuvat hänestä ja pitävät hänestä sydämensä pohjasta. Ne jotka kiven hylkäsivät olivat rakentajia eli niitä, jotka kansaa rakensivat, paransivat ja pyrkivät parhaansa mukaan hallitsemaan opeillaan ja saarnoillaan. Näitä olivat juuri juutalaisten joukossa Jerusalemin ylimmäiset papit ja kaikki suuren neuvoston jäsenet. He hylkäsivät tämän kiven eivätkä voineet sitä sietää, sillä he tahtoivat parempaa. Sehän oli heidän virkansakin puolesta heille kuulunut tehtävä. Heidän piti katsoa, ettei heidän rakennukseensa tullut aukkoa tai halkeamaa. Jeesus oli kapinoitsija, joka vietteli kansaa, jonka he ovat niin kauniisti rakentaneet, järjestäneet ja sulkeneet lakiensa piiriin; Jumala toimi aivan toisin kuin he. Jumala on tämän sanan halunnut säilyttää aivan meidän päiviimme asti ilmeisesti siksi koska tänäänkin on näitä rakentajia joille tämä kivi ei kelpaa.

4:12 Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän. Mitään muuta nimeä, joka meidät pelastaisi, ei ole ihmisille annettu koko taivaankannen alla.

Ei kukaan muu voi pelastaa kuin hän sana sanalta: ”eikä kenessäkään toisessa ole pelastusta.” Kuolemasta pelastettu Jeesus on siten tullut kaikkien pelastajaksi, nyt pelastus on yksin hänessä. Ken kieltää Nimen, kieltää meidän luoksemme tulleen Jahven. Muuta pelastusta iankaikkisesta kuolemasta ei ole eikä tule kuin Jeesuksen ja hänen omiensa ylösnousemus. Tämä kaikki oli muuttumatonta totuutta, koska asioiden täytyi silloisten kirjoitusten eli (Vanhan Testamentin) mukaan olla näin.

Kristittyjä tämä koskee nykyäänkin. Meillä on Jumalan käsky ja meidän täytyy opettaa evankeliumin oppia piittaamatta hiukkaakaan siitä, pahentuuko joku siihen. Kristus opetti evankeliumia välittämättä siitä, että se loukkasi juutalaisia: "Antakaa noiden olla. Sokeita he ovat ..." Kuta enemmän ylipapit koettivat estää apostoleja jakamasta opetusta Jeesuksen nimessä, sitä enemmän nämä todistivat, että se Jeesus, jonka ylipapit olivat ristiinnaulinneet, on Herra.

Entinen fariseus Paavalikin toteaa: "Niinpä minä todella luen kaiken tappioksi tuon ylen kalliin Kristuksen Jeesuksen tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana, että voittaisin omakseni Kristuksen" (Fil. 3:8).

4:13 Kun neuvoston jäsenet näkivät Pietarin ja Johanneksen rohkeuden ja totesivat heidät oppimattomiksi kansanmiehiksi, he olivat ihmeissään. He tunsivat nämä Jeesuksen seuralaisiksi,

Outoa oli jo se, että oppimattomat eli 'kirjasivistyksestä osattomat' kansanmiehet uskalsivat selittää Raamattua Suurelle neuvostolle avoimesti ja syyttämään sitä väärästä tuomiosta. Suuri neuvosto tiesi, että Apostolit olivat maallikkoja. He eivät olleet Jerusalemissa pätevöityneitä lainopettajia. Jeesusta itseään ihmetellään samasta syystä: Joh. 7:15 "Juutalaiset olivat ihmeissään ja sanoivat: "Kuinka tuo oppimaton mies voi tuntea kirjoitukset?" Apostolit olivat samalla tavoin "oppimattomia" Kirjoitusten tuntijoita, kuin Jeesuskin oli ollut, ja he puhuivat yhtä 'vapaasti, julkisesti' kuin Jeesus. Kuinka kummassa hän saa puhua täällä vapaasti eivätkä he sano mitään? Ovatkohan hallitusmiehet nyt varmoja siitä, että hän on Messias? (Joh. 7:26)

4:14 ja kun he vielä näkivät parannetun miehen seisovan apostolien vieressä, he eivät voineet väittää vastaan.

Parannettu mies oli mahdollisesti tuotu paikalle todisteeksi noituudesta. Pietarin monoteistinen puhe sai neuvoston luopumaan siitä syytteestä. Pietarin puhetta vasten Beelsebul-syytös ei olisi ollut uskottava. Pietarin selitys paranemiselle ylösnousseen Jeesuksen parantava voima ei neuvostolle kelvannut, mutta mitään muutakaan selitystä ei löytynyt. Ihme teon kautta parannettu invalidi seisoi kokoajan todistajana paikalla puhumatta itse sanaakaan.

4:15 He käskivät apostolien poistua istuntosalista ja neuvottelivat keskenään: 4:16 Mitä me teemme näille miehille? Heidän toimestaan on selvästikin tapahtunut ihme. Jerusalemilaiset sen jo tietävät, emmekä me voi sitä kiistää.

Neuvoston oli tehtävä jotakin koska olivat apostolit pidättäneet. ”Mitä me teemme näille miehille?” Vertaa Ylipapit ja fariseukset kutsuivat neuvoston koolle ja kysyivät siltä: "Mitä meidän pitäisi tehdä? Se mies tekee paljon tunnustekoja. (Joh. 11:47), jossa neuvosto myös pohdiskelee: "Mitä meidän pitäisi tehdä?" Edellisellä kerralla Kaifas oli keksinyt ratkaisuksi Jeesuksen surmaamisen ja saanut Jeesuksen jo sitä ennen luopumaan avoimesta opettamisesta Sen tähden Jeesus ei enää liikkunut avoimesti Juudeassa vaan siirtyi lähelle autiomaata. Siellä, Efraim-nimisessä kaupungissa, hän sitten oleskeli opetuslapsineen. ( Joh. 11:54). Mutta nyt ylipappi on neuvoton, sillä hänen senkertainen neuvonsa onkin pahentanut tilannetta.

4:17 Mutta ettei tapaus tulisi kansan parissa vielä laajemmalti tunnetuksi, meidän on paras jyrkästi kieltää heitä enää puhumasta sen miehen nimessä kenellekään. 4:18 He kutsuivat apostolit sisään ja kielsivät heitä enää puhumasta tai opettamasta yhtään mitään Jeesuksen nimessä.

Ihmeparantumista ei voitu kiistää, mutta uutisen leviämistä laajemmalle tahdottiin estää. Apostoleja ei vielä oltu virallisesti kielletty toimimasta ”Jeesuksen nimessä”. Sitä keinoa oli nyt käytettävä. Suuri neuvosto oli kahden tulen välissä. Rooman vallan alla sen tuli pitää kansa rauhallisena ettei uskonnollista fanatismia pääsisi syntymään, sillä juutalaisuudella oli Rooman lakien mukaan erityisasema muihin uskontoihin nähden. Tätä asemaa ei haluttu menettää. Ja toisaalta apostolien puhe oli vakuuttanut kansan, joten ainut ratkaisu oli antaa apostoleille kielto puhumasta Jeesuksesta.

4:19 Mutta Pietari ja Johannes vastasivat heille: "Onko Jumalan edessä oikein totella ennemmin teitä kuin Jumalaa? Ratkaiskaa itse.

Pietari oli jättävinään neuvostolle vapaan ratkaisuvallan, mutta kysymykseen oli olemassa vain yksi vastaus. Kehotus "ratkaista" oli raju syytös, koska se edellytti, sitä että neuvoston antama käsky oli Jumalan käskyn vastakohta. Neuvosto oli jo toiminut Jumalan vastustajana.

”Mutta hän kääntyi, katsoi opetuslapsiin ja sanoi ankarasti Pietarille: Väisty tieltäni, Saatana! Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!" (Mark. 8:33):n mukaan "ihminen" on tällaisessa vaihtoehdossa yhtä kuin Saatana, kun ihminen vaatii luopumaan Jumalan tahdon toteuttamisesta. Luukkaan kirjoittaman selonteon eli Apostolien teon vastaanottaja Teofilos, kreikkalaisen koulun käynyt mies, tuli mahdollisesti ajatelleeksi Sokrateen vastausta Ateenan tuomioistuimessa: "Kuuntelen kuitenkin mieluummin Jumalaa kuin teitä enkä aio lakata harrastamasta filosofiaa niin kauan kuin elän ja hengitän" Sokrateen tapaus oli kaikkien tuntema esimerkki siitä, että valtio ja kansan tilapäinen enemmistö joskus tuomitsevat kuolemaan totuuden todistajan.

4:20 Me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet.

Evankeliumeissa kerrotaan siitä mitä apostolit olivat nähneet ja kuulleet. Asia oli jo ratkaistu mitkään uhkaukset eivät heidän käsitystään voineet muuttaa. Keskeistä apostolin virassa oli ylösnousemuksen todistaminen. Jeesuskin käski heitä tähän Matt 28:19-20 Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Vastaavanlaisen todistuksen antaa Paavali Roomalaiskirjeessä Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Room. 1:16 4:21 Silloin neuvoston jäsenet uhkailivat heitä entistä ankarammin, mutta päästivät heidät sitten vapaaksi kansan tähden. He katsoivat mahdottomaksi rangaista miehiä, sillä kaikki ylistivät Jumalaa sen johdosta, mitä oli tapahtunut. 4:22 Olihan mies, joka tällä tunnusteolla oli parannettu, jo yli neljänkymmenen vuoden ikäinen.

Neuvoston jäsenet pelkäsivät yleistä mielipidettä. Tämä sama pelko näkyi jo silloin kun he halusivat surmata Jeesuksen Ylipapit ja lainopettajat miettivät miettimistään, millä keinoin saisivat Jeesuksen raivatuksi tieltä, sillä he pelkäsivät kansaa.(Luuk 22:2.) Neuvoston jäsenet olivat laskelmoivia, heille oli tärkeintä tehdä päätös joka oli heille täällä maanpäällä eduksi ei niinkään tuonpuoleisessa, sillä eiväthän Saddukeukset uskoneet koko tuonpuoleisuuteen. Apostolit kertoivat avoimesti ilman oman maanpäällisen aseman laskelmointia mitä uskoivat ja mitä heidän mukaansa oli tapahtunut.

Neuvoston jäsenet uhkasivat entistä ankarammin eli ankarammin kuin pelkästään kieltää heitä puhumasta Jeesuksen nimessä. Tosissaan näitä uhkauksia alettiin toteuttaa vasta kymmenisen vuotta myöhemmin aitojuutalaisuuttaan korostavan kuningas Agrippan kaudella. Apostolit päästettiin vapaaksi. Muodollista syytöstä ei alun perinkään ollut esitetty, eikä kuulustelussa käynyt ilmi mitään aihetta. Mutta nyt neuvosto oli julkisesti kieltänyt miehiä opettamasta kansaa jumalanpilkasta teloitetun Jeesuksen nimessä; vastedes heitä voitaisiin siis syyttää tämän kiellon rikkomisesta.

Vapaaksi kansan tähden ... sillä kaikki ylistivät Jumalaa Neuvosto pelkäsi, niin kuin se oli pelännyt ennen Jeesuksen pidättämistä; se oli jälleen umpikujassa. Koska kunnia ramman paranemisesta koitui Israelin Jumalalle, apostolien toiminta ei voinut olla epäjumalanpalvelusta eikä magiaa. Ei Jeesuksen nimen käyttö kaventanut vaan lisäsi Isän Jumalan kunniaa. Mies oli ollut rampa jo syntymästään lähtien kuten Apt 3:2 mainitaan. Silloin sinne kannettiin miestä, joka oli ollut rampa syntymästään saakka. Hänet pantiin joka päivä temppelin niin sanotulle Kauniilleportille, jotta hän voisi kerjätä temppeliin meneviltä. (Apt 3:2)Tämä tieto vielä korostaa paranemis ihmettä.

LOPUKSI!

Oleellista koko edellä kerrotussa on tietää, että Jeesuksen opetuslapsi joukko oli tuolloin vain yksi juutalaisuuden sisäinen uskonnollinen liike monien muiden vastaavien joukossa. Ei ollut olemassa mitään kristinuskoa.

JUMALAN SANAN VOIMA

- Jumala loi tyhjästä taivaan ja maan sanallaan, elottomasta materiasta elävän ihmisen sanallaan. Näin hän tekee tänäänkin. Hän synnyttää hengellisesti kuolleen ihmisen sanallaan. Ja pitää uskoa voimassa sanallaan, kuten hän pitää voimassa koko taivaankaikkeutta. Tämä sana on tullut lihaksi Kristuksessa.

- Sanaan kuuluu laki, joka ilmoittaa Jumalan tahdon. Lain kautta tulee synnin tunto.

- Ainoastaan synti erottaa ihmisen Jumalasta. Ja syntiä on pohjimmiltaan epäusko.

Synnin tuntoa ihminen vastustaa: Kuten Paavali sanoo: "Tulee aika, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia".

- Vaikka Kristus itse sanoo: Ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto.

- Kun ihminen ohentaa Jumalan lakia ja jopa kumoaa sitä. Kaatuu samalla myös Kristuksen risti.

- Kun synnistä ei saarnata. Miksi silloin tulisi saarnata Kristuksestakaan? Usko syntien anteeksiantamukseen edellyttää synnin tuntemista.

- Ihminen on pohjimmiltaan sellainen, että Ateismi eikä Jumala usko vastaa luonnollisen ihmisen järjen taipumuksia. Ilman Jeesusta minäkin olisin ateisti.

- Miten perustellaan Jumalan lain ohentamista: Ihminen on jo syntymästään saakka suuntautunut tekemään joitakin asioita, siksi ne eivät voi olla väärin. Jumalakin tietää, että ihminen on jo syntymästään saakka sunntautunut tekemään syntiä. Ps. 51:7 Syntinen olin jo syntyessäni, synnin alaiseksi olen siinnyt äitini kohtuun. Siksi hän lähetti Kristuksen.

Pelastava usko, on siis uskoa syntien anteeksiantamukseen Kristuksen tähden. Syntien anteeksiantamus tulee ihmisen omaksi, sakramenttien ja evankeliumin välityksellä. Sakramenttihan on konkreettista Jumalan sanaa!

Jos pelastava usko irrotetaan ulkonaisesta sanasta, joudutaan perustamaan varmuus "tunne varmuuteen". Minusta tuntuu, että uskon, siis "minä uskon". Kestääkö tämä tunne varmuus "elävän Jumalan kasvojen edessä?" Kun Kristus itse sanoo, taivas ja maa katoavat minun sanani eivät katoa.

Minä itse ainakin kun olen etsinyt siihen varmuutta, että uskonko minä oikeasti vai en. Olen kun katson itseeni ja ajatuksiini ja omaan uskooni joutunut toteamaan, ettei minulla ole mitään muuta varmuutta kuin kadotus varmuus. Mutta kun nostan katseeni ja katson Kristukseen, en omaan uskooni.

Rukoilen "anna Isä anteeksi syntini Kristuksen tähden" tai kuulen papin tai toisen kristityn kautta, sinun syntisi on annettu anteeksi Jeesuksen tähden. Tällöin saan pelastus varmuuden, koska Raamattu niin sanoo, "Ne joille te synnit annatte anteeksi, niille ne on anteeksi annetut". Tämä sana on varma. Samoin Isän meidän rukouksessa. "Anna meille anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme" Tämä sana ei voi pettää ja sitä vahvistamaan Kristus on sanonut tuon lopun "niin kuin mekin annamme anteeksi velallisillemme".

Näin kristitty joka päivä harjoittaa kastetta. Se, joka etsii rauhaa muulla tavalla, esimerkiksi sisäisistä kokemuksista, ei itse asiassa kaipaakaan uskoa, vaan ainoastaan rauhaa mielelleen.

Olen lukenut Raamatusta kohdan joka on lohduttanut minua suuresti vaikeassa uskonkamppailussani. Room. 2:4 Halveksitko sinä Jumalan suurta hyvyyttä, kärsivällisyyttä ja pitkämielisyyttä? Etkö ymmärrä, että Jumalan hyvyys johtaa sinut kääntymiseen?

Todellinen katumus syntyy Kristuksen haavoista niin, että ihminen pääsee ensin tuntemaan oman kiittämättömyytensä jumalallisen hyvyyden edessä. Tämä saa hänet vihaamaan itseään ja rakastamaan Jumalan hyvyyttä. Silloin hän ei vihaa syntiä rangaistuksen, vaan Jumalan hyvyyden tähden.

- Onko toisaalta niin, että kun ihminen on vain kastettu hän on automaattisesti pelastettu? Olipa muut asiat miten tahansa. Raamattu todistaa toista.

Hengen hedelmien vastakohtana ovat lihan hedelmät. Gal 5:19. Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, 20. epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot, 21. kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niin kuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.

Uskon menetys: Pahat teot tekevät tyhjäksi uskon. Ihmiset, jotka ovat paaduttaneet omantuntonsa pahoilla teoillaan, ovat joutuneet uskossaan haaksirikkoon. (1 Tim. 1:18 säilytä usko ja hyvä omatunto! Jotkut ovat sen hylänneet ja ovat haaksirikkoutuneet uskossaan.) Omatunto säilytetään hyvänä uskomalla synnit syntinä anteeksi. Eli pitämällä katse Kristuksessa. Eli lyhyesti kaste kyllä pelastaa, mutta sen täytyy olla harjoituksessa. Meidät kasteessa annettiin kuolemaan ja haudattiin yhdessä hänen kanssaan, jotta mekin alkaisimme elää uutta elämää (Room. 6:4)

On myös huomaamattomampi tapa menettää usko: Ne joille hurskaus on tullut Kristuksen sijaan, ovat armosta langenneita ja tahtovat lain kautta tulla vanhurskaiksi.

Kristillisyys ei ole ensisijassa hurskaaksi tulemisessa eikä siinä että voitetaan syntejä vaan siinä että opitaan tuntemaan Kristus omaksi vapahtajaksi.

Pelastusta ei ole nostettu ylös jollekin pyhyyden tasolle, vaan Kristus on laskeutunut alas kaikkein kurjimmankin rinnalle, auttaakseen häntä.

LAKI

Nykyään on aikaa, meillä Raamatut kotona joista me saisimme valoa. Aivan toiseen suuntaan ihmisten mieli vetää. Jumala sanoi jo muinoin Jesajan kautta Israelin lapsille: “Härkä tuntee omistajansa, ja aasi isäntänsä, mutta Israel ei tunne Jumalaansa.” Tämä sopii vielä näihin aikoihin. Sillä ehkä moni luulee tuntevansa Jumalaa paremmin kuin härkä tuntee Isäntänsä, niin vaarana on, että he tuntevat paremmin automerkit ja urheilutulokset kuin Jumalansa.

Jeesus kolkuttaa ihmisen sydämen ovella. Hän huutaa Jumalan sanan kautta ja opettajain kautta. Lihallisen ihmisen sydämessä on niin paljon vieraita, joita hän ruokkii ja holhoaa, ettei Vapahtajalla ole siellä sijaa ollenkaan.

Kristus sanoo kylväjävertausta selittäessään, Jumalan sana on siemen. Sielunvihollisen viha kohdistuu Jumalan sanaa vastaan koska siihen sisältyy vapauttava voima. Vihollinen ei salli kuultavan Jumalan sanaa ja jos joku kuuleekin, saatana pyrkii ottamaan sydämeen kylvetyn sanan pois, tai ainakin kylvämään viereen oman siemenensä.

Kaikkein vaarallisinta on saatanalle evankeliumi. Sen avulla syntyy näet usko Jumalan poikaan ja Kristukseen uskova ei ole enää saatanan vaan Jumalan lapsi. Millaiseen maaperään nuo kallisarvoiset Jumalan sanan siemenet putoavat?

Raha on maailman yleisin jumala, se jolla on rahaa ja omaisuutta, tuntee olevansa turvassa. On myös muita jumalia jotka tuottavat tuota turvallisuuden tunnetta. Se mistä ihminen hakee turvansa, on hänen Jumalansa. Missä on aarteesi siellä sydämesi.

Tulee hetki jolloin jokainen riisutaan noista ja jokainen saa yksin ja alastomana seisoa Luojansa edessä, kuten heprealaiskirjeessä sanotaan: "on kauheaa joutua elävän Jumalan käsiin" (Hepr. 10:31) Silloin ei auta se mikä auttaa täällä ajassa. "Pahan teon kaunisteleminen niin, ettei siitä kukaan mitään tietäisi".

Niinpä tulemme tähän päätelmään: yksikään synti ei ole vahingollinen ilman ylpeyttä, vaan jopa suorastaan tarpeellinen, sillä liha on niin kieroutunut, että se etsii Jumalassakin omaansa.

Vai mitä se tarkoittaa, että "ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan." ? (Matt. 5:20) Kuin sitä, että Fariseukset kävivät Jumalan kanssa kauppaa, kun teen näin tai olen tekemättä noin, Jumala on minulle laupias ja antaa siunauksen. Tästä syntyy rukous: "kiitos etten ole kuin tuo naapurin puliukko". Ylpeä ihminen pitää itseään nöyränä ja kerskaileekin nöyryydestään.

Mutta Jumalan sana ainoastaan on kaiken pyhittävä aarre. Siitä ovat saaneet pyhyytensä kaikki pyhät.

Näin ihminen luonnostaan ajattelee, kun kuulee Jumalasta: Jos aion olla Jumalalle mieleen, minun täytyy tehdä hyvää. Ja hän onnistuukin siinä usein. Kuten rikas mies joka Jeesuksen luo tultuaan sanoi noudattaneensa käskyjä jo pienestä pitäen. Ylpeys on hyvä synnintunnon karkottaja.

Näin omatunto luodaan siihen missä sen ei tule olla ja hävitetään sieltä missä sen tulee olla. Omantunnon tulee kuitenkin nojata Jumalan sanaan. Ja kun se siihen nojaa ihminen näkee oman tilansa. Ja mikäs tunto se on, joka ei sitä vaadi, kuin Jumalan sana vaatii?

Tällainen maaperä on tuon villin kasvillisuuden alla, jonne Jumalan sanan siemen tipahtaa. On helppoa nähdä miten sille käy. Siemenellä ei ole paljon vararavintoa itsessään Siksi hän sanookin: "Ellette syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertansa, ei teillä ole elämää itsessänne." Tämä sana ei tarkoita pelkästään ehtoollista, koska siinä tapauksessa taivaaseen pääsyn ehtona olisi usko ja ehtoollisen nauttiminen.

Me syömme Kristuksen ruumiin kaikkine hikipisaroineen ja juomme hänen veren, ehtoollisessa sakramenttina, mutta myös kun kuulemme, mietiskelemme ja luemme hänen sanaansa, sillä kuten Kristus jatkaa "Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, ovat henki ja ovat elämä." Ja kuten Johannes kirjoittaa "sana tuli lihaksi".

Ei sana sen kirjoittamisen johdosta ole laannut olemasta jumalallinen, vaan kuten Johannes sanoo koko Raamatusta Joh. 20:31: "Tämä on kirjoitettu, että te uskoisitte" ja 1. Joh. 1:4: "Tämän me kirjoitamme teille, että teidän ilonne olisi täydellinen". Tätä uskoa, mistä Raamattu puhuu, ei vastusta mikään niin sitkeästi kuin järki.

Ken haluaa kuulla Jumalan puhuvan, lukekoon ja kuunnelkoon pyhää Raamattua. Sillä Pyhä Henki ei tule ilman sanaa, vaan sanan miettimisen tai kuulemisen kautta; muilla tavoilla taas tulee paholainen. Siksi Psalmien kirjan alussa sanotaan "autuas se, joka miettii Jumalan lakia päivin ja öin".

Sana kääntää sydämiä, ilmoitukset ylpistävät. Millä Kristus vastasi Saatanan kiusauksiin? Ilmoituksillako? Ei, vaan Raamatun sanalla. Jos hän teki, näin niin eikö meidän tule sitä enemmän perehtyä Sanaan.

JUMALAN SANAN SAARNAAMINEN

Kristus sovitti Isän verellään ja kuolemallaan. Mutta jos tätä ei julkisesti saarnata, kuka voisi hyötyä siitä tosiasiasta, että tämä anteeksiantamus on saatu aikaan? Siitä ei olisi mitään hyötyä minulle jos sitä ei käytettäisi. Olipa Kristus ristiinnaulittu satoja tuhansia kertoja, eikä siitä mitään olisi kerrottu, mitä hyötyä Hänen työnsä olisi saanut aikaan ja risti tuonut tullessaan?

Sinä et näe lunastusta ristillä. Sinä kuulet sen, mutta Sanan kautta. Sitä jaetaan kasteessa, ehtoollisessa ja syntienanteeksi annossa, jotka ovat lunastuksen käyttöä sen käytäntöön soveltamista. Niissä lunastus tulee lihaksi tähän maailmaan.

Ihmisjärki ei voi sanoa, että se mies joka kuoli, on Jumala, että Hän on maailman syntien lunastaja ja ikuisen elämän antaja. Voit olla varma että Jumala näkee tämän, mutta me emme. Sen tähden meillä täytyy olla siitä todistus ja se on Sanassa, joka kuluttaa tämän meille. Siellä missä on Jumalan Sana, siellä on sen vuoksi syntien anteeksiantamus. Sana ei ole mitään muuta kuin syntien anteeksiannon julistusta.

Jumalan sana luo seurakunnan. Seurakunta on siis siellä missä Sana ja sakramentit oleellista kohdiltaan ovat säilyneet ja käytössä. Seurakunta eli ihmiset sitten kutsuvat sanan kuuloon toisia ihmisiä. On olemassa toinenkin sana. Perkeleen sana. Ja perkelehän ei istu pelkästään ilotalossa, vaan Jumalan seurakunnassa ajaen ihmisiä hengellisiin synteihin, jotka esittäytyvät vanhurskautena.

Tämä valkoinen perkele onkin kaikkein vaikein asia havaittavaksi, sillä Saatana voi sietää sitä, että Kristuksesta sanotaan kaikkea mahdollista, kuitenkin niin, että varsinainen voima siitä puuttuu. Tuo voima on syntien anteeksiantamus.

EVANKELIUMI

Room. 1:16 Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat Room. 10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Joh. 15:3 Te olette jo puhtaat sen sanan tähden, jonka minä olen teille puhunut.

Paavali kysyy Galatalaisilta: Lain teoistako te saitte Hengen vai evankeliumin saarnasta? (Gal. 3:2) Tätä painotetaan kaikkialla Apostolien teoissa. Joka opettaa, ettei Pyhää Henkeä anneta silloin, kun luetaan lakia, vaan silloin, kun kuullaan evankeliumi. Pietarin vielä saarnatessa Pyhä Henki laskeutui niihin, jotka olivat kuulemassa sanaa.

Joh. 20:21 Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät." Joh. 20:22 Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki. Joh. 20:23 Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."

Kristus asettaa saarna viran ja antaa vallan ja valtuuden päästää ja pidättää syntejä. Hänen suunsa kautta hän toi meille Jumalan Sanan. Hän jätti Jumalan Sanan ihmisille. Jumalan Sana vaikka se on julistettu ihmisten kautta, tuo meille elämän ja pelastuksen.

"Ottakaa Pyhä Henki": Sakramenttien jakaminen, kastaminen, Kristuksen ruumiin ja veren tarjoaminen syntien anteeksiannon julistaminen eivät kuulu kenellekään muulle kuin yksin Pyhälle Hengelle, kuten Pietari sanoo (1 Piet. 1:12), "evankeliumi joka on julistettu apostolien kautta, on Pyhän Hengen kautta taivaasta lähetetty".

Jumalan sanan voima ei nojaa meidän persoonaamme tai uskoomme vaan Jumalaan itseensä. Jos se nojaa jotenkin ihmiseen, ihmisen uskoon on kaikki epävarmaa, silloin tulee kysymys oliko kastaja, ehtoollisenjakaja, synninpäästön julistaja uskovainen vai ei? Tai uskoiko näiden vastaanottaja oikealla tavalla? Ja kuitenkin luemme Tiit. 3:8 "Tämä sana on varma" ja useista Psalmeista "sinun sanaasi panen luottamukseni". En pane sitä siis ihmiseen joka sanan julistaa, enkä omaan uskooni, vaan julistettuun sanaan.

Kuitenkin jos julistaja astuu viran ulkopuolelle, saarnaa toisenlaista evankeliumia, tuo mukanaan uuden kasteen, uudet avaimet, saarnaa ihmisten käskyjä [Matt. 15:9], laatii oman uskontunnustuksen, esittelee uusia oppeja eikä ota huomioon Pyhän Hengen asetusta, silloin, Pyhä Henki ei ole paikalla. Eiväthän hindulaisten, islamilaisten, juutalaisten kokoukset ole Kristuksen seurakunnan kokouksia.

Ihminen itse voi omistaa Pyhän Hengen, mutta Pyhä Henki voi myös pelkästään toimia ihmisen kautta, koska tämä virka ei ole ihmisten virka, vaan Kristuksen, joka asetti viran ihmisten päälle ja käski heidän palvella sillä toisia.

Jos Pyhä Henki pelkästään toimii ihmisen kautta, on se vaarallinen tapa omistaa Pyhä Henki, sillä Matteuksen mukaan (Matt. 7:22–23): ”Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.”

Kristus ei sano: ”Ottakaa Pyhä Henki ja te tulette olemaan pelastettuja, pyhiä ja vanhurskaita”, vaan Hän sanoo: ”Ottakaa Pyhä henki, ne joiden synnit te anteeksi annatte, niiden synnit on anteeksi annettu”, Hän tekee tämän siksi näin, että me voimme tunnistaa ja kunnioittaa syntien anteeksiannon ja pidättämisen valtaa ja saarna virkaa Pyhän Hengen virkana.

Niinpä, kun meillä on nyt näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki synti, joka aina niin helposti tarttuu, ja luokaamme silmämme uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen Kristukseen.

Hänen palvelijanaan ja hänen käskystään Julistan sinulle kaikki sinun syntisi anteeksiannetuiksi Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen!

Seurapuhe 1.9.2021

Älkää olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte; sillä joka toistansa rakastaa, se on lain täyttänyt. Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi". Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sen tähden on rakkaus lain täyttämys. Room. 13:8–10.

"Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi" Tämä käsky voidaan ymmärtää kahdella tavalla: Ensimmäinen tulkinta: Tässä käsketään rakastamaan kumpaakin, sekä lähimmäistä että itseä. Toinen tulkinta: Tässä käsketään rakastamaan ainoastaan lähimmäistä sen esikuvan mukaan, kuinka ihminen rakastaa itseään. Jälkimmäinen tulkinta on lähempänä reaalitotuutta, sillä ihmisen syntiseen luontoon kuuluu rakastaa itseään ennen muita, tavoitella kaikessa itseään ja rakastaa kaikkea oman itsensä takia. Eihän kukaan tahdo, että häneltä varastetaan, häntä loukataan, hänet surmataan, hänen avioliittoansa vastaan rikotaan, hänelle valehdellaan, vannotaan väärin tai hänen omaansa tavoitellaan. Mutta jos hän ei tahdo samanlaista lähimmäiselleen, hän syyllistyy seuraavan käskyn rikkomiseen. Kristus sanoo: ” Sen tähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te myös samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat.”

Päivän evankeliumissa Kristus sanoo, että leski antoi enemmän antaessaan rovon puutteestaan, mutta rikas antoi vähemmän antaessaan paljon liiastaan. Kyllähän kumpikin teki ulkonaisesti oikein. Sitä Kristus ei moitikaan. Kyllähän puutteen alaisille lesken senteillä tai rikkaan satasilla ostettu leipä on yhtä ravitsevaa. Tuleeko kristityn siis ollakseen todella kristitty myydä koko omaisuutensa ja jakaa se köyhille kuten Kristus toisaalla käskee rikasta nuorukaista tekemään: ”Myy koko omaisuutesi ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten luokseni ja seuraa minua.” (Luuk 18:18–27). Mitä tästä sitten olisi seurauksena jos kaikki kristityt tekisivät näin? Aina kun tulee palkka työstä, se annetaan heti kokonaan hyväntekeväisyyteen. He joutuisivat kaikki Suomessa sosiaaliluukulle. Ei kait Kristuksen tarkoitus ole tämä? Että hänen omansa ovat järkiään muiden elätettävänä? Johan se olisi merkillinen uskonlahko ulkoapäin katsottuna. Ei näin olekaan Kristus sanoo toisaalla seuraavasti.”Missä sinun aarteesi on, siellä on sinun sydämesi”. Onko sinun sydämesi sinun teoissasi hyvissä tai huonoissa, synnin harjoittamisen himossa, rahassa, maineessa, kunniassa, rangaistuksen pelossa, vai onko se Kristuksessa lain täyttymyksessä? Me niin usein horjahdamme suuntaan tai toiseen Kristus kalliolta. Ja horjahtaessamme ajattelemme, ettei se mikä meissä on jalointa voi olla jumalatonta. Jumalattomaksi miellämme usein ainoastaan karkeimmat syntimme ja taipumuksemme. Tämän ajatuskulun nurinkurisuus selviää. Kun kysytään millainen Kristus meillä silloin on? Sellainen Kristus, jonka veren arvo on niin vähäinen, että Jumalan Pojan veri on lunastanut ainoastaan meidän vähäarvoisimman osan eli karkeimmat syntimme, mutta ei meidän jalointa osaamme, koska sen puolen me hoidamme itse. Horjahdamme helposti myös toiseen suuntaan huolettomuuteen ja suruttomuuteen eli synnin luvallisuuteen. Paatumus on asia joka on lähellä meitä jokaista. Niin kuin Kristus tuo mukanaan rauhan niin tuo paatumuskin mukanaan rauhan, paatumuksen rauhan, jonka alaisena Kristusta ei myöskään tarvita. Molemmissa tapauksissa ihminen on se joka nousee jalustalle ja Kristus tippuu sieltä alas. Niinpä Kristus sanookin: ”Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee” (Matt. 24:42) Mitä muuta valvominen on kuin synnin pois panemista, joka aina meihin tarttuu ja hitaaksi tekee. Me emme voi valvoa omissa voimissamme, vaan Kristuksessa ja Hänen haavoissaan. Nostakaamme siis katseemme pois itsestämme ja synneistämme kohti Kristusta uskomme alkajaa, päättäjää ja voimassa pitäjää. Sinä saat uskoa kaikki syntisi anteeksiannetuiksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Aamen.

Seurapuhe 25.8.2022

Päivän Psalmista luemme: "Kunpa kuulisit minua, Israel! Muuta Jumalaa sinulla ei saa olla." Miksi Jumala käskee ettei meillä saa olla muita Jumalia kun Raamatussa sanotaan ettei muita Jumalia ole? "Me tiedämme, ettei epäjumalia ole olemassa, on vain yksi ainoa Jumala." (1 Kor 8:4). Meidän ihmisten takia. Me luomme pakostakin itsellemme Jumalan. Ja jos emme osaa sitä käsin puusta tai kivestä veistää niin mielikuvituksemme pystyy siihen kumminkin. On siis aiheellista kysyä kuka on minun Jumalani? Katekismuksesta luemme: "Ihmisen Jumala on se mihin hän sydämessään on kiinnittynyt ja minkä varaan hän on sen uskonut." Tämä ihmisen sydän onkin mielenkiintoinen paikka, sillä tuosta samasta sydämestä, jonka tulee olla kiintynyt yhteen ainoaan Jumalaan, lähtee ihmistä saastuttavat pahat ajatukset, murhat, huoruudet ja varkaudet. Ja kukapa meistä voi sanoa ettei lähde? Mihin sydämesi on siis kiintynyt? Mikä rauhoittaa sydämesi? Raha rauhoittaa sanotaan usein. Niinhän se on. Kun yllättäen menestyy taloudellisesti, tulee iloiseksi. Ja kun taas tulee taloudellisia vaikeuksia, murheen määrällä ei ole rajaa eikä mittaa. Tästä Paavali kirjoittaa: ”Rahan himo on kaiken pahan juuri sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta.” (1 Tim. 6) Ja päivän evankeliumissa Kristus sanoo: ”On kirjoitettu: ’Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.’ Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan.” Tässä on eräs juutalaisten epäjumala raha. Mutta on olemassa eräs vieläkin salakavalampi epäjumala kuin mammona. Se Jumala on niin lähellä jokaista meitä, ettemme voi sitä uskoakaan, koska emme sitä omin silmin näe. Jumala sanassaan tuo sen julki. Se nimittäin olet sinä itse ja minä itse. Sillä Kristus sanoo: ”Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni” (Luuk. 14:21) Kuinka voit vihata itseäsi ja elämääsi, jos ajattelet itse tekeväsi Jumalalle mieluisia tekoja omin voimin. Tällaisia me ihmiset luonnostamme olemme. Meillä on usein asiat päälaellaan kuten Luther Galatalaiskirjeen selityksessä sanoo: ”Kun liha yllyttää kristityn tekemään syntiä, hän herää ja joutuu kiireesti anomaan syntejä anteeksi Kristuksen tähden. Niin se tilanne saa hänet turvautumaan uskonvanhurskauteen, jota hän ei muutoin tulisi pitäneeksi niin suuressa arvossa eikä ikävöisi niin hartaasti." Näin se valitettavasti menee. Me emme arkielämässä useinkaan pidä syntien anteeksiantamusta edes niin suuressa arvossa, kuin oman elämämme menestystä. Mutta kristityn tapauksessa arvoasteikko kääntyy päälaelleen heti, kun hän lankeaa syntiin. Ei silloin ole merkitystä taloudellisella vakaudella. Ei silloin raha rauhoita, eikä siitä haeta turvaa. Omaan itsenkään ei kristitty voi tukeutua, sillä itsehän hän syntiä teki. Vertaistukikaan ei vaimenna omantunnon ääntä. Tuolloin kristitty häpeää ja vihaa itseään ja tulee Kristuksen tykö sellaisenaan vailla puolustuksia tai selityksiä synneilleen. Kun näin käy kristitty on onnellisessa asemassa sillä hän on tuntenut etsikkoaikansa! Sen ihmeellisen ajan jota juutalaiset eivät päivän evankeliumissa tunteneet. Miksi he eivät sitä tunteneet? Vaikka heillä jos keillä oli Raamattu ja ennen kaikkea Jumalan käskyt jo pienestä pitäen ulkomuistiin opetettuna. Ja Raamattu vieläpä todistaa, että Jumalan laki eli käskyt ovat kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme. (Gal. 3) Niin kuin Abraham, joka tuli uskosta vanhurskaaksi, koska uskoi Jumalan lupaukseen. Miksi laki ei ollut kasvattanut ylipappeja ja kirjanoppineita Kristukseen? Mitä Aabrahamin jälkeläisille juutalaisille oli tapahtunut? He olivat paatuneet. Paatumusta on karkeasti sanoen kahdenlaista, ihminen joko kuvittelee elävänsä Jumalan mielen mukaista elämää välttämällä syntiä ja kuvittelemalla, että Jumala katsoo hänen puoleensa sen tähden kun hän ei ole mihinkään suuriin julkisiin synteihin viimeaikoina hairahtunut. Jumala ei siis katso hänen puoleensa Kristuksen ristillä vuotaman veren tähden vaan hänen syntien välttämisen vuoksi. Tällainen ihminen on samanaikaisesti kunniallinen ja kunniaton. Hän on kunniallinen omissa ja ihmisten silmissä, mutta kunniaton Jumalan silmissä. Hänelle hurskaus on tullut Kristuksen sijaan. Toisessa tapauksessa taas ihminen rypee synnissä kuin sika rapakossa ilman omantunnon vaivoja. Tällaisella ihmisellä on katu-uskottavuutta omassa porukassaan. Olipa paatuneen kristityn tilanne kumpi tahansa. Hänellä on joka tapauksessa mielenrauha. Hän ei tunne mitään hätää, eikä hänellä ole sanan nälkää. Kun sitten Jumala sanansa kautta tätä rauhaa häiritsee kotiin kutsuen, niin paatuneet yleensä suuttuvat sanoen: ”Et sinä ole meidän oikea isämme, kun sinä tulet meitä piiskaamaan. Meillä on rauha ja hyvä olla. Ei oikea Jumala lapsiansa ruoski”. Vaikka Kristus sanoo: “Kun Pyhä Henki tulee, niin hän nuhtelee maailmaa synnin tähden, vanhurskauden tähden ja tuomion tähden.” (Joh. 16:8) Päivän evankeliumista luemme, että juutalaisten reaktio Jumalan sanan ruoskaan oli paatuneen ihmisen reaktio. Paatumuksen rauhan häiritsijä tuli vaientaa. "Ylipapit, lainopettajat ja muut kansan johtomiehet miettivät, miten raivaisivat hänet pois tieltä." Millainen tämä Jumalan ruoska sitten on? Se on rakkauden ruoska, kuten evankeliumista kuulemme. ”Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi: ’Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty.’” Jokaisessa Kristuksen poskelle vuotaneessa kyyneleessä on toinen osa ankara vanhurskaus ja toinen osa on palava rakkaus. Toinen osa on Jumalan viha, ja toinen osa on armo. Tämä Jumalan viha ja armo tulee hyvin ilmi Kristuksen jatkaessa puhettaan ja lausuessa: ”Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi.” Joihinkin paatuneisiin sana osuu ja he saavat parannuksen armon. Huolimatta uskon esikuvan Aabrahamin esimerkistä tuon ajan juutalaiset eksyivät omiin tekoihin. Näin käy valitettavan usein myös tänä päivänä. Lisäksi tänä päivänä on vaarana eksyä myös toisella tavalla. Nimittäin kun syntinen lihamme kuulee vanhurskaudesta ilman tekoja paljon saarnattavan, niin se alkaa helposti ajattelemaan, että ei ole eroa sillä jatkanko ehdoin tahdoin minulle mieluisen synnin harjoittamista vai lankeanko siihen lihan heikkouden vuoksi, koska joka tapauksessa teen syntiä ja olen syntinen. On kuitenkin täysin eri asia, että ihmisellä on aikomus jatkaa synnin harjoittamista eli synnissä elämistä, kuin että ihminen lankeaa syntiin lihan heikkouden vuoksi eikä oman aikomuksensa vuoksi. Moni näet luulee olevansa uskossa, vaikka onkin kuolleen uskon vallassa, parannusta ja hyviä tekoja tekemättä. Hän pitää mahdollisena, sitä että sydämessä asuu samalla kertaa sekä oikea usko että paha aikomus jatkaa synnin harjoittamista. Kaikki tämä on kuitenkin itsepetosta. Kaikki kristitytkin ovat jonkin verran paatuneita, koska tekevät syntiä. Siksipä olimmepa missä tilassa tahansa tämä kehotus kuuluu juuri meille: ”Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne” (Hepr. 3). Kun Jumala ei säästänyt jaloa kaupunkiakaan, jolla oli Jumalan sana. Niin säästääkö Jumala meitä jos emme tee parannusta? Älkäämme siis halveksiko etsikkoaikaamme, joka tapahtuu silloin, kun kuulemme sanaa, mutta emme kuitenkaan tee parannusta, vaan jatkuvasti elämme synnissä, saarnattiin ja sanottiin mitä tahansa. Kristuksen kyynelistä näemme, että Jumalan rakkauden suunta käy ylhäältä alaspäin. Se laskeutuu aivan pohjaan saakka, jotta kaikkein huonoimmaksikin itsensä tunteva uskaltaisi turvata Kristukseen. Parannus eli etsikkoajan tunteminen on pohjimmiltaan katseen nostamista pois ylpeästä itsestämme kohti Kristusta uskomme alkajaa, päättäjää ja voimassa pitäjää. Hän pitää meistä huolen ja Pyhä Henkensä kautta uudistaa meitä. Sinä saat uskoa kaikki syntisi anteeksiannetuiksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Aamen.

Seurapuhe 28.8.2024

”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. Nämä jo liian tutut sanat menevät usein ohi korvien. Kuka on Raamatussa lähimmäinen? Vanhassa Testamentissa lähimmäinen on se, jonka kanssa ollaan tekemisissä lähimmäinen, omainen. Uudessa Testamentissa lähimmäinen on lähellä oleva ihminen, sukulainen tai lähimmäinen yleensä, vihamies tai ystävä. Raamatusta ilmenee, että Jumala on antanut meille suuren vastuun, joka koskee kaikkein lähimpiä: ”Mutta se, joka ei huolehdi omaisistaan ja kaikkein lähimmistään, on kieltänyt uskonsa ja on epäuskoista pahempi.” (1. Tim. 5:8). Näin me emme voi siis ulkoistaa lähimmäisen rakkautta, niin että annamme rahaa jollekin toisella puolella maapalloa asuvan elinkustannuksiin tai kirkon kolehtiin. Ja samalla jätämme meille lähimmät ihmiset oman onnensa nojaan. Tämähän olisi kyllä lihan mielestä mukavaa. Kun ei tarvitse valvoa öitä läpeensä lapsen itkua kuunnellen, vaihtaa vaippoja ja haistella pahoja hajuja ja liata käsiään siihen itseensä ja vielä tämän päälle kärsiä vähän nukkunutta aviopuolisoa. Jos tämän kaiken voisi kuitata kirkon kolehtiin tai hyväntekeväisyys järjestöille annetuilla seteleillä tai muuttamalla luostariin olisihan se helppoa ja kliinistä. Mutta tällä logiikalla ei ihmisiä olisi kauaakaan syntiinlankeemuksen jälkeen maanpäällä ollut, jos me emme olisi rakastaneet kaikkein lähimpiämme. Niitä jotka Jumala on meidän vastuulle antanut. Kun lähimpiemme elämäntarpeet on turvattu ja niiden päivittäin kohtaamiemme ihmisten, jotka tarvitsevat apua, kuten rosvo joukon tien oheen pieksämä mies laupiaan samarialaisen tapauksessa. Niin voimme suunnata katseemme myös kauemmaksi, mikäli aikaa ja varoja jää ja tukea seurakuntaamme ja auttaa myös toisella puolella maapalloa kärsivää kaukolähimmäistä. Näin on tullut ilmi se mitä tässä tarkoitetaan sanalla lähimmäinen. Tarkastelemme nyt itse käskyä: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. Tämän käskyn voi käsittää kahdella tavalla. Ensimmäinen: Tässä käsketään rakastamaan sekä lähimmäistä, että itseä. Tämä näkökanta kuulostaa järkevältä. Usein tänä päivänä tämän näkökulman mukaisesti sanotaankin, että ihmisen tulee ensin oppia rakastamaan itseään ja vasta sen jälkeen hän kykenee rakastamaan muita, ikään kuin olisi olemassa jokin aste jolle päästyään ihminen vasta pystyy täyttämään tätä käskyä. Mutta mihin tämä näkökulma tästä käskystä johtaa, että ensin tulee opiskella itsensä rakastamista? Eikö se johda siihen, että ihminen alkaa tarkkailla itseään ja keskittymään itseensä eikä niinkään lähimmäiseen saatikka Kristukseen. Niinpä tässä näkemyksessä onkin eräs ihmismielelle miellyttävä, mutta samalla salakavala ja näkymätön piirre. Tämä näkökulma ei juurikaan paljasta ihmisen syntisyyttä. Toinen näkökulma on, että tässä käskyssä ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” käsketäänkin rakastamaan ainoastaan lähimmäistä sen esikuvan mukaan, kuinka ihminen luonnostaan rakastaa itseään. Käskyhän kuuluu, että ”rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi”, ei että ”rakasta itseäsi niin kuin lähimmäistä”. Nämä sanat ”niin kuin itseäsi” pitävät sisällään sen, että itsensä rakastamista ei tarvitse erikseen käskeä, sillä se on meissä jo luonnostaan. Ihminenhän luontoonsa kuuluvan synnillisyyden takia rakastaa itseään ennen muita ja tavoittelee kaikessa omaansa. Lisäksi nämä sanat ”niin kuin itseäsi” sulkevat pois kaiken epäaidon rakkauden. Niinpä se, joka rakastaa lähimmäistään rikkauden, kunnian, oppineisuuden, huumorintajun, puhetaidon, samanmielisyyden ja vallan takia, mutta ei rakasta samalla tavalla, jos tämä on köyhä, oppimaton, pahanhajuinen ja muiden hyljeksimä. Hän rakastaa teeskennellen, sillä hän ei rakasta asianomaista itseään, vaan asianomaisen inhimillisiä saavutuksia, taitoja ja ajatuksia. Kun hänen tulisi rakastaa asianomaista itseään eikä hänen taitojaan, rikkauttaan tai köyhyyttään, niin kuin hän rakastaa itseään olipa hän sitten itse köyhä tai rikas, oppinut tai oppimaton, taitava tai taitamaton. Tällaisella rakkaudella, jolla ihminen rakastaa itseään katsomatta siihen millainen hän itse on, hänen tulee rakastaa myös lähimmäistään. Tätä Kristus ja Paavali tarkoittavat sanoessaan ”niin kuin itseäsi”. Eihän kukaan tahdo omalle kohdalleen mitään näistä mitä Paavali päivän Epistolassa kirjoittaa, että häneltä varastetaan, häntä loukataan, hänet surmataan, hänen avioliittoansa vastaan rikotaan, hänelle valehdellaan, vannotaan väärin tai hänen omaansa tavoitellaan. Sen tähden hänen ei tule tahtoa, että hänen lähimmäiselleenkään tapahtuu joitain näistä. Mutta jos hän ei tahdo tätä samaa lähimmäiselleen hän jo rikkoo tätä käskyä vastaan. Niinpä se joka alkaa tätä käskyä käytännössä toteuttamaan tulee hyvin nopeasti huomaamaan, että hän onkin usein itse haluton auttamaan lähimmäistään, vaikka hän kuitenkin tahtoisi toisten auttavan häntä itseään, kun hän on hädässä. Hän huomaa myös itse olevansa lähimmäistensä parjaaja, vaikka hän ei tahdo itsestään mitään pahaa kerrottavan. Ja jos hän kuulee jotain pahaa itsestään kerrotun hän pitää sitä erittäin pahana seikkana ja muistaa sen vuosikausia. Ja samalla hän ei kuitenkaan tahdo lähimmäisen muistavan kauankaan, hänen omia harkitsemattomia sanojaan tai tekojaan. Näin ymmärrettynä tämä käsky riisuu meiltä, meidän luulotellun pyhyytemme kaavun pois. Kun katselemme tätä käskyä tästä näkökulmasta. Me näemme kuinka me luonnostamme rakastamme itseämme ennen muita ja että meidän luonnollisessa rakkaudessamme on aina mukana jotain joka etsii meidän omaamme. Me emme kykene rakastamaan yhtä ainoatakaan ihmistä niin kuin tämä käsky vaatii. Sen me koemme, emme ehkä niinkään hyvän päivän tuttujen kanssa sillä silloin meidän käyttäytymistämme, ei ohjaa niinkään lähimmäisen rakkaus vaan pikemminkin oma kunniamme, jolle me kumarramme. Emme tahdo näyttää hyvän päivän tutuille kaikkea itsestämme. Mutta lähimmissä ihmissuhteissamme niiden ihmisten kanssa joiden kanssa olemme päivittäin tekemisissä arjen keskellä. Heidän kanssaan me emme enää jaksa hillitä itseämme. Heille me näytämme myös inhimilliset puolemme eli syntisyytemme. Paavali lopettaa päivän epistola tekstin lauseeseen: ”Rakkaus toteuttaa koko lain”. Tästä voisi päätellä seuraavasti, koska lain täyttämien vanhurskauttaa, ja rakkaus on lain täyttämistä sen vuoksi rakkaus vanhurskauttaa. Tämä onkin totta, mikäli kyseessä on täydellinen rakkaus. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että laki täytetään meidän rakkauden kautta. Sillä kuten on tullut ilmi, meidän rakkautemme kun on mitä on. Koska kenessäkään ei ole täydellistä rakkautta me tarvitsemme kokonaan toisen vanhurskauden sen joka uskon kautta saavutetaan eli Kristuksen tähden luvatun armon. Tämä usko täyttää lain Kristuksen ansion hyväksi lukemisen kautta. Ne jotka uskovat Kristukseen katsotaan vanhurskaiksi aivan kuin he olisivat täyttäneet koko lain aivan pienintä piirtoa myöten. Tämän jälkeen on vielä lisättävä, että Pyhä Henki alkaa täyttämään lakia meissä ja tämä alkaminen miellyttää Jumalaa koska me olemme Kristuksessa. Niinpä on eri asia tuntea kiusaus kuin taipua ja myöntyä siihen. Kuten Luther kirjoittaa Isokatekismuksessa: ”Jokaiselle meistä tulee kiusauksia. Nuoria kiusaavat lihan himot, aikuisia ja vanhoja maailma ja [ahneus]. Mutta niin kauan kuin kiusaus pysyy tuntemuksena, jota tahtomme vastustaa ja josta mielellämme pääsisimme eroon, se ei voi vahingoittaa ketään. Mutta kun joku päästää kiusauksen tullen ohjakset löyhälle eikä käy sitä rukoillen vastustamaan, silloin hän myöntyy kiusaukseen.” Ja kun tästä tulee tapa, hän paatuu. Hänellä ei ole enää aikomustakaan lakata itselleen mieluisan synnin harjoittamisesta. Paatunut ihminen uskoo, että hän voi saman aikaisesti harjoittaa syntiään ja hyvällä omallatunnolla uskoa. Muistakaamme, että kun Jumala ei säästänyt ainoaa Poikaansakaan kun tämä oli meidän syntimme ottanut kannettavakseen. Niin säästääkö hän meitä jos käytämme hänen lunastusarmoaan lupana synninharjoittamiseen? Siksipä olimmepa missä tilassa tahansa tämä kehotus kuuluu juuri meille: ”Tänä päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne” (Hepr. 3). Kristus oli kuuliainen aina ristin puulle asti meidän syntiemme tähden. Jumalan rakkaus ei, (kuten meidän rakkautemme) kulje kenenkään ohi, vaan se laskeutuu aivan alas asti pohjaan saakka, niin että kaikkein syntisimmäksikin itsensä tunteva uskaltaa turvata Kristukseen. Siksi nostakaamme katseemme pois omasta itsestämme ja synneistämme kohti Kristusta uskomme ja kilvoituksemme alkajaa täyttäjää ja voimassa pitäjää. Sinä saat uskoa kaikki syntisi anteeksiannetuiksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Aamen.